Hyvät YLE:n toimittajat!
(Avoin kirje)

Olette välillä varmaan aiheestakin puhuneet ja varoittaneet valhemediasta, jolla tarkoitetaan asioiden vääristelyä ja niistä väärän kuvan antamista. 30.3.2018 klo 20:46 (päivitetty 30.3.2018 klo 20:49) julkaisitte  YLE Uutiset sivustollanne otsikolla ”Kristityt eläytyvät Jeesuksen kärsimyksiin eri puolilla maailmaa pitkänäperjantaina – katso kuvagalleria” kuvia, jotka siis teidän tulkintanne mukaan edustavat kristittyjen pääsiäisenviettoa (ohessa osa kuvista).

Nämä eivät edusta perinteistä ja raamatullista kristillisyyttä missään määrin. Voisi jopa sanoa, että esiinnytte asiassa valhemedian lailla antaessanne sen kuvan, että nämä omilla, kultinomaisilla tavoillaan kristillisyyttä väärin tulkitsevat kultit ja lahkot, edustaisivat kristikuntaa! He voivat sanoa ja itse uskoa toteuttavansa kristillisyyttä mutta asia on sama kuin jos vannoutunut vasemmistolainen nimittäisi ideologiaansa kokoomuslaiseksi. Asiat ovat samalla tavalla sekaisin.

Otsikkonne ja sen antama kuva loukkaa monia tavallisia, ymmärryksellä ja vastuuntunnolla varustettuja kristittyjä. Kristillisyys ei ole hulluutta, salakähmäisyyttä eikä mielettömyyttä. Lienemme samaa mieltä, että toimittajan vastuu on miettiä mitä kirjoittaa ja tarvittaessa ottaa asiasta selvää. Monilla ihmisillä on jo käsitys, että valtamedia – YLE mukaan lukien – on muuttunut entistä pinnallisemmaksi ja yksipuolisemmaksi. Tässäkin tapauksessa perinteistä ja protestanttista kristillisyyttä heikosti tunteville – joita jo on riittävästi meidänkin maassamme – YLE:n otsikko kuvineen antaa aivan väärän käsityksen kristillisyydestä.
Juhani Aitomaa
kristitynfoorumi.fi