TUTKIMINEN KUULUU KRISTITYN KASVUUN

Sokea hyväksyntä ei.

Päivi Clay

Oletteko koskaan mahtaneet kokea, että totena pitämänne asia saattaakin olla kaikkea muuta kuin totta! Kun on luullut jotain tietävänsä, niin kuin tietää tulee, niin voi joutuakin yks'kaks tunnustamaan, että tiesin aivan väärin!!
Haluan rohkaista kaikkia teitä olemaan nöyriä ja rehellisiä. Nöyriä tunnustamaan myös eksyneenne, jos Jumala sen teille osoittaa.

Usein kyllä kieltäydymme kuulemasta Jumalaa, vaikka kuinka olisimme uskossa. Vielä uskovinakin sydämemme on petollinen. Helposti petämme jopa itseämme. Tunnustakaamme tämä ja antakaamme Jumalan viedä meitä kaikkeen totuuteen.

Elämme ajassa, jossa todellakin vaikuttavat väkevät eksytykset.. Eksyttäviä henkiä on liikkeellä ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Elämme lopun ajassa, josta Jeesus varoitti, "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä..., (Matt. 24:4)

En ole kuitenkaan aina nähnyt tätä näin selvästi. Itse asiassa olen itsekin yrittänyt toteuttaa uskon vaelluksessani jos jonkinlaisia opetuksia luullen niitä raamatullisiksi. Niitten mukana pääsin menemään jossain määrin harhapoluille. Tulin uskoon 16-vuotiaana vuonna 1979. Siitä on kulunut 22 vuotta. Voisin sanoa, että ensimmäiset 18 vuotta uskon vaelluksestani meni siten, etten juurikaan kyseenalaistanut niitä opetuksia, joihin törmäsin.

Jos vain Jeesus tai Pyhä Henki mainittiin jossain, niin olin valmis uskomaan lähes mitä tahansa, jos se nyt ei ihan pähkähullulta kuulostanut. Vasta viimeiset 4 vuotta olen ymmärtänyt, että kaikki mitä luemme tai kuulemme tulisi arvioida.

Miksi en sitten arvioinut opetuksia noina aikaisempina vuosina, vaikka olinkin uskossa?
Siihen varmasti vaikutti eniten se, että hyvin harvoin kuulin kehotusta tähän.

Raamatusta löytyy paljon eksytyksistä varoittavia jakeita, mutta yleensä sivuutin ne. Varsin yleisesti eksytystä ajatellaan jonakin sellaisena, joka on ihan selvästi ristiriidassa kristinuskon kanssa (Mormonismi, Jehovan todistajat).

Oli jotenkin itsestään selvää, että saarnatoimen tai opettajan toimen harjoittaja, puhui aina Jumalan mielen mukaisesti. Tai että srk:n kirjapöydältä ostettu kirja ei voinut olla muuta kuin oikeaa opetusta. Myöskään Henkien koettelemista en ole koskaan saanut olla näkemässä. Kun opetusta tältä alueelta puuttui, niin en myöskään osannut käyttää Jumalan Sanaa ja Pyhän Hengen todistusta sisimmässä tähän arviointiin. Väärissäkin opeissa käytetään Jumalan Sanaa, joten harvoin niitä aikaisemmin edes kyseenalaistin.
Pyhä Henki sisimmässämme joko varoittaa antamalla rauhattomuuden tai antaa rauhansa eri opetuksiin nähden. Mutta joudumme harjaantumaan Pyhän Hengen äänen kuulemiseen. Se myös vaikenee, jos emme sitä tottele.
Tästä harjaantumisesta puhuu Hebr. 5:12-14, "Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta."
Hebr. 6:1, "Jättäkäämme sen tähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan..."

Mitkä seikat vaikuttivat, että minusta, kaiken nielevästä, tulikin tuntosarvet päässä kulkeva? Nyt kuulemani ja lukemani arvioiminen tapahtuu automaattisesti. 
Tulin uskoon vapaakirkollisen työn kautta ja minusta tuli Vapaakirkon jäsen. Olin alussa todella innokas tai palava, kuten tavataan sanoa. 

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen menin Missionuoriin. Siihen aikaan järjestön nimi oli Lähetysnuoret. Siellä sain oivan mahdollisuuden toimia. Minulla oli myös halu lähetyskentille, ulkomaille saakka. Olin 2,5 vuotta Missionuorissa. Tästä ajasta 1/2 vuotta vierähti heidän laivallaan ja toinen 1/2 vuotta Aasiassa. Sitten tulin Suomeen, kävin sairaanhoitajakoulun (2,5v) ja olin töissä Helsingin seudulla runsaan vuoden ajan. Koko ajan halusin takaisin Missionuoriin. Vuonna 1988 menin heidän Yliopistoonsa Hawaijille opiskelemaan perusterveydenhuoltoa kehitysmaiden oloissa. Tapasin siellä tulevan mieheni ja loppuvuodesta -89 meidät vihittiin Lapuan Vapaakirkossa. Mieheni on kotoisin Salomon Saarilta, jotka sijaitsevat Australiasta koilliseen. Hän halusi jatkaa opintojaan Hawaijilla, joten menimme uudelleen sinne. Välillä olimme Salomon Saarilla ja sitten taas uudestaan Hawaijilla. Vuodesta -93 asuimme Salomon saarilla 6 vuotta yhteen menoon. Vuonna -99 olimme Suomessa pidemmällä visiitillä ja viime vuonna palasimme takaisin Salomon Saarille ja jouduimme näkemään kuinka siellä ongelmat johtivat sisällissotaan ja yhteiskunnan romahtamiseen. Näimme parhaimmaksi aloittaa elämämme uudestaan muualla. Mieheni pääsi opiskelemaan tietotekniikkaa Australiaan ja minä katsoin parhaimmaksi tulla kahden lapsemme kanssa Suomeen, kunnes mieheni opinnot päättyvät (näillä näkymin ensi vuoden 2002 lopussa).
Voisin sanoa, että ensimmäiset 10 vuotta uskossa oloajasta minulla meni "lujaa". Olin lain alla, mutta en sitä tiennyt, koska olin niin innokas, että lain alla oleminen ei tuottanut ongelmia. Luin Raamattua joka päivä ja pidin vähintään 15 min. - mutta usein pitemmänkin - rukoushetken joka päivä. Kävin usein kokouksissa, tein evankelioimistyötä, vaikka se välillä ottikin lujille (täytyy myöntää). Olin oikein innokas ylistämään Herraa. Ulkonaisesti näytti siltä, että olen oikein mallikas uskova ja itsestänikin usein tuntui siltä, että olen monia muita parempi ja edistyneempi.

Käänne elämääni tuli oikeastaan heti häitten jälkeen. Mieheni meni kotimaahansa ja minä jäin vielä Suomeen. Olin Helsingissä töissä ansaitsemassa lentolippuja Salomon Saarille ja asuin sukulaisperheessä. Muistan, kun otin Raamatun esille, enkä enää pystynytkään lukemaan sitä. Olin  10 vuoden ajan joka päivä lukenut Raamattua, mutta nyt se tuntuikin yht'äkkiä turhalta ja sanoin kuvaamattoman kuivalta kirjalta.  Lain alla oleminen alkoi nyt käydä työlääksi. Tosin en vieläkään tiennyt, että olin lain alla.

Myöhemmin huomasin, etten enää pystynyt ottamaan osaa ylistykseenkään. En enää päässyt siihen tunnelmaan mukaan. Jostain syystä aloin nähdä ylistyksenkin suorituksena. Aloin vierastaa tunteellisuutta, joka hyvin usein saa vallan ylistyksessä.  Tunsin kummaa vierautta. Kuitenkaan en voi sanoa, että olisin jättänyt uskon. Minulla oli edelleen kaipaus tehdä kaikessa Jumalan tahdon mukaan. Tuli jo sellainenkin epäilys, että naimisiinmeno taisi ollakin virhetikki, kun se millaiseksi olin siihen saakka mieltänyt hengellisen elämän lopahti yks'kaks' häitten jälkeen. En vielä kyseenalaistanut sitä, että siinä aikaisemmassa hengellisyydessäni olisi ollut jotain vialla. Jälkeenpäin ajateltuna näen, että Jumala alkoi koetella uskoni perustuksia oikein perusteellisesti. Jos olinkin rakentanut hiekalle, niin sen rakennuksen oli jo aika sortua.
Eläminen Salomon Saarilla oli koettelevaa. Sain kaksi lasta, jotka tuntuivat saavan minusta esiin kaikki pahimmat puoleni. Myös mieheni sukulaiset koettelivat minua. Elimme jatkuvasti erittäin vähäisillä tuloilla ja se oli koettelevaa. Jouduin oikein kunnolla vastatusten oman sydämeni pahuuden kanssa. En päässyt useinkaan käymään hengellisissä tilaisuuksissa, koska kaksi pientä lasta väsyttivät ja sitoivat minua. Nyt minulta oli otettu pois kaikki se, minkä ajattelin kuuluvan kunnon uskovaisen elämään. En enää jaksanut lukea Raamattua päivittäin, en pystynyt erottamaan aikaa rukoushetkiin kaksin Herrani kanssa, en päässyt tai jaksanut käydä hengellisissä kokouksissa kuten aikaisemmin, en tehnyt aktiivisesti mitään evankeliointia. Sen sijaan jouduin aina vain näkemään oman sisimpäni pahuutta.

Mitä luulette, tästä seuranneen?  Seurauksena oli se, että kadotin pelastusvarmuuteni. Ajattelin, että, jos Jeesus tulisi nyt hakemaan omansa, niin en taitaisi päästä mukaan. Koin olevani uudistumisen tarpeessa, täysin rutikuiva ja huono uskova ja jopa  pelastuksenkin ulkopuolella. Tähän tilanteeseen tuli Suomen Viikkolehden kautta viestiä, että maailmalla oli alkanut valtava hengen vuodatus Torontossa. Uskovat menivät sinne ja tulivat pois uudistuneina. Suomeenkin tämä kuulemma levisi erityisesti vuonna -95 Jyväskylästä. Ajattelin, että voi jospa nyt voisin mennä Suomeen kokemaan ja näkemään ja uudistumaan, kuten muutkin. Olin aivan haltioissani tästä. Mutta koska raha meillä riitti hädin tuskin ruokaan, niin oli mahdotonta lähteä minnekään Salomon Saarilta.

Vaan kävipä niin, että sielläkin vieraili muutama niin sanottu "voideltu" puhuja. Pääsin mukaan joihinkin kokouksiin ja  koin jotain siitä mitä Torontossakin tapahtui. Hyvän olon tunne valtasi minut ja ylistyksessä annoin kontrollin mennä ja "jokin" otti vallan minussa. Huusin voimakkaasti ilman kontrollia ja heiluttelin käsiäni, hypin ja nauroin. Ajattelin, että tällaisissa "hengen vuodatus" kokouksissa olisi vastaus minunkin kuivuuteeni.
Olin ollut noin 18 vuotta uskossa arvioimatta juuri mitään opetuksia. Oli loppuvuosi -97. Meillä on Hawaijilla eräs läheinen ystäväperhe. He lähettivät meille kirjan, joka käsitteli sitä, miten ns. kristillinen psykologia vääristelee evankeliumin. Myös Missionuorissa oli hyväksytty psykologian käyttö. Olin omaksunut sieltä itselleni näitä ajatuksia ja ongelmien ratkaisumalleja. Kuten sanoin aikaisemmin, lapseni tuntuivat saavan minusta esiin kaikki pahimmat puoleni. Huomasin, että olen liian kärsimätön ja suutun liian helposti. Tähän syntiin etsin apua juuri näistä psykologisista malleista. Ainut apu mitä se tuntui antavan oli omantuntoni rauhoittaminen. Olinhan lapsuudessani kokenut kovia, joten viha juonsi juurensa näistä tapahtumista ja tarvitsin "eheytyäkseni" joitakin korvaavia kokemuksia. Minun oli siis muututtava ja päästävä eroon äkkipikaisuudestani. Tämän psykologinenkin tie myöntää ja tarjoaa siihen omat keinonsa.

Tuon mainitun kirjan lukemisen myötä kuitenkin ymmärsin yht'äkkiä Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa. Ja sen miten ratkaisut ongelmiimme ovat löydettävissä Golgatalla ristin juurella. Niin, minä olin ja olen paha ja syntinen, mutta juuri tällaisia varten Jeesus tuli maailmaan. Juuri meidän pahuutemme tähden Hänet ristiinnaulittiin, jotta me voisimme pukea päällemme Hänen vanhurskautensa. Jeesus Kristus tuli meille pelastukseksi, mutta myös pyhitykseksi. Pääsen eroon vihastani antamalla Hänen muuttaa minut. I Kor 1:30,31, "Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: 'Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra'." Minun ei siis pitänyt katsoa itseeni ja tutkia, että mahdanko olla ns. hyvä uskova, olenko joittenkin mittapuiden mukaan kelvollinen. Minun pitää nähdä, että Jeesus Kristus on se, joka on kelvollinen. Hän on vanhurskas ja meidän tulee olla sillä paikalla, että Kristuksen vanhurskaus luetaan meidän hyväksemme eikä meidän tule pystyttää omaa vanhurskauttamme.
Psykologinen tie on paljon monimutkaisempi ja voi myös viedä meitä oman  kelvollisuuden etsimiseen. En kaiketi voi täysin kieltää, etteikö psykologiasta voisi jossakin tapauksessa olla apua, mutta se vahingoittaa silloin, kun se pyrkii tarjoamaan apua ongelmiin, jotka ovat hengellisiä. Koin vapautumisen, kun heitin pois psykologiset selitysmallit ja turvasin yksin Kristukseen. Jeesus Kristus tuli taas suureksi!! Aloin nähdä, että Hän riittää nimenomaan sen kautta, että Hän tuli AINOAKSI VASTAUKSEKSI.
Tästä riittävyydestä puhuu mm. Efes. 1:17-20, "...anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - ..."

Myöhemmin tämä hawaijilainen perhe varoitti meitä myös torontolaisuudesta. He lähettivät meille sitä kritisoivia artikkeleita. Erään artikkelin oli kirjoittanut Missionuorissakin usein vieraileva, pidetty puhuja. Tähän saakka olin pitänyt tätä liikettä Jumalan Hengen vuodatuksena, mutta nyt jouduin hämmästymään, että miten on mahdollista, että vakaiksi tuntemani uskovat väittävät, että tämä onkin eksytys! Tulin silloin kyselevälle mielelle siitä, että mistä tässä kaikessa mahtaakaan olla kysymys. Tähän aikaan, taisi olla vuotta -98, silmiini osui Suomen Viikkolehdestä pieni kirjamainos. Sen kannessa oli piirrettynä mies jalkapuussa ja nimenä oli "Näin sen näin 'jalkapuussakin'" (kirj. Paavo Lievonen, Juurikasvu kustannus, Jyväskylä).
Mainos herätti mielenkiintoni. Päätin soittaa annettuun puh. numeroon ja tilata tuon kirjan. Kirja käsitteli torontolaisuutta. Kirjoitin myöhemmin kirjoittajalle ja kyselin lisää Suomen hengellisestä tilanteesta.

Kun ensin pääsin eroon viehtymyksestä psykologiaan ja hylkäsin sen, niin sen jälkeen Herra on antanut lisää ymmärrystä siitä, kuinka paljon vääristynyttä opetusta onkaan ollut vallalla jo vuosikymmeniä ja miten ne ovat eritoten tänä aikana saaneet vallattua alaa uskovien keskuudessa. On pelottavan helppoa langeta pois Kristuksesta!! Sen tässä on joutunut toteamaan itselleen monta kertaa. Kristuksen ristillä tapahtunut syntiemme sovittaminen on kaikkein keskeisintä. Emme saa unohtaa, että me olemme syntisiä, jotka olemme armosta saaneet vastaanottaa pelastuksen. Minun pahin viholliseni olen minä itse. Haluaisin niin kovasti itse ansaita pelastusta enkä antaisi Kristuksen olla Kristus eli syntisen Vapahtaja elämässäni.

Haluan kertoa joitakin kokemuksiani hengen valtaan joutumisesta ja ylistyksestä. Heti uskoontuloni jälkeen osa seurakuntamme nuorista koki aivan yllättäin samoja ilmiöitä, jotka ovat viime vuosina yleistyneet. Kerran ylistäessä kaaduimme lattialle kuin juopuneet emmekä olleet päästä ylös. Emme edes osanneet odottaa tällaista. Nyt olen joutunut ihmettelemään, että oliko se Pyhä Henki, joka meidät kaatoi vai mikä. Tämä henki olisi pitänyt koetella, mutta sitä ei rukoushetken vetäjä osannut, eikä luultavimmin edes ajatellut tehdä. Me emme etsineet mitään ilmiöitä ja kuitenkin saimme niitä kokea.
Se, mitä tästä seurasi, saa minut ajattelemaan, että tämä juopuminen ei ollut Pyhästä Hengestä. Kun tämä juopuminen tuntui niin ihanalta, niin aloimme etsiä sitä aina myöhemmissäkin kokouksissa. Muistan ainakin erään toisen kokouksen, jossa emme pysyneet tuoleilla.
Kerran yhdessä kotikokouksessa meitä nuoria oli ehkä viisi, jotka asetuimme ympyrään. Miksi? Ehkä halusimme eristäytyä niistä, jotka eivät olleet vielä tätä samaa henkeä juoneet? Kädet ylhäällä ylistimme ja odotimme, että "se jokin" taas valtaisi meidät. Minut valtasikin kauhea ahdistus. Huusin kovaa, "Musta tuntuu, että mä kuolen tähän!" Sydän oli pakahtua. Se oli järkyttävä kokemus. Puolestani haluttiin rukoilla, mutta en antanut kenenkään tehdä sitä. Kukaan ei selittänyt minulle, että miksi yht'äkkiä koin tämän ahdistavan olotilan ja mitä se mahtoi tarkoittaa.
Kumma kyllä tämä ei minua säikäyttänyt niin, että olisin lopettanut ylistämisen. Seurakunnassamme tosin ei enää tällaisia kokouksia ollut, joissa olisi ollut näitä hengestä juopumisilmiöitä. Luultavasti tämä ahdistuksen kokemukseni oli säikäyttänyt kaikki.
Myöhemmin Missionuorissa ylistelin taas paljon. Monasti koin niissä hetkissä hyvän olon tunnetta. Välissä olivat sitten ne useat vuodet, kun en voinut ylistää, kunnes kuten aikaisemmin kerroin, Salomon Saarilla olin viisi, kuusi vuotta sitten joissakin kokouksissa, joissa tuntui, että jos vain antaa kontrollin mennä ylistyshetkessä, niin silloin voisi kokea vaikka mitä.
Muistin kuitenkin tuon ahdistuksen, jonka valtaan olin joutunut lähes 20 vuotta sitten. Pelkäsin, että kokisin taas saman kauhean tunteen ja siksi epäröin antaa kontrollin mennä, vaikka kuitenkin tein sen.

Näistä torontolaisuutta kritisoivista artikkeleista ymmärsin, että en saanutkaan antaa kontrollin mennä ylistystilanteissa. Ei siis enää tarvinnut pelätä, että joutuisin ahdistuksen valtaan, koska en enää aikonut altistaa itseäni sellaiselle.

Ihminen, uskovakin on vaarallisella alueella, kun hän alkaa operoida yliluonnollisilla asioilla. En halua kaikkea ylistystä sanoa vääräksi, enkä kaikkia ylistäjiä väärin motiivein toimiviksi. Kuitenkin ylistykseen liittyy paljon vääriäkin opetuksia. Jos ylistys toteutetaan niitten mukaan, niin silloin katson, että ylistys on väärää eikä tuota kunniaa ja iloa Jumalalle. Liittyykö nykyiseen ylistykseen liikaa sellaista ajatusta, että me ihmiset saamme aikaan ylistämällä jotain, jonka ainoastaan Jumala itse saa aikaan?
Silloin evankeliumista tulee helposti uskonto. Uskontohan on sitä, että ihminen kiipeää tekojensa avulla Jumalan luo, kun taas evankeliumi on sitä, että Jumala tuli alas ihmisen luo.
Yritämmekö me ylistämällä kiivetä Jumalan läsnäoloon (tai vetää Jumalan läsnäolon alas), kun Jumala on jo läsnä Kristuksessa ja Pyhän Henkensä kautta jokaisen nöyrän palvelijansa luona.
Miten tähän sopii esim. Jesaja 30:15, "Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne;..."

Yhteenveto:
Viimeisen neljän vuoden aikana Jumala on vienyt minut takaisin alkuun. Ihan kuin olisin tullut uudelleen uskoon.
1) Sain tulla pois lain alta ymmärtämään miten Jumala armahtaa syntisen ja miten vapauttavaa on elää jatkuvasti tässä tietoisuudessa. Tässä kohti on kuitenkin sanottava, että laki on tarpeellinen. Sen tehtävä juuri on pitää meidät Kristusta tarvitsevina. 
Raamatun luku tapahtuu levosta käsin. On erittäin tärkeä tuntea sana!!

Sitä ei voi liikaa painottaa. Sen lukeminen ei kuitenkaan enää ole suoritus tai ansio, vaan tapahtuu rakkaudesta Kristukseen, jonka Pyhä Henki vaikuttaa.
Voimme myös rukoilla joka hetki. Rukouskin voi olla enemmänkin jatkuva asenne kuin erillinen suoritus.
2) Sain hylätä hengellisten ongelmien psykologiset ratkaisumallit.
(Miten paljon "hengen uudistuksessa puhutaankaan "eheytymisestä" ja "sisäisestä parantumisesta". Ihan kuin psykologian hyväksyminen hengelliseen elämään edesauttaisi tätä  väärää uudistustakin tulemaan hyväksytyksi).
3) Juud. 3: "Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehottaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu."
Tähän kilvoitukseen tahdon minäkin Jumalan armosta ottaa osaa.