Paavo Hiltunen SIUNAUKSIA SYVYYDESTÄ

Tilitystä koettelemuksista, kiusauksista ja eksytyksistä

Kustannuskeskus PÄIVÄ Oy, Hämeenlinna 1981

Hovioikeudenneuvos Paavo Hiltunen on tehnyt merkittävän päivätyön Suomen kristillisessä kentässä varoittaen mm. väärästä karismaattisuudesta. Jo -80 luvun alkupuolella hän kirjoitti rehellisen tilityksen eksymisestään amerikkalaisperäiseen karismaattisuuteen ja sen demonien ulosajamis- yms. oppeihin. Kirja on edelleen mitä ajankohtaisin ja paljastaa, ettei nykyinen karismaattinen suuntaus ole mitään ”uutta”.

Seuraavan jakson (sivuilta 61-132) on skannannut kirjasta rov. Olavi Peltola.

HUOM! Tekstissä mainittu Per-Olof Malkin kirjanen ”Kiusauksissa” on saatavana Suomen Evankeliumikoulun, Juurikasvu Kustannuksen ja Kristityn Foorumin kautta.

(Luku 5)

KIUSAUKSESSA

Saamani profetia "minä vien sinut syvyyksiin" perustui tiukasti Jumalan sanaan. Raamattu sanoo, että "Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi" (Mt 4: 1). Toisessa kohdassa kerrotaan: "Sitten Jeesus täynnä Pyhää Henkeä palasi Jordanilta; ja Henki kuljetti häntä erämaassa" (Lk 4: 1). Ne 40 päivää, koko sen ajan, minkä Jeesus viipyi autiomaassa, demonien asuinsijoilla, Hän "vaelsi Hengessä". Hengen omistus selitti syyn, miksi taistelu käytiin!'

Kiusaus ei siis koske vain Jumalan valtakunnan rajamailla vaeltavia, vaan yhtä hyvin – ja ehkä nimenomaan elävässä uskossa olevia ja Pyhässä Hengessä vaeltavia. Olitpa kuka hyvänsä, kuinka kauan tahansa uskossa ollut ja missä asemassa tahansa, olet mahdollinen kiusausten kohde. (2)

Siihen saakka, kun olemme uudestisyntyneet, on ainoa kiusauksen laatu, jonka ymmärrämme, vain se, minkä Jaakob mainitsee: "Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee" (Jk 1: 14). Mutta uudestisynnyttyämme kohtaamme muita kiusauksia, niitä kiusauksia, joita meidän Herramme kohtasi. Jeesuksen kiusaukset eivät olleet ihmisten kiusauksia, vaan Jumalan kiusauksia ihmisenä. (3)

Nämä hengelliset kiusaukset eivät siis ole vanhan ihmisen laadun koetus, vaan uuden. Edellä olen puhunut siitä, miten koetukset näyttävät meille, mitä ihminen on, paljastavat hänelle hänen todellisen luonteensa. Nyt haluan korostaa sitä, että kiusauksessa on myös perimmältään ja tärkeimmältä osaltaan kysymys uuden ihmisen laadun paljastamisesta uskovalle itselleen.

Per-Olof Malk on tuonut tämän hyvin esiin pienessä mutta tärkeässä kirjassaan Kiusauksissa. Hän sanoo, että ytimeltään kiusauksessa on kysymys Jumalan sanan asemasta uskovan elämässä. Jumalalla on pyhä päämäärä salliessaan kiusauksen. Hän tutkii uuden ihmisemme laatua ja paljastaa pinnallisuuden, sielullisuuden ja valheellisuuden. Tästä syystä koetukseen aina liittyy nöyryytys. Ei voi joutua kiusaukseen näkemättä itsessään piirteitä, jotka totuuden hetkellä nöyryyttävät syvästi.

"Ken kiusausten kautta on näin kulkenut, lakkaa sen tähden ylväästi puhumasta omasta suuruudestaan tai voittoisasta uskonelämästään. Hän lakkaa vaatimasta muilta sellaista, mihin hän ei itsekään pysty, ja alkaa ymmärtää ja sääliä heikkoja. Häneen tulee jotakin Jeesuksen mielenlaadusta. Epäonnistuneen on helppo lähestyä sellaista ihmistä ja tappion kärsinyt uskaltaa tulla".

Jumala paljastaa kiusauksessa luulouskon ja pinnallisuuden ja tekee ihmiselle mahdolliseksi oikealla tavalla turvautua Jumalan armoon. Tästähän olemme edellisessä luvussa puhuneet Mooseksen, Daavidin ja Pietarin kohdalla.

Luther sanoo: "Miksi sitten Jumala sallii vietellä ihmistä syntiin? Vastaus: Jotta ihminen oppisi tuntemaan itsensä ja Jumalaa – itsensä: ettei hän osaa mitään muuta kuin tehdä syntiä ja pahaa – Jumalaa: että Jumalan armo on väkevämpi kuin mikään luotu, ja jotta hän sitten oppisi halveksimaan itseänsä ja kiittämään ja ylistämään Jumalan armoa". Ja edelleen Luther vastaa näin: "koska ne harjoittavat ihmistä ja tekevät hänet nöyryydessä ja kärsivällisyydessä täydelliseksi ja Jumalalle otolliseksi niin kuin rakkahimmat lapset. Autuas se, joka ottaa tämän sydämelleen". (5)

Pietari, kärsimyksissä koeteltu, sanoo myös, että "moninaisissa kiusauksissa" meidän uskomme kestävyys koetellaan tulessa, ja se koituu kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä (1 Pt 1: 7).

Tällainen "tulikoe" (suom. "helle" on kreikaksi purosis) on koetukseksi, eikä Jumalan lasten pitäisi sitä oudoksua "ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa" (1 Pt 4: 12).

"Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi" (2 Tm 3: 12). Siis juuri ne, jotka tahtovat ottaa Jumalan sanan vakavasti elämässään, kuten Jeesus teki. Hän oli juuri vihkiytynyt kasteessaan Jordanilla Jumalalle ja täyttynyt Pyhällä Hengellä. Profetiassa, jota usein 'olen edellä lainannut, Herra oli sanonut minulle: "Olen kuullut kyyneleesi ja pyyntösi ja otan ne vakavasti. Minä toteutan kaikki, mitä olen sinulle puhunut. Minä olen vuosi vuodelta valmistanut sinua juuri tähän".

Meidän täytyy rohkeasti nähdä koko totuus: juuri rukouksemme, että Jumala meidät kokonaan pyhittäisi ja puhdistaisi ja ottaisi käyttöönsä, voivat viedä meidät koetukseen ja kiusattaviksi. Älköön tämä kuitenkaan peljästyttäkö ainoatakaan vakavaa Jumalan lasta. En kerro kokemuksiani sitä varten, että lopettaisit nämä rukoukset, vaan juuri sitä varten, että niitä edelleenkin hartaasti rukoilisit tullaksesi käyttökelpoiseksi ja Jumalalle otolliseksi "niin kuin rakkahimmat lapset", kuten Luther kauniisti sanoo.

"Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään" (Ilm 2: 10).

Rukoilitko, että Herra täyttäisi sinut Pyhällä Hengeltä, ja nyt olet kiusauksien erämaassa? Tätäkö se olikin? Älä sitä ihmettele, ei Pyhä Henki ole sitä varten, että meidät tehtäisiin onnelliseksi, vaan että vaeltaisimme Jumalan tahdosta. Henki vei Jeesuksen erämaahan heti sen jälkeen kun Hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Olet siis oikealla tiellä, kuljet Jeesuksen jalanjälkiä!

Kiusausten aika ei ole perkeleen valtoimenaan olemisen aikaa, vaan Jumalan lasten kohdalla nekin ajat ovat Jumalan hallinnan aikaa. Kiusaus ei ole Jumalan hylkäämisen merkki, vaan Jumalan suunnitelmissa olemisen merkki. Siitähän Herra tahtoi minullekin profetian kautta puhua — suunnitelmastaan.

Tämä on vaikea ymmärtää. Antakoon Herra meille siinä ymmärrystä, ettemme lankea dualismiin so. katselemaan vain saatanan tekoja. Kaiken takaa meidän täytyy oppia näkemään Jumalan kasvot. "Kaikki on minun kontrollissani", Hän kuiskaa sinullekin. "Mitään ei tapahdu minun sallimattani. Älä pelkää".

Meidän on nähtävä, että hengelliset kiusaukset ovat samoja kiusauksia, joissa Jeesus Kristus on ollut ihmisenä. Hän on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin (Heb 4: 15). Ja sentähden Hän voi sääliä meidän heikkouksiamme ja auttaa meitä kiusauksissamme (Heb 2: 18).

Oswald Chambers sanoo: "Kiusaus ei ole sellaista, josta voisimme välttyä, se kuuluu kyllä ihmisen täysikehäiseen elämään. Varo ajattelemasta, että sinua kiusataan toisin kuin ketään muuta on kiusattu; se mitä sinä saat kokea, on sukumme yhteistä perintöä, eikä sellaista, jota ennen sinua ei ole kukaan saanut maistaa. Jumala ei estä meitä kiusauksista. Hän rientää avuksemme niitten keskellä".

Chambers jopa sanoo, että "ellei meillä olisi kiusauksia, olisimme alapuolella kaiken halveksimisen".

Kiusaukset ovat, päinvastoin kuin ajatellaan, Jumalan rakkauden erityinen merkki. "Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan" (Ilm 3: 19). Ja Lk 22: 28-30 Hän lupaa kuninkaallisen vallan syödä Hänen pöydässään valtakunnassaan niille, jotka "pysyvät minun kanssani minun kiusauksissani". Tässä ei sanota: jotka voittavat kiusaukset, vaan jotka pysyvät niissä. Kreikan sana diameno merkitsee "jatkaa keskeytyksettä, pysyä täydelleen, kauttaltaan".

Herran totiselle seuraajalle voi näin koko elämän vaellus muodostua ahjossa oloksi, josta vasta kuolema meidät vapauttaa.? Ehkäpä tutustuminen Joni Earecksonin hedelmää kantaneeseen työhön halvaantuneena pyörätuolissa istuen tai Gurli Oleniuksen ihmeelliseen palvelustyöhön sairasvuoteelta käsin (ks. Erik Vikströmin teosta Ilmestyksiä sairasvuoteella) auttaa meitä ymmärtämään, mitä Herra Jeesus tässä tarkoittaa. Nämä ovat siunauksia syvyydestä! Niitä ei voida antaa muuta kuin pimeästä.

Ehkäpä Jumala parhaillaan kysyy joltakulta: "Voinko minä antaa tämän kiusauksen tulla elämääsi? Voitko luottaa minuun sen jälkeenkin?"

Mikä määrää, millaisia ovat uskovan kiusaukset? Ihmisen sisäinen mielenlaatu so. mitä hän persoonallisuudessaan omistaa, vastaa Chambers. "Kiusaus sopeutuu kiusatun luonteen mukaan ja tuo ilmi luonnon mahdollisuudet. Jokaisella on omat kiusauksensa, ja kiusaus kohtaa vallitsevan luonteenominaisuuden suunnalla".

Saatana on tarkoin tutkinut meitä. (8) Hän tietää luonteemme viat ja myös, missä tietomme Jumalasta ja Hänen sanastaan on virheellistä tai pinnallista. Hän osaa iskeä juuri oikeaan, heikkoon kohtaan. Tällöin saatana kuitenkin toimii vain Jumalan säätämissä rajoissa. Jumalan tarkoitus on toinen. Hän ei kiusaa, vaan antaa saatanan koskea siihen paikkaan, joka tekee meille kipeätä ("Hän haavoittaa . . . lyö murskaksi . . .", Job 5: 18), että me nöyrtyisimme Hänen edessään ja muuttuisimme.

Valaisua antaa 1 Kn 11: 19—23 (2 Ak 18: 18-22). Jumala kysyi saatanalta, mitä hän tekisi, jos saisi luvan vietellä kuningas Ahabia. Saatana vastasi: "Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun". Silloin Jumala antoi luvan: "Saat viekoitella, siihen sinä pystyt, mene ja tee niin". Ja lopuksi sanotaan jopa, että "Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden". (9)

Valheen henki on itse saatana. Alkutekstin mukaan vielä selvemmin: "Minä menen ja tulen olemaan valheen henki kaikkien hänen profeettojensa suussa". UT:ssa saatanan nimi on Eksytyksen henki aivan kuin Totuuden Henki on Jumala itse (1 Jh 4: 6).

"Valhettelijan ja sen isän" (Jh 8: 44) "valheen kaiken voiman" ja myös sen "tunnusteot ja ihmeet" (2 Ts 2: 9) tulin kiusaukseni aikana kokemaan. Jos Jumala lähettää tämän "väkevän" eksytyksen, niin näyttää siltä, että valhe todella uskotaan (2 Ts 2: 11). Muulla tavalla en minäkään eksymystäni kykene selittämään. (9a) Jumala opetti minut tuntemaan totuuden ja valheen eron sangen kouriintuntuvalla tavalla.

Isä meidän -rukouksen sanat "äläkä saata meitä kiusaukseen" osoittavat myöskin, että Jumala hallitsee kaikkia olosuhteita, jotka voivat johtaa lankeemukseen.10 Uskonpuhdistajamme opetti, ettei meidän tule pyytää vapautusta kaikesta ahdistuksesta, "sillä se olisi hirmuista ja pahempaa kuin kymmenen kiusausta", vaan ettemme sortuisi niihin, toisin sanoen suostuisi niihin ja siten voitettuina kukistuisi. Sillä se, joka niihin suostuu, tekee syntiä ja joutuu synnin vangiksi."

Kun me Isä meidän -rukouksen lopussa rukoilemme: "vaan päästä meidät pahasta" (t. paholaisesta) me pyydämme päästä kaikesta synnin vallasta. Itse asiassa kysymyksessä siis on sama rukous, jota vakavat uskovat rukoilevat: "Herra, pyhitä minut kokonaan ja ota minut käyttöösi". He voivat aivan turvallisesti tätä rukoilla, koska meidän Vapahtajamme on näin opettanut rukoilemaan, vaikka se veisikin johonkin samantapaiseen kiusaukseen kuin mihin minäkin rukousteni johdosta jouduin. Sen lupauksen perusteella, minkä Jumalan sana antaa, Kristuksessa vanhurskautettu ei voi jäädä kiusaajan valtaan',

Tätä tarkoittavat lupaukset Lk 10: 19, 11: 22, Kol 2: 15. Jumala on uskollinen! Hän ei salli kiusattavan meitä yli voimiemme ja salliessa kiusauksen Hän valmistaa myös ulospääsyn siitä, niin että voimme kestää kiusauksen (1 Kr 10: 13). Kiusaus kestää siis vain Jumalan määräämän ajan.

(67) Kiusaukset tulevat silloin, kun kaikkein vähiten toivoisimme niiden tulevan, kaikkein vähiten niitä odotamme ja kaikkein huonoimmin voimme niitä vastustaa, ja ne kohtaavat meitä usein alueilla, joilla olemme luonnostamme kaikkein alteimmat lankeamaan. (13) Tämä onkin luonnollista ajatellessamme kiusauksen pyhää päämäärää Jumalan taholta. Jos kiusaus tulisi silloin, kun luonnostamme kykenemme vastustamaan, meille ei selviäisi mitään uuden ihmisen tilasta. Jos koemme tappion, se ei osoita vain vanhan vaan myös uuden ihmisen heikkoutta. (14) Silloin Herra pääsee tarkoituksiensa perille ja synnyttää meissä halun kasvaa uskossa ja korottaa sitä rukouksen, Raamatun tuntemisen ja pyhän elämän muuria, joka osoittautui niin matalaksi kiusauksessa, että "kettukin sai kivimuurin hajoamaan hypätessään sen päälle" (Neh 4: 3).

Kiusauksessa saatana kylvää sydämeen epäilyksen siemenen Jumalan sanaa kohtaan (Mt 13: 25), antaa sille ajan itää ja kasvaa, ja sitten niittää levottomuutta ja sekasortoa ja mandollisesti saavuttaa päämääränsä. Jeesus voitti jokaisen kiusauksen vetoamalla tiukasti sanaan: Kirjoitettu on! Jotta me voisimme voittaa, meidän tulee tuntea sana, sen tulee runsaasti asua meissä (Kol 3: 16).

Uusi oivallus

Sillä alueella, jossa kiusaus minua lokakuun alussa 1980 kohtasi, tietämykseni oli heikko ja kokemukseni vieläkin vähäisempi. Olin kokoussarjojen puhuja enkä ollut joutunut paljoakaan osallistumaan sielunhoitoon. Nyt tuona syksynä luokseni tuotiin useita henkilöitä, joilla oli joko poikkeuksellisen voimakkaita lihallisia taipumuksia tai voimakkaita pelkoja ja masennuksia. Erityisesti kaksi nuorta miestä jäi askarruttamaan mieltäni. Tänään tiedän, että näistä tapauksista saatanan "metodi", paha suunnitelma (Ef 4: 14 "eksytyksen kavalat juonet", kreik. metodeia) alkoi rakentua, sen "verkko" (Srn 7: 7) kiristyä ympärilleni, sen "paula" (1 Tm 3: 7) latautua polulleni. En tyytynyt jättämään näitä Hengellä täytettyjä veljiä, Herran käsiin, vaan aloin kysellä, miten heitä voisi auttaa. Jos oikein intomielisesti näin teemme voi olla, että saatana tarjoutuu apuriksi!

Kun sitten eräänä iltana työpöytäni ääressä tutkin toisen veljen minulle lähettämää kirjettä, päähäni pälkähti ajatus, jota minulla ei koskaan aikaisemmin ollut tässä yhteydessä. Tämä nuori mies väitti, ettei hän kyennyt hillitsemään seksuaalisia halujaan Raamatun osoittamalla tavalla, jota olin hänelle tarjonnut (Rm 8: 13). Tiesin, että hän oli paljon kärsinyt viettinsä takia, ja säälin häntä syvästi, koska hän oli miellyttävä ihminen ja mielestäni Jumalalle antautunut, vakavasti kilvoitteleva uskova. Olisiko mahdollista, että ongelmat sukupuolielämän alueella saattaisivat olla joillekuille ylivoimaisia, että ne olisivat oire pahan hengen vallassa olemisesta?

Minulla ei ollut – merkillistä kyllä – aavistustakaan siitä, että kaikkialla maailmassa 1960-luvulta alkaen tuhannet saarnaajat ja maallikot olivat joutuneet saman kiusauksen alaisiksi, ja että nämä ns. demoniopit olivat levinneet kulovalkean tavoin, myös Suomeen jo noin kymmenen vuotta sitten.

Muistelin, että kirjahyllyssäni saattaisi olla kirja näiltä alueilta. Aivan oikein, sieltä löytyi Don Bashamin kirja Päästä meidät pahasta (Kustannuskeskus Päivä, 1974), joka oli ensin julkaistu USA:ssa 1972. Jostain syystä – jota nyt en ihmettele – se oli viisi vuotta ollut lukematta hyllyssäni. Muistelin kuulleeni siitä jotain levottomuutta herättävää – ehkä siitä syystä en ollut siitä välittänyt – mutta nyt tartuin siihen ja syvennyin lukemaan auttaakseni nuorta ystävääni.

Ahaa! Kirjan oli kääntänyt vanha ystäväni Tapio Nousiainen, ei kai siinä siis voinut olla mitään väärää? Hän oli sitä paitsi ennen Bashamin kirjan kääntämistä kirjoittanut oman teoksensa näistä asioista ja lähettänyt sen silloin minulle. Olin kirjan lukaissut, enkä silloin ollut havainnut siinä mitään epäraamatullista. (15)

Niinpä jatkoin lukemista olettaen olevani turvallisissa käsissä. Kuinka vähän tiedämmekään kirjakaapissamme piilevistä vaaroista! On kristittyjä, jotka suorastaan uhittelevat lukemalla kaikenlaisia mystisistä asioista kertovia sensaatiokirjoja, joita valitettavasti eräät kristilliset kustantajat nykyisin levittävät. Missä on meidän kriittisyytemme? "Koetelkaa kaikki, pitäkää se mikä hyvä on". .

Basilea Schlink sanoo kirjassaan Miten me muutumme, että uteliaisuudessa ollaan halun himon vallassa. Utelias katselee ja kuuntelee mielellään sellaista, mikä ei ole aiottu häntä varten. Juuri saatana lietsoo tarvetta kaiken uuden ja salaisen perään, mitä meidän oikeastaan ei tulisi tietää ja kuulla. Antaessasi perään uteliaisuudellesi olet siis hänen pauloissaan.

McAlister sanoo, että monet ihmiset hämmästyvät huomatessaan, että epäjumalanpalvelus ja noituus luetellaan lihan tekojen joukossa (Gal 5: 20). Nämä asiat, joita usein on pidetty puhtaasti saatanasta peräisin olevina, ovatkin itse asiassa ihmisen lihallisen uteliaisuuden seurausta. Ihmisellä on taipumus pitää mystisinä sellaisiakin asioita, joiden alkuperä ei ole sen kummempi kuin oma langennut luontomme. Annamme henkisille harhoillemme sellaisia nimiä kuin telepatia, yliaistillinen havaitseminen, parapsykologiset ilmiöt jne. ja luemme ne paholaisen teoiksi. Todellisuudessa ihmisiä houkuttelee noituuteen hänen halunsa kokea jonkinlaista henkistä jännitystä.

Kohtasin kirjassa amerikkalaisen, ikäiseni baptistipastorin, jolle sama ajatus oli pälkähtänyt päähän kuin nyt minulle. Huomaamattani saatana johdatteli minua, lukiessani pastorin kamppailuista hakea ajatuksilleen tukea raamatusta, samalle tielle ja pastorin kanssa koin tyydytyksen päästyäni vihdoin siihen tulokseen, että todella saattaisi olla olemassa eräitä sellaisia tiloja, joissa ihmiseltä ei voitu vaatia synnillisen taipumuksensa tai ahdistuksensa voittamista hänessä vallan ottaneen pahan hengen ylivoimaisen vaikutuksen takia.

Bashamin kirja oli kirjoitettu tavattoman mukaansa tempaavasti. Bashamin mukaan demonit voivat asettua asumaan ihmiseen, useitakin (jopa 42) samaan ihmiseen, myös uskoviin ja pieniin lapsiin. Demoni pääsee ihmiseen 1) salaoppeja harjoitettaessa, 2) himoa ruokittaessa tai 3) järkytyksen yhteydessä. Demoneja on Bashamin mukaan monenlaisia: astman, kaatumataudin, tukehtumisen, hermostuneisuuden, mielenvikaisuuden, depression, muistamattomuuden, sekavuuden, ahmimisen, sydänkohtauksen pelon, hävityksen, väkivallan, itsemurhan, huumeista riippuvuuden, noituuden, vihan, ylpeyden, laiskuuden, aviorikoksen, väärän profetian, turhamaisuuden jne "henkiä".

Bashamin mukaan määrättyä tekniikkaa käyttämällä nämä "henget" voidaan ajaa ihmisestä ulos ja ihminen siten vapauttaa. Demonit lähtevät yleensä suun kautta, ja siihen liittyy oksentamista, yskimistä, röyhtäisemistä, valituksen ja huudon päästämistä. "Vapautuksen" ehtona on, että ihminen itse sitä haluaa ja myöntää itsessään olevan demonin ja että "vapauttajalla" on käskyvalta Jeesuksen nimessä. Demonin tulee ilmoittaa nimensä ja "vapautetun" tulee se hylätä. Basham on laatinut tarkistuslistan demoneista "vapautumista" haluaville myös yksityiskäyttöön.

Pastori Raimo Mäkelä oli arvostellut kirjaa Uuden tien numeroissa 40, 43 ja 44/1975, mutta valitettavasti en ollut niitä huomannut. Hän oli sanonut mm:

"Pahuuden, pahojen tekojen ja pahojen ihmisten takana ovat pahat henkivallat, joita ihminen ei voi hallita, mutta jotka sensijaan hallitsevat ihmistä. Tämä ei merkitse, että syntiä tekevässä tai sairaassa ihmisessä asuisi jokin demoni eli riivaaja: kiivastumisen "henki", mustasukkaisuuden "henki", kärsimättömyyden "henki", jakomielitaudin "henki" tms, joka muka pitäisi ja voitaisiin "ajaa ulos". Tällainen kammottava harha, joka tuhoaa ihmisten uskonelämää ja sielunelämää, on päässyt voimakkaasti leviämään moniin kristillisiin piireihin. Tämä käsitys turhentaa ihmisen todellisen syntisyyden, vastuun-alaisuuden ja mielenmuutoksen vaatimuksen ja todellisuudessa perkele nauraa tällaisille hurskaille "manaajille", jotka itse asiassa jättävät hänet rauhaan yrittäessään ajaa ulos kuvittelemiaan henkiolentoja onnettomista ihmisparoista" (Enkelit ja me).

Mäkelä kertoo joutuneensa järkyttävästi kohtaamaan bashamilaisen harhan vaikutukset sekä normaalien että sielullisesti vammautuneiden kristittyjen kuvitellessa ja pelätessä olevansa riivattuja. "Saatana ja varsinkin demonit ovat yhtäkkiä nousseet melkein kaiken keskukseen. Innoittajana ja lähteenä näyttää olevan varsinkin amerikkalaisen Don Bashamin kirja Päästä meidät pahasta." Mäkelä kertoo, että Basham osallistui opiskeluaikanaan pitkään spiritistisiin istuntoihin, mitä hän myöhemmin piti syntinä. Hän oli aktiivisesti mukana karismaattisessa liikkeessä ja aloitti sitten oman toimintansa ihmisten vapauttamiseksi demoneista. "Varokaa demoneja ja "demonien" manaajia!" on Mäkelän kirjoituksen otsikkona Uuden tien numerossa 43/75.

Mäkelä arvostelee kirjaa (kuten nyt näen, erinomaisen osuvasti) seuraavalla tavalla: Sen antama kuva demoneista ei ole raamatullinen. Bashamin mukaan demonit eivät ole langenneita enkeleitä, vaan "ruumiistaan irtautuneita esiaatamillisten olentojen henkiä". Monet tavalliset sielulliset ilmiöt demonisoidaan. Sairaudet turhennetaan, samoin synti ja ihmisen vastuu synnistään. Kun kaikki demonisoidaan, ei mikään enää ole demonien aluetta ja ne voivat tyytyväisinä tehdä tuhotyötään. Kirjassa on kohtuutonta ja epätervettä kiinnostusta demoneja kohtaan.

Basham näyttää myös mekanisoivan Pyhän Hengen toiminnan ja "valjastavan" sen eli ottavan sen ihmisten hallintaan niin kuin valjastetaan vesiputous tai atomivoima. Silloin ihminen tekniikallaan käyttää Pyhää Henkeä eikä päinvastoin.

Bashamin kirjasta on vaikea löytää evankeliumia, joka annetaan syntiselle lahjaksi ja jonka voimaan luotetaan. Tällaisen liittäminen hänen tekstiinsä tuntuisikin oudolta. Mitään tilaa Paavalin kokemuksille 2 Kr 12: 7-10 ei Bashamin kirjasta löydä.

Basham esiintyy kirjassa jopa uutena uskonpuhdistajana ja kirkon uudistajana. Kirkko oli hyljännyt "vapauttamisen", nyt Basham on sen löytänyt.

Mitä Bashamin esimerkkitapauksiin tulee, Mäkelä toteaa seuraavaa: "Voittojen hedelmistä olisi hengellisessä työssä parasta puhua hyvin varovasti. Usein se, mitä luullaan "vapautumiseksi" onkin vain vaivan ja vaikeuksien siirtymistä toiselle alueelle vapauttajan saamatta sitä tietoonsa tai suostumatta tunnustamaan sitä. Monet psykiatrit ja sielunhoitajat saavat sitten hoitoonsa näitä "vapautettuja" joiden sielullisen ja hengellisen tilan kurjuutta "vapauttamistoiminta" vain lisäsi tuhoten ehkä sielullisen paranemisen ja hengellisen elämän mahdollisuudet lopullisesti.

Basham ei anna sairauden, synnin ja riivauksen erottelun perusteita, mikä tällaisessa kirjassa olisi ollut kaikkein välttämättömintä. Nimenomaan näiden asioiden käsittelyyn tarvitaan erityisen suurta psykiatrista tietoutta ja kokemusta sekä hengellistä viisautta ja kokemusta yhtyneenä. Sairautta ja syntiä ei kumpaakaan hoideta manaamisella vaan aivan muilla tavoilla. Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, heikko sielullinen vastustuskyky, voimakas auktoriteetin tarve, voimakas syyllisyydentuntoisuus tai heikko kristillinen usko ja kokemus armosta, voivat muita herkemmin uskoa, että heissä on demoneja, vaikkei olisikaan, ja myös tässä uskossaan kokea niiden pois-lähtemisen manaamisen seurauksena. Bashamin lukijalla ei ole mitään mahdollisuuksia varmistua siitä, ettei kysymyksessä ole sielullisten lainalaisuuksien hengellistetty käyttö".

Kuluneiden kahdeksan vuoden kokemukset osoittavat Mäkelän arvostelun aivan oikeaksi.

Kirjan luettuani hyvin nopeasti, kuten tapani on, olin kuin huumaantunut. Tässäkö siis oli selitys "potilaitteni" tilaan?

Saatanan verkko oli viritetty hyvin huolellisesti. Kaiken kukkuraksi vieressäni oli kulkenut vuoden ajan veli, jolta nyt sain odottamatonta tukea. Saatuaan kuulla "löydöstäni" hän selitti lukeneensa kirjan jo aikanaan ja omaksuneensa sen. Vieläpä hän toi minulle Trevor Dearingin kirjoittaman kirjan'' ja toisen kirjan (Pat Brooks, Käytä hengellistä käskyvaltaasi, Ari-kustannus 1978), joka oli aivankuin jatkoa Bashamin kirjalle.

Brooksin kirjassa selitettiin, kuinka ns. vapauttamisistunto tuli järjestää ja miten "riivaajien" ulosajo tapahtui. Kirjassa oli Bashamia pitemmälle laajennettu sitä aluetta, jolla uskova voi joutua pahojen henkien riivaamaksi. Estottomasti mainittiin suuri joukko pieniä demonihenkiä. Tällä tiellä ei totisesti näyttänyt olevan mitään rajaa. Siihen sisältyi koko lihallisuutemme ja senkin lisäksi tupakat, alkoholit, joogat, uhkapelit jne. Kaikki demonisoitiin. Mutta vaikutti siltä kuin kysymyksessä olisi vain hauska amerikkalainen seuraleikki, demonimuoti.

”Eksorkistien” tiimi

Jos minulla oli vielä epäilyksiä bashamilaisuutta kohtaan, niin ne suurimmaksi osaksi hälvenivät, kun mainitsemani veli johdatti minut Helsingissä toimivaan ryhmään, joka oli erikoistunut sairaitten puolesta rukoilemiseen ja "eksorkismiin”. Ryhmän kantajoukkona oli neljä 55—65 –vuotiasta naishenkilöä. Kun katselin näitä miellyttäviä ja arvokkaita naisia, jotka kaikki kuuluivat evankelis-luterilaiseen kirkkoon, ja joista yksi oli seurakunnan lehtori (Olavi Peltolan saama tieto Paavo Hiltuselta, että tämä nainen on Ulla-Christina Sjöman), en voinut olla ihmettelemättä, mikä oli saanut heidät ryhtymään näin raskaaseen tehtävään. Lieneeköhän kirkko valtuuttanut heitä tällaiseen toimintaan?'

Naiset kertoivat toimineensa Bashamin ja Brooksin kirjojen ohjeiden mukaan jo viiden vuoden ajan ajaen ulos riivaajia. Lehtori kertoi karkottaneensa ihmisistä peräti 2000 demonia tänä aikana! Hieman tätä laskemista ihmettelin muistellen Daavidin syntiä (1 Ak 21) ja Jeesuksen sanaa Mt 7: 22, 23 voimateoilla kerskumisesta. Noviisina tällä uudella alueella en kuitenkaan rohjennut sanoa mitään.

Erääksi syyksi sille, että niin monet uskovat luulevat heissä olevan pahoja henkiä, McAlister mainitsee joukkopsykoosin. Kysymyksessä on eräiden kristillisten piirien muotivillitys. On helppo mennä joukon mukana. Jollei mene mukaan, voidaan pitää hengellisesti velttona tai pahempanakin. "Joukossa tyhmyys tiivistyy", sanotaan. Koska kaikki lähimmät ystäväni näin uskoivat, en tahtonut olla muita epäilevämpi, poiketa ryhmästä. Tämä oli turvallinen arvokas yksityiskoti. Nämä olivat herttaisia, miellyttäviä ihmisiä. Vanhempia uskovia, joilla täytyi olla perusteita väitteilleen. Kokeneita sielunhoitajia. Heillä oli armolahjoja (?).

Mutta kukaan meistä ei tuntenut vihollisen voimaa, ja niin menimme kaikki harhaan.

Olen karvaasti saanut opetella läksyä: "Älkää uskoko ystävää, älkää luottako uskottuun" (Mka 7: 5). En kuitenkaan halua ketään tuomita, he tekivät tätä saatanan pettäminä kuten minäkin, kuvitellen auttavansa ihmisiä. Olin vapaaehtoisesti, uteliaisuudesta, antanut itse pettää itseäni. En voinut syyttää muita kuin itseäni.

Kyselin naisilta heidän työstään.

Miten ihmiset löysivät tähän yksityiskotiin? Kirkossa pidettyjen parantamiskokousten tiimoilta.

Olivatko he uskovia vai uskomattomia? Sekä että, eroa ei tehty. Rukoiltiin molempien puolesta ja ajettiin riivaajia ulos sen mukaan kuin ihmiset halusivat.

Voiko uskovissakin olla riivaajia? Totta kai, ja usein juuri Pyhällä Hengellä täytetyissä. Naiset kertoivat useita esimerkkejä.

Miten saatiin selville, että jossakin henkilössä oli pahoja henkiä? Kolme näistä neljästä naisesta ilmoitti, että heillä oli lahja saada asia selville rukoillessaan (he kutsuivat lahjaa joko "henkien erottamisen lahjaksi' tai "tiedon sanaksi"). Yksi naisista oli nimenomaan erikoistunut tähän ”tunnistamistyöhön", jota hän teki omassa kodissaan ennen tilaisuutta. Luettelon saattoi sitten vielä toinen tarkistaa.

Näin saatiin paperille kirjoitettu luettelo, joka käsitti esim. sellaisia henkien nimiä, kuin edellä on kerrottu. Luettelo saattoi käsittää jopa 20—30 nimeä, ehkä enemmänkin. Toisissa oli vain muutamia.

Erikoista oli, että noudattaen Brooksin kirjasta lukemiani ohjetta, ensimmäisenä luettelossa oli "valtiasdemoni", ja sitten pienemmät järjestyksessä. Eksorkismi onnistui vain, jos väkevin saataisiin ensiksi ulos. Siksi oikean luettelon saaminen etukäteen oli tärkeätä. Tämän luettelon mukaan sitten toimittiin "istunnossa".

Toimiko tämä systeemi? Kyllä, epäonnistumisia oli vain harvoin sattunut.

Miten ulosajaminen sitten tapahtui? Siihen erityisesti kaksi naisista oli saanut valtuudet. He toimivat aina yhdessä. Toinen heistä, uskossaan vahvempi, luettelon mukaan käski henkiä ulos.

Myöhemmin olin pari kertaa tällaisessa tilaisuudessa ja havaitsin, että molemmat naiset ensin yleisesti rukoilivat tuolissa istuvan "potilaan" puolesta ja sitten laskivat kumpikin kätensä hänen olkapäälleen ja alkoivat kielillä puhuen käskeä henkiä ulos. Heidän kertomansa mukaan henki tuli ulos toisen naisen suun kautta! Hän kuulemma tiesi sen ja riensi silloin kylpyhuoneeseen oksentamaan hengen ulos! "Potilas" sen sijaan pääsi vähällä vaivalla. Hän vain istui paikallaan luultavasti tuntematta tai tietämättä enempää. Koko "istunto" kesti muutaman minuutin, vaikeissakin tapauksissa vain tunnin verran. Samana päivänä saattoi olla potilaiden jono odottamassa. Käsittelyä jatkettiin, kunnes naiset väsyivät.

Entä tulokset? Sen suhteen naisilla tuntui olevan vahva usko. "Potilaat" olivat "vapautuneet" oireistaan. Palasivatko he uudelleen? Kyllä, menettelyä täytyi joskus toistaa montakin kertaa, kunnes kaikki henget oli varmasti ajettu ulos.

Mistä sen tiesi? Herra sen heille ilmoitti. Naiset korostivat lopuksi Raamatun sanaa Mt 12: 43-45, jossa kehotetaan täyttymään Hengellä ulosajamisen jälkeen, muuten henki voi palata takaisin. He rukoilivat joka kerta, että Herra täyttäisi syntyneen tyhjiön.

Naisten innostus ja usko oli vakuuttavaa, joskin tässä oli piirteitä, jotka tuntuivat hupsuilta. Mutta onhan muussakin hengellisessä työssä liioitteluja ja persoonallisia poikkeamisia, miksei tässä? Jos halusin päästä eteenpäin, minun oli ilmeisesti ummistettava silmäni virheiltä. Se heidän sanansa minua jäi kuitenkin askarruttamaan, että he olivat viiden vuoden kuluttua olleet pakotettuja lopettamaan säännöllisen toimintansa "ahdistuksensa takia". Sen nyt hyvin, itse ahdistukseen jouduttuani, ymmärrän! Nyt he enimmäkseen antoivat kirjeitse neuvoja ja harjoittivat esirukoustoimintaa.

Erityisesti mietin, miksi käskemistä piti toistaa pitkiä aikoja ja miksi ulosajamisessa puhuttiin kielillä. Basham, jota myös tämä kohta näyttää askarruttaneen, selitti sen siten, että se aika ei vielä ollut tullut, jolloin yksi käskysana riitti, kuten Jeesuksella. Hänhän ajoi henget ulos sanalla (Mt 8: 16). Nimien kysyminen tuntui myös oudolta, mutta Mk 5: 9 kertoi Jeesuksen näin tehneen.

"Potilaita"

Mutta minun on vielä kerrottava, mitä tapahtui kahdelle nuorelle ystävälleni ja miten saatana lopullisesti sai minut vakuuttuneeksi. Nämä tapaukset se näytti valinneen näyttämökseen. Kutsuin nuoren, jolle olin kirjoittanut uudesta löydöstäni ja joka innolla oli siihen tarttunut kertoen jo ennenkin uskoneensa, että asia oli todellakin niin kuin olin kuvitellut, naisten tiimiin. Tulos oli se, että hänestä kerrottiin ajetun ulos kymmenkunta riivaajaa. Tämä tietenkin vahvisti "uskoani". Nuori mies oli iloinen ja todisti kokouksessakin "parantumisestaan."

Toinen tapaus oli vielä vaikuttavampi. Kysymyksessä oli mies, jonka avioliitto oli epäonnistunut hänen väkivaltaisuutensa takia. Mitään muuta syytä eivät mies, eikä myöskään vaimo, jonka kanssa myös keskustelin, esittäneet. Mies oli elävässä uskossa ja Hengellä täytetty ja kärsi tästä pahasta taipumuksestaan ja teki siitä jatkuvasti parannusta. Silti hän saattoi aivan mitättömästä syystä raivostua ja pahoinpidellä rumasti vaimoaan ja uskovaista vanhaa äitiään. Kun hän kerran oli tällaisen kohtauksen jälkeen lähtenyt kotoaan, äiti soitti hädissään minulle, että hän voisi epätoivossaan tehdä pahaa itsellensä.

Viivyin rukouksessa pitkään ja kysyin, olisiko hänessä joku paha henki. Olin saavinani vastauksen "väkivallan henki". Kutsuin miehen kotiini. Ennen kuin hän tuli kuulin rukouksessa äänen sanovan: "Sellaista mitä tänään näet et ole koskaan ennen nähnyt".

Nyt tiedän, että kysymyksessä oli saatana, mutta silloin luulin ääntä Jumalan ääneksi. Sain siitä valtavasti uskoa toimia sillä tavoin kuin lukemani kirjat ja tiimi olivat opettaneet. Kun mies sitten tuli kotiini sanoin hänelle vakuuttavasti, että hänessä oli paha henki ja että tulisin ajamaan sen ulos. Mies vastasi, että se kyllä sopisi. Polvistuimme ja käskin Jeesuksen nimessä "väkivallan hengen" Iähteä ulos miehestä. Seuraus oli hämmästyttävä. Iso mies retkahti selälleen matolle ja alkoi kiemurrella valitellen. Mieleeni tuli, miten Jeesus oli ajanut ulos demonin pojasta ja miten henki oli kouristanut poikaa ja huutanut ennen ulos lähtemistään (Mk 9: 26). Sanoin pariin kertaan vielä käskysanan ja mies nousi ylös silmin nähden helpottuneena. Tällä oli suuri merkitys "uskolleni". Minusta tuntui siltä kuin olisin kasvanut kymmenen senttiä, ja olin pitkän aikaa kuin huumeessa.

Seuraavien viikkojen aikana vielä pari kertaa sain nähdä ihmisen kaatuvan maahan käskysanan sanoessani, ja luulin riivaajan lähteneen. Valtaosa "tapauksista" oli kuitenkin pettymyksiä, joissa ei mitään näkyvää tapahtunut. Lohdutin kuitenkin itseäni sillä, että eivät muutkaan kertoneet aina jotain näkyvää tapahtuvan. Pienikin helpotus riittäisi.

Työtoverini kanssa otimme vastaa "potilaita", joita luoksemme tuli jatkuvasti, niin että aikamme alkoi olla varattu, ja väsymys vaivasi. Mutta lohdutimme itseämme sillä, että olimme tekemässä suurta ja arvokasta työtä "uranuurtajina" seurakuntien nukkuessa. Meidän oli kannettava taakkamme "likaisessa työssämme", ja saisimme siitä palkkamme. Organisoin taaksemme rukouspiirin, joka rukoili meidän ja "potilaiden" puolesta vuorokauden ympäri, yksi aina tunnin kerrallaan.

Löysin Raamatusta mielestäni paljon todisteita uuden opin puolesta enkä enää epäillyt sen todenperäisyyttä. Mitä useammin siitä puhuin julkisesti sitä vakuuttuneemmaksi itse tulin.

Myöhemmin olen ihmetellyt, miksi kukaan ei tullut minua noina viikkoina varoittamaan, ja miten pinnallisia uskovat ovat Raamatun tuntemisessa. Kaikissa 3-4 seurakunnassa, joissa asiasta ehdin puhua, ennen kuin Herra minut pysäytti, minut otettiin suurella innostuksella vastaan aivan kuin kysymyksessä todella olisi ollut joku "uusi evankeliumi", joka olisi ratkaisu heidän pelkoihinsa ja vaivoihinsa. Kaikkialla tuntui olevan uskovia, jopa Hengellä täytettyjä, joilla oli samanlaisia vaikeuksia: useimmiten seksuaalisia vaikeuksia sekä masennusta ja pelkoja. He olivat tavattoman herkkiä uskomaan, että takana todella oli paha henki ja että sen ulosajaminen toisi helpotuksen. Ilman tällaista kenttää ja vastaanottavaisuutta tällainen oppi ei menestyisi päivääkään.

Ansassa

En tiennyt, että olin joutunut juuri sellaiseen ansaan, jonka kiusaaja viritti Jeesukselle erämaassa ja jonka Hän voitti. Sehän oli sanonut: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi" (Mt 4: 3). Malk kirjoittaa: "Oletko sinä ollut vastaavassa tilanteessa, kokenut sisäistä kehotusta tai lupaa asemasi tähden tehdä jotakin poikkeuksellista?" Ja hän jatkaa:

"Ehkä ajatuksiasi on kuljettu seuraavaa tietä: Nyt olet Jumalan lapsi. Sinulla on suuri kaikkivaltias Isä. Hän tietää kaiken ja kuulee kaiken. Kuninkaan lapsena olemiseen kuuluu valta muuttaa asioita. Ja sitten olet muodossa tai toisessa "käskenyt" asioita muuttumaan, ehkä velvoittanut Jumalaa antamaan hyvän numeron kokeessa, antamaan asunnon tai työpaikan tai puolison, ehkä olet käskenyt sairaita paranemaan ja riivaajia lähtemään".

Tämä on aivan kuin minusta kirjoitettu. Juuri näin kiusaaja oli saanut minut tekemään. Perkele osaa käyttää Raamattua. Niin se oli tehnyt minunkin suhteeni. Se oli etsinyt perusteensa Pyhästä Sanasta. "Eksorkismille" tuntui löytyvän sanasta omat muodolliset perusteensa (Mk 16:17). Mutta en tajunnut, että saatana aina liioittelee ja muuntelee asioita, vääristelee ja menee "yli sen mikä kirjoitettu on". Tässä oli ylitetty huimasti raamatullisen eksorkismin rajat.

Malk jatkaa:

"Mutta esillä oleva raamatun kohta osoittaa meille, että on tilanteita, jolloin me emme saa käskeä asioita muuttumaan, sillä niin tehdessämme palvelemme ja tottelemme perkelettä enemmän kuin Jumalaa. Tällaisesta 'kivien leiväksi muuttamisesta' on näkyvissä pelottavia merkkejä, jotka ovat erityisen vaikeita siksi, että niiden arvostelijat näyttävät vastustavan Pyhää Henkeä. Antakoon Jumala sinulle armon pysyä mieluummin vaikka nälkäisenä, kuin tyydyttää lihaani sielullisilla tai suorastaan perkeleellisillä teoilla".

Mielestäni Malk tässä sangen osuvasti puhuu demoniopista.

Jeesuksella oli varaa olla toimeton! Hänellä ei ollut sitä lihallista kärsimättömyyttä pyrkiä keinoista välittämättä auttamaan toisia ihmisiä, joka "eksorkisteilla" on. Hän ei muuttanut kiviä leiviksi senkään uhalla, että perkele olisi voinut tulkita sen heikkoudeksi. Me saamme olla toimettomia silloin kun meiltä Jumalan lapsina pyydetään jotakin, jotta kävisi ilmi, olemmeko Jumalan lapsia. (19)

Myöskin toisesta Jeesuksen kiusauksesta olen löytänyt tähän asiaan sopivia piirteitä. Perkele otti Hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti Hänet pyhäkön harjalle ja sanoi: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas" (Mt 4: 5, 6). Tässä on se vaarallinen piirre, että saatana voi pukeutua valkeuden enkeliksi ja lähestyä hurskaalla tavalla. Perkele voi synnyttää pyhän tuntuisen ilmapiirin.20 Ihmiset, jotka elävät "pyhäkön harjalla", voivat helposti luulla olevansa hengellisesti muita korkeammalla. He voivat kuvitella olevansa lähempänä taivasta kuin muut kulkijat ja saavansa yliluonnollista tietoa. Pyhä Henki vei Jeesuksen erämaahan, mutta perkele pyhään kaupunkiin. Tässäkin perkele kutsuu tekemään ihmeitä Jumalan lupausten varassa vedoten itse raamattuun.

Malk kirjoittaa kuin "eksorkismia" tarkoittaen:

"Vapisen näitä rivejä kirjoittaessani, sillä tässä meillä on kiusaus, joka tyydyttää lihaa ja turmelee Jumalan valtakuntaa tänään kaikkialla. Kiusaus ei läheskään aina ole vetoa johonkin rumaan, pahaan tai alhaiseen, vaan sen kauheus on siinä, että se hyvin usein on oikean ja hyvän tuntuinen, kristitylle sopiva ja jopa raamatullinen"

Oswald Chambers on puolestaan kirjoittanut tähän asiaan soveltuvasti näin: "Saatana ei kiusaa meitä tekemään pahaa (Chambers tarkoittaa uudestisyntyneen hengellisiä kiusauksia), hän kiusaa meitä siinä tarkoituksessa, että saisi meidät kadottamaan sen, mitä Jumala on pannut meihin uuden syntymisen kautta, nimittäin mahdollisuuden olla hyödyksi Jumalalle. Hän ei lähesty meitä syntiin viekoittaen, vaan häiritäkseen näkökulmaamme, ja ainoastaan Jumalan Henki voi paljastaa tämän saatanan kiusaukseksi. Kiusaus on oikotien ehdottamista korkeimman tarkoitukseni saavuttamiseksi — ei siihen, minkä minä käsitän pahaksi, vaan siihen minkä minä käsitän hyväksi. Kiusaus on jotakin sellaista, mikä täydellisesti saattaa minut ymmälle joksikin aikaa, minä en huomaa, onko asia oikea vai väärä. Kiusaukseen suostuminen on himon jumaloimista ja se on todistus siitä, että arkuus esti tuon synnin aikaisemmin."

Mielestäni näissä kahdessa lausunnossa on osuvasti nähty se, mitä minulle kiusauksessa tapahtui. Niihin ei ole lisäämistä.

Oikotie

Nimenomaan sana oikotie, tai kuten Bunyan sanoo, sivupolku on tässä paikallaan. Jeesustakin saatana houkutteli toisenlaiselle tielle, perkeleelliseen ohjelmaan, jota Nikolainen kuvaa "Messiaan suoran toiminnan ja nopean voiton tieksi ilman kärsimyksiä ja ristiä".

Haapa taas kuvaa tuota kiusausta menemiseksi "nöyrtymisen tieltä ylpeään itsensä korottamiseen ja kuviteltuun omavaraisuuteen".

Poikaa houkuteltiin itse asiassa "kapinaan Isää vastaan". Saatana on ollut kapinoitsija alusta asti. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Poika voi siis myös yrittää mahdottomia. Saatana yritti saada Pojan "koettelemaan Isää".

Jeesus kuitenkin torjui kiusauksen sanomalla: "Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi".

"Koehyppy olisi ollut Isän majesteettiin koskemista, hänen tutkimisoikeuksiinsa kajoamista. Pelkällä Isän tutkijaksi rupeamisellaan Poika olisi tehnyt itsensä Isän sanan epäilijäksi ja vihamies olisi saanut täydellisen voiton. Poika antaa kunnian Isälle ja uskoo näkemättä."

"Jeesukselle Pojan suhde Isään merkitsi kuuliaisuutta eikä ihmeillä kokeilemista. Vaaran oma-aloitteinen hakeminen oli Jumalan kiusaamista, minkä Jumalan sana kielsi. Kun Jumala niin tahtoi, Jeesus kyllä uskalsi hypätä tuntemattomaan syvyyteen, ristin kuolemaan".

Jeesuksen kohdalla kiusaukset menettivät voimansa, koska "minussa hänellä ei ole mitään" (Jh 14: 30).

Mutta meidän kohdallamme kiusaus voi johtaa siihen, että lähdemme vaeltamaan muka Jumalan sanan varassa, vaikkei Jumala ole siihen kutsunut. Tähtäimessä on saatanan eteemme hehkuvin värein maalaama "suuri aika, uskon ja voittojen ihmeellinen aika" (Malk).

Malk lopettaa: "Kuulemme uskon teoista ja uskon voitoista. Mutta kuinka paljon siitä on perkeleen innoittamaa ja kuinka paljon Jumalan käskystä tehtyä? Me emme saa ottaa ohjia omiin käsiimme. Siksi meidän pitäisi perata hengellisestä työstämme ja omasta elämästämme kaikki ne hyvät ja arvokkaat ja sanan pohjalle rakennetut asiat, joita Jumala ei ole käskenyt meidän tehdä. Monen Jumalan palvelijan aika esimerkiksi on äärimmäisen kiireinen ja varattu tämän kiusauksen voiman tähden. Tehdään paljon sellaista hyvää, johon Jumala ei ole antanut aihetta. Tämä kiusaus tehdä Jumalan valtakunnan työtä uskon varassa tulee niin yllättävän hienolla tavalla pyhäkön harjalta, ettei sen vastustaminen ole kenellekään helppoa. Mutta itsetutkiskeluun tämä kiusauksen olemassaolo vie jokaisen. Valheen isä on liikkeellä keinoja kaihtamatta. Uskon houkutteleminen esiin suorittamaan yltiöpäisiä hengellisiä suorituksia sanan varassa on yksi hänen vahvoista keinoistaan, joiden seurauksena syntyy ylihengellisyyttä ja lopulta hengellistä tuhoa. Jeesus luopui yrittämästä, ei epäuskon tähden, mutta haluttomana totella perkelettä ja kiusata Jumalaa. Sillä Jumalan sanan hyväksi käyttäminen tällä tavalla kääntää koko asian lopulta Jumalan kiusaamiseksi Mt 4: 7 mukaan."

Paavali kirjoittaa: ". . . ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat" (1 Kr 2: 11).

Demoniopin nopea ja laaja leviäminen Hengellä täytettyjen ja armolahjoja saaneiden työntekijöiden keskuuteen on osoitus, paitsi saatanan vaikutuksen lisääntymisestä, myös siitä, miten alaikäisiä me olemme. Saatanan eksyttävät juonet ovat tämän ajan seurakunnalle lähes tuntemattomat. Niistä tuskin varoitetaan. Niitä ei pyritä paljastamaan. Seurakunta nukkuu. Siksi luste pääsee kasvamaan vehnän sekaan.

Me myös nauramme ja vähättelemme saatanaa. Olen kuullut amerikkalaisista, jotka olivat maalanneet kenkiensä pohjiin Lk 10: 19 ja halveksuvasti pilkkasivat saatanaa. Tällainen ylimielisyys käy lankeemuksen edellä. Raamattu opettaa aivan muuta: Juuda 8, 9, kutsuen pilkkaajia "uneksijoiksi".

Vain Jumalan Henki voi paljastaa kiusauksen todellisen (84) luonteen, sanoo Chambers. Minun kohdallani se oli totista totta. Kiusaus oli niin voimakas ja saatanan sokaisu niin täydellinen, että haparoin kuin sokea näkemättä totuutta.

Ehkä jotkut lukijat nyt sanovat: "Mutta tapahtuihan sinun kauttasi ihmeitä, ihmisiä kaatui, riivaajat lähtivät ulos ja sairaita parantui". Tämä on nukkuvalle seurakunnalle varsin yleinen harhakäsitys. Ei kysytä, mistä hengestä teot ovat. Kyllä Mooseksenkin tehdessä ihmetekojaan faaraon velhot Jannes ja Jambres jäljittelivät pitkälle Jumalan ihmeitä (2 Tm 3: 8). Jumala voi sallia saatanan tehdä jopa tunnustekoja ja ihmeitä, jotka muistuttavat Pyhän Hengen tekoja (2 Ts 2: 9).

Kun sellaista nyt tapahtuu meidän keskuudessamme, Jumalalla on meille asiaa. Hän haluaa siten kertoa meille millaisia me olemme. Meillä olisi syytä itsetutkisteluun Jumalan edessä, ei vain niillä yksityisillä, jotka tekevät näitä tekoja, ja niillä jotka suostuvat niiden kohteiksi, vaan koko seurakunnalla. Seurakunnassa on jotakin perusteellisesti vialla. Me itse, me kaikki olemme osavastuussa siitä, että tällaista tapahtuu keskuudessamme. Mutta sen sijaan, että me häpeäisimme näitä tekojamme, me jopa pöyhistelemme kuvitteluillamme - sillä sitä ne ovat.

Uhmamieli

Tämä hybris (=ylimielisyys, rikollinen uhmamieli, joka muinaiskreikkalaisen käsityksen mukaan nostatti jumalien vihan ja auttamattomasti tuotti ihmisille perikadon) merkitsi kohdallani sitä, että halusin "vuoria siirtävää uskoa".

En halunnut olla "suklaasotilas" ( C. T. Studdin mielisanoja). En "vaivainen, mato matkamies maan", vaan uskonsankari, tehdä suuria tekoja Herralleni. En muistanut, että Raamattu sanoo: "Jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä" (Gal 6: 3).

Luulin keksineeni jotakin uutta, kun havaitsin Rm 5: 17:sta, että uskovat tulevat "hallitsemaan elämässä yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta" (basileuo = olla kuninkaana, hallita, sanasta basileus = kuningas). The Amplified Bible kääntää ylpeitä uskovia kutkuttavasti: "Hallitsevat kuin kuninkaat elämässä yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta". Tässä on ponnahduslauta niille, jotka pyrkivät "kuninkailemaan". He unohtavat jakeen lopun "Jeesuksen Kristuksen kautta" ja että elämä tässä tarkoittaa iankaikkista, hengellistä elämää. Oikea ajatus lieneekin tämä: "Aadamin synti sai aikaan sen, että kuofemasta tuli kaikkia hallitseva kuningas. Mutta niiden elämää, jotka ottavat vastaan Jumalan lahjan — anteeksiantamuksen, armahduksen — hallitsee Jeesus Kristus, joka on voittanut kuoleman" (Elävä uutinen). Tarkoitus lienee ollut sanoa, että kuolema ei enää ole kuningas, vaan Elämä, Herra Jeesus Kristus. Hänessä, joka on elämä, voitamme synnin ja kuoleman. Jumalan armo meissä hallitsee syntiä. Siitä hallinnasta tässä on kysymys!

Eniten tukea väärille ajatuksilleni sain Kenneth Haginin kirjoista. Haginin mielestä Jumalan tahto on aina parantaa kaikki sairaat. Meidän ei tarvitse rukoilla "Herra, paranna minut .. . jos se on sinun tahtosi". Haginin mielestä meidän on vaadittava.

"Jokaisella Hengellä täyttyneellä uskovalla on itsessään tarpeeksi voimaa vaatiakseen elämälleen Jumalalta kaikkein parhainta. Jos hän elää oikeuksiensa alapuolella, se ei johdu voiman puutteesta, vaan siitä, ettei hän ole onnistunut vapauttamaan voimaa uskon kautta" (Toimiva usko).

"Meidän tulee hallita kuninkaina elämässä. Se tarkoittaa, että me hallitsemme omaa elämäämme. Meidän tulee hallita eikä olla hallittavina. Olosuhteiden ei tule hallita meitä vaan meidän tulee hallita olosuhteita. Köyhyyden ei pidä johtaa ja hallita meitä, vaan meidän tulee hallita köyhyytä. Tautien ja sairauksien ei pidä hallita meitä vaan meidän tulee hallita sairautta" (Toimiva usko ).

Monet muutkin kuin minä ovat ahmineet innolla tällaisia sanoja. Niissä on kuin uusi ilmestys. Emmehän halua "nynnyillä". Haluamme olla uskon sankareita! Varsinkin nuoret, mutta myös työntekijät voivat helposti langeta tähän ansaan.

Mutta meidän tulisi ymmärtää, mihin tällainen tie johtaa.

Kirjassa Uskovan auktoriteetti Hagin kertoo kaikkea vaatimattomuutta karttaen näyistään, joita hän väittää saaneensa itse Herralta. Siitä huolimatta, että Raamatussa selvästi sanotaan: "ilman minua te ette voi mitään tehdä" (Jh 15: 5), Hagin väittää: "Maan päällä tämä tekemisen auktoriteetti on siirretty meille. Kaikki auktoriteetti ja valta maan päällä toimii seurakunnan kautta, koska Kristus ei ole täällä. - - Jumalan Sana käskee meitä voittamaan vihollisen. - - He (uskovat) voivat murtaa vihollisen vallan omassa elämässään ja rakkaimpiensa elämässä. - - Totisesti meidän olisi jo aika herätä, muuttaa rukoustapaamme ja ruveta sitomaan vihollista. – – Jumalan suunnitelma sinuun nähden on se, että hallitset elämääsi, hallitset olosuhteita, puutteenalaisuutta, sairautta ja kaikkea sitä, mikä millään tavalla yrittää hyökätä sinua vastaan ja estää sinua. Sinun tulee hallita, koska sinulle on annettu siihen auktoriteetti".

Hagin kerskailee siitä, kuinka hän "hallitsee (kontrolloi) sairauden näkymättömiä voimia", kuin supermies. Kun hän kuulee laulua "minä vaivainen oon, mato matkamies maan", hän sanoo mieluummin kuuntelevansa "aasin hirnumista tallissa keskiyöllä kuin tuollaista." Hän kutsuu "hengellisiksi vauvoiksi" niitä, jotka eivät uskon kautta parane ja sanoo, että "meidän jotka tiedämme enemmän näistä asioista, jotka olemme vanhempia Herrassa, tulee auttaa heitä ja toimia heidän puolestaan".

Ja lopuksi hän paljastaa kokonaan oppinsa sanomalla: "Vikamme on siinä, että meille on saarnattu liikaa ristin uskontoa. Ihmiset ovat luulleet, että heidän pitää jäädä sinne ristin juurelle. Ristihän on itse asiassa tappion paikka. Ylösnousemus merkitsee voittoa". Ja vieläkin pahempaa: "Uskovaa kutsutaan Kristukseksi. – – Me olemme yhtä Kristuksen kanssa. Me olemme Kristus".

Tässä ei tarvita enää kommentteja. Tämä henki ei enää ole Jumalasta, vaan saatanasta.

Sanoessaan: "toisinaan me käyttäydymme kuin linnun-poikaset, silmät kiinni ja suut ammollaan. Kuka tahansa voi työntää meihin mitä tahansa, ja me uskomme sen. Me luulemme, että meidän tulee olla avuttomia ja köyhiä.

Hagin paljastaa olemuksensa. Kun näin sanotaan, ollaan jo paisuttu, mistä 1 Tm 3: 6 ja 6: 4 varoittaa (fysioo = puhaltaa täyteen!). Jos me emme halua olla "avuttomia ja köyhiä" Kristuksen edessä, emme todellakaan ymmärrä evankeliumia. "Autuaita ovat hengellisesti köyhät" alkaa Jeesuksen opetus.

Juuri tästä köyhyydestä saatana haluaisi nostaa meidät ylpeyteen ja kapinaan Jumalaa vastaan käyttämään sellaisia menettelytapoja, jotka eivät ole Jumalan tandon mukaisia. "Te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan"! Aadam oli ensimmäinen langennut. Sen jälkeen heitä on ollut miljoonia.

"Jumala on ylpeitä vastaan".

Kesilut

Sitten kun Totuus oli taas valaissut silmäni, Pyhä Henki vei minut katselemaan, missä syvyyksissä olin ollut. Raamatussa ne on tarkoin kuvattu, mutta ennen ne eivät olleet minulle avautuneet. Luin vavisten Sananlaskujen 1: 17–19, 2() 32, 2: 12–19, 5: 3–23, 6: 24-28, 32, 33, 7: 5–27, 9:13-18. Järkyttävää luettavaa!

Pyhä Henki todella paljasti niissä "saatanan syvyydet" (Ilm 2: 24).

Tässä ei ole kysymys vain joistakin sukupuolisynneistä, kuten yleisesti uskotaan, vaan itse kiusaajasta, joka kuvataan naiseksi (samoin esim. Ilm 17). Hän on langennut enkeli, joka on "hyljännyt nuoruutensa ystävän ja unhottanut Jumalansa liiton".

Raamattu kutsuu häntä nimellä, joka esiintyy vain tässä: Kesilut (tyhmyys, yksinkertaisuus, itseluottamus), Snl 9: 13.

Nainen toimii samalla tavalla kuin Viisaus (Kristus). Hänkin kutsuu ohikulkijoita ja tarjoaa "varastettua vettä ja salattua leipää" kehuen niitä "makeiksi" ja "suloisiksi" (9: 17).

Sen liehakointi, houkuttelu, taivuttelu ja viettely on kuvattu monissa kohdissa: 2: 16, 5: 3, 6: 24, 7: 5, 13-21. Sen puheet ovat kuin hunajaa ja öljyä. Ne ovat kuin "herkkupalat, jotka painuvat sisusten kammioihin asti" (Snl 18: 8).

Nuo "herkkupalat" olin löytänyt Bashamin kirjasta, tuon saatanallisen houkuttelun olin todella oppinut tuntemaan. Kysymyksessä on saatanan suudelma (Snl 7: 13, vrt Ps 2: 11), sitten aviorikos Jumalaa vastaan.

"Miksi poikani hurmautuisit irstaaseen naiseen ja syleilisit vieraan vaimon povea"?

Onhan meillä uskovilla "oma säiliö" ja "oma kaivo" ja "nuoruutemme vaimo", jota sana kutsuu "armaaksi peuraksi, suloiseksi vuorikauriiksi" (Snl 5: 15, 19, 20). Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme.

Miksi me menisimme Kesilutin pöytään juomaan varastettua vettä ja syömään salattua leipää, kun meillä on yltäkylläinen Kuninkaan pöytä ja Hän itse on ainoa tosiviisaus!

Järkyttyneenä luin edelleen, miten ihminen suhtautuu näihin saatanan viettelyihin. Sananlaskujen 7 luku kertoo meistä itsestämme karvaan totuuden. Lihassa me olemme valmiita kaikkeen pahaan. Meissä saatanan juonet kohtaavat aina yhtymäkohdan.

"Akkiä hän lähti hänen jälkeensä, niinkuin härkä menee teuraaksi, niinkuin hullu jalkaraudoissa kuritettavaksi, niinkuin lintu kiiruhtaa paulaan . . ." (7: 22, 23).

Näin olin todella tehnyt. Kuinka äkkiä, vailla kriittisyyttä oli mennyt paulaan.

Paavalikin siitä kirjoittaa langenneille galatalaisille: "Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä (saatana ja häneen suostuneet ihmiset), jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin" (1: 6, 7. Ks myös 5: 7-10).

Järkyttyneenä luin edelleen, että ihminen, joka julistaa "toista evankeliumia", on kirottu (Gal 1: 8, 9). Olin siis vetänyt kirouksen päälleni!

Ja lopuksi oli kammottavaa lukea, että minäkin olin ollut "omaa henkeäni kaupalla" (Snl 5: 11). Lopulta päädyin minäkin, kuten seuraavassa luvussa kerron, "huokailemaan ruumiini ja lihani riutuessa ja sanomaan: Miksi minä kuritusta vihasin ja sydämeni halveksui nuhdetta? Miksi en kuullut neuvojaini ääntä, kallistanut korvaani opettajilleni?" Totisesti oli totta, että "olin joutua kokonaan turmion omaksi keskellä seurakunnan ja kansankokouksen" (5: 11-14).

Kukaan ihminen ei edes olisi tiennyt, mikä minua vaivasi ja mikä minut kaatoi, ellei Jumala olisi minua armahtanut ja Pyhä Henki johdattanut kaikkeen totuuteen. Kuinka riippuvaisia olemmekaan Pyhästä Hengestä!

Ilman Jumalaa olisi minun käynyt, kuten Sananlaskuissa sanotaan: "Ei palaja kenkään, joka hänen luoksensa menee, eikä saavu elämän poluille" (2: 19).

"Kurittomuutensa hän kuolee ja suistuu harhaan suuressa hulluudessaan" (5: 23).

"Nuoli lävisti hänen maksansa" (7: 23).

Varmasti on totta tämäkin: "Sillä paljon on surmattuja, Ilanen kaatamiaan, lukuisasti niitä, jotka hän on kaikki tappanut. Hänen majastaan käyvät tuonelan tiet, jotka ne•vät alas kuoleman kammioihin" (7: 26, 27).

"Eikä toinen tiedä, että haamuja on siellä, että hänen kutsuvieraansa ovat tuonelan laaksoissa" (9: 18).

Sitä, mitä tein, raamattu kutsuu "suureksi hulluudeksi" ja "kurittomuudeksi"!

Missä luulette noiden Suuren noidan kaatamien tällä hetkellä maailmassa olevan? Eikö seurakunnissa opettajina, profeettoina, "eksorkisteina" ja ihmeparantajina? Mikä olisi enemmän saatanan tyylin mukaista? Onko meillä näkökykyä paljastaa heidät? Eksytys voi olla niin ovela, että vain henkien erottamisen armolahjalla varustetut sen voivat tehdä Pyhässä Hengessä. Saatana osaa tehdä aivan oikean rahan näköistä väärää rahaa. Se on taitava jäljentäjä.

Turhaan ei Paavali kirjoita: "Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet" (1 Tm 6: 20).

Herra Jeesus itse sanoo eräänä lopunajan merkkinä, että "vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin" (Mt 24: 24).

Sen helppouden, jolla monet kerskuvat tänään ajavansa ulos riivaajia, pitäisi herättää meidät näkemään, että vihollisen voimat ovat kasvaneet.

Alkuvauhdista päätellen saatana olisi saattanut onnistua minunkin suhteeni, mutta se meni innossaan liian pitkälle. Jumala oli kuitenkin suurempi. Hänen tarkoituksensa minun suhteeni oli päinvastainen: tehdä minusta nöyrä ja asettaa uusi luomus minussa oikealle kohdalleen. Määrätyn ajan kuluttua Jumala asettui saatanan tielle ja sanoi: "Jo riittää!" (1 Ak 21: 15). Minulla oli Puolestapuhuja Isän luona, sama joka oli rukoillut Pietarin puolesta, ettei hänen uskonsa raukeaisi tyhjään. Hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan (Job 33: 23-28). Hän voitti kiusaajan minun puolestani erämaassa ja ristillä Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; Hän (Jumala) sai heistä hänen (Kristuksen) kautta voiton riemun (Kor 2: 15). Hänen voittonsa on minun voittoni!

Mutta suokoon Jumala, etten koskaan lakkaisi kiittämästä Herraa siitä pelastustyöstä, jonka Hän teki kohdallani, ei vain 1952, vaan myös 1980. Se oli Jumalan ihme, sillä olin täysin sokeana saatanan käsissä. Mutta kiitos Jumalalle, että juuri sellaisina, epäonnistuneina, häpeän alaisina, kaiken menettäneinä saamme jäädä suuren Armahtajan käsiin.

Aina kun nyt luen Mt 7: 22, 23 vapisen. Tuoko olisi ollut minunkin kohtaloni? Sanan mukaan heitä tulee olemaan "monta".

"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

He elivät pilvilinnoissa, ja "kun rankkasade lankesi ja virrat tulvivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, se sortui, ja sen sortuminen oli suuri" (Mt 7: 27).

Hiekalle rakennettu talo! Ihmeille, joita he kuvittelivat tehneensä tai joita Jumala salli koetellakseen ihmisiä (5 Ms 13: 1-3, 2 Ts 2: 9-12, Ilm 13: 13).

"Kun Jeesus sanoo, että Hän ei ole koskaan tuntenut heitä, tämän täytyy merkitä sitä, että he ovat olleet paholaisen työvälineitä. He ovat olleet hänen palveluksessaan ja tehneet ihmeitä hänen avullaan. Samanaikaisesti he ovat olleet uskonnollisia ihmisiä ja käyttäneet Jeesuksen nimeä. Se että nämä ihmiset kertovat teoistaan, saattaa viitata siihen, että he kerskuvat niillä ja kuvittelevat saaneensa aikaan jotakin. He ovat kuitenkin pettäneet itseään ja käyttäneet Herran nimeä alistamatta omaa elämäänsä hänen tahtoonsa" (Novum I).

Mutta sellainen menettely on aina hyvin vaarallista.

"Kristuksen nimessä vaikuttavan voiman yhteyteen otetut uskovat voivat toimia tämän nimen voimassa. Mutta varauksettomana ehtona on, että jokaisen tässä nimessä tehdyn teon ja rukouksen tulee olla sopusoinnussa nimen pyhyyden kanssa. Toiminnan täytyy tapahtua Kristuksen valtuuttamana ja Hänen tahtonsa mukaan. Väärinkäyttö tuo mukanaan tuhoisan vastavaikutuksen, koska nimessä todella on voima, joka vaikuttaa joko pelastukseksi tai tuomioksi — riippuen siitä, käytetäänkö nimeä oikein vai väärin". (Iso Raamatun tietosanakirja II, Nimi).

Tuon vastavaikutuksen tulin kuuden viikon "humalan" jälkeen kokemaan. Olen kiitollinen Jumalalle, että se tapahtui niin pian. Hän saapuu aina oikealla ajalla — kun päivä on polttavimmillaan. Olinhan kaiken aikaa kuitenkin rukouksissani turvautunut Häneen.

"Meidän on Jeesuksen kanssa nähtävä ja erotettava oikotiet ja Jumalan suunnitelman tiet evankeliumin levittämisessä. Tehtävämme on viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan — ja voi sitä, joka siitä tinkii — mutta me emme saa käyttää sitä tietä, johon sisältyy perkeleen kumartaminen ja maailman mieliksi oleminen" (Malk).

Onko "ihmekristillisyys" sitten "maailman mieliksi olemista", kysynee joku. Kyllä, jos "maailman" lasketaan käsittävän myös lihamme. Kuka oli Pietarin takana, kun hän ehdotti Jeesukselle helpompaa tietä, kärsimyksen ja ristin välttämistä? "Ihmekristillisyydessä" paetaan kärsimystä ja ristiä. Sitä julistavat ne, jotka eivät ole kokeneet ristiä oman minän kuolemana. Se on niin ollen helpomman tien kristillisyyttä, jolle Jeesuksen risti on vain tappio ja ylösnousemus voitto (Hagin!). "Eksorkismi" viehättää niitä, jotka vihaavat kärsimystä eivätkä halua seurata raamatullista keinoa synnistä lakkaamiseksi — lihassa kärsimistä (1 Pt 4: 1), vaan haluavat mieluummin löytää jonkun toisen keinon. Sen saatana tuo mieluusti heidän ulottuvilleen väärässä eksorkismissa, joka näyttää mainiolta pikatieltä lihallisuudesta pääsemiseksi. Sekä on sekä kärsimättömien uskovien että kärsimättömien ulosajajien tauti - länsimaisen hyvinvointikristillisyyden paha kasvannainen. Idässä sitä ei tunnettane.

Tekstiviittaukset:

(Huom. Skannauksesta johtuen kaikki viittaukset eivät ole tekstissä, mutta viittaukset ovat silti tässä mukana koska niissä on lisävalaistusta asiaan/ KF).

1) Nikolainen s. 88.

2) Malk s. 6.

3) Chambers s. 262.

4) Malk s. 13. Wilcox sanoo s. 24: "Olivatpa kiusauksesi mitkä tahansa älä masennu. Ehkä nuo aallot eivät olekaan hukuttamiseksi, vaan että sinut nostettaisiin pois itsestäsi Kristus-kalliolle. Voit ehkä joutua masennuksiin, aina helvetin partaalle, valmiina sinne putoamaan, mutta et voi joutua alemmaksi kuin helvetin kitaan. Moni pyhä on ollut siellä. Mutta sielläkin voi rukoilla, sielläkin saat katsella pyhää temppeliä kohti".

Scriver kirjoittaa s. 290: "Hengelliset kiusaukset ovat raskain risti ja suurin murhe, jolla vanhurskas, pyhä, viisas ja hyvä Jumala tavallisesti etsii ja raskauttaa uskovaisiansa".

5) Isä meidän -rukouksen selitys, Valitut teokset 1 s. 513, 514.

6) Malk s. 7.

7) Malk s. 11. 8) " Hauskaa mutta myös hyödyllistä luettavaa on C. S. Lewisin mielikuvitusteos (Paholaisen kirjeopisto. Se on Kristukseen kasvamisen kannalta hyödyllisempi, sanoo McAlister, kuin kirjat, jotka suosittelevat pahan hengen ulosajamista oikotienä pyhitykseen.

9) Iso raamatun tietosanakirja II p. 2556, otsikko Kiusaus, ilmaisee asian näin: Kiusaajan voimalla ja vapaudella on rajansa. Jumala pakottaa vannoutuneen ihollisensakin palvelemaan pelastus- ja tuomiosuunnitelmiaan. Jumala voi käyt-1.ri kiusausta niin rakkautensa kuin vihansa tarkoituksiin. 2 Ts 2: 9—12:ssa on esimerkki kiusauksesta, jonka Jumala sallii vihassaan. Jos ihminen on paisunut niin ylpeäksi, että se on hänelle pahempana pelastuksen esteenä kuin lankeemus, voi Jumala sallia hänelle kiusauksen väärän itseluottamuksen riisumiseksi (Lk 22:31-34). Toisaalta Jumala voi käyttää saatanan kiusauksia kasvatukseen ja luonteen vahvistamiseen (Mt 4: 1 ss, Jk 1: 2—4, 1 Pt 1: 6, 7. Mm. Jobin kirja osoittaa Jumalan sallivan joskus kiusauksen myönteisessäkin tarkoituksessa. .Adam, Kristus ja kaikki uskovat ovat kokeneet tämänluontoisia kiusauksia (1 Ak 21:1ss, 2 Sm 24: 1 ss: Daavid pelastuu ylpeydestä). Scriver, joka on kirjoittanut kiusauksista väkevämmin kuin kukaan muu, sanoo s. 292: "Heidän järkensä täyttyy silloin pimeydellä niinkuin paksulla sumulla, ja vaikka se olisi kuinka terävä, niin ei se kumminkaan voi siitä selvitä eli löytää valkeutta."

10) Iso Raamatun tietosanakirja II p. 2557. 11) Luther mt s. 511, 514.

11) Iso Raamatun tietosanakirja II p. 1668 (Isä meidän), p. 2557.

12) Malk s.12,

13) Malk s.

14. 15) Kun nyt olen lukenut Nousiaisen oman kirjan (Taistelu henkivaltoja vastaan, Päivä 1971) uudelleen alan ymmärtää, miksi hän käänsi Bashamin kirjan ja myöhemmin vielä Pat Brooksin kirjan Käytä hengellistä käskyvaltaasi (Ari-kustannus 1978). Omassa teoksessaan hän jo osoittaa turhan paljon viehtymystä demoneihin. Hän ei myöskään erota saatanan ja pahojen henkien vaikutusta, vaan hyväksyy sen käsityksen, että henget kiusaisivat myös uskovia. Vaikka hän vielä torjuukin sen käsityksen, että pahat henget voisivat mennä uskoviinkin, hän kuitenkin kritiikittömästi hyväksyy ajatuksen, että elävässä uskossa olevaa kristittyäkin voivat painostaa mm. ahneuden, riidan, varastamisen, epävarmuuden, arkuuden ja murehtimisen henget (s. 116). Hänen mielestään se on "tosi-asia", samoin kuin se, että mykkyys, kuurous, sokeus, syöpä, niveltulehdus ja kaatumatauti johtuisivat pahoista hengistä. Toisessa kohdassa hän hyväksyy seuraavat demonit: äreys, kapina, pelko, napina, viha, raskasmielisyys, synkkämielisyys, ilottomuus, ahneus, piinaaminen, epätoivo, epäilys, surumielisyys, nyrpeys, syyttäminen ja itsemurha (s. 44). Demonihenget saavat hänen mielestään ihmisessä aikaan sanottuja tiloja. Nousiainen kylvää lukijoihinsa pelkoa esim. sanomalla: "Näkymättömät silmät tarkkailevat meitä yötä ja päivää. Ne seuraavat meitä työpaikalle ja kotiin. Ne tulevat mukaan matkoille. Demonit suorittavat jatkuvaa vakoilutoimintaa". Paljon ei tarvittu, että Nousiainen tällä tiellä viehättyi Bashamin kirjaan. Brooksin kirja oli sitten seuraava askel.

16) Kirja oli Kuvan ja Sanan kustantama nimellä Ulos Jeesuksen nimessä! Tekijä oli englantilainen episkopaalinen pappi, ja kaiketi tämän takia hänen oli sallittu kirkoissakin pitää eksorkismikokouksia. Hän ei näyttänyt pitävän suuremmin väliä, oliko kysymyksessä uskova tai uskomaton. Tämä suorastaan jännittävästi kirjoitettu teos toisenkin saarnamiehen kasvusta kuuluisaksi "eksorkistiksi" vahvisti Bashamin kirjan minussa tekemää vaikutelmaa. Dearing oli myös Suomessa, muistaakseni Lauttasaaren kirkossa, pitänyt parannuskokouksia.

17) Engelsviken ei hyväksy sanaa eksorkismi kristillisessä käytössä, koska se viittaa loitsujen ja magian käyttöön riivaajien ulosajamisessa. Sana tulee sanoista eks=ulos ja horkos=vala. Kysymyksessä siis olisi pahojen henkien ulosmanaaminen. Ainoan kerran sanaa käytetään Ap 19: 13, jossa esiintyy sana eksorkistes =loitsija, manaaja. Kun tässä teoksessa juuri on kritiikin kohteena ollut epäraamatullinen menettely, toivoton yritys ajaa kuviteltuja henkiä ulos jopa uskovista, siihen mielestäni sana hyvin sopii. Koska sitä kuitenkin käytetään kristillisessä kirjallisuudessa raamatullisesta ulosajamisestakin, sanaa on käytetty tekstissä lainausmerkeissä tarkoitettaessa väärää menettelyä. Mäkelä on käyttänyt sanaa manaaminen, mutta olen sitä välttänyt, koska kysymyksessä kumminkin ovat erehtyneet kristityt eivätkä siten varsinaiset manaajat.

18) Frances Hunter, joka miehensä kanssa toimii USA:ssa "eksorkistina", tuntuu ainakin olevan kuin suuressa humalassa kertoessaan työstään: "Tämä on äärimmäisen kiinnostava, mukaansatempaava ja innostava alue. Se on täynnä jännitystä ja toimintaa" (Matka ihmeitten maailmaan, Kuva ja Sana 1981 s. 122). Ja kukapa ei näin sanoisi, kun isot miehet kuulema mätkähtävät kuin jauhosäkit maahan Francesin vain sipaistessa heidän tukkaansa! On siinä jännitystä kerrakseen keski-ikäiselle perheenäidille!

19) Malk s. 18.

20) Malk s. 23.

21) Mm. Voittava rukous, Ari-kustannus 1977; Toimiva usko, Ari-kustannus 1980.

22) Saman hengen tuotteita on Kuvan ja Sanan julkaisema Charles ja Frances Hunterin Matka ihmeiden maailmaan. Aivan niinkuin Haginkin Hunterit kirkuvat: "Sinun voimasi ja valtasi riittävät jokaiselle demonille, jonka kohtaat. — En usko, että kellään tämän maailman demonilla on yhtä paljon voimaa kuin minulla". "Tiedon sana" vaikuttaa heidän kauttansa, he sitovat saatanan Pyhän Hengen voimalla ja käskevät kivun henkiä ulos sairaista Jeesuksen nimessä, voivatpa käskeä haavaakin parantumaan!

(Luku 6)

KIUSATTUJEN KRISTUS

Eräänä kylmänä joulukuun sunnuntaina kiipesi Helsingin Vapaakirkon saarnatuoliin väsyneen näköinen mies. Oli ihmeellinen Jumalan johdatus, että hänen piti silloin astua pitämään seurakunnalle ehtoollissaarnaa, vaikka hän itse juuri tuli kiusausten ahjosta, vielä hyvin heikkona. Mutta ehkä juuri siksi hän oli tähän jaloon toimeen sopiva. Vapisevalla äänellä hän luki tutun Jumalan sanan kohdan Mt 11: 28: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon".

Ja sitten hän jatkoi: "Tavattoman tuttu jae, mutta ei koskaan liian tuttu. Ei varsinkaan sille, joka joutuu kiusaukseen ja ahdistukseen. Me olemme vaarassa aina eksyä. Jollei muuta niin kuvittelemaan, että me olemme tai meidän pitäisi olla superuskovia ja täyttää määrätty vaatimustaso".

Myöhemmin hän sanoi: "Älä yritä olla Jumalalle jotakin. Ei sinun tarvitse. Kelpaat tällaisenaan."

Kukaan kirkossa ei aavistanut, miten paljon tämä sana merkitsi saarnaajalle itselleen juuri tuona hetkenä. Niiden sanojen kautta Jumala käänsi hänen elämänsä. Hän todisti sitä, mitä hän oli yksinäisessä taistelussaan kokenut. Se oli tuotava esiin juuri tuona päivänä julkisesti (Rm 10: 10).

(Saarna on saatavissa kasettina nimellä "Kiusattujen Kristus", Kustannuskeskus Päivä Oy)

Mikä oli näin muuttanut miehen? Olivathan hänen tekonsa ja puheensa edellisten kuuden viikon aikana olleet aivan toisenlaisia, yltiöpäisiä.

Yksinkertaisesti se, että Jumala oli muutaman edellisen päivän aikana astunut hänen tiellensä, kuten kerran Bileamin tielle (4 Ms 22: 22). Nopean selässä ratsastanut mies, joka oli sanonut Jumalan osoittamalle lepopaikalle: "Ei! Hevosilla me tahdomme kiitää" (Jes 30: 16), oli Jumalan voimalla pudotettu alas ratsun selästä niin kuin Saulus Tarsolainen Damaskon tiellä.

Saarnassa kerrottiin siitä näin: "Tulen äärettömän syvästä kaivosta, johon en olisi kuvitellut koskaan joutuvani, elämäni suurimmasta ahdistuksesta".

Mutta millainen tuo kaivo ja tuo ahdistus oli, sitä ei kerrottu eikä silloin vielä voitukaan kertoa. Mutta nyt on tullut aika kertoa sekin. On kerrottava koko totuus — muille varoitukseksi — vaikka se antaisi saarnaajasta epäedullisen kuvan. Totuuden Henki tahtoo, ettemme tee itsestämme parempia kuin todella olemme. Ehkä juuri tällä tavalla avoimesti kertoessani kiusauksistani ja lankeemuksistani voin parhaiten auttaa kärsiviä osaveljiäni ja -sisariani, jotka tänä päivänä ovat samantapaisissa vaikeuksissa. Eikö juuri tämä ole oikeata taistelua henkivaltoja vastaan: totuuden kirkastaminen, valheen verkkojen repiminen?

Jumalalle kunnia, että Hän paransi minut suuresta hulluudestani lankeemuksen kautta. Siinä Hän antoi minun niittää mitä olin kylvänyt, juoda sen maljan, jonka elin nostanut toisten huulille, ja katkerasti nähdä, että se olikin myrkkymalja, pelkkää "lohikäärmeitten kähyä, kyykäärmeitten kauheata myrkkyä" (5 Ms 32: 33). Mutta sekin talletettuna Jumalan takana, sinetillä lukittuna aitoissaan (32: 34). Ei saatana ole sitäkään vapaa nostamaan kenen tahansa huulille.

Kiitän Jumalaa siitä, että Hän on Vanhurskas ja Pyhä, joka ottaa kiinni ne, jotka tuovat vierasta tulta Herran eteen, vastoin Hänen käskyään. Meidän tulisi pelätä ajatellessamme (97) mitä Naadabille ja Abihulle tapahtui (4 Ms 10: 1). On suurenmoista tietää, että maailmankaikkeuden Herra on oikeamielinen tuomari. "Herra on vanhurskas kaikissa teissään ja armollinen kaikissa teoissaan' (Ps 145: 17).

Sain mitä tekoni ansaitsivat. Ja rangaistuksen mittana olivat Lk 12: 47, 48. "Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia (ei valmistanut itseään), eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään".

Tuntuuko oudolta, jos kerron käsitykseni olevan, että sain rangaistukseksi ensin kolme päivää pimeää yksinäishuonetta ja sen jälkeen vielä 60 päivää "vesi-leipävankeutta"? Koetellut eivät tätä ihmettele. Tuomarina olen joutunut mittaamaan rangaistuksia. Tältä se minusta tuntui.

Kaivossa

Mutta palatkaamme alkuun. Se alkoi eräänä iltapäivänä tuossa "eksorkistien" kodissa, josta olen kertonut. En tiennyt, että kun kevytmielisesti istuuduin heidän "potilastuoliinsa” ja sanoin puolileikilläni: "katsokaapas nyt, onko minussakin pahoja henkiä", Herra alkoi ohjata minua oikealle tielle nimensä tähden (Ps 23: 3), ettei Hänen pyhää nimeänsä enää pilkattaisi ja käytettäisi väärin. Seuraavina aikoina opin ymmärtämään, että Jumalan vitsa ja sauva voivat olla lohdutuskin (23: 4)

Ja löytyihän sieltä! Pieniä ”demoneja”. En muista enää montako. Sellaisia pieniä, joihin voi suhtautua naurahdellen. ”Hypnoosin henki”, koska olin kerran unettomuudesta kärsiessäni antanut vaivuttaa itseni uneen hypnoosilla. "Joogan henki", koska olin tehnyt eräitä joogan voimisteluliikkeitä kotonani muutaman kerran. Ja tietysti "ylpeys" ja "arvostelu", jotka tunnistin omiksi paheikseni.

Olen huomannut, että pahakin kääntyy lopulta parhaaksemme ja että Jumala kaikkivaltiudessaan käyttää hyväksemme eksytyksen kavalia juoniakin. Jos olisin istuutunut Don Bashamin tuoliin, luulen, että hän olisi nauraen saatellut minut ovelle ja sanonut, että "älä nyt, veli hyvä, kuvittele turhia. Ethän sinä edes kärsi mistään! Ei sellaisia asioita pidä mennä kyselemään, ei ainakaan, ellei ole vaivattu." Mutta Jumala oli viisaudessaan sallinut minun tulla juuri tämän tiimin "työkeskukseen", koska se oli mennyt vielä oppi-isänsä ohikin, aivan äärimmäiselle rajalle.

Sen "teologiassa", jos sellaista olikaan, ei ollut mitään rajoja. Sen mielestä kaikissa uskovissa, vaikka he olisivat Pyhällä Hengellä täytettyjä, oli saastaisia henkiä, pieniä tosin. Ne oli ajettava ulos. Ne olivat joko "jäänteitä" pelastusta edeltäneeltä ajalta, tai sitten lihallisuutta vaikuttavia uusia tulokkaita. Oli olemassa pyhyyden aste, johon vain he ja muutamat muut olivat päässeet toisiaan "puhdistamalla".

Tiimi edusti "eksorkismissa" sellaista äärimmäisyyssuuntaa, ekstremismiä, josta ei missään kirjassa kerrota. Jos kerrottaisiin, "eksorkismin" erheet havaittaisiin ja homma loppuisi lyhyeen. Mutta ei kaikkea voi kertoa "tietämättömille". Siksi ulosajoakin harjoitettiin salaisesti, poissa seurakunnan näkyvistä.

Mutta juuri tämän ekstremismin takia kevyt pyyntöni otettiin tunnollisesti ja siten itse asiassa edistettiin parantumistani. Jumala sen salli! Hän antoi saatanan syöttää naisille muutaman "pikkudemonin" nimen. Niin olin ansassa.

Pitää paikkansa, että "jos pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden". Naisten lähtijäisiksi antama neuvo oli: "Sinähän voit sitten kotonasi itse jatkaa tätä puhdistusta". Tällaisesta "itsepuhdistuksesta" olin lukenut Bashamin ja Brooksin kirjoista. He kehottivat uskovia ajamaan itse itsestään pahoja henkiä.

Tosiasiassa "eksorkistien" potilastuolit voivat olla yhtä vaarallisia, ellei vaarallisempia kuin selvänäkijöiden tai meedioiden vastaanottohuoneet. Sillä edelliset tekevät sitä kristillisyyden nimissä, "valkeuden enkelin" petollisina työntekijöinä. Lue tarkoin jakeet 2 Kr 11: 13-15, Mt 7: 15, 22, Ap 15: 24, 30, Gal 2: 4, Flp 3: 2. "Älkää jokaista henkeä uskoko", vaikka tarjous tapahtuisi miten kauniissa paketissa tahansa!

Kertokoon sitten amerikkalainen veljeni Jason Vinley, mitä hänelle vastaavassa tilanteessa USA:ssa tapahtui. Vinley oli myös tämän opin pauloissa. Siitä päästyään hän kirjoitti kirjan I was delivered from deliverance (Minut vapautettiin vapauttamisesta)'. Siinä hän valaisee tätä asiaa seuraavalla tavalla. - "Useita kuukausia sitten koin omakohtaisesti sen prosessin, mitä nykyisin on alettu kutsua "vapauttamiseksi". Toisin sanoen veljet ja sisaret Kristuksessa ajoivat minusta pahoja henkiä ulos. Koin kaikki, mitä minun oli kerrottu kokevan pahojen henkien lähtiessä. Syljin, kakistelin, vapisin ja huusin, kun kukin paha henki mainittiin nimeltä ja sen käskettiin lähteä.

Nuorena uskovana kompastelin ja lankesin monta kertaa. Jumala rakkaudessaan ja armossaan aina nosti minut jaloilleni ja vahvisti minua jatkamaan. Mutta minä etsiskelin aina oikotietä pyhitykseen. Sitten kuulin eräiden sananjulistajien opettavan pahoista hengistä. He selittivät, että uudestisyntyneen uskovan on mahdollista joutua pahan hengen valtaan. Eikä siinä kaikki. He myös julistivat avoimesti, että useimmat nykyajan uskovat ovat kipeästi sen tarpeessa, että pahat henget ajetaan heistä ulos.

Nämä miehet tunsivat Herran, tiesivät paljon Raamatusta ja perustelivat opetuksiaan lukuisilla raamatunkohdilla. Niinpä aloin innokkaasti tarkkailla, oliko (100) omassa elämässäni merkkejä pahojen henkien toiminnasta. Minulle oli opetettu, että jos elämässä on joitakin alueita, joissa jatkuvasti lankeaa syntiin, esimerkiksi viha tai himo, niin luultavasti on kyse vihan ja himon pahoista hengistä, jotka täytyy ajaa ulos.

Istunnon jälkeen olin varma siitä, että olin vapaa. Kuuntelin kaikki nauhoitukset ja luin kaikki kirjat, joissa nämä julistajat opettavat "vapautumisesta". Aloin innokkaasti jakaa tätä uutta "totuutta" toisillekin.

Melko pian tämän jälkeen huomasin suureksi tyrmistyksekseni, että tarvitsin uutta "vapauttamista". Ensin asia kiusasi minua, mutta sitten järkeilin, että jos kerran vieläkin olin saastainen, niin — kiitos Herralle — tehdään se kunnolla tällä kertaa. Toisen vapauttamisistunnon aikana minusta ajettiin ulos noin viisitoista erilaista pahaa henkeä: kaikkea mahdollista itsemurhan riivaajasta masturbaation riivaajaan asti. Lisää huutoa. Ylistin Herraa puhdistumisestani ja jatkoin paastoamalla kolme päivää.

Tuon paaston aikana oksentelin ja kiitin Herraa joka kerta kun oksensin, uskoen, että jälleen yksi paha henki lähti minusta. Niin nuo saarnaajat olivat minulle opettaneet. Niinpä oksensin ja kiitin Herraa kolme päivää. Sen jälkeen tunsin olevani puhdas. Ainakin jonkin aikaa, toivoin.

Sitten huomasin taas uuden pahan hengen itsessäni: laiskuuden riivaajan. Löysin sen haukotellessani sunnuntaiaamun kokouksessa. Myöhemmin havaitsin, että tämä paha henki tuli siitä, kun olin syönyt tukevan aamiaisen ennen rukoushuoneelle lähtöä. Jatkoin ajamalla sen itse ulos. Se kävikin jo tottuneesti.

Sinusta tämä ehkä vaikuttaa hupsulta, mutta toimin aivan samalla tavalla kuin monet uskovat tänä päivänä toimivat karismaattiseen liikkeeseen tulvivan harhaopin takia. Joka kerta, kun masennus, kiusaus tai synti rynnistivät ovelleni, etsin syytä pahoista hengistä sen sijaan, että olisin tutkinut elämääni Raamatun valossa." -

Vinley sanoo, "oksennuskohtaksensa" johtuivat siitä, että hänen mielensä oli siihen manipuloitu. Hänen oli käsketty oksentaa henget ulos. Tri Robert Frost sanoo: "Olen joskus pohtinut, mahtaako itse saatana psykologisesti osittain johtaa tai jopa saada aikaan niin sanottuja "vapauttamisistuntoja" tilaisuuksiksi, joiden avulla se saa huomion kohdistumaan itseensä".

Kokemusteni perusteella olen siitä täysin vakuuttunut. Jos lähdemme näin vihollisen alueelle, se tekee kaikkensa jäljitelläkseen Pyhän Hengen työtä ja sitä mitä todellisissa ulosajamisissa tiedetään tapahtuvan. Se saa aikaan kaikenlaisia merkillisiä oireita ja ilmiöitä. Se saa ajattelemaan, että pahat henget lähtevät ulos suun kautta; jopa ulosajajan suun kautta (!), kuten tiimissä tapahtui, (eiväthän henget tarvitse mitään aukkoa!), tai että niitä pitää oksentaa ulos. Se saa myös aikaan kaatumisia, kiemurtelemisia, huutoja ja ääniä. Se on todellinen show-mestari. Se rakastaa näytelmiä.

McAlister sanoo: "Yksikään raamatun kohta ei neuvo pahan hengen vallassa olevaa ihmistä oksentamaan sitä ulos. Jos tämä olisi pelkkää typeryyttä, se olisi vielä siedettävissä. Mutta kyseessä on pahempi asia. Kyseessä on väärä oppi, joka orjuuttaa Jumalan kansaa".

Olen verrannut "vapauttamisistuntoja" spiritistisiin istuntoihin. Myös seuraustensa puolesta vertaaminen on paikallaan. Kun Saul osallistui "spiritistiseen istuntoon" ts. kysyi vainajahengeltä, hän joutui kauhun valtaan (1 Sam 28: 20, 21). Parin "itsepuhdistuksen" jälkeen kuvittelin, että minussa oli vielä eräs kauhea demoni. Jouduin kauhun valtaan. Jumala kuitenkin armahti minua, ettei mielenterveyteni horjunut. Tiimin jäsen, joka ei ollut mukana tiimin istunnoissa tuona iltapäivänä, vakuutti minulle, nyt minua "tutkittuaan", ettei minussa ollut pahaa henkeä, eikä ole ollutkaan.

En ihmettele vaikka kuulisin, että ihmisiä on kuollut pelosta, kun heille on vakuutettu, että heissä on paha henki tai että heidän sairautensa johtuvat pahoista hengistä. (2) En myöskään epäile sitä, että sekä "eksorkisteja", että heidän "potilaitaan", on joutunut mielisairashoitoon. (3) Minullekin on soittanut eräs nuori mies väittäen, että hän oli joutunut mielisairaalaan sen jälkeen kun hänestä (uskovasta) oli ajettu ulos riivaajia eräässä kristillisessä työkeskuksessa.

Vahvahermoinen ehkä kestää tämän puoskaroinnin. Mutta entä heikot ja sielullisesti sairaat? Eikö sielu loppujen lopuksi ole äärettömän hauras? Sitä täytyy kohdella lämmöllä ja kunnioittavasti. Yksi huolimaton liike voi sysätä sen pois tasapainosta.

Millaista pelkoa kylvävätkään "eksorkistien" ohjeet Suomessakin. Olen tavannut pelon vallassa olevia uskovia, joille on väitetty, että heissä on pahoja henkiä. Eräässä kirkossa Keski-Suomessa tapasin uskovan naisen, joka antoi käteeni tiimin hänelle lähettämän vastauskirjeen ja kysyi, mitä siitä arvelisin. Hän ei ilmeisesti ollut lainkaan käsittänyt, mitä olivat kirjeessä mainitut "okkultiset synnit", "telepatiahenget" ym. fraasit, joita "eksorkistit" ahkerasti viljelevät. Kun pieni ihminen saa tunnetulta julistajalta, joka vakuuttaa olevansa hänen "ystävänsä hädässä", tällaisen kirjeen, hän voi pelästyä kuollakseen.4 Sanoin, että nyt me unohdamme koko kirjeen ja hoidamme asian ihan tavallisella tavalla tässä alttarilla Herran edessä. Ja niin hän sai rauhan, kun rukoilin hänen puolestaan ja siunasin häntä Jeesuksen nimessä.

Eikö Kristuksen kirkon olisi näkyvämmin puututtava "eksorkistien" toimintaan? Miksi paimenet nukkuvat? Eivätkö he tiedä, mitä heidän selkänsä takana tapahtuu, vieläpä virallisten, vihittyjen työntekijöiden toimesta?

Sanon sinulle vakavasti: Jos haluat elää rauhassa Jumalan kanssa, älä koskaan anna saatanan syöttää sinulle näitä valheita. Antakoon Jumala sinulle armon pysyä mieluummin vaikka kiusattuna kuin tyydyttää lihaasi sielullisilla tai suorastaan perkeleellisillä teoilla. Sanokoot sensaatiokirjat mitä tahansa, kysymyksessä on emävalhe. Ajaessasi pahoja henkiä itsestäsi tai alistuessasi "eksorkistin" uhriksi sinä pilkkaat ristiä, etkä usko Kristuksen työhön Golgatalla, etkä Jumalan Sanaan, vaikka se vakuuttaa sinulle, että sinut on täydellisesti pelastettu veren kautta pimeyden vallasta ja siirretty Jumalan Pojan valtakuntaan (Koi 1: 13). Saatat murheelliseksi parhaan ystäväsi Jeesuksen ja tuotat tuskaa Pyhälle Hengelle (Ef 4: 30).. Ja mikä pahinta: saatat Jumalan naurun alaiseksi helvetissä (2, Sam 12: 14).

Tässä on jotain hyvin pelottavaa. Vain meidän tietämättömyytemme voi vielä saada Jumalan antamaan meille anteeksi, koska Jeesus rukoili ristillä: "Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät". En tiedä mitään muuta missä uskova voi niin pahoin loukata Jumalaa ja ristiä kuin tässä, ja vieläpä luullen hyvinkin miellyttävänsä Jumalaa. Tämä on vihollisen kavalimpia juonia ja seurakunnalle mitä vaarallisin.

Kuitenkin meillä, jotka olemme eksyneet, ja meillä, jotka olemme eksyttäneet – puhun molempien suulla, koska Jumala salli minun tulevan kiusatuksi molemmilla tavoilla voidakseni sanoa tämän – on ovi auki armahtavan Vapahtajan luo.

Kerron, miten se tapahtui kohdallani. Jotain sanoin siitä saarnassani. Mutta täydellinen "sairaskertomus" on vielä järkyttävämpi ja – ihanampi. Olen oppinut näissä kokemuksissani paljon Jumalan menettelytavoista ihmisen suhteen. Paul Tournierilta löysin lauseen, joka avasi minulle nimenomaan tämän kohdan elämässäni. Hän puhuu Jumalan menetelmästä, Jumalan kasvatusopista, tästä taidosta käyttää satunnaisia hämminkejä – häiriöitä – tuottamaan järjestystä. Järjestyksen tuottaminen: eikö tämä ole juuri Luojan työtä?". Häiriön kautta Jumala saattoi minutkin järjestykseen, oikeaan suhteeseen kanssaan. Miten viisas Hän onkaan! Millaiset Hänen kasvatusmenetelmänsä!

Ja mitä nimenomaan tähän asiaan tulee: kun ahjo on kyllin kuuma jäävät kaikki ihmisestä itsestään lähtevät lihalliset keinot, temput, pätemättöminä ja asiaankuulumattomina (104) pois. Voimme temppuilla vain niin kauan kuin emme kärsi riittävästi. "Kiusausten tulessa voi kestää vain Jumalan sanan puhdas kulta" (Scriver).

"Sinun viisautesi ja tietosi, ne sinut eksyttivät, ja niin sinä sanoit sydämessäsi: "Minä, eikä ketään muuta!". Sentähden kohtaa sinua onnettomuus, jota et osaa manata (=noitua) pois; sinut yllättää tuho, josta et lunnailla pääse, äkkiä kohtaa sinua perikato, aavistamattasi. Astu esiin loitsuinesi ja paljoine velhouksinesi, joilla olet vaivannut itseäsi nuoruudestasi asti: ehkä hyvinkin saat avun, ehkä herätät pelkoa." (Jes 47: 12).

"Mutta jumalattomain silmät raukeavat; turvapaikka on heiltä mennyt, ja heidän toivonsa on huokaus" (Job 11: 20).

Olin kolme päivää hirvittävän pelon vallassa. Saatoin vain istua tuolissani vieressäni Raamattu ja virsikirja. Pyysin, ettei minua jätettäisi yksin. "Sidoin henkiä" niin kuin minua oli opetettu. Nuhtelin niitä. Käskin niitä ulos asunnosta. Ei mitään tulosta! Ylistin Jumalaa. Lauloin hengellisiä lauluja tuntikausia, ääneni käheäksi, koska olin kuullut, etteivät pahat henget voi olla siellä, missä ylistetään ja lauletaan. Ei mitään tulosta! Luin ääneen Raamattua useita lukuja. Rukoilin jatkuvasti. Ei tulosta!

Miksi? Koska Jumala oli sulkenut minut sisään, ja koska kaikki tämä oli lihan tekoa, sielullista, ilman Henkeä. "Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot". Ilman Henkeä, vaiheessa tehtyinä, ne ovat kuin loitsuja ja manauksia. "Totuutta minä tahdon salatuimpaan asti." Ahdistus pysyi.

"Voiko huutosi auttaa ahdingosta tahi kaikki voimasi ponnistukset?" (Job 36: 19).

Uskon, että kaikki ne, jotka tänä päivänä ylpeilevät sillä, että he muka kykenevät "hallitsemaan elämäänsä, olosuhteita, sairautta ja kaikkea sitä, mikä millään tavalla yrittää hyökätä minua vastaan", koska heille muka on annettu siihen "auktoriteetti", joutuvat vielä katkerasti punnitsemaan ylpeät ajatuksensa Kaikkivaltiaan edessä. Sillä "se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen" (Rm 9: 16).

Job, joka oli niin varma itsestään ja siitä, että hän oli Jumalan erikoissuosikki (lue Job 29), joutui niin kovaan koetukseen, että hän lopulta murtuneena rukoili: "Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat minulle liian ihmeelliset ja joita en voi ymmärtää (alkutekstin mukainen käännös). Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa." (Job 42: 4-6).

Jumala on antanut minulle järkevän ja hyvähermoisen vaimon, jolta koettelemuksissani olen saanut parhaan Hien. Kun jouduin tähän ahdistukseeni kukaan "eksorkisti" ei halunnut enää tietääkään minusta, ja ystävät pysyivät visusti kaukana. Kun Jumala todella alkaa toimia jonkun elämässä, Hän pitää ihmiset kaukana! Kun Mooses, Daavid ja Pietari olivat suuressa hädässä he jäivät yksin Jumalan käsiin.

Tuo taistelu kesti kauan, mutta lopulta älysin: ei ihmisestä ole saatanan sitojaksi, olosuhteitten hallitsijaksi, ahdistuksen tai sairauden voittajaksi. Turha on ihmisen apu! "Valheen työtä on tehnyt kirjanoppineiden valhe-kynä" (Jer 8: 8). Ei meidän uskomme voi siirtää vuoria.

Kaksi päivää myöhemmin sanoin mainitussa saarnassani: "Kun saatana hyökkää, 28 vuotta Jumalan tiellä on tyhjää vain. Henkikasteeni, kokemukseni, saarnavirkani ei ole mitään, jos Jumala vähänkin vetää pois kätensä päältäni. Ja Jumala voi sen joskus sallia näyttääkseen, että vain Jumalan armo eikä mikään muu sinua suojelee. Ja näyttääkseen, miten väkeviä ja todellisia ovat ne vallat, jotka täällä hallitsevat Kristuksen tulemukseen asti. Ettemme lankeaisi liian keveään kristillisyyteen, että tietäisimme vaarat ja turvautuisimme täydellisesti Vapahtajaamme ja Jumalan armoon, siksi sallitaan kiusauksiakin".

Vielä sanoin: "Pelko on hirveä kaveri. Elia pelkäsi. Hän kuvitteli olevansa superuskova (kun oli voittanut Baalin profeetat). Jumala palautti hänet maan pinnalle käyttäen Iisebeliä".

Ja sitten kerroin, miten sain rauhan. Seuraavana aamuna, itsenäisyyspäivän aamuna, jäin lopulta täysin uupuneena Jeesuksen jalkojen juureen. En enää jaksanut. Sanoin yksinkertaisesti: "Herra, ota minut, minä en enää jaksa. Tässä minä olen. Jos tällaisena kelpaan, armahda minua".

Ja Hän tuli!

"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."

Onko sana "työtätekevä" koskaan ollut enemmän paikallaan jonkun elämässä? Mitä hirveätä työtä olinkaan tehnyt, muka Jumalan työnä!

Tuli hiljainen tuulen hyminä, myrsky taukosi sisimmässäni ja tuli aivan tyven. Jeesuksella on valta tyynnyttää myrsky ulkopuolellamme ja sisällämme. Vain Hänellä! Ei kenelläkään muulla. Ei minulla. Ei kenelläkään ihmisellä puolestani.

Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon (1 Jh 4: 18).

Niin helppoa se on sanoa, mutta miten vaikeaksi me ihmiset teemme sen – vanhoinakin uskovina. Tie on suora, mutta me teemme siihen monia mutkia. Armo on alhaalla syntisen tasolla, mutta me etsimme sitä pilvistä (Rm 10: 6). Aina me eksymme ponnistelemaan.

Sanoin saarnassani: "Siksi meitä koetellaan, ettei mikään muu enää merkitsisi mitään kuin Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa, ja etten minä olisi enää mitään, ja että kaikki olisi risti, Jumalan työ Kristuksessa, Jeesuksen veri, jossa Jumala sai voiton kaikista pahoista henkivalloista ja voimista ja kaikesta, mikä voi rääkätä ihmistä".

Ja lopuksi sanoin painokkaasti: "Älä mene milloinkaan vihollisen alueelle. Pysy täällä Jeesuksen haavoitettujen käsien alla. Jumala on uskollinen. Hän ei salli kiusattavan meitä yli voimiemme, vaan salliessaan kiusauksen Hän valmistaa pääsyn, niin että voimme sen kestää." Sellainen oli ehtoollissaarnani, kiusauksista tuotu, kinsteripensaan alta. Saarna minulle itselleni. Ehkä myös seurakunnalle.

Pyysin seurakunnalta esirukouksia omasta ja kaikkien kiusattujen puolesta. Tunsin tarvitsevani niitä edelleen. Ahdistus ei suinkaan ollut lopullisesti ohi.

Herra on ihmeellinen. Hänellä on paljon anteeksiantamusta langennutta saarnamiestäkin kohtaan (Jes 55: 7).

"Kaikki hänen työnsä ovat totiset ja hänen tiensä oikeat. Ja hän voi nöyryyttää ne, jotka ylpeydessä vaeltavat" (Dan 4:34).

Siis niin on: nämä olivat olleet oikean käden tekoja, ja sen käden Herra oli nyt lyönyt murskaksi (Mt 5: 30, Job 5:18). "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois." (Mt 15: 13). Minun pilvilinnani ja unelmani sortuivat tuona iltana, kun "rankkasade lankesi huonetta vastaan". Näinhän aina käy, kun ajatuksemme eivät käy yksiin Sanan kanssa. Emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta (2 Kr 13: 8). Ennemmin tai myöhemmin totuus voittaa. Ja voi meitä, jos jäämme valheen puolelle!

Se "oikea käsi" oli ollut myös Mooseksen, Daavidin ja Pietarin "riesana", viemässä heitä lankeemukseen, ja hekin olivat saaneet rangaistuksen. "Jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi". Sitä poisheittämistä Daavid oli saanut raskaasti opetella. Lopulta hän osasi kiittää siitä, "ettei hän ollut auttanut itseään omalla kädellään" (1 Sam 25: 33).

Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka itse asiassa on kuoleman tie, mutta lopulta "omista teistään saa kyllänsä tie, jolla on luopunut sydän"(Snl 14: 14).

Noitten kolmen päivän opetus oli, että sen koommin en ole "sitonut", "nuhdellut" tai "käskenyt" pimeyden voimia, eikä minun ole tarvinnutkaan. En sitä ollut tehnyt ennen kiusausta 28 vuoteenkaan. Kun uskovien valtaenemmistö ei niin tee, niin se ei ole tyhmyyttä – heidän ei yksinkertaisesti tarvitse!

Heikko – ei väkevä

Matti J. Lahti puhui radiohartaudessa joulukuussa 1980, kuin suoraan minulle. Lainaan hänen puhettaan. Hän lähtee niistä, jotka masentuvat siitä, etteivät ole mitään uskonsankareita, ja sanoo: "Jos tällaiset ongelmat ahdistavat sinua olet käsittänyt kristillisen vaelluksen jotenkin väärin. Ei Raamattu ylistä ihmistä voittoisaksi uskon sankariksi. Sellaisena Raamattu näkee ainoastaan Jeesuksen. Hän on se "Jalopeura Juudan sukukunnasta, joka on voittanut" (Ilm 5: 5). Uskovaa ihmistä Raamattu vertaa lampaaseen. Lammas on arka, säikkyvä eläin, ei mikään urhoollinen sankari. Se tarvitsee jatkuvasti hoivaa, ettei se joutuisi petojen saaliiksi. Tällaista roolia on itsetietoisen ihmisen vaikea omaksua. Mutta se on ainoa tie todelliseen kasvuun. Ei ihminen itse lopulta raivaakaan tietään. Sen tekee Jumala kaitselmuksessaan. Ja vain ne, jotka tajuavat oman heikkoutensa ja turvautuvat sen vuoksi koko sielustaan Jumalaan, kokevat sen todeksi omassa elämässään.

Ihmisen pahimpana esteenä uskon tiellä ovatkin luulot hänen omista mahdollisuuksistaan, omasta uljuudestaan ja sankaruudestaan. Niin kauan kuin ihminen on vähänkin itseriittoinen, ei Jumala voi siunata häntä. Sillä ihminen on niin perin juurin synnin turmelema, ettei hänellä itsellään ole mitään mahdollisuuksia todelliseen jumalisuuteen. Sen takia Jumalan täytyy kaitselmuksen koulussa karsia nämä kuvitelmat hänestä pois.

Jumala johdattaa meitä sellaisiin kokemuksiin, joissa joudumme näkemään oman kykenemättömyytemme hyvään. Kun me näissä kokemuksissa turvaudumme avuttomina Jumalan armoon ja voimaan, saamme kokea, että juuri ne kokemukset, joiden luulimme olevan meille tappioksi, olivatkin tienä todellisiin siunauksiin. Juuri siellä, missä luulimme joutuvamme synkkään pimeyteen, valo alkoikin loistaa entistä kirkkaammin. Vanhurskaan vaellus on sittenkin kuin aamunkoiton lisääntyvä kirkkaus. Mutta se kirkkaus lisääntyy sitä mukaa mitä enemmän nöyrtyy Jumalan edessä ja mitä täydellisemmin turvautuu Jumalan armoon. Ja Jumalaan uskova saa sittenkin uuden voiman. Mutta ei sellaista voimaa, jossa hän voisi kuvitella olevansa jonkinlainen uljas uskon sankari, vaan sellaisen voiman, joka tulee heikkoutensa tuntevan uskovan osaksi, kun kokonaan turvautuu Jumalaan. Todellisuudessa ei ole olemassa sen väkevämpää, sen järkkymättömämpää ihmistä kuin sellainen uskovainen, joka täydellisesti oman heikkoutensa tajuten turvautuu kokonaan Jumalan armoon ja apuun.

Tämä sama asetelma jatkuu kuoleman porteille saakka. Kun silloin katsoo taaksepäin elettyyn elämään, näkee vain tappioita ja epäonnistumisia. Mutta jos on oppinut turvautumaan Jumalan armoon Kristuksessa, silloin riippuu tässä ainoassa mahdollisuudessa lujasti kiinni. Ja sellaiselle ihmiselle avautuvat taivaan portit. Kristuksen täydellinen vanhurskaus tulee katuvan syntisen osaksi, kun vanha synnin ihminen, se tärkeä oma minä, on kärsinyt täydellisen tappion".

Tässä on asia nähty niin hienosti, ettei siihen ole mitään lisäämistä. Uskonsankarin roolista löytyy eräs tärkeä selitys väärän eksorkismin nousuun länsimaissa. En ole kuollut omalle tärkeälle minälleni, kun antaudun tällä vieraalla tavalla palvelemaan kärsimättömiä lähimmäisiäni. Mutta tässä on laajemmaltikin selitys harhaoppeihin, kristittyjen riitelyihin ja seurakunnan epäonnistumisiin. Jumala käyttää kuolleita ihmisiä! "Ihmekristillisyyttä", jossa korotetaan ihmistä, on kartettava ja siitä varoitettava, eikä sitä ihailtava ja sen perässä juostava. Kristillisillä kustantajilla olisi tässä aihetta syvään itsetutkiskeluun, samoin seura-kunnilla ja meillä kaikilla kristityillä.

Kun sitten aikanaan pääsin totuuteen eksymyksestäni, näin tämän ydinasian vieläkin selvemmin kuin noina joulukuun päivinä. "Laiskanläksynä" jouduin lukemaan virren 589 "Minä vaivainen oon, mato, matkamies maan, monet kuljen mä vaikeat retket" ja katumaan sitäkin, että olin sitä pilkannut. Enhän todella ole mitään muuta, ja siksi Raamattukin minut kuvaa: "ihminen, tuo mato, ja ihmislapsi, tuo toukka" (Job 25: 6). Ja mikä järkyttävintä: tuon aseman minun rakas Herrani otti: "Mutta minä olen mato, enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky" (Ps 22: 7). Olin pilkannut itse Herraa Jeesusta. Hän ei hävennyt olla "mato". Miksi minä sitten pyrin pilviin! Miksi kuuntelin kapinoitsijan ääntä! Jouduin katkerasti itkemään ylpeyttäni.

"Sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä" (2 Kr 12: 10). Ei muutoin. Ihmemiesten voima taitaakin olla sanoissa, ei voimassa (1 Kr 4: 20).

Steinberger on sanonut: "Nöyryys on voima, joka pikemminkin pienentää kuin suurentaa tekonsa. Se ei tahdo herättää huomiota eikä saavuttaa suosiota. Miksi muutoin Jeesus herättäessään Jairuksen tyttären olisi sanonut: "Hän ei ole kuollut, vaan nukkuu". Jeesus ei tahtonut herättää huomiota. Me tahdomme maalata teoillemme tumman taustan, että tekomme näyttäisivät sitä vastaan mahdollisimman suurilta ja ihmeellisiltä. Nöyryys ei tiedä mitään itsestään. Se ei tiedä olevansa nöyrä. Se on voima, joka ei itsessänsä voi mitään. Se voi vain alistua ja olla riippuvainen toisista. Jeesus sanoi useita kertoja: "Itsestäni minä en voi tehdä mitään".

Vankeudessa

Joka ei halua kulkea nöyryyden tietä "Herran kurissa ja nuhteessa", saa kovan rangaistuksen (Snl 29: 1). Jokainen kuritus sisältää siksi aina nämä vaihtoehdot: "Jos he kuulevat ja alistuvat, niin saavat viettää päivänsä onnessa ja ikävuotensa ihanasti. Mutta jos eivät kuule, niin he syöksyvät surman peitsiin ja menehtyvät ymmärtämättömyyteensä. Mutta jumalattomat pitävät vihaa, he eivät apua, huuda, kun hän on heidät vanginnut." (Job 36: 11, 12).

Olen tavattoman kiitollinen Jumalalle, että Hän armossaan pysäytti minut niin pian ja että kuritus oli niin voimakas, että se mursi niskoitteluni. Kiitos Jumalalle, että Hän palauttaa eksyneet laumaansa! "Hänen vitsansa ja sauvansa minua lohduttavat"! Ne voivat lohduttaakin, kun ihminen elää totuudessa.

Tätä laulua sieluni lauloi. Nujerrettuna ja vieläkin vavisten, mutta onnellisena. Herra eli! Hän rakasti minua! Sittenkin! Kaikesta huolimatta! Olin jälleen Hänen hyvissä käsissään. Olin ollut kaiken aikaa, mutta en ollut tiennyt sitä. Kiusauksen voima oli nyt, ellei kokonaan väistynyt, niin ainakin huomattavasti vähentynyt. Herra ei sallinut minun enää oppivan kiusaajalta mitään uutta. Olin nyt Hänen opetuksessaan. Koko totuus ei paljastunut minulle ennenkuin kahden kuukauden kuluttua, mutta tämä oli ainakin selvinnyt: "En minä sinua (koskaan) hylkää enkä (totisesti) sinua jätä", niin että me turvallisin mielin sanomme: 'Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?" (Heb 13: 5, 6, suluissa olevat sanat ovat eräissä käännöksissä).

Olen lukenut vavisten Snl 15: 10: "Kova tulee kuritus sille, joka tien hylkää; joka nuhdetta vihaa, saa kuoleman". Jos en olisi taipunut parannukseen, se olisi ollut osani.

Jumalan säätämän vankeusaikani vietin linnassa, jonka nimi oli Epäilyksen linna. Sen isäntä oli jättiläinen Epätoivo. Hänen vaimonsa nimi oli Epäusko. Bunyan, joka kuvailee asioita tähän tapaan, ei suinkaan kerro satuja. Siitä olen vakuuttunut kuljettuani näitten kokemusteni läpi. Löysin ne nimittäin Bunyanin kirjasta. Siellä olivat Nöyryytyksen laakso, Kuoleman varjon laakso, Oikopolku ja sitten rangaistus, Epäilyksen linna. Jos tandot tietää, mitä minulle tapahtui tuon 60 päivän aikana, lue siis Bunyania.

Mutta varo, ettet itse joudu siihen linnaan. Se ei ole mikään miellyttävä paikka. Siellä on taivaan leipä ja vesi vähennetty minimiin. Niitä kutsutaan "hädän leiväksi" ja "ahdistuksen vedeksi" (Jes 30: 20). Siellä on pimeä selli, jonne vain ylhäällä olevasta pienestä ikkunasta pääsee valo Armon auringosta. Aika ajoin jättiläisen ja hänen vaimonsa sallitaan kurittaa vankeja (Heb 12: 5—11).

Monet raamatun miehet ovat viettäneet tässä sellissä kuka pitemmän kuka lyhyemmän ajan. Joona vietti siellä tottelemattomuutensa tähden kolme päivää ja kolme yötä, paikkaa vain kutsuttiin toisella nimellä "meripedon vatsa" (Mt 12: 40).

Saman ajan oleskeli Pietarikin tässä linnassa jättiläisen runneltavana.

Ja Daavidille paikka oli tuttu. Hänen kokemuksistaan voit lukea Ps 18: 5—7, 17—20, 69: 2—4, 15—21.

Heeman oli jonkin aikaa tässä linnassa (Ps 88).

Samoin Job kuukausimääriä (6: 4, 12: 14, 13: 21, 14: 13, 16: 7—21 ym.).

Ja sen jatkuvan kurituksen, jonka alaisena Paavalin täytyi olla, senhän me tunnemme. Saatanan enkeli rusikoi (sananmukaisesti: läimäyttää nyrkillä) häntä jatkuvasti, ettei hän ylpeilisi (2 Kr 12: 7).

Näistä ja monista muista raamatun paikoista olen löytänyt oman kuritukseni. Se oli "syvyyden" valtaa, jota en tahdo mitenkään verrata näiden suurten Jumalan miesten kärsimään ahdistukseen. Se oli sittenkin — lunastuksen tähden — "hetkisen kestävä ja kevyt ahdistus" (2 Kr 4: 17). Pahinta oli epätietoisuus. Olinhan vielä sokea. Katumus (113) oli peitetty silmiltäni (Hoos 13: 14). Tämän kokemukseni perusteella tiedän varmasti, ettei kukaan voi tulla Jeesuksen tykö, ellei Isä häntä vedä. Ei kukaan voi tehdä parannusta, ellei Pyhä Henki näytä hänelle todeksi syntiä (Jh 16: 8). Meillä ei ole mitään toivoa, vain iankaikkinen pimeys on edessämme, ellei Jumala armossaan lähesty ihmistä. Tämä minulle selvästi osoitettiin. Ilmeisesti en "tornikokemuksestani" huolimatta ollut sisäisesti niin valmis parannukseen, että Jumala olisi sen silloin voinut antaa. Vasta vankeus minut lopullisesti pehmitti.

Kaiken sen, mitä tässä on kuvattu, on Pyhä Henki kertonut minulle vasta paljon myöhemmin. "Jos luulemme tietävämme, mitä Jumala tekee silloin kun Hän tekee, olemme hengellisiä narreja" (Oswald Chambers). Vasta jälkeenpäin Hän voi jotain siitä kertoa meille, jos Hän tahtoo, mutta sittenkin jää Hän aina meille salatuksi Jumalaksi.

"Viiniköynnöstä on kohdannut kato, viikunapuu on kuihtunut, granaattipuu ja myös palmu ja omenapuu; kaikki kedon puut ovat kuivettuneet. Niin, häpeään on joutunut ilo, ihmislasten joukosta pois." (Jooel 1: 12).

Mutta vankilassakin voi tukka alkaa kasvaa päähän sen jälkeen kun se on ajettu (Tuom 16: 22).

"Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon. Et ole pettyvä minuun".

Jumalan profetia näin elää tässä kirjassa ja sielussani. Jumalaan voi aina luottaa!

Jumala valvoi ahjon kuumuutta, ja kun rangaistusaika oli ohi, sellin ovi avattiin. Totisesti, meillä on Uskollinen Jumala, suuri armossa ja laupeudessa. Ei Hän pidä vihaa iäti, sillä Hänellä on halu laupeuteen (Mka 7: 18).

Mutta Hän on ehdottoman oikeamielinen. Hän antoi Mirjamin olla suljettuna ulos leiristä seitsemän päivää, pitalista valkeana, vain sellaisen meidän mielestämme pienen synnin tähden, että hän oli parjannut Moosesta (4 Ms 12: 14). Hän antoi Mooseksen harhailla 40 vuotta erä-maassa, kun tämä oli tappanut egyptiläisen. Hän ei katso (114) meidän syntejämme sormiensa läpi. Hän on sekä Pyhä että Rakkaus.

Juuri sellaisen Jumalan me tarvitsemme. Muuten ei maailmankaikkeus pysyisi pystyssä. "Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?" (1 Ms 18: 25). Kyllä Hän tekee. Juuri se, että Hän ei päästänyt minua rikoksestani "kuin koira veräjästä", vaan veti minut tuomioistuimeensa, opettaa minulle paljon. Häneen voi luottaa!

Tuota vaikeaa aikaa kuvaamaan tuntuu parhaiten sopivan Ps 107: 10—22: "He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin, koska olivat niskoitelleet Jumalan käskyjä vastaan ja katsoneet halvaksi Korkeimman neuvon. Hän masensi heidän sydämensä kärsimyksellä; he sortuivat, eikä ollut auttajaa. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan. Sillä hän särkee vaskiset ovet ja rikkoo rautaiset saivat. He olivat hulluja, sillä heidän vaelluksensa oli syntinen, ja he kärsivät vaivaa pahojen tekojensa tähden. Heidän sielunsa inhosi kaikkea ruokaa, ja he olivat lähellä kuoleman portteja. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän lähetti sanansa ja paransi heidät, ja pelasti heidät haudasta."

Saamassani profetiassa sanottiin: "minä vien sinut syvyyksiin".

Mutta kiitos Jumalalle, Hän toi myös ylös!

"Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen." (1 Sam 2: 6).

"Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut." (Ps 118: 18)

”Jumala, henki, en lie ainoa, jolla on vaikea sinun ahjossasi olla paahtua niinkuin lietsottava rauta taipua paljoon, kasvaa pienemmäksi tulla hetki hetkeltä köyhemmäksi. Muttei auta, muttei auta, sinähän yksin puhallat kipinän meihin, kylmiin, kovettuneihin.” (Aaro Hellaakoski)

Tekstiviittaukset:

(Huom. Skannauksesta johtuen kaikki viittaukset eivät ole tekstissä, mutta viittaukset ovat silti tässä mukana koska niissä on lisävalaistusta asiaan/ KF).

2) McAlister s. 115 kertoo tällaisesta tapauksesta.

3) McAlister s. 68 kertoo tällaisesta tapauksesta.

4) Kirjeessä sanottiin mm.: "Sinussa ja sinun ympärilläsi on paljon henkivaltoja. Sinun täytyy vapautua niistä. Tunnusta okkultiset syntisi. Sanoudu irti saatanasta. Tämä puhdistustyö voi kestää kauan. Pue yllesi joka aamu ja ilta Jumalan sota-asu ja Jeesuksen verensuoja. Etenkin nämä "telepatiahenget" voivat olla kiusallisia, pyydä siksi erityisesti Herralta "telepatiasuoja".

5) Radiohartaus on otsikolla "Heikko-väkevä" Nykyaika-lehdessä n:o 1/1981 s.

(Luku 7)

TOTUUS VAPAUTTAA

Kuudenkymmenen päivän kuluttua olin täysin kypsynyt vastaamaan Jumalalle "kyllä". Tuli oli minut kypsyttänyt. Aavistin olleeni "tuhassa kiinni" ja että "petetty sydän oli minut harhaan vienyt" (Jes 44: 20). Ja silloin aukeni ovi ulos ahdistuksesta! (1 Kr 10: 13). "Hän avaa, eikä kukaan sulje, ja hän sulkee, eikä kukaan avaa" (Jes 22: 22).

Jumala soitti, kuten puoli vuotta aikaisemminkin!

Nyt puhelimessa oli Suomessa lomalla oleva helluntaiherätyksen lähetyssaarnaaja Kyösti Pellinen. Hänen työkenttänsä oli ollut Kenia, tänä päivänä hän on Tansaniassa.

"Onko veljellä ahdistusta?" hän kysyi ensi sanaksi. "Olen monta päivää rukoillut puolestasi ja tuntenut, että sinulla on ahdistus. Tunnen, että Jumalalla on sinua kohtaan suuri sääli".

En voinut muuta kuin kiittää. Tällainen on meidän Jumalamme! "Silloin hän ei enää kärsinyt, että Israelia vaivattiin" (Tuom 10: 16). Hän näkee meidän tuskamme ja nääntymyksemme!

Hän etsi ja löysi miehen, joka kuunteli Häntä ja tunsi sydämessään Hänen säälinsä minua onnetonta kohtaan. Ole siunattu veljeni, jonka Jumala oli saanut tälle paikalle eteensä! Se on Jumalan työ. Vain ne, jotka ovat itse kärsineet, voivat kärsiviä auttaa. Sinä olit Ebed-Melekini ja Ananiakseni, joka nostit minut ylös kaivosta ja veit ulos pimeydestä.

Kun Kyösti-veli sitten istui työhuoneessani, kerroin hänelle ahdistuksestani, jonka syytä kukaan ihminen siihen mennessä ei ollut tiennyt. En voinut olla hämmästymättä veljen kysymystä: "Oletko lukenut Bashamin kirjan?" Ja silmäni lensivät selälleen, kun hän kertoi oman kokemuksensa.

Ollessaan Afrikassa, jossa todella ollaan tekemisissä pahojen henkien kanssa, hän oli noin kaksi vuotta sitten lukaissut Bashamin kirjan löytääkseen kenties sieltäkin jotain apua hengelliseen työhönsä. Kirja oli kiinnostanut häntä niin kuin minuakin ja lumonnut samalla tavoin. Hänkin oli uskonut sen sanomaan. Mutta sen jälkeen hänkin oli joutunut selittämättömään ahdistukseen kahden kuukauden ajaksi.

Hänen lähetyssaarnaajatoverinsa olivat pelästyneet hänen tilastaan ja hankkineet hänelle, muistaakseni Yhdysvalloista asti, riivaajien ulosajajaksi tunnetun henkilön. Mutta kun "istunto" sitten piti pitää, Kyösti oli havainnut, että tämä mies oli pelännyt vielä enemmän kuin hän. Kyösti oli päätellyt, ettei miehestä ollut apua. "Istunto" oli päättynyt siihen.

Kyösti etsi nyt apua yksin Herralta. Pyhä Henki olikin puhunut hänelle ja selvittänyt koko asian näyttäen, että bashamilaisuus oli perkeleestä, ja ahdistus oli johtunut siitä, että Kyösti oli vihoittanut Jumalan uskoessaan valheen, vaikkei ollutkaan vielä toiminut opin mukaan.

Kesti kuukausia ennen kuin hän tervehtyi Jumala-suhteessaan ja uskossaan. Mutta tämän koettelemuksen kautta hän oppi paremmin tuntemaan Jumalaa ja tutkimaan Herran sanaa syvemmällä tavalla kuin aikaisemmin.

Eikö Jumala ole Kaikkivaltias ja suuri rakkaudessa ja uskollisuudessa! Tässä oli vastaus, jota olin odottanut! "Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne" (Jes 55: 9). Kukaan ihminen ei ollut kyennyt auttamaan enkä itsekään ollut voinut auttaa itseäni. Kaikki ihmisapu ja lohdutus oli ollut minulta suljettu kaksi kuukautta – nyt tuli Jumala!

"Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. - - Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku." (Ps 121: 2, 3).

Kyösti-veli kertoi myös saamastaan näystä. Hän kertoi olleensa näyssä suuren järven rannalla. Silloin hän näki lautan hitaasti lipuvan järveltä rantaa kohti. Lautalla oli ollut kahden miehen ruumiit. Kyösti kahlasi veteen ja veti lautan rannalle. Silloin hän havaitsi, että toinen miehistä liikahti ja raotti silmiään. Häntä Kyösti riensi auttamaan ja veti miehen istumaan. Sovitin näyn itseeni ja työtoveriini. Jumalan totuudet ovat järkyttävämmät kuin voimme kuvitellakaan. Saarnaaja, parantaja ja riivaajien karkoittaja, jota ihmiset kuuntelevat ja kiittelevät, voi olla Jumalan silmissä hengellisesti kuollut tai kuolemaisillaan! Tämänhän sanoo Mt 7: 22, 23. Myöhemmin ymmärsin, miksi Jumala oli tällaisen näyn antanut. Helsingin Vapaakirkossahan on juuri tällainen taulu. Koettuani uudesti syntymisen tuossa kirkossa olin monta kertaa verrannut itseäni tuohon Nainin lesken poikaan. Eikö Jumala tahtonutkin sanoa, että pääsyni eksyttävän opin pauloista oli kuin uudestisyntyminen kuolleista?

Tunnustin syntini veljelleni ja Herralle, ja Jumala oli Uskollinen. Hän on Uskollinen, kun olemme kärsimyksissä, Hän on Uskollinen kun nöyrrymme ja tunnustamme syntimme (1 Jh 1: 9). Haavoitettu käsi työnsi syrjään pilvet elämäni yltä. Vankilan portti avattiin, ja lintu pääsi pyydystäjän paulasta. Mutta totta on, että ellei Herra olisi meidän kanssamme, kun me joudumme kiusaajan valtaan, "niin he meidät elävältä nielisivät — niin vedet upottaisivat meidät, virta tulvisi meidän sielumme ylitse. Kiitetty olkoon Herra, joka ei antanut minua heidän hammastensa raadeltavaksi" (Ps 124).

Kun koko sydämestäni tein parannuksen kaikesta vaiheesta, jossa olin elänyt, niin Herra käski kalaa (meripetoa = saatanaa) ja se oksensi minut kuivalle maalle kuin Joonan aikoinaan kalan ahtaasta vatsasta (Joona 2: 11). Saatana ei voi pitää sitä, joka totisesta sydämestä huutaa Herraa avuksensa ja tahtoo turvata yksin Herraan Jeesukseen. Silloin se voi pahoin!

Minulla on Keski-Suomessa uskollinen esirukoilija, joka jo monen vuoden ajan on rukoillut puolestani. Kärsimyksessäni hän on rukouksissaan kantanut minua. Jumala antoi hänen selvästi tuntea ahdistuksen ja milloin se päättyi. Vain muutaman päivän kuluttua tuli hänen kirjeensä, jossa sanottiin: "Veli, sinä olet ollut Herra työpöydällä, kultainen astia on kuljetettu tulen läpi, puhdistettu jaloa käyttöä varten." Tunsin että sanoma oli Herralta, sillä en ollut kertonut tälle sisarelle koettelemuksesta.

Uusi elämä

Hyvin konkreettisella tavalla olin kokenut todeksi Jumalan sanan Jh 8: 31, 32, 36: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi. - - Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi".

Niin kauan kuin uskomme valheeseen emme voi olla totisia Herran opetuslapsia. Sieluni pääsi vapauteen vain sitä mukaa kuin Totuuden valo tunkeutui sieluuni. Totuus tekee meidät vapaiksi, ei valhe. Jumala lähettää väkevän eksytyksen, että koeteltaisiin, ketkä uskovat valheeseen, ketkä totuuteen, "... että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen". Vain rakkaus totuuteen voi pelastaa kiusauksista ja eksytyksistä (2 Ts 2: 10-12).

Eksytys paljasti, etten ollut rakastanut totuutta riittävästi. En sittenkään, vaikka olin lukenut Raamatun läpi (120) monta kertaa ja saarnannut sanaa yli 20 vuoden ajan.

On sanottu, että vanhaa uskovaista on vaikeampi uudistaa parannukseen kuin julkijumalatonta syntistä. Vaikea oli minunkin tieni paatumuksesta valkeuteen. Mutta kiitetty olkoon Jumalan nimi siitä, että Hän ei säästänyt minua koettelemuksilta uudistaessaan sieluani. Hänen lääkkeensä olivat kovat, mutta ne tepsivät!

Job kertoo oman uudistuksensa 33: 23—30.

"Jos silloin (kun ihminen on kurituksessa, lue 16—22) on hänen puolellansa enkeli, välittäjä, yksi tuhansista (tuhansien joukossa) todistamassa ihmisen puolesta hänen vilpittömyyttään, niin Jumala armahtaa häntä ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun".

Kuka on tämä Enkeli? Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme. Ylipappina Majesteetin oikealla puolella taivaassa Hän aina elää rukoillakseen meidän puolestamme. Siksi Hän voi täydellisesti (eis to panteles = viimeiseen saakka, lopullisesti, täydellisesti) pelastaa meidät. (Heb 7: 25). Meillä on Puolustaja Isän tykönä, joka on vanhurskas (1 Jh 2: 1). Hän on uskovien syntien Sovitus. Hän on Välimies, Välittäjä, 1 Tm 2: 5. Tämän tehtävän näemme myös Jobin kirjassa. Siinähän on sana Välittäjä (hepreaksi melis = puhemies). Meillä on puhemies, asianajaja! Kiitos Jumalalle!

Hän puhuu aina meidän puolestamme, meidän hyväksemme Isälle, koska Hän rakastaa meitä ja on lunastanut meidät itselleen. Sana "rukoilla" Heb 7: 25:ssä tarkoittaa juuri "puolesta puhumista". Jobin kirjassa sanotaan, että Hän todistaa ihmisen puolesta hänen vilpittömyyttään (suoruus, rehellisyys).

Hän ei väsy! Hänen kätensä eivät koskaan väsy kuten Israelin esirukoilijan Mooseksen kädet (2 Ms 17: 12). Ne pysyvät aina koholla, ja siksi Jumalan Israel on aina voitolla

Roomalaiskirjeessä sanotaan:

"Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? — Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja hän myös rukoilee meidän edestämme. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako vai ahdistus—? Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut" (Rm 8: 31—37).

Ja Job jatkaa: "Silloin hänen ruumiinsa taas uhkuu nuoruuden voimaa, hän palajaa takaisin nuoruutensa päiviin. Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän palauttaa ihmiselle hänen vanhurskautensa. Hänpä nyt laulaa muille ihmisille ja sanoo: 'Minä olin tehnyt syntiä ja vääristänyt oikean, mutta ei sitä kostettu minulle; hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle, palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa".

"Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä" (Ps. 126: 1, 2).

Siitä Jobkin kertoo, uudesta laulusta. Joka on juonut, laulaa! Juo ystäväni ja laula! Laula Jumalalle kiitoslaulu! "Syökää, ystävät, juokaa ja juopukaa rakkaudesta" (KV 5: 1). Se on Herran kehotus.

Herra kääntää meidän kohtalomme! Herra, eivät ihmiset.

Nyt elämä virtasi minuun! Ei koskaan Jumalan armo ole makeampi kuin juuri kärsimyksestä ulos päästyä. Muistan kuinka. levitin käteni ylöspäin kuin janoinen maa ja itkin. Armon sade oli uuvuttavan erämaataipaleen jälkeen kuin virvoittava kevätsade.

"Minä olen oleva Israelille kuin kaste, se on kukoistava (122) kuin lilja ja juurtuva syvälle kuin Libanon" (Hoos 14: 6).

Tämä oli enemmän kuin yksityiset siunaukset, joita me ennen nuorina uskovina rukoilimme usein tuntikausia saadaksemme itse nimittämämme minkäkin nimisen siunauksen. Kun ihminen on riittävän janoinen, ei hänen tarvitse muuta kuin nostaa kätensä Jumalan puoleen. Virtahan on aina auki! Jumalan rakkaushan aina syleilee meitä! Taaskin: ei väellä, eikä voimalla, vaan minun Hengelläni!

Syvemmälle sanaan

Mutta Jumalan siunaus ulottui pitemmälle kuin hengellisiin kokemuksiin. Jos me jäämme niihin, ei meillä lopulta ole mitään. Vesi ei pysy meissä (Jer 15: 18).

Olin eksynyt vääriin ilmestyksiin, nyt Pyhä Henki puhdisti minut ja antoi tilalle Jumalan sanan ilmestykset. "Jos meillä on Jumalan näyn antama innoitus on meillä enemmän kuin mitä voimme kokea" (Chambers).

"Tiedon sanojen lahja" ei ole sitä, miksi sitä nyt kuvitellaan. Se ei ole nuuskimista, mitä henkiä on missäkin paikassa tai ihmisessä. Se on yksinkertaisesti Jumalan sanan avautumista siten kuin Samuel sen koki (1 Sam 3: 7 vrt. 3: 21).

"Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat, ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä" (Ps 119: 130).

Pyhä Henki on Tiedon Henki (Jes 11: 1). Hän tuo sieluumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt meidän kirkkaudeksemme. Jumala on valmistanut sen niille, jotka häntä rakastavat. Jumala ilmoittaa sen Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Me olemme saaneet Hengen, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut (1 Kr 2: 6-13). Se on kaikkein tärkein tutkimusaiheemme.

Kyösti Pellinen neuvoi minulle yksinkertaisen tien Raamatun syvempään tutkimiseen. Tahtoisin sen jakaa kanssanne. Kenties sinulla on Iso raamatun tietosanakirja tai Raamatun hakusanakirja. Ellei, se kannattaa hankkia. Etsi siitä sellaisia sanoja kuin: armo, rakkaus, vanhurskaus, totuus, pelastus jne. ja lue tarkoin Raamatun kohdat, joissa nämä sanat esiintyvät. Koeta painaa niitä mieleesi ja miettiä niiden keskinäistä yhteyttä. Näin saat kuvan Jumalan armosta, Jumalan rakkaudesta jne. Jatka edelleen tällä tiellä etsien yhä uusia raamatun avainsanoja. Koet että Raamattu alkaa puhua aivan uudella tavalla. Saat yhteyden Vanhan ja Uuden testamentin kokonaisilmoitukseen.

Meidän täytyy saada itseemme varasto, jota Pyhä Henki sitten voi käyttää. "On myöhäistä valmistaa ammuksia ampumahaudassa" (Chambers). Ellei minulla olisi ollut sitäkään raamatun tietomäärää, mikä minulla sentään oli, Jumala ei olisi voinut panna minua niin suureen ahdistukseen. En olisi kestänyt. Vain sanan voimalla me jaksamme kulkea taivastiellä, emme millään muulla tavalla. Sen profeetta Elia oppi Beerseban erämaassa kinsteripensaan juurella toivottaessaan jo itsellensä kuolemaa (1 Kun 19: 4-8).

Hengellisistä kokemuksista ei kärsimyksissä ole apua, ellei sana elä meissä. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee (5 Ms 8: 3).

Jumalan Poika nautti joka päivä tuoretta, uutta Jumalan sanaa, voita ja hunajaa, ja siitä Hän oppi erottamaan hyvän ja pahan ihmisenä (Jes 7: 15). Hän ei niskoitellut, kun Isä kutsui Häntä vetäytymään yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, Isän kouluun (Jes 50: 4, 5). Siksi Hän saattoi voittaa kiusaajan erämaassa sanalla ja elää itse sen voimasta, kuten Elia kulki "sen ruuan voimalla" 40 päivää. Ja siksi Hänellä oli opetuslapsen (limmud=oppinut) kieli, niin että hän osasi sanalla virvoittaa väsynyttä. Jeesus oli Jumalan neuvottelussa (Jer 23: 18), eli "salaisessa, luottamuksellisessa keskustelussa" (sod) Isän kanssa.

Jos me Hänen seuraajansa aiomme tulla Hänen kaltaisikseen, meidän on kuljettava samaa tietä. Niskoittelematta meidän on herättävä aamuisin Isän kouluun ja opittava kuuntelemaan Hänen ääntään saadaksemme "parasta nisua" ja "hunajaa kalliosta" (Ps 81: 14, 17). Mutta sitä saavat vain ne, joiden korvat on avattu kuuntelemaan Jumalan puhetta. Ja korvat avataan ahdistuksella (Job 33: 6, 36: 10). Mutta senkin jälkeen Jumala joutuu valittamaan: "Paljon sinä olet nähnyt, mutta et ole ottanut varteen; korvat avattiin, mutta ei kuulla" (Jes 42: 20). Häpeäkseni olen tätäkin kohtaa joutunut soveltamaan itseeni.

Kyösti-veli kehotti minua erityisesti syventymään Psalmiin 119 ja Sananlaskujen lukuihin 1-9, jotka olin tähän asti vain hätäisesti käynyt läpi niitä täysin ymmärtämättä. Ne olivat todella merkittävä löytö! Kuka lienee Psalmin 119 kirjoittaja, ehkä Daavid, mutta millainen Raamatun tutkija hän olikaan! Ja miten hän rakastikaan sanaa! Tässä Jumala on antanut meille esikuvan, miten meidän tulisi ikävöidä sanaa, rukoilla sen avautumista ja tutkia sitä. Peräti 11 kertaa sanotaan, että kirjoittaja "rakasti" sanaa. Rakastatko sinä sitä? Jota rakastaa, sitä myös arvostaa. "Anna sille korkea arvo, niin se sinut korottaa, se kunnioittaa sinua, jos sen syliisi suljet (syleilet), se panee päähäsi ihanan (hen = armo) seppeleen, ja lahjoittaa sinulle kauniin kruunun" (Snl 4: 8, 9, kruunusta ks Jk 1: 12).

Jeesus rakasti tätä psalmia ja Hän haluaa meidän olevan tuon miehen kaltaisia. Meidän Herramme suhtautui sanaan tuon miehen lailla. Hän oli tuo mies!

Hän riemuitsi Isän puheesta niinkuin suuren saaliin saanut (162).

Sana oli Hänen ilonsa Hänen raskaan elämänsä ajan (92).

Se oli Hänen ainoa lohdutuksensa (50).

Se oli Hänen ylistysvirtensä (54).

Jo ennen aamun valkenemista Hän tutki sanaa (147, Mk 1: 35).

Illalla hän palasi sanan ääreen (148).

Seitsemästi päivässä Hän ylisti Isää "sinun vanhurskautesi oikeuksien" so. Jumalan sanan tähden (164).

Hän kantoi kaikki voimansa sanalla (Heb 1: 3): kaikki vaikeudet, kaikki ihmisten loukkaukset, kaikki pettymykset, kaikki nöyryytykset, viimein Getsemanen ja Golgatan.

Ystäväni, sanon sinulle vakavasti: sinä et kestä elämäsi kärsimyksissä ja ahdistuksissa, ellet todella ala tutkia Jumalan sanaa niin paljon kuin sinulla suinkin ori aikaa. Anna aikasi Jumalalle! Luovu kaikesta turhasta! Onko tuo harrastus todella välttämätön? Onko tärkeämpää keskustella' ihmisten vai Jumalan kanssa? Sinun on valittava. Kristitty on ihminen, joka on keskittynyt Jumalaan ja Jumalan sanaan. Jumala on antanut meille elämäntehtäväksi tutustua Häneen (sana sakan Job 22: 21 voidaan kääntää: "tutustu häneen"). Ja se tapahtuu Hänen oman sanansa kautta. Yksinkertaisesti, järjestelmällisesti, säännöllisesti.

Sinun ei välttämättä tarvitse mennä mihinkään raamattu-kouluun. Sinun oman kotisi on ennen kaikkea oltava Pyhän Hengen raamattukoulu. Jumala voi siinä tehdä sinut "taivaan Jumalan lain tuntijaksi" (Esra 7: 10, 12, 21). Hän tulee yksityisopettajaksi, kun Häntä pyydät. Kunnioitatko Häntä? Miten suuren ilon tuottaisitkaan Hänelle, jos sanoisit niin kuin Job Jumalalle: "Minä kysyn, opeta sinä minua" (42: 4).

Job tarvitsi raskaan kärsimyksen ennen kuin hän taipui näin rukoilemaan Jumalan edessä, ja samoin tarvitsin minä. Ihminen on kova ja ylpeä, ei hän hevin anna edes Jumalan opettaa itseään. Hän menee mieluummin hengelliseen kokoukseen. Seurakunnan yhteys on kyllä tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on oppia seisomaan Herran edessä yksinään, hiljaisuudessa.

Mikään seurakunnan opetus ei korvaa sitä yksityiskohtiin käypää Pyhän Hengen opetusta, jota Hän tarjoaa kuuliaisille lapsilleen rukouskammiossa. Seurakunnan opetus on parhaimmillaankin vain yleisopetusta. Omassa kammiossasi Pyhä Henki soveltaa sanan juuri sinun tarpeisiisi (126) ja sinun hengellisen vastaanottokykysi mukaiseksi. Pitemmälle ehtineille saattavat saarnat olla alkeisopetuksen kaltaisia eivätkä juuri lisää heidän tietomääräänsä. Mutta Pyhän Hengen koulussa voidaan edetä miten pitkälle tahansa. Se on samalla alkeiskoulu, keskikoulu ja yliopisto.

Alistu Pyhän Hengen opetukseen, pyydä sitä, niin pääset kokemaan suuria rikkauksia! Alä jää maitoruualle, mitä Jumala valittaa (Heb 5: 11—14). Pyri täydellisyyteen (Heb 6: 1—3), siihen valmiuteen, jossa voit olla teleios, sopiva, tarkoituksenmukainen "kaikkiin hyviin tekoihin".

Ei ole parempaa opetusta siitä, miten Jumalan sanaa on etsittävä, kuin Snl 1 — 9 luvut. Lue ne pariin kertaan tarkasti! Huomaa erityisesti 2: 1—10. Neljässä ensimmäisessä jakeessa on peräti kahdeksan verbiä, jotka kaikki merkitsevät sitä intensiivisyyttä, jolla sanaa on haettava. "Silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen", lupaa Herra.

Veltto, tilapäinen, puuskittainen etsiminen ei tuota tulosta. "Velttoina riippuvat halvatun sääret, samoin sananlasku tyhmäin suussa" (Snl 26: 7).

Sanan on päästävä sisimpäämme, sen on uskossa sulauduttava meihin, tultava osaksi meitä, ennen kuin sen ymmärrämme (Heb 4: 2). Ei Elämänpuu helpolla pudota lehtiään. Se vaatii vaivannäköä, mutta eikö suuri paikkamme ole tämän vaivannäön arvoinen?

"Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet"! (Lk 24: 25) Taivaassa ollaan jatkuvasti murheellisia uskovien pinnallisesta raamatun tiedosta ja heidän hitaudestaan Jumalan etsimisessä.

Tarkkaa myös, kuinka monta kertaa Sananlaskuissa ja muuallakin Jumala kutsuu ihmistä: "Poikani, kuuntele minun puhettani . . ."! Ei mikään ole surullisempaa kuin että lapset eivät kuuntele isän tai äidin puhetta eivätkä siitä välitä. Sellainen menettely koituu lopulta kristityn tuhoksi: "Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran (127) pelkoa, eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaansa. Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa. Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta" (Snl 1:29—33).

Sananlaskuissa näytetään Viisauden pöytä (9: 1—6). Tunnemme Viisauden persoonana jo luvusta kahdeksan. Tekstistä käy ilmi, että kysymyksessä on Jeesus Kristus, joka on Jumalan Sana ja itse Totuus ja jossa "kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä" (Koi 2: 3). Pyhä Henki kaivaa nämä aarteet esille, ja niitä meidän olisi ahkerasti etsittävä. Hänen itsensä tulisi olla meidän "kulta-aarteemme" (Job 22: 25). Hän on Kuninkaan pöytä, jonka ääreen Hän kutsuu (9: 3:ssa mainitaan myös Hänen palvelijansa) Loodebarista (=ei laidunta, ei mitään) Mefiboseteja (lue 2 Sam 9. luku). On suuri etuoikeus, että saamme aina syödä Kuninkaan pöydässä.

Äärettömän huolellisesti Pyhä Henki selvitti minulle totuuden ja valheen eroa. Jumala halusi vahvistaa minua, etten enää lankeaisi. Ahdistukseni oli opettanut minulle Jumalan sanan tutkimisen tärkeyden. Pinnallinen tieto ei riitä. Sana on todella syötävä.

Saatanan kavalia kiusauksia ei mikään muu voi paljastaa kuin Pyhä Henki. Siksi meidän tulee elää ja vaeltaa Hengessä. Mutta me tarvitsemme myös Jumalan sanaa kontrolloimaan meitä ja antamaan meille Jumalan viisautta. Sananlaskuissa korostetaan moneen kertaan, että vain Viisaus voi pelastaa meidät saatanan kiusauksista, niin kavalat ja voimakkaat ne ovat. Lue 2: 12-22, 5: 1-23, 6: 20-26, 7: 1-27. Sananlaskuissa paljastetaan vihollisen kavalat juonet, ettei• se pääsisi meitä voitolle (2 Kr 2: 11).

Näistä luvuista käy esiin Jumalan huoli omistaan. Hän varoittaa meitä moneen kertaan pimeydessä väijyvistä vaaroista kuten hyvä isä tai äiti lapsiaan aina ovat varoittaneet.

(128) Tuo vaara on Raamatun mukaan todellinen, sitä ei ole vähäteltävä. Se vaanii jokaista. Ja siitä pelastaa vain Viisaus, joka tulee sydämeen, kun hartaasti ja ahkerasti sitä etsimme Snl 2: 1—10 mukaisesti. "Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi" (Ps 119: 9).

Jos säilytän Jumalan sanan elävänä ja tuoreena sisimmässäni, jos se asuu minussa (Koi 3: 16), silloin kuljen tieni turvallisesti enkä loukkaa jalkaani. Silloin Hän varjelee minun jalkani joutumasta kiinni (perkeleen paulaan) (Snl 3: 23, 26). Jos kuljen Viisauden tietä eivät askeleesi joudu ahtaalle, enkä juostessani kompastu (Snl 4: 11, 12).

Pyhän Hengen täytyy näin saada meidän aistimme tottumuksesta erottamaan hyvä ja paha (Heb 5: 14). Silloin saamme myös vahvaa ruokaa ja vahvistumme. Meidän tulee oppia rakastamaan totuutta ja vihaamaan valhetta, muuten emme kasva Kristuksessa. Vain Pyhä Henki voi meitä tässä auttaa, kun antaudumme Hänelle ja luotamme yksin Häneen.

Tämän oppiminen on eräs kärsimyksen päämäärä. Siinä korvat avataan ja siinä ihmistä kuritetaan, ettei hän luottaisi itseensä vaan Jumalaan. Siten Paavalikin omat kurituksensa käsitti (2 Kr 1: 9).

Syvyyden siunaukset

Mitkä siis olivat syvyyden siunaukset kohdallani? Mikä oli se "hyvin kallisarvoinen," se "aivan erityinen", josta Jumala oli minulle puhunut? Miten tiivistäisin kokemukseni? Onko kärsimyksistä todella hyötyä?

On, paljonkin, monella tavalla.

Ensiksikin, olin oppinut tuntemaan itseäni. Siihenhän kaikki ihmisopit pyrkivät. "Tunne itsesi", oli Sokrateenkin ohjelause. Jumala opettaa meitä kuitenkin tuntemaan itsemme parhaiten. "Mikä on ihminen?" (Ps 8: 5). Vain sitä mukaa kuin opimme tuntemaan pohjattoman pahuutemme ja taipuvaisuutemme kaikkeen pahaan opimme ajattelemaan itsestämme kohtuullisesti, ei enempää kuin ajatella sopii (Rm 12: 3). Ja vain siinä missä synti on suureksi tullut, armo voi tulla ylenpalttiseksi (Rm 5: 20).

Toiseksi, olin oppinut tuntemaan pahan todellisuutta ja jotain myös kiusauksen menetelmistä ja sen voimasta, näin erottaakseni hyvän ja pahan. Sekin on kristitylle välttämätöntä, ja siihen Jumala myös pyrkii meidän suhteemme. Hän salli kiusaajan esittää Aadamille tämän viettelyksen: "Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan". Syömällä erään kielletyn hedelmän aukenivat minunkin silmäni, ei näkemään hyvää, kuten saatana oli uskotellut, vaan näkemään pahaa. Jumalan korkeakoulun tarkoituksena on kiusauksen kautta tuoda toinen vaihtoehto näkyviimme, jotta oppisimme aina valitsemaan oikein ja rakkaudesta Jumalaan Hänet itsensä. Jumala ei halua taivaaseensa robotteja, joita meistä tulee, jos vaeltaisimme aina vain Aadamin paratiisillisessa tilassa tai nyt siinä, missä "ihmekristillisyyden" petetyt edustajat haluaisivat meidän vaeltavan — tilassa jossa ei olisi kärsimystä, sairautta eikä paholaista. Näin he itse asiassa toimivat Jumalan tarkoituksien vastaisesti, eivätkä opi mitään.

Kolmanneksi, tulin tuntemaan Herraani uudelta puolelta. Siitä olen jo maininnut luvussa Siunauksia syvyydestä. Tämä puoli oli aluksi tuntunut pelottavalta. Olin huutanut pelosta kuin opetuslapset kun he näkivät Jeesuksen ilmestyvän toisella tavalla Gennesaretin järvellä. Mutta sitten Jeesus oli tullut luokseni ja sanonut: "Minä se olen, älä pelkää". Juuri kiusauksissa Hän oli tullut todellisuudeksi, suureksi Jumalaksi, johon voi luottaa. Lunastus oli tullut todellisuudeksi. Hän on voittaja! Hän on kuoleman ja saatanan voittaja. Kuinka tämän voisi muuten oppia kuin kiusauksissa?

(130) Neljänneksi, Jumalan sana oli alkanut avautua uudella, syvemmällä tavalla. Raamatusta luin, mistä se johtui: "mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta (käytännössä) ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta" (Heb 5: 14). Pimeän peitosta Jumala antoi siten ihmeellisiä kalleuksiaan.

Miten paljon menettävätkään ne, jotka vastustavat koettelemuksia eivätkä haluaisi kärsiä!

Martti Luther on sanonut Pöytäpuheissaan Raamatun tuntemuksestaan näin: "En yhdellä iskulla saavuttanut jumaluusopillista tietoani, vaan vähitellen, yhä ahkeramman ja syvemmän tutkimisen kautta. Ja siihen ovat kiusaukseni minut saattaneet, sillä ei kukaan voi käsittää pyhää Raamattua harjoituksetta ja kiusauksitta. Haaveilijoilla ja lahkolaisilla on se puute, ettei heillä ole oikeaa vihollista, perkelettä. Hän on hyvä opettaja. Niinpä Paavalillakin oli perkeleensä, joka rusikoi häntä, niin kuin hän itse sanoo, ja pakotti hänet kiusauksillaan ahkerasti tutkimaan Raamattua. Minulla oli paavi, yliopistot, kaikki oppineet ja niiden kautta paholainen itse niskassani. Ne pakottivat minut syventymään Raamattuun, niin että luin sitä ahkerasti ja pääsin siten vihdoin sen oikeaan käsittämiseen. Ellei meillä ole sellaista perkelettä, niin olemme vain ihmisviisauden täyttämiä jumaluusoppineita, jotka miettivät omia mietteitään ja päättelevät, miten minkin asian täytyy olla niin tai niin, aivan kuin munkitkin luostareissa tekivät".

Ja toisessa kohdassa Luther, kysyessään "mitä hyötyä on koettelemuksista", vastaa näin: "Ei kukaan voi oikein puhua eikä kirjoittaa Jumalan armosta, ellei häntä ole hyvin harjoitettu ja koeteltu hengellisissä ahdistuksissa. Minä en ainakaan osaisi puhua armosta, ellen olisi kokenut sellaisia ahdistuksia. Sen vuoksi eivät munkitkaan eivätkä lainoppineet ole osanneet armosta oikein opettaa ja kirjoittaa".

Viidenneksi, kiusauksissa voidaan nähdä, että kristinusko ei ole sanoissa, vaan voimassa. Kiusattu vaikuttaa voimattomalta ja surkealta. Mutta se, joka tällä tavalla hengellisessä pimeydessä kuitenkin pysyy uskossa ja sisimmässään turvaa Vapahtajaansa, osoittaa, että usko on enemmän kuin pelkkää teoriaa. Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Sjaastad sanoo: "Itsevarmat ihmiset, jotka pitävät uskoa maailman helpoimpana asiana, saavat miettimisen aihetta tavatessaan kiusatun. Ehkä heidän itsetuntemuksensa on puutteellista? Itsevarmuus ei ole sama kuin pelastusvarmuus. Kiusattu osoittaa todistuksellaan, että pelastusvarmuuden täytyy olla riisuttu itsevarmuudesta. Pelastusvarmuus on yhtä kuin olla turvattu Jeesuksessa".

Scriver taas sanoo, että kiusausten kautta käy selväksi niitä Raamattu opettaa perkeleestä, sen julmuudesta ja pahuudesta ja kuinka Jumalan voima, viisaus ja hyvyys ovat sitä paljon suuremmat, niin ettei se voi kajota edes kaikkein heikoimpaankaan Jeesuksen jäseneen, vaan tulee voitetuksi juuri sen heikkoudessa ja heikkoudella. Niin kuin Jeesus pysyi Jumalan yhteydessä, vaikka hän luuli olevansa hylätty, niin on Hänen jäsentensä laita. Vaikka hekin tuntevat helvetin tuskaa, salattu Jumalan voima tukee heitä. Jeesus hallitsee täällä keskellä vihollisiansa.

Kuudenneksi, olin oppinut jotain siitä, millä tavoin ihmisen tulee suhtautua kärsimyksiin. Hänen ei tule demonisoida kärsimystään ja pyrkiä vapautumaan siitä epäasiallisilla tavoilla. Hänen on mukauduttava kärsimyksiin. Tämän sanan olen oppinut Tournierilta. Mitä mukautuminen on? Tournier vastaa: "Kärsimyksiin, suruihin ja sairauteen mukautuminen ei.merkitse sitä, että ihminen niistä nauttisi tai että hän fatalistisesti alistuisi niihin tai että hän karaistuisi koettelemuksissa tai että hän koettaisi ne unohtaa ajan pitkään, vaan se merkitsee sitä, että ihmisen pitää viedä tuskansa Herran eteen, että Jumala antaisi (132) niitten tuottaa hedelmää. Tätä ei voi järjellä ymmärtää eikä tekemällä tehdä. Siihen voi tulla vain hengellisen elämyksen avulla".

"Kärsimys tuottaa silloin hengellisiä, ja jopa psyykkisiä ja fyysisiä hedelmiä. Alistuminen on passiivista, mutta mukautuminen aktiivista. Alistunut ihminen luopuu taistelusta kärsimyksiä vastaan, mutta mukautunut taistelee edelleen. Ei ole olemassa suurempaa todistusta Kristuksen voimasta kuin se, että sairas ihmeellisesti mukautuu kärsimyksiinsä" (Ihmisen parantamisesta).

Samaa ajatusta Tournier on kehittänyt teoksessaan Uutta luova kärsimys. Siinä hän sanoo: "Joskaan kärsimys ei ole luovaa, luovuutta tuskin syntyy ilman kärsimystä. Kärsimys ei välttämättä pane ihmistä kasvamaan, mutta ihminen ei kasva ilman kärsimystä. Tai vielä: kaikki puutteet, kaikki kärsimykset antavat etuoikeutetun tilaisuuden luovuuteen".

Ja samaahan Redpathkin ajattelee, kun hän sanoo: "Pimeys läpäisee myös kärsimyksen salaisuuden, ja sillä on parantava voima. Pimeys on kasvun ja rikkauden lähde" (Jumalan suuri profeetta).

Vain itse kärsimällä, ottamalla ne Jumalan kädestä, kiittämällä niistä, pääsemme vähitellen kasvamaan Kristuksen kärsimysten osallisuuteen.

Ja lopuksi seitsemänneksi sanoisin, että vaikka Jumala johdattaa omiansa vaikeita teitä Hän sillä opettaa, että "synnin, kuoleman, perkeleen ja kaiken muun täytyy kääntyä uskoville parhaaksi" (Scriver). Se on valtava kokemus! Ja se johtuu vain siitä, että Kristus on kuollut puolestamme ja voittanut kaikki pahan voimat (Koi 2: 15). Hän on Voittaja! Siksi mekin voitamme. Vasta syvyys sen oikein opettaa.

Kokemusteni perusteella olen kysellyt, onko eksorkismista ja demoneista syytä opettaa seurakunnalle. Eikö näytäkin siltä, että mitä enemmän niistä puhutaan, sitä laajemmaksi leviää outo muotivillitys – väärä eksorkismi, manaaminen. Kun huumeista alettiin tiedotusvälineissä puhua 1960-luvun lopussa huumeiden käyttö lisääntyi. Ihmisissä näyttää olevan vahva taipumus mystisiin asioihin. Yhteyden etsiminen näkymättömien kanssa on usein johtanut vääristyneisiin ja synnillisiin muotoihin. Yksi aikamme kulovalkean tavoin leviäviä muotisyntejä on erilaisten salaoppien harjoittaminen. Yhteydenoton kohteina ovat vainajien henget, mutta takana ovat silloin todellisuudessa demoniset riivaajahenget. Raamatussa tällainen yhteydenotto henkimaailmaan on ehdottomasti kielletty ja sanottu selvästi synniksi. Raamattu ei missään puhu ihmisen oma-aloitteisesta yhteydenotosta edes Jumalan hyviin enkeleihin. Lähtökohtana on aina Jumalan ilmestys ja tahto, ei ihmisen uteliaisuus tai tarve. Enkelien palvonta on nimenomaan kielletty (Ilm 19: 10, 22: 8, 9).

Uskovia kyllä varoitetaan spiritismistä ja parapsykologiasta, mutta miksei heitä selvästi varoiteta väärästä enkelien palvonnasta ja yhteydenpidosta langenneisiin enkeleihin, demoneihin? Viime vuosina näissä asioissa on osoitettu epätervettä mielenkiintoa, joka on vienyt moniin eksytyksiin ja lankeemuksiin ja estänyt uskovien tervettä kasvua.