RHB vei "tultaan" Australiaan 1995. Melbournen suomenkielisen helluntaiseurakunnan evankelista Jussi Vartiainen kirjoitti tuolloin suomenkielisten "Hyvä Sanoma" –lehdessä:
Melbournen syystalvinen aamuaurinko lämmitti mieliämme saavuttuamme Melbourne Entertaiment Centreen…
Oli aika aloittaa kokous, yllätyin kun juontaja kielsi uskovia siunaamasta toisiaan, vain yksin Rodney Howard-Browne saa siunata, muut ei…
Ja niin Toronton mies astui esille. Rodney tuo aluksi sanan, joka löytyy Fil.4:10-18 tuoden vertauskuvallisesti esiin Australian pitkävillaiset lampaat, jotka on jo aika keritä, sillä villat ovat silmien esteenä: Te olette ne lampaat ja villat ovat rahanne, nyt on aika uhrata Herralle…
Naurunkikatusta kuului koko puheen ajan, kieltämättä se joskus hieman häiritsi, koska se ei mielestäni ollut aivan luonnollista…
Rodney puhui siitä kuinka Jumalan voitelu, tässä tapauksessa ilona ilmenevä voitelu, murtaa ikeet ja ne katkeavat Jumalan läsnäolosta. Hän toi puheessaan esiin kuinka ilolla täytetyt seurakunnat ovat herätysseurakuntia. Uskomattomien tullessa kirkkoihimme, jossa ilo on, he sanovat: Tätähän me olemme etsineet, nyt me olemme sen löytäneet".
Jäin kysymään itseltäni: mikä tuo todellisen ilon? Eikö se, että Pyhä Henki vetää ihmiset Sanan äärelle, joka kirkastaa Jeesuksen Kristuksen, ristiin naulittuna syntiuhrina Jumalan edessä, meidän edestämme kuolleena, ylösnousseena Vapahtajana. Tämä ilosanoman ydin puuttui täysin julistuksesta…
Mutta tämä (RHB:n) julistama ilo, josta saimme kuulla, on tuottanut kuitenkin hedelmää, ainakin esimerkkinä seurakunnassa, jossa uhrit ovat olleet n. 30000 dollaria, ne kasvoivat sataan tuhanteen. Onhan se hedelmää sekin…
Kokous jatkui, samat puolikymmentä vapisevaa ja liikutuksesta tärisevää ihmistä nauroi lähes koko ajan, vaipuen välillä lattialle tai tanssien pitkin käytäviä, jopa kärrynpyörää käsillä ja jaloilla pyörien. Nauru oli joskus outoa, möräkkää höhötystä nousten kimeäksi hihitykseksi, joka oli mielestäni luonnotonta, jopa enemmänkin pelottavaa kuin hoitavaa…
Rodney näytti esimerkkiä juoksemalla hallin ympäri kehottaen muitakin samaan ja löytyihän niitä, jotka olivat aamuvoimistelua vailla. Myös pastoreita innoitettiin juoksemaan. Yli neljäkymmentä pastoria koki aamumaratonjuoksun olevan paikallaan ja iloa oli, ainakin joillakin. Mitä tämä kirkastaa? Evankeliumiako? Vallitkoon vapaus, olenhan maalta ja Suomesta, ajattelin. No, kaikki hauska päättyy aikanaan… Mutta koin yllätyksen kun Rodney Howard-Browne pyytää kuulijoitaan nousemaan ylös ja nauramaan saatanalle. Järkytyin, en noussut vielä eikä noussut moni muukaan. Vierellä olleet kolme kuulijaa, ilmeisesti pappeja, nousivat kylläkin, mutta ei nauramaan vaan kävelemään ulos. Painoin pääni rukoukseen murheellisena naurun keskellä. Minä itkin, Jumala armahda meitä… varjele minut ja jokainen täällä oleva Sinun Sanassasi. Tuli mieleeni sanat Juudan kirjeen jakeista 8 ja 9: "Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"…
Jeesus antoi valtuudet: Julistakaa evankeliumia, parantakaa sairaita, ajakaa ulos riivaajia, lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Tätä olen saanut Jumalan nähdä palvelustehtävässäni vuosien varrella, mutta koskaan ei ole tullut mieleenikään ruveta nautamaan henkivalloille, vaan pyhä pelko ja kunnioitus on näissä Jumalan edessä. Ei Jeesuksen antamat valtuudet vapauta meitä nauramaan henkivalloille, vai nauroiko Jumalan Poika, Jeesus? Kysyn vain. Eikö Hän vastustanut Sanalla: "Kirjoitettu on" ja saatana poistui ajaksi. Tahdon nostattaa muutamia kysymyksiä: Missä ajassa me todella elämme? Missä on Sanan tuntemus seurakunnan keskellä? Missä Jumalan valtuuttamat, neuvoa antavat vanhimmat? Mitä Jumalan kansa oikein haluaa…?
Lopuksi puhuja vetosi uudelleen ja uudelleen avaamaan sydämen ilman ajatusmaailman ja järjen tulkintaa: Älkää ymmärryksellä ymmärtäkö vaan avatkaa sydämenne! Mille? Se jäi minulle epäselväksi ja kysyin sitä mukana olleilta, mutta emme sitä kuulleet. Itse en voinut avata tälle ilolle, joka herjaa tai nauraa henkivalloille, sydäntäni… lähdin sieltä murheellisena pois, yksi kysymys päällimmäisenä: Jumala, missä on Sinun Pyhyytesi kansasi keskellä?
alkuun / johdanto / kristityn foorumi artikkelit / israel / linkit / mikä on kristityn foorumi