RAKKAUS TOTUUTEEN
Paavo Lievonen
Käsiteltävänä oleva aihe ei kuulu suosikkeihin tässä ajassa. Jos sadan hengen ryhmässä on kaksi toisilleen vastakkaista mielipidettä ja mielipiteet jakautuvat siten, että yksi ihminen on toisella puolella ja 99 on toisella, niin selvänä pidetään, että sen yhden on oltava ehdottomasti väärässä. On paljon helpompaa kulkea joukon mukana, kuin ottaa itse selvää asioista. Historia on osoittanut mainittuun todennäköisyyteen pohjautuvat ratkaisut kuitenkin usein virheellisiksi. Poiketaanpa hetkeksi maailmankuviin, jotka löytyvät kristinuskon ulkopuolelta. Maailmassa on tuhansia erilaisia uskontoja ja elämän katsomuksia. Miksi juuri kristinusko olisi ainutlaatuinen ja muita parempi? Eivätkö muut suuret uskonnot ole vähintään yhtä hyviä? Tätä kysytään ja aihetta käsitellään tänään kenties enemmän kuin koskaan aiemmin.
Monelle ihmiselle pahin henkilökohtainen skenaario on, että jossain vaiheessa tarvitsisi Jeesusta, meneehän siinä kunnia ja mainekin. Kaikki muut uskomukset ja uskonnot enkeleineen ym. monine henkiolentoineen, jopa peikkoineen ja tonttuineen näyttävät olevan ihmisten silmissä hyväksyttävämpiä olivatpa ne kuinka mielettömiä hyvänsä. Aikakauslehdet ovat näitä kertomuksia pullollaan. Mielenkiintoisen näkökulman monien uskontojen, henkien ja elämänkatsomusten maailmaan tarjoaa Leena Huima kirjassaan "Jumala peilissä" (Karas-Sana 1989). Lainaan pari kappaletta mainitusta kirjasta: "Sekin on kiintoisa juttu, että maailman uskonnoissa tuntuu vallitsevan eräänlainen luonnonlaki. Kun henkien kanssa ryhtyy tekemisiin, opettelee ottamaan niihin yhteyttä, ottamaan selvää niiden viesteistä ja edistymään yhä pitemmälle niiden seurassa, joutuu lopulta aina samalle filosofiselle pohjalle. Tämän ei mitenkään tarvitsisi olla oletettavissa. Olisi täysin mahdollista, että henget johtaisivat eri suuntiin ympäristöstä ja henkilöstä riippuen. Jostakin syystä näin ei näytä olevan. Sama perusfilosofia tulee vastaan, harjoitetaan okkultismia missä kehyksessä tahansa. Miksi? Yksi mahdollinen vastaus olisi tämä: Missään muussa jumalakuvassa ei sekaannus ole niin täydellinen eikä umpikuja niin lopullinen. Valheen ruhtinaan itsensä kannalta on erittäin edullista, että totuuden etsintä johtaa uuteen totuuden etsintään. Jos etsijä kyllästyy, hän saa tarpeekseen koko etsimisestä ja uskonnosta eikä halua kuulla enää Jumalasta puhuttavankaan. Jos hän taas innostuu, labyrintissä riittää seikkailtavaa."
Kristitylle totuus on täysin eri asia, kuin ei-kristitylle. Leena Huima jatkaa: "Kun Jumala antaa seurakunnalleen ilmestyksiä, näkyjä, profetioita ja muita kosketuskohtia näkymättömään todellisuuteen, ne eivät piiskaa ihmistä etsimään yhä uusia ovia, joiden takana on yhä uusia salaisuuksia. Missä on raitista profetiaa, sinne kylväytyy myös pian vihamiehen luste. Profetioiden sisällöksi tulee se, että kohta tulee lisää profetioita. Niissä luvataan, että pian paljastetaan suuria asioita. Samoin luvataan, että kuulijat saavat tietää salaisuuksia, joita ei ole koskaan aiemmin tiedetty. Kristinuskon perussanoma ihmiselle on se, että kaikki on täytetty. Etsintä on päättynyt."
Monet sanovat etsivänsä totuutta ja monet sanovat sen löytäneensä. Ehkä sinä ja minä väitämme sen löytäneemme. Raamatussa sanotaan, että Jumalan sana on totuus ja että Pyhä Henki on totuuden henki ja johdattaa kaikkeen totuuteen. Jeesus itse sanoo, että Hän on totuus ja jokainen, joka on totuudesta, kuulee Hänen äänensä. Totuus on siinä mielessä erinomainen asia, että se ei muutu miksikään, sanoo kuka tahansa mitä tahansa. Se on kuin kallio, jonka varassa kaikki pysyy pystyssä. Totuuden merkitystä ei tarvitsisi erikseen painottaa, jos maailmassa ei olisi valhetta. Aikamme vaikutusvaltaiset hengelliset johtajatkin julistavat, että riittää, kun tuntee väylän. Ei tarvitse tietää kivistä ja kareista puhumattakaan vihollisen juonista. Niiden tunteminenhan johtaa vain turhaan pelkoon, joka tekee passiiviseksi ja jähmettää uskovan toimettomaksi.
Aiheellisesti voidaan kuitenkin kysyä, mikä on sellainen kapteeni, jonka koulutus ja tietämys rajoittuu vain väylän tuntemukseen? Matkustajien hengen uskominen tällaisen kapteenin vastuulle on melkoinen turvallisuusriski. Hengellisellä alueella ollaan lapsenmielisyyden sijasta lapsellisen sinisilmäisiä ja kuvitellaan, että jotkut harvat ja valitut tuntevat väylän niin hyvin, että mitään syytä huoleen ei ole. Voidaan siis ilman epäilystä kulkea heidän viitoittamaansa tietä.
Tämä siitäkin huolimatta, että Raamattu varoittaa lukemattomia kertoja eksytyksistä. Paavalikin sanoi, että vihollisen juonet eivät ole meille tuntemattomat (2.Kor.2:11). Ehkä luulemme, että tietomme on täydellisempää, kuin Paavalin. 1.Joh.4:1,2 sanotaan: "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta." Vuoden -92 käännös "vesittää" ko. kohdan sanomalla: "...jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta". Varsin murheellista on se, että monet uskovat pitävät kaikkia yliluonnollisia ilmentymiä ja manifestaatioita Pyhän Hengen aikaansaannoksina - ainakin silloin, kun ne ilmenevät seurakunnassa tai hengellisessä tilaisuudessa.
Perin harvoin (tai ei juuri koskaan) kuulee painotettavan henkien koettelemisen tärkeyttä. Jotkut pitävät Raamattua niin "pyhänä" kirjana, että eivät rohkene koskea siihen lainkaan. Toiset taas lukevat sitä hyvin paljon. Voisi helposti luulla, että kaikki Raamatun lukijat rakastavat totuutta. Näin ei välttämättä ole. Onhan Raamatusta löydetty tukea vaikka minkälaiseen menoon. Nisu ja luste kasvavat rinnakkain ja näyttävät samanlaisilta. Kuitenkin ne on mahdollista erottaa. Rakkaus totuuteen, Jumalan sanaan, tekee erottamisen mahdolliseksi. Totuuden nimessä on perustettu tuhansia erilaisia kuppikuntia, jotka kaikki sanovat ajatusmaailmansa perustuvan Raamattuun.
Näiden liikkeiden opit saattavat olla täysin vastakkaisia toisilleen, mikä tarkoittaa sitä, että totuutta pidetään ainakin osittain vääryyden vallassa. Totuuden oikein ymmärtäminen ja sen mukaan toimiminen ja eläminen käytännön tasolla on kuitenkin tärkeintä. Jos tahtoo rakastaa totuutta, on muistettava, että totuus voi olla itselle epämiellyttävä. Kun tutkimme tarkoin omia vaikuttimiamme, niin hyvin vähän niistä löytyy täysin puhtaita. Totuuteen pääseminen ja siinä pysyminen merkitsee aina todellista nöyryyttä ja itsetutkistelua. Tämä ei yleensä ole kivutonta, siksi se ei olekaan kovin suosittua. Olemme kiitolliset niistä hengellisistä totuuksista, mitä monet Jumalan miehet ja -naiset ovat aikojen kuluessa oman epätäydellisyytensä keskellä jättäneet jälkeensä.
Sana sanoo meille (Hebr.13:7) "Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa, katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa." Edellä olevasta Raamatun kohdasta saa sen käsityksen, että meidän tulisi seurata lähinnä niiden johtajien elämää, joiden uskonvaellus on jo päättynyt. Joku tässä ajassa vaikuttava voi olla vielä tänään oikealla tiellä, mutta mikään ei takaa sitä, että hän on sillä enää huomenna. Totuuden ja valheen välillä on vain yksi pieni askel, vaikka itsessään ne ovat toisistaan yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Hengellisiä johtajia voivat olla nekin, joita mikään inhimillinen taho ei ole johtajaksi asettanut. Toisaalta ihmistahojen asettamat hengelliset johtajat eivät aina ole niitä, jotka Jumala on asettanut. On vakavasti otettava huomioon se, että täysin luotettavia auktoriteetteja Raamatun ulkopuolella hengellisellä alueella ei ole. Jaakob sanoo: "Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme" (Jaak.3:2). Tämän sanan mukaan kaikkea ei pidä heti ottaa vastaan totuutena, vaan on katsottava ajatuksia Jumalan sanan valossa. Tämä ohje koskee kaikkea, mitä julistetaan eri muodoissa. Yksikään "supermies" tai "supernainen" ei voi eikä saa asettua kaikkitietäväksi auktoriteetiksi, joka olisi kaiken arvioinnin ulkopuolella. Myös tämä kirjoitus kuuluu arvosteltavien piiriin.
Tärkeää on tiedostaa se, että kuuluisienkin julistajien kirjoituksissa ja julistuksessa voi olla epäterveitä ja virheellisiä ajatuksia. He ovat tuoneet niitä esille hengellisen vaelluksensa ja -kehityksensä eri vaiheissa. Toisille totuus valkenee päivä päivältä ja joillekin käy valitettavasti päinvastoin. Hiljattain luin artikkelin eräästä suuren lähetysjärjestön johtajasta, jolla oli 30 hengen tiimi ympärillään. Tehtäväksi ryhmälleen johtaja oli antanut hänen elämänsä seuraamisen, että hän pysyisi oikealla tiellä. Tällainen on perin harvinaista ja osoittaa nöyryyttä. Yhdellä julistajalla voi jokin hengellisen elämän alue olla hyvin selkeä, kun taas toinen alue näyttää hämärtyvän. Tämä ongelma näyttää painottuvan suurimpien yhteisöjen palveluksessa oleviin henkilöihin. Yhteisön perinteen mukainen oppi jostakin osa-alueesta saattaa ajaa terveen raamatullisuuden edelle, vaikka ajatus muilta osin olisi Raamatun mukainen. Näyttää siltä, että 100-prosenttista totuutta ei ole uskottu kenellekään. Ihminen ei ilmeisesti kestä sitä, että olisi kaikessa oikeassa. Ehkä Lusifer oli jo hyvin lähellä ja siksi ajatteli: "Ahaa, minähän olen lähes Jumalan kaltainen!" Oikea kristinoppi korostaa aina Jumalan työtä ja Kristusta. Virheellisessä opissa aletaan enemmän tai vähemmän korostamaan ihmistä tai esim. toista "Jeesusta", joka ei ole evankeliumin Jeesus (2.Kor.11:4).
Tällaisen havaitseminen on ongelmallista, koska vääristely tai korostaminen ei aina ole karkeaa ja selvää, vaan ne kätkeytyvät monien hyviltä näyttävien kulissien taakse. Virheellinen on sitä vaikeampaa tunnistaa, mitä taitavammin se on kätkettynä hengellisten totuuksien keskelle. Joskus vain jokin pieni vivahde-ero paljastaa väärän. Otetaanpa pieni esimerkki. Joh.7:17 sanoo: "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani." Eräässä kirjassa oli juuri tämä Raamatun jae. Sitten kirjoittaja selittää: "Oppi siis tämän mukaan johdetaan käytännöstä. Kun joku tekee Jumalan tahdon, niin sitten hän tulee tuntemaan opin." Moni lukija ei ehkä huomannut asiaan sisältyvää virhettä. Jeesus käytti sanoja "tahtoo tehdä" ja kirjoittaja käytti samassa kohdassa sanaa "tekee". Virhe tuskin on tahallinen, mutta se muuttaa asian toiseksi. Tahtominen ja tekeminen ovat kaksi eri asiaa.
Seurakunnan keskellä on erilaisia tulkintoja Sanan yksityiskohdista. Esim. ns. "kerran pelastettu, aina pelastettu" -oppi, jonka mukaan ihminen uskoon tultuaan ei enää voi luopua uskosta. Sen vastapainoksi voidaan esittää kysymys: Kuinka sitten on selitettävissä, kun Raamatussa sanotaan, että Henki sanoo selvästi, kuinka tulevina aikoina monet luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1.Tim.4:1)? Kyseessä on siis väärien oppien johdosta tapahtuva luopuminen.
Tarkkana vaelluksessaan on oltava ja kilvoiteltava perille päästäkseen. "Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset? Ja, jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?" (1.Piet.4:17,18).
Ihminen ei voi tehdä mitään pelastuakseen, mutta voi antaa Jumalan tehdä työtä itsessään. Samoin tapahtunee vaelluksessa.
Inhimilliset virheet ovat ymmärrettäviä. Mutta kun henkivallat tulevat tavalla tai toisella mukaan kuvioihin, niin on oltava todella valppaana.
Jos uskovalla on rakkaus totuuteen, niin Pyhä Henki totuuden henkenä ilmaisee, että jotain on vialla. Siksi tuohon varoittavaan ilmaisuun on syytä suhtautua vakavasti. Kokemuksen mukaan väärän ja oikean erottaminen on mahdollista. Esim. kirjaa lukiessa Pyhä Henki voi ilmaista mikä ei ole täysin Sanan totuuden mukaista. Kaikki harharetket eivät johda ihmistä heti pois elämän tieltä ja tuhoon. Mutta väärään kätkeytyy aina tuhon siemen. Suositellessamme tiettyjä hengellisiä puheita tai kirjoja, tulisi huomioida riski, mikä asiaan liittyy. Emme ole täysin vastuusta vapaat, vaikka asian ymmärtäminen seurauksineen lopulta kuuluu kuulijalle tai lukijalle.
Tänä aikana, ehkä enemmän kuin koskaan ennen, on tärkeää valvoa hengellistä julistusta, koska uusia virtauksia tulee jatkuvasti. Varsinkin julistajien ja johtajien tulee harrastaa tätä, mutta kuulijoidenkin on syytä pitää aistit terävinä.
Vakavia virheitä tehdään, kun mielipiteiden ilmaisuvapautta yhteisössä ryhdytään rajoittamaan.
Raamatun mukaan rakkaus totuuteen on oleellisen tärkeä etenkin niille, jotka tunnustautuvat uskoviksi. 2.Tess. 2.luku on avautunut minulle uudella tavalla. Tai oikeammin sanottuna asia avautui siitä käsin mitä tuossa luvussa ei sanota. Luvussa sanotaan, että Jumala lähettää väkevän eksytyksen niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen. Siinä ei sanota, että Jumala lähettää eksytyksen vain niille, joilla ei totuutta ole. Ratkaisevaa näyttää olevan se, onko ihmisellä rakkaus totuuteen eikä se, kuinka pitkällä hän on totuudessa ja siihen pyrkimisessä.
Jotkut tulkitsevat tätä jaetta siten, että se ei koske uskovia. Kuitenkin Paavali kirjoitti nämä varoituksen sanat seurakunnalle. Tulisiko jo eksyksissä olevia uskomattomia vielä erikseen eksyttää? Mainittu eksytys koskee ymmärtääkseni nimenomaan seurakuntaväkeä, niitä, jotka tavalla tai toisella ovat kosketuksissa hengellisten asioiden kanssa. Tähän viittaa edellä mainittu 1.Tim.4:1. Onko niin, että yllättävän harvat todella rakastavat totuutta ja pyrkivät siihen? Ehkä enemmän on uskomusta, että riittää kun johtajat tietävät asiat ja yhteisönä meillä on riittävästi tietoa ja ymmärrystä. Lauman jäsen on niin vahvasti kiintynyt lauman johtajan tuttuun "kellon kilkatukseen", että tosiasiatkaan eivät aina ole riittävän painavia turtumuksesta vapauttamaan. Tarvitaan jonkun asteinen kriisi, jotta yksilön tajunta avautuu ottamaan vastaan ymmärrystä ja tietoa ohi totutun hierarkian. Monissa yhteyksissä uskoville on vuosikymmeniä uskoteltu, että arvostelu on syntiä. Ei ole havaittu sitä eroa, että Raamattu käskee arvostelemaan, mutta kieltää tuomitsemasta.
Jos sanon sinulle, että menet helvettiin, niin se on tuomitsemista, mutta jos aiheellisesti kehotan sinua parannukseen jostain synnistä, niin tämä ei ole tuomitsemista. Jeesuksen omien sanojen ja Raamatun muidenkin kohtien mukaan eksytykset ovat tunnusomaisia hänen tulemustaan edeltävälle ajalle. Kun Sana näin selvästi ilmoittaa on suoranainen ihme, että varoittajia ei tässä ajassa ole kovinkaan monia ja jos onkin, heidät yritetään vaientaa. Nykytrendien mukaan vallalla ovat rakkaus, yhteys, tunnelma, viihde, kristilliseksi naamioitu psykologia, ihmeet jne.
Opillisia eroja katsellaan läpi sormien, vaikka ne olisivat toisilleen täysin vastakkaisia. Kuuliaisuus totuudelle merkitsee ystävyyttä Jumalan kanssa. Ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa. Rakkaus totuuteen merkitsee itsetutkistelua ja sen pitämistä mahdollisena, että minä voin erehtyä siinä missä muutkin.
A.W. Tozer on sanonut (Vakaa armo, Päivä Oy 1991, alunperin kirjasta Vanhurskauden juuri):
"Jos kerran sovitus tehtiin kaikkien ihmisten puolesta, miksi kaikki ihmiset eivät ole pelastettuja? Vastaus on se, että ennen kuin lunastus tulee vaikuttavaksi yksityisessä ihmisessä, on jotakin, mitä tämän ihmisen itsensä täytyy suorittaa (kääntyä, tehdä parannus). Tämä TEKO EI OLE ANSIO VAAN EHTO! …
Koko Raamattu ja kaikki menneiden aikojen suuret pyhät kertovat samaa sanomaa: 'Älkää pitäkö mitään itsestään selvänä', he sanovat meille. 'Palatkaa takaisin juurille. Avatkaa sydämenne ja tutkikaa Jumalan Sanaa. Kantakaa ristiänne, seuratkaa Herraanne älkääkä piitatko ohikulkevista hengellisistä virtauksista. Suuret joukot ovat aina väärässä. Vanhurskauden määrä on pieni jokaisessa sukupolvessa. Pitäkää huolta, että te olette niiden joukossa'."
Lainaus Fredrik Wislöffin tekstistä (Ansaitsematon armo, Suomen Lähetysseura 1946):
"Kaikilla kristillisyyden aloilla on Jumala yksin se, joka toimii. Jumala on toimivana siitä hetkestä alkaen, jolloin kutsu ensi kerran kohtaa kadotetun sielun, siihen hetkeen asti, jolloin tämä sielu kokee pelastuksen. Hän näyttää sielulle todeksi synnin, hän luo tahdon, hän synnyttää uskon, hän kirkastaa sielulle Kristuksen. Syntinen itse ei voi tehdä mitään. Jumalan Henki on yksin toimivana."
Lopuksi pari säettä vanhasta hengellisestä laulusta: "Isät, työmiehet, valvokaa. Herran tunsitte, toisetkin luoksensa toitte. Liki Kristusta olkaa niin liki kuin voitte. Valituitakin vihamies vainoaa. Isät, työmiehet viimeiseen valvokaa! Kaikki kristityt, valvokaa. Vaikka maailma nauraa, kun lamppumme palaa. Meiltä öljynkin riistäisi julki tai salaa. Se on autuas, Ylkää ken odottaa. Lapset Jumalan, rukoillen valvokaa."
alkuun / johdanto / kristityn foorumi artikkelit / israel / linkit / mikä on kristityn foorumi