Timo R. A. Virtanen
Jo pitkään jatkuneesta naispappeus
keskustelusta on jäänyt joitakin todella merkittäviä raamatullisia tosiasioita
huomioimatta. Näiden näkökulmien esilletuominen helpottaa johtopäätösten tekemistä
niin, että kaikki epätasa-arvosyytökset ja ihmisten luokittelu voidaan
lopettaa. Tämä edellyttää tietysti sitä, että haluamme olla kuuliaisia kaikkien
kristillisten kirkkojen opin perustalle, raamatulle. Raamattutulkinnan tulee
ohittaa kaikki kirkkokuntien tai eri lahkojen perinteestä nousevat käsitykset,
jotka monesti ovat hyvin politisoituneita ja vallanhakuisia.
Ensin on tärkeää huomauttaa, että Jeesus ei
tullut perustamaan uutta pappispuoluetta tai luokkaa. Eikä apostolisena aikana
perustettu pappissäätyä jossa, miehet tai naiset kelpuutettiin tietyn
oppisuorituksen kautta valmistuviksi papeiksi. Israelin kansan pappeus ja
Jeesuksen ajan pappeus oli sidottu syntymään ja sukupuoleen. Vain Leevin
sukukuntaan syntyneet miehet voivat suorittaa pyhäkön palvelustehtäviä ja vain Aaronin sukuhaaraan syntyneet miehet voivat toimia ylipapin
tehtävässä. Tämä on kiistaton tosiasia, jonka Jumala itse oli säätänyt
omaisuuskansalleen Israelille. Kuitenkin
koko Israelin kansa oli samanaikaisesti valittu kansa palvelemaan pappiskansana
kaikkien maailman kansojen keskellä.
Uuden Testamentin seurakunnan tilanne oli
aivan toinen, kuin mitä oli Israelin kansan tilanne. Jeesuksen opetuslapset
eivät muodostaneet uutta Vanhan testamentin pappissäätyä. Jeesus,
joka itse kuului ei papilliseen Daavidin sukukuntaan, ei kutsunut opetuslapsia
Vanhan testamentin pappeuteen, vaan olemaan hänen seuraajiaan ja evankeliumin
saarnaajia. Tässä tehtävässä ei ole sukupuoli- koulutus- tai
ikärajoitusta, kuten sen evankeliumeista hyvin huomaamme. Se on kaikille avoin
sydämen kutsumuksen innoittama tehtävä.
On toki viisasta opiskella, hankkia tietoa ja pätevöityä
tehtäväänsä. Samoin on viisasta suositella ja valtuuttaa heitä, jotka ovat
saaneet armon palvella eri tehtävissä seurakunnan keskellä.
Apostoli Paavalin
kirjeestä, joka muuten itse kuului ei papilliseen Benjaminin sukukuntaan,
löydämme Uuden testamentin seurakunnan johtajan ominaisuudet. 1.Tim. 3: 1-7. Tämä raamatun kohta ei puhu mitään
pappeudesta, vaan se esittää yksinomaan seurakunnan kaitsijan ominaisuuksia ja
vain tästä rajauksesta Uudessa testamentissa on kysymys. Samalla se edellyttää
seurakunnan kaitsijalta paljon muutakin kuin vain sen, että hän on mies. Miksi
näin? Oliko Paavali ylivaativa täydellisyyden tavoittelija? Oliko hän
luonnehäiriöinen naisvihaaja tai luokkayhteiskunnan kannattaja? Tuskin, jos me
luemme mitä edellytyksiä hän seurakunnan kaitsijalle esittää, on häntä
pidettävä hyvinkin viisaana ja ajattelevana miehenä. Ja jos me uskomme, että raamattu
on Jumalan Sanaa, on meidän luotettava siihen, että Jumala on nähnyt asian näin
parhaaksi toteuttaa. Tämä on yksinkertainen asia, sillä se on uskon asia.
Miksi naista ei voi sitten valita
seurakunnan kaitsijaksi? Koska raamattu sanoo, että hänen on oltava mies. Tämä
ei ole sukupuolista syrjintää, eikä epätasa-arvoa, vaan tämä on hyvin vakavasti
otettava vakaumus ja täydellisesti uskon asia. Kenenkään toimintaa evankeliumin
työssä ei tule estää, mutta emme me voi suosia raamatun opin vastaista menettelyä.
Jokainen kristitty on Kristuksessa pappi ja pappina voi toimia kuka tahansa
kristitty mutta seurakunnan kaitsijan tehtävä on valmistettu vain miehelle.
Kysymyksessä ei ole tasa-arvo asia vaan Jumalan säätämys,
jonka Jumala on omassa viisaudessaan näin ratkaissut.
Miten me sitten suhtaudumme raamattuun ja
sen opetuksiin on täysin henkilökohtainen asia.
Käsittämättömässä rakkaudessa Jumala jättää
meille vapaan tahdon, joko noudattaa tai olla noudattamatta hänen tahtoaan.
Meidän on terveen harkinnan kautta ymmärrettävä mitkä raamatun asiat tärkeitä
ja mitkä voimme jättää vähemmälle huomiolle tai täysin huomioimatta. Tärkeä asia on se, että seurakunnan kaitsija
on mies.
Kirjoittaja
on Metodistiseurakunnan pastori.