Raamatun pappeutta

Timo R. A. Virtanen

 

   Jo pitkään jatkuneesta naispappeus keskustelusta on jäänyt joitakin todella merkittäviä raamatullisia tosiasioita huomioimatta. Näiden näkökulmien esilletuominen helpottaa johtopäätösten tekemistä niin, että kaikki epätasa-arvosyytökset ja ihmisten luokittelu voidaan lopettaa. Tämä edellyttää tietysti sitä, että haluamme olla kuuliaisia kaikkien kristillisten kirkkojen opin perustalle, raamatulle. Raamattutulkinnan tulee ohittaa kaikki kirkkokuntien tai eri lahkojen perinteestä nousevat käsitykset, jotka monesti ovat hyvin politisoituneita ja vallanhakuisia.

 

   Ensin on tärkeää huomauttaa, että Jeesus ei tullut perustamaan uutta pappispuoluetta tai luokkaa. Eikä apostolisena aikana perustettu pappissäätyä jossa, miehet tai naiset kelpuutettiin tietyn oppisuorituksen kautta valmistuviksi papeiksi. Israelin kansan pappeus ja Jeesuksen ajan pappeus oli sidottu syntymään ja sukupuoleen. Vain Leevin sukukuntaan syntyneet miehet voivat suorittaa pyhäkön palvelustehtäviä ja vain Aaronin sukuhaaraan syntyneet miehet voivat toimia ylipapin tehtävässä. Tämä on kiistaton tosiasia, jonka Jumala itse oli säätänyt omaisuuskansalleen Israelille.  Kuitenkin koko Israelin kansa oli samanaikaisesti valittu kansa palvelemaan pappiskansana kaikkien maailman kansojen keskellä.

 

   Uuden Testamentin seurakunnan tilanne oli aivan toinen, kuin mitä oli Israelin kansan tilanne. Jeesuksen opetuslapset eivät muodostaneet uutta Vanhan testamentin pappissäätyä. Jeesus, joka itse kuului ei papilliseen Daavidin sukukuntaan, ei kutsunut opetuslapsia Vanhan testamentin pappeuteen, vaan olemaan hänen seuraajiaan ja evankeliumin saarnaajia. Tässä tehtävässä ei ole sukupuoli- koulutus- tai ikärajoitusta, kuten sen evankeliumeista hyvin huomaamme. Se on kaikille avoin sydämen kutsumuksen innoittama tehtävä.  On toki viisasta opiskella,  hankkia tietoa ja pätevöityä tehtäväänsä. Samoin on viisasta suositella ja valtuuttaa heitä, jotka ovat saaneet armon palvella eri tehtävissä seurakunnan keskellä.  

 

   Apostoli Paavalin kirjeestä, joka muuten itse kuului ei papilliseen Benjaminin sukukuntaan, löydämme Uuden testamentin seurakunnan johtajan ominaisuudet. 1.Tim. 3: 1-7. Tämä raamatun kohta ei puhu mitään pappeudesta, vaan se esittää yksinomaan seurakunnan kaitsijan ominaisuuksia ja vain tästä rajauksesta Uudessa testamentissa on kysymys. Samalla se edellyttää seurakunnan kaitsijalta paljon muutakin kuin vain sen, että hän on mies. Miksi näin? Oliko Paavali ylivaativa täydellisyyden tavoittelija? Oliko hän luonnehäiriöinen naisvihaaja tai luokkayhteiskunnan kannattaja? Tuskin, jos me luemme mitä edellytyksiä hän seurakunnan kaitsijalle esittää, on häntä pidettävä hyvinkin viisaana ja ajattelevana miehenä. Ja jos me uskomme, että raamattu on Jumalan Sanaa, on meidän luotettava siihen, että Jumala on nähnyt asian näin parhaaksi toteuttaa. Tämä on yksinkertainen asia, sillä se on uskon asia.

 

   Miksi naista ei voi sitten valita seurakunnan kaitsijaksi? Koska raamattu sanoo, että hänen on oltava mies. Tämä ei ole sukupuolista syrjintää, eikä epätasa-arvoa, vaan tämä on hyvin vakavasti otettava vakaumus ja täydellisesti uskon asia. Kenenkään toimintaa evankeliumin työssä ei tule estää, mutta emme me voi suosia raamatun opin vastaista menettelyä. Jokainen kristitty on Kristuksessa pappi ja pappina voi toimia kuka tahansa kristitty mutta seurakunnan kaitsijan tehtävä on valmistettu vain miehelle. Kysymyksessä ei ole tasa-arvo asia vaan Jumalan säätämys, jonka Jumala on omassa viisaudessaan näin ratkaissut. 

 

   Miten me sitten suhtaudumme raamattuun ja sen opetuksiin on täysin henkilökohtainen asia.

 

   Käsittämättömässä rakkaudessa Jumala jättää meille vapaan tahdon, joko noudattaa tai olla noudattamatta hänen tahtoaan. Meidän on terveen harkinnan kautta ymmärrettävä mitkä raamatun asiat tärkeitä ja mitkä voimme jättää vähemmälle huomiolle tai täysin huomioimatta.  Tärkeä asia on se, että seurakunnan kaitsija on mies. 

 

 

Kirjoittaja on Metodistiseurakunnan pastori.