Mielenhallintatekniikka
ja karismaattinen liike
Paimenet ja lampaat
Mielenhallinta
(toisen ihmisen tai ihmisjoukon manipulointi) on sarja psykologisia käytäntöjä,
joiden avulla häikäilemättömät johtajat voivat manipuloida johdettaviaan. Kultit
perustuvat mielenhallintaan. Käytetyt kontrollikeinot saavat johdettavat
luovuttamaan oman harkintavaltansa ja varansa johtajalleen. Mielenhallintakeinot
ovat olleet - ja ovat edelleen käytössä myös kristillisissä piireissä.
1970-luvulla Floridan Fort Lauderdalessa Bob Mumford, Don Basham, Derek Prince, Ern Baxter,
John Poole ja Charles Simpson perustivat ”Christian Growth Ministries”, eli kristityn
hengellistä kasvua korostavan liikkeen. Liike oli johtajavaltainen ja perustui
”liittosuhteeseen”. Sen opetus tuli tunnetuksi ”paimen”-
ja ”opetuslapseus” –oppina. Opin mukaan kristityn tuli
elää ”Jumalan liiton rakkaudessa” ja alistuminen Jumalalle näkyi alistumisena seurakunnan
johtajille, kuten lammas alistuu paimenensa ohjattavaksi. Liikkeen rakenne oli
pyramidimalli. Ohjeet, määräykset ja käskyt kulkivat huipulta alaspäin, kun
taas raha, eli kymmenykset ja uhrit alhaalta ylöspäin. Eräät liikkeeseen kuuluneet
paimenet alkoivat esittää omia ilmestyksiään Raamatun sanan vertaisina (ns. rhema-sana: Pyhän Hengen tai
Jumalan ääni, kun Hän puhuu uskovalle nyt. Sen mukaan Pyhä Henki johtaa
kristittyä sisäisten tunteiden, kokemusten ja ilmiöiden kautta. Rhema on Jumalan suoraa ilmoitusta yksilökristitylle ja hän
voi saada sitä itselleen myös toisten kautta, erityisesti saarnaajan tai
profeetan välityksellä. Tapa on päässyt leviämään laajalle karismaattisen
liikkeen myötä). Liikkeen
äärimmäisyyksiin menevä “lampaiden” kontrollointi ja väärinkäytökset tulivat
pian ilmeisiksi myös liikkeen perustajille. Derek Prince
oli ensimmäinen, joka erottautui siitä esittämällä julkisen anteeksipyynnön
1981: ”Koen kuin olisin loukannut itse Herraa”. Prince
tunnusti myös, että liike johti epäterveeseen ja epäraamatulliseen
johtajakeskeisyyteen. Ajan kuluessa liike hiipui, mutta monet siihen
hyväuskoisesti liittyneet kärsivät heihin isketyistä sielunvammoista vielä
pitkään. Väärässä olivat kuitenkin ne, jotka kuvittelivat, että liikkeen
omaksumat käytännöt ja opit olisivat hävinneet sen myötä.
Käsitteet ja
merkitykset muutetaan
On tapahtumassa
laaja-alainen kristillisten käsitteiden muutos. Siihen liittyen
karismaattinen liike käyttää paljon ”transformaatio” –sanaa.
Transformaatio tarkoittaa muutosta, joka on enemmän kuin tavallinen asioiden
muuttaminen, eräänlainen ”syvämuutos”. Erään määritelmän mukaan ”transformaatio
tapahtuu syvällä psyyken ytimessä” ja ”sen voima on vahvempi kuin mikään muu
henkisen kasvun opeista. Se pystyy muuttamaan arkisen elämän maagiseksi
silmänräpäyksessä”. Tällainen muutos on juuri se, mitä new age
liike ajaa. Jotta tällainen transformaatio saataisiin aikaan kristillisyydessä,
pitää tapahtua eräänlainen ”aivopesu”, jossa vanhat ja koetellut opit, sanonnat
ja niiden merkitykset ollaan korvaamassa uusilla merkityksillä ja sanonnoilla.
Juuri näin mielenhallinnassa toimitaan. ”Uusi aalto” on yksi esimerkki
sanonnasta, joka korvaa vanhan ”herätys” sanan merkityksen. Uusi aalto kuvaa
Jumalan toimintaa toinen toistaan seuraavina aaltoina, joita kristittyjen
tulisi tarkata ja hypätä aaltoon mukaan ”kastautumaan” ja ”likoamaan” Pyhässä
Hengessä. Jos et halua tai ehdi aaltoon mukaan jäät ilman Jumalan siunausta ja
ehkä jopa toimit Jumalaa vastaan. Näin hyväuskoisen kristityn mieleen
synnytetään manipuloimalla pakonomainen tarve seurata karismaattisen liikkeen viimeisiä
villityksiä ja osallistua liikkeen johtajien suurkokouksiin, koska siten pääsee
”Jumalan läsnäoloon”. ”Jumalan läsnäolo”, ”likoaminen hengessä”, yms. vastaavat
termit tarkoittavat voimakasta tunne-elämän ja fyysisen ruumiin kokemusta,
jotka ovat tae Jumalan kosketuksesta.
Esimerkkejä
Nykykristityt, jotka
eivät tunne eivätkä tutustu kristillisyyden historiaan – eivät edes
lähihistoriaan – ovat usein helppoja saaliita. Muita kristityn mielenhallintaan
ja manipulointiin liittyviä termejä ovat mm: ”Apostoli” ja ”(uusi) apostolinen
liike”. Näillä ei tarkoiteta Raamatun apostoleja, jotka opetuksen mukaan ovat
vähempiarvoisia, kuin lopun ajan uudet apostolit. Apostoli on merkittävä
johtaja maailman muuttamisessa kristilliseksi.
”Kristityn
auktoriteetti” on puolestaan tietoisuus siitä, että Jumalalla on tarve ja halu
tehdä lapsensa kaikin tavoin onnellisiksi maan päällä. Uudet talot, autot,
kaikinpuolinen vauraus ja terveys on aina kristityn oikeus. Se pitää vain
vaatia Jumalalta. Enkelit ovat ihmisen toiveiden toteuttajia ja niitä voi
käskeä.
Rahalliset ”kymmenykset”
ja ”uhrit” eivät niinkään ole lahjoitus, uhraus, josta uhraaja ei odota mitään
takaisin, vaan ehdoton laki jos haluaa menestyä. Altis uhraaja saa aina
takaisin moninkertaisesti sen, mitä antaa Jumalalle. Jumalalla tässä tapauksessa
tarkoitetaan uhria keräävää julistajaa ja julistajan toimintaa.
”Voitelu” ei viittaa
sanan raamatulliseen merkitykseen, vaan Jumalalta saatuun valtuutukseen olla
auktoriteettina ja ”ilmestystiedon” jakajana muille. Jumalan voitelu on
kohdannut myös niitä, jotka nykivät, kaatuvat, yms., eli kokevat em. mainittua ”Jumalan
läsnäoloa”.
”Ilmestystieto” on Jumalan
uutta ilmoitusta sisäisten tuntemusten, ajatusten, näkyjen ja unien kautta,
vrt. em. rhema-sana.
”Poikalapsi” ei lopun
ajan merkityksessä viittaa niinkään Kristukseen, vaan yliluonnollista voimaa
omaavaan lopun ajan joukkoon, joka on Kristuksen hengen valtaama. He ovat
täydellisten joukko, edenneet pyhityksessä synnittömään tilaan, ”joelin armeija”, ”morsian ilman tahraa ja ryppyä”, ym.
”Lopun ajalla”
tarkoitetaan seurakunnalle voittoisaa aikaa, kun se ihmeiden ja merkkien kautta
alistaa maailman valtaansa. Maailma kokee mullistuksia, samalla kun sen vauraus
ja jumalattomien rikkaudet siirtyvät kristityille.
”Parantuminen”
tarkoittaa pääosin fyysistä parantumista ja on myös merkki tosikristitystä.
Heikko-uskoinen on aina sairas. Parantuminen saadaan menemällä erityisten
parantajien käsien alle ja heidän suurkokouksiinsa. Parantuminen tapahtuu, jos
parannettavalla on tarpeeksi uskoa omaan parantumiseensa ko. henkilön kautta.
”Paikallinen
seurakunta” ei tarkoita itsenäistä ryhmää, vaan uusien apostolien alaista ja
karismaattisen pyramidimalliorganisaation pahnanpohjimmaista joukkoa.
”Menestys”, sitä ei
mitata hengellisin merkityksin, vaan korkea hengellisyyden taso näkyy maallisena
vaurautena.
Luetteloa voitaisiin
jatkaa edelleen. Esimerkeissä on mukana
vanhoja tuttuja termejä, joille on annettu uusi merkitys, sekä uusia termejä,
jotka on otettu käyttöön luomaan uutta mielikuvaa siitä, mitä kristillisyyden
tulisi olla. Yksi perusväittämä ja vahva mielenhallintakeino on esittää, että
seurakunta ei koskaan aiemmin ole ollut niin kypsä, hengellinen ja voimallinen,
kuin uusien karismaattisten johtajiensa kautta nyt. Aiemmat sukupolvet ja
heidän tapansa ja käsityksensä kristillisyydestä ja kristityn asemasta ovat
olleet vääriä ja he ovat epäonnistuneet. Näiden uusien johtajien: apostolien,
profeettojen ja voideltujen opettajien johdossa seurakunta valtaa maailman ja
muuttaa sen. 1970 –luvun paimenliikkeen tavoin
nykyiset karismaattiset johtajat käyttävät seuraajiinsa
mielenhallintatekniikoita. He esiintyvät Jumalan erityisinä sanansaattajina ja
Hänen voimansa edusmiehinä ja –naisina. Tässä on menty
jopa niin pitkälle, että seuraajat on saatu uskomaan, että johtajiensa
arvosteleminen voi johtaa ”Pyhän Hengen pilkkaan”!
Järjestyneet
apostolit
Paimenliikkeen
jälkeen sen perinteet saivat uuden kasvupaikan C. Peter Wagnerin ”uusi
apostolinen uskonpuhdistus” –liikkeessä. Nykyisin Wagnerin
esittämät teesit ovat levinneet ja järjestäytyneet, kuten New Apostolic Round Table (”Uusi Apostolinen Pyöreä Pöytä” –ryhmä,
vrt. ”pyöreän pöydän ritarit”) ja International Coalition
of Apostles (”Kansainvälinen Apostolien Liitto”),
jotka ovat karismaattisessa pyramidihallintamuodossa korkealla. Wagneria on
sanottu ”esi-apostoliksi”, eli korkeimmaksi
apostoliksi ja hän on liiton kiistaton johtaja. Apostolien pyöreän pöydän
kokoontuminen on kerran vuodessa ja sinne pääsevät ne, jotka Wagner
henkilökohtaisesti kutsuu. Wagnerin nimittämänä Chuck
Pierce toimii profeetallisena neuvonantajana. The
Apostolic Counsel of Prophetic Elders on Wagnerin mallissa valittujen
superprofeettojen ryhmä. The Apostolic Roundtable for Deliverance Ministers –joukko kokoontuu myös
kerran vuodessa. Ryhmien kokoontumiset ovat Colorado Springsissä,
Yhdysvaltain Coloradossa, paitsi International Coalition
of Apostles, joka kokoontuu vuosittain joulukuussa Dallasiin. Apostolit on jaettu pyramidimallin
mukaan. Wagner lienee paavin tapaan huipulla, hänen alapuolellaan ovat
alueellista valtaa omaavat apostolit (Translocal apostles), joiden alapuolelle taas sijoittuvat kaupunkeihin
nimetyt kaupunki-apostolit (Apostles to the City),
jne. Wagnerin kirjan "Apostles Of The
City: How To Mobilize The Territorial Apostles For City Transformation" hän määrittelee kaupunki-apostolin:
“jolle Pyhä Henki antaa voitelun erityiseen hengelliseen auktoriteettiin yli
muiden saman kaupungin hengellisten johtajien”. Maailmalla on esimerkkejä,
kuinka kaupungeissa pastorien kokoontumisissa joku paikallaolijoista on
esittänyt Jumalan antaneen hänelle ”apostolisen mandaatin” toimia kaupungin
apostolina ja muiden pastorien auktoriteettina. Uusapostolisen liikkeen
hierarkian voidaan katsoa tietyssä mielessä edustavan raamatullista teokratiaa
ainakin aluksi: Ensin on Jumala, sitten seurakunnan Herra Jeesus Kristus. Sen
jälkeen tuleekin heidän apostolinen ihmisvaltansa suoraan alenevassa ja
pyramidin tapaan alaspäin laajenevassa muodossa. Ongelma on, että Raamattu ei
tunne tällaista mallia seurakunnalle.
Jeesus ja johtajuus
Jeesus teki selväksi asian jo maan päällä ollessaan, Matt.20:25-28: ”Silloin Sebedeuksen poikain äiti tuli poikineen hänen tykönsä ja kumarsi häntä, aikoen anoa häneltä jotakin. Niin hän sanoi vaimolle: "Mitä tahdot?" Tämä sanoi hänelle: "Sano, että nämä minun kaksi poikaani saavat istua, toinen sinun oikealla ja toinen vasemmalla puolellasi, sinun valtakunnassasi". Mutta Jeesus vastasi ja sanoi: "Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä olen juova?" He sanoivat hänelle: "Voimme". Hän sanoi heille: "Minun maljani te tosin juotte, mutta minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut". Kun ne kymmenen sen kuulivat, närkästyivät he näihin kahteen veljekseen. Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: "Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."
Seurakunnan ja siihen kuuluvan yksilökristityn tehtävän
luonne ei ole valtaapitävä, vaan palveleva. Jeesus itse on esimerkki
luopuessaan jumalallisesta vallastaan alistuen ihmisten pilkan kohteeksi.
Seurakunnassa ei ole, vastoin karismaattisen liikkeen pyrkimystä, muita kuin
palvelijan tehtäviä. Myös seurakunnan johtajan tehtävä on vain palvelutehtävä –
hän ei ole arvoasteikossa muita ylempänä, hän vain toimittaa lahjansa mukaista
työtä kaikkien yhteiseksi parhaaksi. Siksi raamatullinen seurakuntamalli ei
koskaan ole hierarkkinen pyramidimalli, vaan tasa-arvoinen, jossa yksilöt
antavat lahjansa Jumalan käyttöön toisiaan täydentäen. Tästä syntyy
kokonaisuus, joka toimiessaan parhaiten, täyttää kristityn vaellusta tukevan ja
auttavan tarkoituksensa (myös Mar.10:42-44,
Luuk.22:25-26).
Anna
meille kuningas
Seurakunnan malli on siis vastakkainen maailman mallille. Sen
tulisi olla maailmalle esimerkki siitä, kuinka usko saa ihmiset toiminaan
yhdessä ilman turhia valtapyrkimyksiä ja toisten hallitsemista. Kun kukaan ei
ole nostamassa itseään muiden yläpuolelle, vaan nöyrästi tekee omaa osaansa
Jumalan edessä, Jumala ja Kristuksen evankeliumi pysyy etusijalla. Mutta koska
seurakunta koostuu ihmisistä, niin sielläkin toimii sama, jo VT:ssa todettu ristiriita ihmisen halun ja Jumalan tahdon
välillä. 1:Sam. 8 luvussa kuvataan, kuinka israelilaiset tivaamalla tivasivat
itselleen ihmiskuningasta ”jollainen kaikilla muillakin kansoilla on”. Jumalan
edessä he uskalsivat pitää Hänet liian halpana ja kelvottomana olemaan heidän
kuninkaansa! Mikä loukkaus Jumalaa kohtaan ja sen Hän toi myös ilmi. Jumala
antoi Israelin saada ihmiskuninkaan hallitsijakseen. VT:sta
voimme lukea sen seurauksista. Onko seurakunta Israelia parempi? Ei, koska
suuressa mitassa myös sen parissa keskitytään ihmisiin sen mukaan, kuinka nämä
ovat saaneet kuuluisuutta ja mainetta kuka milläkin tavalla. Ikävää on, että kristillisissä
piireissä voivat johtajiksi nousta myös itseään kaupittelevat ja
kyynärpäätaktiikkaa käyttävät pyrkyrit. Valtataistelut eivät ole mikään
poikkeus seurakunnissa. Tässä yhteydessä on huomautettava, että joskus
taistelua syntyy myös seurakuntaan tulevien oppien suhteen. Kun ne, jotka
Raamatun pohjalta perustellusti varoittavat vääristä opeista joutuvat
vastakkain niitä kannattavien kanssa, on kyseessä uskonpuolustus, jota ei pidä
rinnastaa inhimilliseen valtataisteluun. Nykyisin käytäntö on, että suurin osa
seurakuntaa ei puutu oppikeskusteluun lainkaan, pieni osa ymmärtää, varoo ja
jos avaa suunsa joutuu tavallisesti painostuksen alle tai lähtee
vapaaehtoisesti, koska ei saa seurakunnasta enää hengellistä ravintoa.
Seurakuntakäsitys
Paikallinen seurakunta on tavallisesti mielletty yhteisöksi,
johon tietyn alueen uskovat voivat liittyä. Samalla alueella voi olla useampia
”paikallisia seurakuntia” ilman, että joku niistä vaatii itselleen erityistä
asemaa olla ainoa ja oikea paikallinen seurakunta. Uskovalla on vapaus valita
oma ryhmänsä. Kaikki alueen ryhmät muodostavat myös yhdessä paikallisen
seurakunnan ilman, että niillä välttämättä olisi mitään perusteellisempaa
yhteistä organisaatiota. Seurakunta, ryhmä tai paikallinen järjestö on perinteisesti
ollut sananopetusta antava, kristittyjen yhdessäoloa tarjoava ja kristityn
vaellusta tukeva joukko, joka itsenäisesti järjestää oman toimintansa.
Viimekädessä kristitty ei ole sidottu seurakuntaansa, vaan Jumalaan. Jos hän
perustellusti kokee, ettei voi hyvällä omallatunnolla yhtyä ryhmänsä
opetuksiin, hän voi jäädä pois. Poisjääminen ei tarkoita poistumista
paikallisesta seurakunnasta, joka on kaikkien alueen uskovien muodostama joukko
Jumalan edessä. Seurakunnan voidaan katsoa ”olevan koolla” jo siellä, missä
pienikin joukko uskovia kokoontuu ilman erityistä järjestäytymistä. Edelleen
laajemmassa, todellisessa mielessä kaikki uskovat kuuluvat esim. maansa
”kristittyyn seurakuntaan” ja lopulta ”maailmanlaajaan uskovien seurakuntaan”. Viimekädessä
Jumalan edessä on vain yksi joukko ”kaikista sukukunnista ja kielistä ja
kansoista ja kansanheimoista” (Ilm.5:9).
Uusapostolinen seurakunta
Nykyisessä ”uuden apostolisen ajan” merkityksessä
paikallinen seurakunta ei voi olla itsenäinen, vaan jokaisen alueella toimivan
ryhmän tulee alistua karismaattisen liikkeen apostoliselle hierarkialle:
kaupunkiin tai alueelle nimetyn apostolin auktoriteetin alle. Tätä perustellaan
sillä, että UT tuntee joka kaupungissa vain yhden seurakunnan. Esim. kun
Tiit.1:5 Paavali kehottaa Tiitusta asettamaan joka kaupunkiin seurakunnan
vanhimmat, eli kaitsijat. Tällainen yksipuolinen johtopäätös voidaan tehdä
useista muistakin raamatunkohdista ja –opeista, kuten
on tehtykin. Tosiasia on, että Raamattu tarkoittaa paikallisella seurakunnalla
kaikkia tietyn alueen, kuten tietyn kaupungin, uskovia, ei vain jotakin tiettyä
yhtä ryhmää. Alussa tietenkin oli vain yksi joukko kussakin paikassa, jossa he
evankeliumin voimasta tulivat yhteen. Ihmismaailmassa jatkuva jakaantuminen ei
kuitenkaan ole poikkeus vaan pikemmin sääntö. Se on jopa välttämättömyys. Yhden
suuren keskusjohtoisen ja pyramidimallisen organisaation haaveilijat saisivat
aina ottaa oppia Baabelin tornista. Olen varma, että kristinuskon historiassa
ja nykyhetkessä tapahtuva sirpaloituminen ja jakaantuminen, on myös osittain palvellut
aidon raamatullisen uskon säilymistä ihmiskunnan keskellä. Ihminen, myös
kristityn nimeä kantava, voi oman valtansa ja voimansa tunnossa alkaa käyttää
seurakunnallista tehtäväänsä väärin. Kun väärät opit saavat sijaa, kun
organisaation etu ja muu toiminta ajaa Jumalan Sanan edelle – silloin uskovat
äänestävät jaloillaan, kuten kuuluukin. Karismaattisen liikkeen päämäärä on
monien (jo käytössä olevien) laajalle levinneiden toimintojen kautta
(Alfa-kurssi, Jeesus marssi, kansainvälinen rukouspäivä, ylistys-, ja
musiikkitavat, yms.) yhtenäistää toimintamallit ja vetoamalla kristittyjen
yhteyteen, saada vähitellen oma tavoitteensa läpi ja yhdistää kaikki ryhmät
systeemiinsä. Kaikkien hengellisten liikkeiden ja seurakuntien sekä
kristillisten järjestöjen alistaminen karismaattisen pyramidimallin alle on
edellytys seurakunnan maailmanvaltaamiselle. Tässä pelissä karismaattisen ja
uusevankelisen liikkeen johto pelaa myös katolisen kirkon ”pussiin”, sillä
katolinen kirkko katsoo olevansa ainoa laillinen ”ortodoksinen” Jumalan
seurakunta maan päällä, jonka auktoriteetti kaikkien tulisi tunnustaa.
Katoliset karismaattiset ovat huomattava ja vaikutusvaltainen joukko maailman karismaattisessa
liikkeessä.
Me - he
Oleellinen osa mielenhallintatekniikkaa
on eksklusiivinen, siis äärimmäisyyteen saakka itseä ja omaa käsitystä
korostava ja muut poissulkeva opetus ja toiminta. Karismaattisessa liikkeessä
mukanaolijoille on luotu mielikuva siitä, että liike on voimallinen ja suuri
Jumalan ilmestyminen lopun aikana. Näin mukanaolijat ajattelevat myös
palvelevansa Jumalaa ja olevansa Hänelle mieliksi. Jos he tutustuisivat
tarkemmin liikkeensä johtajien opetuksiin ja kirjoituksiin, niistä kävisi ilmi,
että näissä lopun ajan skenaariossa uusapostolinen seurakunta itsessään on
syrjäyttänyt Jumalan. Kaikki tehdään seurakunnan valtaan asettamisen,
seurakunnan maailmassa tunnetuksi tulemisen hyväksi ja sen johtajiston maallisten
valtapyrkimysten eteen. Se on seurakunnan tulemus maailmalle. Jumalan sanassaan
ilmoittama Kristuksen toinen tulemus jää tämän päämäärän jalkoihin, koska senkin
tapahtuman saa aikaan seurakunta vallatessaan maailman, aloite ei olekaan yksin
Jumalalla (vrt. Matt.24:36). Mielenhallintatekniikalla synnytetään myös ”me –
he” vastakkainasettelu, jossa kaikki minun käsityksiäni arvostelevat ovat
”paholaisen asialla” tai ”saatanan palveluksessa”,
tarkoituksella tuhota tärkeä Jumalan työ, jota oma liikkeeni on suorittamassa.
Yksi tämän näkemyksen perustajista on Rick Joyner, jonka kirja Civil War in the Church on levinnyt laajalle karismaattisissa
piireissä. Joynerin näyn mukaan seurakunta kokee
sodan ”harmaiden” sekä ”sinisten” välillä. Harmaat ovat perinteisiä ja uutta
karismaattista herätystä vastustavia kristittyjä. Siniset, siis karismaattiset,
ovat niitä jotka uskovat herätyksen tuomaan ”uuteen tietoon”. Malli on otettu
Yhdysvaltain sisällissodasta, jossa hävinneet etelävaltiot olivat harmaassa
sota-asussa ja voittaneet pohjoisvaltiot sinisessä. Jos harmaat eivät käänny ja
alistu uuteen, heidät tullaan poistamaan maan päältä. (Lue lisää Joynerista mm. www.kristitynfoorumi.fi/apostolitritarit.htm ja www.kristitynfoorumi.fi/joyner.htm
).Oma ryhmä on turvallinen satama ja
oman ryhmän johdossa oleva luotettava auktoriteetti, kun taas ulkopuoliset ovat
vaarallinen uhka eikä heidän varoituksiaan ja näkemyksiään saa edes tutkia,
koska se on epäuskoa.
Voideltu auktoriteetti
Itsekorostus on niin ilmeistä ja
tavallista, että se ei enää tunnu kummalliselta. Siksi itseään korottavat
menestyvät myös seurakunnissa. Uusapostolisen opetuksen mukaan (www.deceptionbytes.com/SuperApostles): ”Auktoriteetti
toimii ylhäältä alaspäin, joten saadaksesi auktoriteettia, sinun pitää ensin
olla jonkun (toisen) auktoriteetin alla. Saadaksesi auktoriteettia armeijassa,
sinun pitää olla armeijan auktoriteetin alla. Saadaksesi hengellisen
auktoriteetin, sinun tulee olla (toisen) hengellisen (ihmisen) auktoriteetin
alla... Usko ja auktoriteetti ovat erottamattomat. Jumalan antama uskon lahja
ei ole annettu meille henkilökohtaisesti, vaan sitä tulee käyttää
auktoriteetteinamme olevien johtajiemme ohjeiden mukaan... (kuten) Kol.3:22- ”palvelijat
olkaa maallisille isännillenne kaikessa kuuliaiset...” Jotta seurakuntalaiset
saataisiin noudattamaan sopulilaumana johtajiensa näkyjä, johtajuus pitää ensin
saada kuulostamaan erityiseltä. Koska johtajuus on erityistä, niin johtaja on
aina Jumalan erityinen valittu ja voideltu. Siksi johtajan arvostelu on samaa
kuin Jumalan valinnan arvosteleminen: ”Älä koske Herran voideltuun!” Lainaus uusapostolisesta opetuksesta (www.deceptionbytes.com/SuperApostles): ”On tärkeää
tajuta, että jos sinun yläpuolellasi auktoriteettiasemassa oleva on väärässä,
ei ole sinun asiasi korjata heitä. Tämä tehtävä kuuluu sille, jolle hän
puolestaan on tilivelvollinen. Jos tämä sattuu olemaan Herra itse, meidän pitää
pysyä asiasta erossa. Rukoile itsellesi kritiikitöntä sydäntä ja luota Häneen,
että Hän hoitaa tehtävänsä.” Edellä olevista esimerkeistä paljastuu, kuinka
monet näkyvät TV –saarnaajat näkevät itsensä. Koska
heidän yläpuolellaan auktoriteettina on enää vain Herra itse, ne, jotka ovat
auktoriteetiltaan heitä alemmalla tasolla, eivät saa puuttua edes heidän
lankeemuksiinsa ja vääryyksiinsä, koska silloin astutaan Herran varpaille. ”Ole
kritiikitön”, ”älä ajattele”, ”älä arvioi” – toimi tunnetun kuvan mukaan, jossa
kolme apinaa istuu vierekkäin, ensimmäinen peittää käsillään silmänsä, toinen
peittää korvansa ja kolmas pitää kätensä suunsa edessä: älä näe, älä kuule, älä
puhu! Mielenhallintatekniikassa kyse on aina ihmisen perusoikeuksien
rajoittamisesta manipuloimalla hänet uskomaan, ettei hänen, syystä tai
toisesta, pidä käyttää omaa oikeuttaan harkita ja päätellä, vaan hänen tulee
luovuttaa tämä oikeutensa jollekin toiselle taholle. Onko tämä Raamatun
mukainen ”tosikristityn” muotti? Muistamme, kuinka Paavali julkisesti kritisoi
Pietaria (joka oli tuolloin selvästi huomatumpi apostoli kuin Paavali, eli
karismaattisen mallin mukaan suurempi auktoriteetti), ja kuinka Raamattu
nimeltä mainiten varoittaa joistakin aikansa ihmisistä. Ennen muuta, ei pidä
jättää huomiotta niitä lukuisia kohtia, joissa kehotetaan omaan arvosteluun ja
tutkimiseen. ”Älä koske Herran voideltuun” on 1.Sam. 24
ja 25 luvuissa oleva maininta, jota tässä yhteydessä jatkuvasti härskisti
väärinkäytetään. Asiayhteydessään kyse on toisen tappamisesta. Saulia pakeneva
Daavid oli asemassa, jossa hän olisi helposti saanut tämän hengiltä, mutta hän
ei halunnut toimia siten.
Herran ääni
“Herran äänen kuuleminen” ei nykytermistön mukaan enää
tarkoita sitä, että Jumala puhuu Sanassaan kaikille, vaan että Herra puhuu erityisesti
uusille apostoleilleen ja profeetoilleen suoraan ”ilmestystietoa” Raamatun
lisäksi tai jopa sen sijaan. Ei ole harvinaista, että karismaattisissa ryhmissä
nousee henkilöitä, joiden katsotaan kuulevan Jumalan äänen ja joilta siksi
haetaan Jumalan ohjausta. Erään superapostolin mukaan Jumala ei edes puhu
”tavalliselle” kristitylle, jonka pitää siksi kulkea superapostolien
kokouksissa sitä kuulemassa (vrt.Joh.14:26, 16:13,
1.Joh.2:18-27, 1.Kor.2:12-13). Näissä kokouksissa ”tapahtuu”. Kun ”tavallinen”
(tässä tapauksessa vielä itsenäisesti ajatteleva ja omaa päättelyä harjoittava
uskova tai myös ei-uskova) näkee näitä tapahtumia, hän kokee ne usein
irvokkaina, epäpyhinä, hulluina ja loukkaavina. Mukana olevasta taas Pyhä Henki
ei ole lainkaan läsnä jos ei höpötetä ääneen ja yhdessä kielillä, jos kukaan ei
kaadu, ei tärise, ei nytky eikä hytky, ei naura ilman kontrollia, yms. Jotta
tämä käytös tuntuisi sen harjoittajista oikealta, mielenhallintatekniikka on
antanut sille raamatulliselta tuntuvia määritelmiä, kuten ”uusi viini”, jota ei
kaadeta vanhoihin (perinteinen, koeteltu kristillisyys) leileihin. He ovat
”Daavidin huone”, kun heitä arvostelevat ovat ”Saulin huonetta”. He
harjoittavat ”daavidillista ylistystä”, joka on tie
”Isän sydämeen” ja kun riittävästi ylistetään ja kutsutaan Pyhää Henkeä ”Hänen
läsnäolonsa” laskeutuu paikkaan. ”Isän rakkaus” on läsnä ja silloin mikään
käytöskään ei ole liian hölmöä eikä irvokasta. Kun kaikki tämä on omaksuttu mielen
tasolla, se ei tunnukaan ”vain hölmöltä”, vaan on jumalallista juhlaa.
Mikä on sanoma?
Monen uuden viinin julistajan kuunteleminen käy työstä. Jos
heidän sanomastaan etsii raamatullisia syvyyksiä, pettyy. Usein paistaa läpi
puhujan laiskuus ja piittaamattomuus sanomansa suhteen. Opetus, jos sitä
yleensä lainkaan on, on huonosti tai ei lainkaan valmisteltua. Kun jotakin
pyritään tuomaan esille, Raamattua tunteva kristitty huomaa usein
ristiriitaisuuksia ja yksipuolisia tulkintoja. Aina ei Raamattu ole edes
esillä. Usein se tuntuu olevan sitä vain näön vuoksi. Kokouksen alusta alkaen
päämäärä on vahvistaa mielenhallintatekniikan toimivuutta ja ihmisten
riippuvaisuutta manipuloinnin ilmapiiristä. Hyvää sananopetusta korvaavaksi
tekijäksi on otettu sananjulistajan jatkuvan liikkumisen seuraaminen, hänen
jutustelunsa, kuinka hän välillä saattaa saada jonkun (aina poikkeuksetta auktoriteetiltaan
alemman) kaatumaan eli kokemaan ”Jumalan kosketuksen”, yleisön joukossa eniten
nytkyvä haetaan lavalle, koska hän on ”Jumalan koskettama, voitelussa”, ylistystanssijat
esiintyvät spontaanisti, lippuja heilutellaan: siis kokouksessa pitää TAPAHTUA
kaiken aikaa. Jos ei tapahtuisi, kaikki huomaisivat, että keisari on ilman
vaatteita ja kokouksessa ei enää olisi ILMAPIIRIÄ, joka vetää luokseen.
Osassa artikkelia on käytetty lähteenä www.deceptionbytes.com/SuperApostles -aineistoa.
Juhani Aitomaa