Kirja-arviointi: Herra antaa teille kaupungin

Päivi Heikkilä, Kuva ja Sana 2011

Ceta Lehtniemi

Johdanto vie kirjan ydinajatuksiin

Kansilehdellä kirjaa mainostetaan esirukoilijan käsikirjaksi. Jos näin on, niin millaisista uusista asioista on kyse, koska kirjoittajaa sanotaan kaupunkirukouksen pioneeriksi? Kirjassa vedotaan monin paikoin Pyhän Hengen ilmoitukseen, ja tuodaan perusteluiksi uudella tavoin selitettyä Jumalan sanaa. Vaikutelmaksi jää kuitenkin suuri luottamus nykyajan profeettoihin, näkijöihin ja opettajiin. Kirjan johdantosanat ovat Kristian Sandin, joka tunnustautuu Päivi Heikkilän ystäväksi. Sama ajattelutapa näkyikin kirkkaana jo Sandin omassa kirjassa ”Isän sylissä” (Sand, Ritva ja Kristian, Nokia Missio Kustannus Oy, 2007). Johdannon toinen virke kuuluu: ”Koska tämän kansan kyky hallita omia asioitaan on muiden voimien vaikutuksesta heikentynyt, Jumala kutsuu nyt suomalaisia nousemaan uudelle uskontäyteiselle tasolle, joka voi muuttaa tämän kansan sydämen.”

Sekä Sandin oma kirja, että Heikkilän kirja perustuvat ns. profeetalliseen esirukoukseen. Siihen liitetään henkivaltakartoitus, tai toisella tavalla ilmaistuna paikkakunnan hengellinen kartoitus, hengellinen sodankäynti ja profeetalliset esikuvalliset teot (esim. tanssi, lippujen liehuttelu, soofariin puhaltaminen, rukouskävelyt jne.) Sand toteaa Heikkilän kirjan johdannossa mm. näin: ”Mitä enemmän Suomen kristityt vapautuvat ja alkavat hallita Hengessä, sitä enemmän maata voidaan vallata rukouksessa askel askeleelta.” Kyse on suoraan menestysteologisten oppien soveltamisesta rukouselämään. Niissä oletetaan saatanan joukkoineen pitävän valtaa, ja tuon vallan olevan murrettavissa esimerkiksi juuri rukousponnisteluin. Lisäksi ajatteluun liittyy aina joidenkin kristittyjen saama erityinen hengellinen voitelu Pyhältä Hengeltä armolahjoineen, sekä apostolien ja profeettojen virkojen soveltaminen nykyaikaan Raamatun virkojen kaltaisella arvovallalla.

Kaupunkirukousta ja profeettoja

Päivi Heikkilä eteni kaupunkirukouksen kehittämisessä ns. ”sissiryhmänsä” kanssa. Ryhmä ei saanut vastustaa Pyhää Henkeä järjen päätelmillä tai ihmisylpeydellä. Tämä kuulostaa luonnollisesti oikealta, mutta se saa uuden näkökulman kirjaa tutkittaessa. Raamatussa lukee ”järjen päätelmät” kohdassa 2 Kor. 10:5: Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle. Raamattu viittaa tässä Jumalan tuntemiseen ja kuuliaisuuteen Kristukselle. Heikkilän kirja korosti toisenlaista kuuliaisuutta. Läpi kirjan otettiin esiin ilmestystietoa ja profetioita ilman minkäänlaista arviointia. Ne nostettiin usein ainakin Raamatun sanan rinnalle, ja jopa sen yläpuolelle.

Samoin kirjassa korostettiin uudelleen esiintyviä apostolisen ajan virkoja (etenkin sivuilla 66-68). Otan pienen lainauksen kirjasta ”Evankelistan tehtävä kuuluu erityisesti kaupunkien valloittamisen toiseen vaiheeseen eli herätyksen apostoliseen toteutumiseen. Ensimmäinen vaihe on profeetallisen esirukouksen vaihe, jolloin kaupunki valmistetaan tuntemaan etsikkoaikansa. Tämän jälkeen Jumala herättää kaupunkia parannukseen ja pelastukseen voimallisten tekojen kautta. Tässä evankelistat astuvat mukaan kuvaan.” Ja paria lausetta myöhemmin kirjassa lukee: ”Jumalan Sanaa tulee tietenkin julistaa kaikkina aikoina eri vaiheista riippumatta. Tässä kuitenkin painotetaan Jeesuksen mainitsemaa kahta vaihetta: esirukousta kaupungin puolesta ja voimallisia tekoja herätykseksi parannukseen.” En oikein ymmärrä mihin Jeesuksen sanoihin Heikkilä viittaa. Paavali kirjoittaa Ef. 6:19: …rukoillen… minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta, Miten selkeää ja yksinkertaista onkaan Paavalin teksti verrattuna tähän kirjaan, mitä tutkin. Samoin Jer. 29:7 kehottaa ihan yksinkertaisesti rukoilemaan Herraa sen kaupungin puolesta, mihin meidät on lähetetty.

Kirjassa tulkitaan aivan uudella tavalla Raamatussa moneen kertaan esiintyvä kehotus arvostella esiin nostettuja sanomia. Siellä kehotetaan jopa päällekkäiseen kielillä rukoiluun rukouskokouksissa. Kirjassa sanotaan myös, että Iisebel vihaa profeettoja, koska profeetat tuovat ilmoitusta Jumalalta ja näyttävät kansalle suuntaa (s.68), ja tämä ajatus sovelletaan sellaisenaan nykyaikaan. Karismaattisten kirjojen yleisen tavan mukaisesti varoitetaan s. 70: ”Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni” (1 Aik. 16:22). Vuonna 2008 oli kevättalven muutamana kuukautena Floridassa Todd Bentleyn äärikarismaattinen liikehdintä, ja Päivi Heikkilän järjestöstä King’s House oli linkki sinne. Hän on toiminut hyvin johdonmukaisella tavalla suosien äärikarismaattisia julistajia, ”parantajia” ja ”profeettoja”. Me jotka pyrimme arviointiin, emme osoita toiminnallamme vihaa. Tämä on yksi laiminlyöty tehtäväalue seurakuntaruumiissa. Meitä on kovin harvoja, jotka näemme tämän tehtävän omaksemme ja uskaltaudumme palvelemaan siinä.

Sovitusteosta ja sovituksen virasta

Päivi Heikkilä kirjoittaa, että Jumala antoi meille anteeksipyynnön lisäksi mahdollisuuden myös sovitustekoon. Hän kirjoittaa, että meille on annettu sovituksen virka, ja me tiedämme, että Jumala on jo ilmoittanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa antavansa synnit anteeksi niille, jotka tunnustavat ne ja katuvat. Näin kaupunki tulee parannetuksi menneisyydestään, ja Jumalan armo pääsee vaikuttamaan muutosta, päättelee Heikkilä sivulla 76. Tämä ajattelu on johtanut siihen, että etsitään menneisyydestä vääryyksiä ja pyydetään niitä anteeksi. Yhtenä esimerkkinä sovituksesta oli rukousmatka Pohjois-Irlantiin pyytämään anteeksi viikinkien tekoja. Sivulla 78 sanotaan: ”Tunnustamalla esi-isien synnin ja pyytämällä sitä anteeksi kukistimme vihollisen vanhan alttarin, jolla oli vuodatettu viatonta verta.” Sovituksen virka tarkoittaa ymmärtääkseni yksinkertaisesti sitä, että kuulijaa kehotetaan julistetun evankeliumin sanan kautta ottamaan vastaan syntien anteeksianto. Olisikin hyvä keskittyä Kristuksen meille lahjoittamaan sovitukseen. Esirukoukseen voi liittyä myös laajempi synnin tunnustaminen ja suru esimerkiksi omassa maassa harjoitetusta synnistä, mutta kaikki tapahtuu yksinkertaisella ja nöyrällä tavalla hiljaisuudessa Jumalan edessä.

Yhteiskristillistä, karismaattista ja ympärivuorokautista

Heikkilä kehottaa ympärivuorokautiseen ja yhteiskristilliseen rukoukseen. Perusteluna näille ”ylistys- ja rukousvartioille” on lähinnä Jumalan Moosekselle antama käsky polttouhreista (3 Moos. 6:8-9, 12-13). Muita paikkoja on Luuk. 18:7 ja eräät Nehemian kirjan kohdat. Samoin hän nostaa monessa kohdassa esille suuret kokoukset. Erityisen arvon Heikkilä antoi Turun Kristus-päivälle v. 2008, joka kokosi ”Jumalan armeijan” vaakunalippuineen yhteen eri puolilta Suomea. Hän vertaa tuolloin Kansan raamattuseuran palveluksessa ollutta tapahtuman johtajaa, Hannu Hatanpäätä, hengelliseksi Mannerheimiksi. Raamatussa puhutaan rukouksesta hyvin monella tavoin, ja yleensä kiinnitetään huomio sydämen asenteeseen ja tiettyyn aitouteen. Hiljaisille, köyhille ja yksinäisille on luvattu paljon rukouksen kautta. Kenenkään ei tarvitse vastoin oman sisimmän kehotusta osallistua minkäänlaiseen yhteiskristilliseen, saati karismaattiseen rukoustoimintaan.

Joissain kohdissa Heikkilän kirja menee pelottavaksi. ”Yhteys ja yksimielinen rukous on meille vaikeaa siksi, ettemme ole halunneet kuolla itsellemme ja meillä on yhä kaikenlaisia omia mielipiteitä ja kannanottoja. Herra haluaa meidän kasvavan aikuisuuteen, niin että mielellämme antaudumme sen henkilön johdon alle, jonka Herra on kuhunkin tehtävään valinnut, ja suostumme Pyhän Hengen johtoon hänen kauttaan.” (s.142) ”Meidän on mahdollista nöyrtyä yhteyteen ja alamaisuuteen toisillemme Kristuksessa, niin että Kristuksen ruumiin jäsenet voivat toimia yhdessä Jumalan asettamien palveluvirkojen johtamina ja Hänen järjestystään seuraten. Näin Hän voi valmistaa meistä rypytöntä ja tahratonta morsianta Pojalleen, ja me saamme iloita keskuudessamme vanhurskaudesta, rauhasta ja ilosta.” (s.67).

Perinteinen uskonnäkemys turvaa Kristukseen

Yhteyden perustana voi olla ainoastaan Kristuksen ristin työ puolestamme. Hän korosti täydellistä yhteyttään Isään. Tämä on sitä yhteyttä mitä Pyhä Henki lahjoittaa. Se on tarjolla jokaiselle Jumalan lapselle, missä hän onkaan yksin tai muiden kanssa. Tässä Hengessä saamme rukoilla, huokailla ja kiittää. Saamme heittää murheemme Hänen päälleen, joka jaksaa kantaa ne. Rukoillaan toki myös kaupunkiemme puolesta, samoin evankeliumin etenemisen puolesta. Täällä eläessämme olemme aina Kristuksen työn varassa. Rypyttömyytemme on sitä, että Isä katsoo meitä Poikansa sovitustyön kautta. Saamme kokonaan erottautua näistä äärikarismaattisista vaatimuksista, mitä Päivi Heikkilän kirja edustaa.

Heikkilä on käynyt Oral Robertsin yliopiston alaisen raamattukoulun USA:ssa. Hän palvelee kirjan takakannen mukaan profeetallisessa voitelussa ja korostaa palvelutyössään Jeesuksen Kristuksen kuninkuutta ja Pyhän Hengen voimaa. Me voimme valita toisin, kuten myös Paavali teki. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima (1 Kor. 1:18). Saamme myös Pietarin tavoin luottaa pääsevämme pelastukseen uskon kautta toisen voimasta, itsessämme loppuun saakka viallisina ja tahraisina. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana (1 Piet. 1:3-5). Muistetaan toisiamme rukouksin, jotta voisimme tänä levottomana aikana juurtua sanaan ja kasvaa Kristuksen tuntemisessa.