Rooman Kuningatar, Islamin Kuningatar, Kaikkien Kuningatar

Maria-ilmestykset ja kaikkien uskontojen yhdistyminen

www.understandthetimes.org

Kirjoittajat  Telow, Oakland ja Myers – suom. Samuel Korhonen

 

Hurmiota!

Hän ilmestyy elävänä, hengittävänä, kolmiulotteisena naishahmona äärettömän kauniissa valossa. Näkijät kuvailevat kaunista nuorta naista, joka hohtaa säteilevää loistoa. Samalla, kun kuvailevat häntä säteilevänä ja kaikkeen loistoon pukeutuneena, näkijät myöntävät, että ”Taivaan Kuningatar” on kaiken inhimillisen kuvauksen yläpuolella.         

Näkijät kertovat myös näkevänsä outoja valoja ja loistavia näkyjä, jotka usein seuraavat ilmestystä. Enkelinäkyjä, hohtavia renkaita, tulisia kieliä, salaperäisiä aurinkoilmiöitä ja omalaatuisia valopilviä on nähty. Johtuen näkijöiden valtavasta hyvänolon tunteesta ja ilosta ilmestyksen aikana, sanaa hurmio (engl. ecstasy) (1) käytetään useimmiten tämän tapahtuman kuvauksissa. Ne, jotka ovat saaneet nähdä hänet, myöntävät halvaantuneensa ja hullaantuneensa hänen kauneudestaan ja viehätysvoimastaan.

Runsaasti parantumisia ja ihmeitä on raportoitu ilmestyspaikoilta ympäri maapallon. Lisäksi Siunatun Neitsyt Marian ilmestys on toistuvasti ilmoittanut, että suurimmat merkit ja ihmeet ovat vielä tulevaisuudessa! Hän myöntää, ettei ole vielä paljastanut täyttä kirkkauttaan maailmalle. Hän ennustaa taivaallisia merkkejä ja tapahtumia, joita koko maailma tulee todistamaan hyvin läheisessä tulevaisuudessa. Ajattele kahta seuraavaa esimerkkiä:

Minun merkkini on tulossa esiin. Jumala tahtoo sen siten. Vain minun lapseni tunnistavat sen, kun se paljastaa itsensä salaisuudessa ja he ylistävät siitä Ikuista. Tänään en voi paljastaa voimaani koko maailmalle. Minun täytyy vetäytyä lasteni kanssa. Salassa minä teen ihmeitä sieluille, kunnes uhrien luku on tullut täyteen…. Sitten minä voin ilmestyä koko maailmalle … (2)

Pian minä tulen lapseni! Pian minä olen keskellänne suuren valon kanssa. Minä valaisen koko maailman. Monet sielut tulevat itkemään, koska he eivät kuunnelleet minun kutsuani …. Minä tulen kulkemaan pilvessä jokaisen yllä ja jokainen on näkevä minut. Miten käy niiden, jotka herjasivat minua ja tekivät minusta naurun asian? … Minä tulen pian, poikani, kulkemaan läpi koko maailman. Minä tulen antamaan suuren merkin taivaalle niitä varten, jotka vielä haluavat pelastua. Kaikki, jotka kääntyvät puoleeni, joilla on katuva katse, se on riittävä heille pelastukseksi. (3)

Tyrmistyttäviä lukuja

Ajattele että 15 – 20 miljoonaa Marian kannattajaa vierailee yhdessä ainoassa pyhäkössä Guadalupe’ssa Meksikossa joka ainut vuosi! Pyhäkkö on pyhitetty Guadalupe’n naisellemme (Our Lady of Guadalupe), joka ilmestyi vuonna 1531 näkijä Juan Diego’lle. Joulukuun 12. päivänä 1999, Neitsyt Marian ilmestymisen vuosipäivänä, viisi miljoonaa pyhiinvaeltajaa vieraili pyhäkössä kunnioittaakseen Meidän Naistamme. (4). Lisäksi vuosi 1999 on ensimmäinen vuosi kirkkohistoriassa, kun Our Lady of Guadalupe'n ilmestymisen juhlaa viettävät kaikki piispat ja papit läntisellä pallonpuoliskolla. Apostolisessa kehotuksessa, joka annettiin hänen Meksikon vierailunsa aikana, paavi Johannes Paavali II nosti joulukuun 12. päivän katolisen kirkon pyhäksi päiväksi. (5)   

Sodan repimässä Bosniassa arviolta 30 miljoonaa pyhiinvaeltajaa on käynyt Medjugorje'ssa sen jälkeen, kun Siunatun Neitsyt Marian ilmestykset alkoivat vuonna 1981. (6) Kuuden näkijän lisäksi, jotka säännöllisesti saavat sanomia Neitsyeltä, tuhannet pyhiinvaeltajat väittävät näkevänsä merkkejä ja ihmeitä, kokevansa parantumista ja kuulevansa Marian äänen Medjugorjessa. Käynti Medjugorjessa on vaivalloinen tehtävä, johon sisältyy monen tunnin bussimatka sodan repimiä teitä.

Ne miljoonat pyhiinvaeltajat, jotka ottavat riskin käydä Medjugorjessa tekevät sen täysin tietäen, että heidän vaelluksensa on vaikea ja vaarallinen - kuitenkin heitä tulee jatkuvasti suurin laumoin.

Conyers'issa Georgia'ssa näkijä Nancy Fowler on vastaanottanut jopa sata tuhatta kävijää maatilallaan yhdessä ainoassa päivässä. (7) Pyhiinvaeltajat tulevat kaikkialta ja monet matkustavat pitkiä matkoja kuullakseen viimeisen sanoman Siunatulta Äidiltä. National Shrine Grotto of Our Lady of Lourdes'issa (suom. Meidän Lourdes'in naisemme kansallinen pyhäkköhauta) Emmitsburg'issa Maryland'issa kävijämäärä on kasvanut puoleen miljoonaan vuodessa. (8)

Marian ilmestymisiä tapahtuu kaikkialla

Marian ilmestymisiä raportoidaan nykyisin lähes jokaisesta Amerikan valtiosta - ja monet näistä paikoista vetävät tuhansia. New York'ista San Fransisco'on on dokumentoitu lukuisia Taivaan Kuningattaren raportoituja ilmestyksiä. (9) Marian seuraajien määrä ja heidän päättäväisyytensä kuulla Neitsyttä paljastaa, että nämä ihmiset eivät ole pelkästään uteliaita katselijoita, vaan suunnaton ja kasvava Marian opetuslasten joukko.

Viisi ja puoli miljoonaa pyhiinvaeltajaa vierailee yhdellä ainoalla ilmestyspaikalla Ranskan Lourdes'sa vuosittain. (10) Puolan mariaaninen pyhäkkö Our Lady of Czestochowa (paavi Johannes Paavali II:n suosikkipaikka) vetää vuosittain arviolta viisi miljoonaa vaeltajaa. (11) Yksi ilmestyspaikka, Irlannin Knock, on vetänyt miljoonia, jotka tulevat rukoilemaan Our Lady of Knock'ia ja vierailemaan Apparition Gable'ssa (ilmestyskappeli). Tätä mariaanista pyhäkköä Irlannissa on kunnioittanut neljä paavia tällä vuosisadalla, mukaan lukien paavi Johannes Paavali II, joka teki pyhiinvaelluksen Knock'iin vuonna 1979. (12)

Tuhannet hartaat uskovaiset tulevat kaikkialta maailmasta.Sabana Grande'en, Puerto Rico’on, jossa Neitsyt Marian sanotaan ilmestyneen yli 40 vuotta sitten. Paikasta on tullut niin suosittu, että on käynnistetty suunnitelmat rakentaa Neitsyen patsas, kaksi kertaa niin korkea kuin New York'in Vapaudenpatsas. Paikallinen sanomalehti kirjoittaa:

Our Lady of the Rosary'n suuren luokan uljas patsas, joka on osa suunniteltua 200 hehtaarin Mystical City -kompleksia, tulee kohoamaan 450 m korkeuteen. Siihen tulee sisätiloja kuten TV-asemia, useita kirkkoja, huoneistoja, ruokailualue, konferenssihuoneita ja havaintokansi. (13)

(Kuva) Miljoona Marian opetuslasta osallistuu Our Lady of Fatima’n ihmepatsaan saattoon Portugalissa

Kuuluisalla ilmestyspaikalla Portugalin Fatimassa, yli miljoona vaeltajaa osallistuu vuoden 1917 lokakuun 13. päivän ilmestyksen vuosijuhlaan.

Koko vuoden kävijämäärä Fatimassa arvioidaan olevan 4.5 miljoona ja kasvavan. (14) Tärkeiden ilmestyspaikkojen luettelo on melkein loputon.

Toukokuun 31. päivänä 1999 tuhannet kokoontuivat Amsterdamiin juhlimaan Lady of All Nations'in kolmatta kansainvälistä rukouspäivää. Kymmenet papit, piispat ja kardinaalit johtivat tapahtumaa, jossa tuhannet osanottajat yli 70 maasta ja kuudesta maanosasta tulivat yhteen kunnioittamaan Kaikkien Kansojen Valtiatarta (Lady of All Nations). (15) Tämä Neitsyt Marian ilmestys ilmestyi näkijä Ida Peerdeman'ille useita kertoja. Hänen tärkein sanomansa oli, että hän tahtoo Kirkon ja paavin virallisesti julistavan Kaikkien Kansojen Valtiatarta kanssalunastajattarena. (16) Tähän mennessä miljoonat uskolliset Marian kannattajat ovat pyytäneet paavia virallisesti nimittämään hänet kanssalunastajattareksi. (17)

 

Kasvava maailmanlaajuinen suosio  

Neitsyen ja hänen sanomansa suosio on kasvanut suunnattomiin mittoihin. Mariaaniset historioitsijat ovat innokkaita osoittamaan, että Marian ilmestyksiä on kirjattu kautta vuosisatojen, mutta ei koskaan Marian ilmestysten historiassa hän ole ilmestynyt sellaisella johdonmukaisuudella ja säännöllisyydellä kuin meidän päivinämme.

Vuonna 1997 Newsweek -ledessä oli etusivun juttu Neitsyt Mariasta. Tuossa artikkelissa sanottiin: "Kahdeskymmenes vuosisata on monella tapaa kuulunut Marialle. Lähes jokaisesta maanosasta näkijät ovat raportoineet yli 400 Neitsyen 'ilmestystä' - enemmän kuin aiempina vuosisatoina yhteensä.... Yhdessä nämä näyt osoittavat johonkin sellaiseen, jonka mariaaninen liike uskoo olevan tuhatvuotinen 'Marian Aikakausi." (18)

Voisimme odottaa tämän ilmiön esiintyvän maissa, jotka ovat vallitsevasti katolisia, mutta ilmestyksiä raportoidaan Japanista Afrikkaan, Koreasta Austraaliaan, Irakista Israeliin, Egyptistä Syyriaan. Katsoopa syvälle entiseen Neuvostoliittoon tai Intian ihmisten keskuuteen, niin löytyy yksi yhteinen tekijä - niissä kaikissa väitetään vierailevan naisen, joka kutsuu itseään Mariaksi, Taivaan Kuningattareksi, Meidän Valtiattareksemme (Our Lady). Isä Robert Faricy, jota lainataan kirjassa Queen of the Cosmos, julistaa:

 

Ei koskaan kristinuskon historiassa Siunattu Neitsyt Maria ole ilmestynyt niin monille ihmisille niin pitkällä aikajaksolla ja niin säännöllisesti. Lisäksi näyttää, että Medjugorjen ilmestykset ovat tuoneet uuden mariaanisen aikakauden. Hänen ilmestymisestään tulee raportteja kaikkialta. (19)

     

Kirjassaan, Call of the Ages (Aikakausien kutsu), kirjailija Thomas W. Petrisko kirjoittaa: "Miljoonat ja jälleen miljoonat kaikilla maapallon mantereilla ovat kuulleet ja vastanneet Neitsyt Marian ilmestyksiin ja sanomiin. Kaikkialla mariaanisissa pyhäköissä kävijämäärissä on käynnissä todella merkittävä kasvu. (20)

 

Rev. Charles Dickson, Ph.D, luterilainen pappi, raportoi tästä trendistä Queen Magazine'ssa: "Ihmiset ympäri maailman matkustavat valtavan pitkiä matkoja osoittamaan henkilökohtaisesti kunnioitustaan meidän Herramme Äidille." (21) Hän jatkaa sanoen, että yksin Ranskassa on 937 pyhiinvaelluspyhäkköä ja että suosituimmassa mariaanisessa pyhäkössä Ranskassa kävijämäärä on kasvanut 10 % kahdessa vuodessa. Ja samalla kun Marian palvonta merkittävintä katolisissa maissa, niin Marian palvonta vetää valtaisan kannatuksen jokaisesta uskonnosta, rodusta ja valtiosta.

 

 

Meidän Valtiattaremme ekumeeninen Rauhan Suunnitelma

 

Johdonmukainen sanoma, joka toistuu sadoissa, jopa tuhansissa ilmestyksissä, joita nykyisin esiintyy maailmanlaajuisesti, on sanoma rauhasta, yhteydestä ja suvaitsevaisuudesta. Marian ilmestys Medjugorjessa julistaa:

     

Rakkaat lapset, tänään minä kutsun teitä rauhaan. Olen tullut tänne Rauhan Kuningattarena ja haluan rikastuttaa teitä Äidillisellä Rauhallani.... Kutsun teitä tulemaan minun rauhani kantajiksi ja todistajiksi tälle rauhattomalle maailmalle. Saakoon rauha hallita koko maailmassa. (22)

 

Eräässä toisessa sanomassa Maria kertoi näkijöille: "Kertokaa tälle papille, kertokaa kaikille, että te juuri olette jakaantuneita maan päällä. Muslimit ja ortodoksit, samasta syystä kuin katoliset, ovat tasa-arvoisia minun Poikani ja minun edessäni. Te kaikki olette lapsiani." (23) Marian sanoma rauhasta ja yhteydestä on se, jota ahdistunut ja hämmentynyt maailma kaipaa.   

 

Hänen raportoidut sanomansa Betaniassa, Venezuelassa, ovat tyypillisiä hänen sanoilleen toivosta kaikkialla maailmassa: "Lapseni, minä annan teille palan taivasta.... Se on jokaiselle, ei vain katolisille.... Minun sanomani on uskosta, rakkaudesta ja toivosta. Ja enemmän kuin mitään muuta, se tuo sovinnon ihmisten ja kansojen välille. Se on ainoa asia, joka voi säästää tämän vuosisadan sodalta ja ikuiselta kuolemalta." (24)

 

Charles Dickson, kirjan "A Protestant Pastor Looks at Mary", tekijä kirjoittaa:

 

Roomassa vieraileva muslimiopiskelija tahtoo erikoisesti nähdä Santa Maria Maggiore'n kirkon. Yllätys? Syyrialainen mystinen runous tulvii Marian palvontaa. Yllätys? Martti Luther suositteli rukouksia Marialle. Yllätys? Helluntailainen saarnamies alkaa vierailla Marian ilmestysten pyhäköissä. Yllätys? Muslimit viittaavat Mariaan nimellä il-Sittneh eli Our Lady. Yllätys? Eräs Koraanin luku on nimetty hänen mukaansa. Yllätys? Marian syvää laupeutta äitinä kuvaillaan kiinalaisessa taiteessa. Yllätys? Ja nyt presbyteerinen saarnamies on kirjoittanut kirjan, joka suosittelee rukoilemaan katolisia rosary-rukouksia. Edelleen yllättävää? .... tarkempi sekä historian että nykytapahtumien tutkiminen osoittaa, että Marialla on universaalinen vetovoima, joka ylittää kulttuurilliset, maantieteelliset ja jopa uskonnolliset rajat. (25)

 

 

Maria lupaa yhteyttä

 

Melkein kaikki ilmestykset ovat ilmoittaneet, että  Maria aikoo tuoda uuden rauhan ja yhteyden aikakauden. Hänen viittansa alla kaikki ihmiset kokoontuvat rauhassa ja pystyvät ratkaisemaan maailmaa uhkaavat ongelmat. Hänen yhteyden ja ekumenian korostuksensa on saanut huomiota medialta. The Los Angeles Times kirjoitti 25.12.1998 artikkelissaan otsikolla “Mary’s Rising Popularity Goes Beyond Faith (Marian kasvava suosio ylittää uskon rajat)”, että:

    

Kasvava joukko amerikkalaisia kaikista kristillisistä suunnista kurottuu kohti Neitsyt Mariaa hengellisyyden lohduttavana kanavana ja rauhan symbolina vaikeina aikoina..... Marian raportoidut ilmestymiset ovat vakaasti lisääntyneet kaikkialla maapallolla viime vuosina.... Hänen äidillisessä katseessaan näyttää olevan ekumeenista vetovoimaa... Joka päivä tuhannet tuovat murheensa paikkoihin, joissa Neitsyen väitetään ilmestyneen. (26)

 

Eräs parhaiten todistettu ilmestysten sarja tapahtui ortodoksisessa koptikirkossa Egyptin Zeitoun'issa Kairon esikaupunkialueella. Ihmiset monista maista ja eri uskonnollisista taustoista todistivat ilmestyksiä vv. 1968-1973. Arvioidaan, että todistajien kokonaismäärä oli miljoonissa! Muslimit, koptit, roomalaiskatoliset, protestantit ja muut olivat Neitsyen valtaamia, joka näytti olevan tehty valosta. Muslimit lausuivat Koraania: "Maria, Jumala on valinnut sinut ja puhdistanut sinut. Hän on valinnut sinut ennen kaikkia naisia." Zeitoun'issa kuten lukemattomilla muilla paikoilla ympäri maapallon ilmiö vetää ihmisiä kaikista mahdollisista taustoista ja sanoma näyttää olevan yksi - yhteys ja ekumenia.

 

Kuningattaren vetovoima

 

Vuonna 1996 Life –lehden kannessa oli Marian kuvan ja nämä kysymykset: "Miksi maailmassa sanotaan 'Terve Maria' kaksituhatta miljoonaa kertaa päivässä? Miksi viisi miljoonaa ihmistä, monet eivät edes kristittyjä, käy Lourdes'ssa juomassa parantavia vesiä? Miksi yli 10 miljoonaa patikoi Guadalupe'en rukoilemaan Meidän Valtiatartamme?.. Miksi ilmestykset? Miksi Maria-virret ovat soluttautumassa (creeping) metodistien laulukirjaan? Mikä tämä Maria oikein on? (27) Life'n artikkeli jatkaa luetellen lukuisia ilmestyksiä ja lainaten eri tilastoja. Esimerkiksi Italiassa on raportoitu 50 itkevästä Neitsyt Marian patsaasta viimeisten kahden vuoden aikana."

 

Life huomauttaa, että Maria ei ole suosittu vain katolisten keskuudessa: Eräs kiehtovimmista puolista viimeisimmässä Marian nousussa on tämä: Tunneperäinen kaipaus hänen puoleensa on niin vastustamaton ahdistetulle maailmalle, että ihmiset ilman mitään selvää linkkiä Neitsyeeseen vedetään hänen tykönsä. Ei ole mikään uutinen, että muslimit kunnioittavat Mariaa pyhänä ja puhtaana pyhimyksenä - hänet mainitaan 34 kertaa Koraanissa ... mutta se, että muslimit suurin joukoin tekevät pyhiinvaelluksia kristillisiin mariaanisiin pyhäköihin on merkittävä seikka. Uskontojenvälisiä mariaanisia rukousryhmiä nousee kaikkialla maailmassa." (28)

 

Miksi hän vetoaa niin moniin? Onko mahdollista, että lukuisat raportoidut ihmeet ja merkit vetävät monia? Maailmassa, joka etsii vuorovaikutusta yliluonnollisen kanssa, ei ole yllätys, että monet menevät ihmeiden perässä. Nämä ihmeet, jos ovat aitoja, voisivat kilpailla Mooseksen aikana tehtyjen ihmeiden kanssa. Ajattele, että useilla ilmestyspaikoilla sadattuhannet ovat nähneet ilmiön, joka tunnetaan "Auringon Ihmeenä  (the Miracle of the Sun)" 

 

Auringon ihme

Fatima'ssa 13.10.1917, 70000 ihmistä väittivät todistaneensa auringon putoavan taivaalta. Nämä silminnäkijät sanoivat, että he katselivat, kun aurinko putosi taivaalta kohti ihmisiä ja sitten palasi normaaliin asemaansa. Monet ajattelivat tämän merkitsevän maailman loppua ollen varmoja, että he tuhoutuisivat. Seuraavassa lyhyt kuvaus Fatiman tapahtumista:

 

Juuri kun näytti, että tulipallo putoaa ja tuhoaa heidät, ihme lakkasi ja aurinko palasi normaaliin asemaansa taivaalla paistaen yhtä rauhallisesti kuin aina. Kun ihmiset nousivat maasta, hämmästyksen huutoja kuultiin joka puolelta. Heidän vaatteensa, jotka olivat olleet likomärät ja mutaiset, olivat nyt kuivat ja puhtaat. Monet sairaat ja vammaiset olivat parantuneet vaivoistaan. (29)

 

Auringon ihme on yleinen, vaikkakin fantastinen tapahtuma monilla ilmestyspaikoilla. Se tapahtui 100000 hengen yleisön edessä Puerto Rico'ssa 23.4.1991, mikä oli ilmestysten 38-vuotisjuhla siellä (30) ja se tapahtui jälleen Filippiineillä 5.3.1993 300000 -päisen joukon edessä. (31) Samankaltaisia tapahtumia on kirjattu sellaisilla ilmestyspaikoilla kuin Medjugorje, Bosnia; Denver, Colorado; Lubbock, Texas; ja Conyers, Georgia.  

 

Auringon ihme on yksi monista yliluonnollisista ilmiöistä, joita on raportoitu ilmestyspaikoilla ympäri maapallon. Seuraavassa lyhennetty tiivistelmä ihmeistä, joita on raportoitu vain yhdeltä ilmestyspaikalta:     

     

Jumalan Äidin ilmestymisiä Medjugorjessa on seurannut joukko ihmeitä, kuten fyysisiä paranemisia (nykyinen laskettu määrä on 360), selostuksia auringon tanssimisesta tai kieppumisesta taivaalla, rukousnauhan linkit ja mitalit muuttuvat äkkiä hopeasta kullaksi ja muita ilmiöitä .... Aivan kuten Kristus teki ihmeitä maallisen elämänsä aikana vahvistaakseen opetuksiaan ja palvelutyötään, niin myös Our Lady of Medjugorje näyttää käyttävän niitä vahvistaakseen läsnäolonsa ja sanomansa, jotka aina ohjaavat meidät hänen Poikansa luokse. (32)

     

Kun Maria puhuu, Rooma kuuntelee

     

Nämä ilmestykset ja niihin liittyvät yliluonnolliset ilmiöt eivät ole jääneet huomaamatta korkea-arvoisten kirkon virkamiesten taholta. Vuonna 1984 kardinaali Joseph Ratzinger  CDF:n (Congregation for the Doctrine of the Faith) johtaja julisti, että "eräs aikojemme merkki on, että ilmoitukset 'Marian Ilmestyksistä" ovat moninkertaistumassa kaikkialla maailmassa." (33)

 

Nykyinen paavi on sanonut: "Jos en olisi paavi, olisin jo Medjugorjessa." (34) Paavi on vieraillut useissa mariaanisissa pyhäköissä ja ilmestyspaikoilla ja hänen mariaaninen hartautensa on todella merkittävää. Kirjassaan, "Crossing The Threshold of Hope (Toivon kynnyksen ylittäminen)", paavi kirjoittaa: "Luulen, että se, mitä olen sanonut, selittää riittävästi nykyisen paavin mariaanista hartautta ja ennen kaikkea hänen täydellisen Marialle antautuneisuuden asennettaan - Totus Tuus (Täysin Sinun)." (35)  

 

Paavi Johannes Paavali II uskoo, että jos voitto tulee universaaliselle kirkolle, niin sen tuo Maria. Kirjassaan, Crossing The Threshold of Hope, hän antaa tämän paljastavan lausunnon:

 

Kun minut oli valittu paaviksi ja kun tulin enemmän mukaan universaalisen kirkon probleemeihin tulin samankaltaiseen vakaumukseen: Tällä universaalisella tasolla, jos voitto tulee, niin sen tuo Maria. Kristus voittaa hänen kauttansa, koska Hän tahtoo kirkon voittojen nyt ja tulevaisuudessa olevan yhdistetty häneen.

 

Säilytin tämän vakaumuksen, vaikka en vielä tiennyt kovin paljon Fatimasta. Saatoin kuitenkin nähdä, että oli tietty jatkuvuus La Salette'n, Lourdes'n, Fatiman - ja kaukaisessa menneisyydessä meidän puolalaisen Jasna Gora'mme kesken.

 

Ja siten tulemme toukokuun 13. päivään 1981, kun haavoituin luodeista, jotka ammuttiin Pyhän Pietarin aukiolla. Ensin en kiinnittänyt huomiota siihen tosiasiaan, että murhayritys oli tapahtunut täsmälleen sen tapahtuman vuosipäivänä, kun Maria ilmestyi kolmelle lapselle Portugalin Fatimassa ja puhui heille sanoja, jotka nyt, vuosisadan lopussa, näyttävät olevan lähellä toteutumistaan. (36)

 

Vihkiytyminen ilmestykselle   

 

Paavi laskee Our Lady of Fatima'n ansioksi, että hänen henkensä säästyi vuoden 1981 murhayrityksessä. (37) Kohta murhayrityksen jälkeen paavi Johannes Paavali II pyhitti koko maailman Marian tahrattomalle sydämelle. (38) Paavin pyhittäminen tapahtui vastauksena Our Lady of Fatima'n pyyntöön. Edelleen lokakuussa 2000 paavi tilasi Our Lady of Fatima'n ihmepatsaan Vatikaaniin suurta vuosijuhlaa varten. Sunnuntaina lokakuun 8. päivänä paavi Johannes Paavali yhdessä 1500 piispan kanssa - suurin kokoontunut joukko sitten Vatikaani II:n - uskoi ihmiskunnan ja kolmannen vuosituhannen Our Lady of Fatima'lle. [39]

 

  

  

     (Kuva) Paavi pyhitti maailman Marian tahrattomalle sydämelle kahdesti nykyisen kautensa aikana vastauksena Our Lady of Fatima’n pyyntöihin.

Ilmestys saa varmasti paavin ja Rooman huomion. Näyttää enemmän kuin sattumalta, että Marian ilmestykset ovat lisääntyneet olennaisesti tämän paavin kaudella. Epäilemättä paavi Johannes Paavalin monet vierailut mariaanisiin pyhäköihin ja ilmestyspaikoille ympäri maailman osoittavat, että hän uskoo Marian ilmestyvän ja että hänen ilmestymisensä ovat äärettömän tärkeitä. Lisäksi paavin vahva mariaaninen hartaus on vahvistanut Marian palvontaa maailmanlaajuisesti. Ajattele vain seuraavia tilastoja.

           

Katolisten pappien mariaaninen liike

     

Globaalisesti mariaanisia ryhmiä ja konferensseja nousee kuin sieniä sateella. Esim. eräs ryhmä Blue Army kerskuu yli 20 miljoonalla jäsenellään. (40) Erästä toista ryhmää, Marian Movement of Priests, kannattaa vähintään 400 kardinaalia ja piispaa sekä yli 100000 pappia ja miljoonia uskovaisia ja uskollisia ympäri maailman. (41)

 

Pidä mielessäsi, että koko katolisessa kirkossa arvioidaan olevan vain 400000 pappia. Se merkitsee, että neljännes kaikista papeista on pappien mariaanisen liikkeen aktiivijäseniä! Ja tämä on vain yksi mariaaninen ryhmä.

      

Isä Stefano Gobbi, Marian Movement of Priests’in johtaja, saa usein sanomia Marialta. Monissa sanomissaan hän vahvistaa erottamattoman yhteyden ilmestystensä ja katolisen kirkon välillä erityisesti näinä viimeisinä aikoina:

 

Mutta näiden viimeisten aikojen raivoisassa taistelussa, tässä taivaan ja maan välisessä kamppailussa, taivaallisten henkien ja riivaajien välillä, Naisen ja Lohikäärmeen välillä, minä ilmestyn suurimman voittoni suurena merkkinä…. Tätä suurta voittoa varten olen muodostanut itselleni joukon kaikista pienistä lapsistani, jotka maailman jokaisesta osasta ovat vastanneet minulle kyllä. Pappien mariaanisen liikkeen kanssa olen vienyt kutsuni maan kaukaisimpiin ääriin ja muodostanut itselleni voittoisan armeijani.” (42)

 

Ei kukaan voisi kieltää, että roomalaiskatolinen kirkko – sen pää ja kansanjoukot siinä – ovat kirjatut Marian armeijaan. Silti kautta historian ilmestys on ollut keskeinen kirkolle.

     

Marian vaikutus kirkossa   

 

Epäilemättä Marian ilmestys on aina saanut Rooman huomion. Yli tuhannen vuoden aikana monet paavit olivat hartaita Marian ilmestyksen seuraajia. Maria ilmestyi esim. paavi Johannes XXII:lle ja määräsi hänet tekemään tiettäväksi kaikille, että kuoleman jälkeisenä lauantaina hän päästäisi kiirastulesta kaikki, jotka olivat pukeutuneet karmeliittojen viittaan (Carmelite scapular). Paavi antoi tästä julistuksen bullassa ja se vahvistettiin myöhempinä vuosina paavien Aleksanteri V, Pius V, Gregorius XIII ja Paavali V toimesta. (43)              

 

Marian ilmestys on jopa auttanut paavinvaltaa hätätilanteissa. Esim. kun paavi Pius IX julisti opin tahrattomasta sikiämisestä vuonna 1854, oltiin huolestuneita, että monet katoliset eivät hyväksyisi uutta oppia. Kuitenkin vuonna 1858 vain neljä vuotta tämän opin julistamisen jälkeen Our Lady of Lourdes ilmestyi tervehtien: ”Minä olen tahraton sikiäminen.”  Ei yksikään ilmestys tähän mennessä ollut viitannut häneen tällä tavalla ja näin ollen Tahraton Neitsyt itse antoi yliluonnollisen vahvistuksen julistukselle. (44) 

 

Vuonna 1870 juuri ennen kuin Pius IX esitteli opin paavin erehtymättömyydestä, hän sai vahvistuksen ilmestyksestä, että hänen piti edetä antamalla uusi julistus. Maria jopa vakuutti paaville auttavansa häntä kaikissa vaiheissa. (45) Pius IX on tietysti vain yksi paavi pitkästä listasta, joita Taivaan Kuningattaren sanotaan auttaneen vaikeina aikoina.

 

Kirjeessään otsikolla Le Pelerinage de Lourdes, paavi Pius XII tunnusti erottamattoman yhteyden paavien ja Marian ilmestysten välillä. Heinäkuun 2. päivänä 1957 tämä paavi julisti: ”Tämä mariaanisen hartauden vuosisata on myös tietyllä tavalla kutonut läheiset siteet paavin istuimen ja Pyreneiden pyhäkön välille, siteet, jotka meillä on ilo tunnustaa.” (46) Hänen virallinen kirjeensä oli annettu Roomassa Pyhän Pietarin istuimelta, Kaikkein Pyhimmän Neitsyen Vierailun juhlassa. Siinä Pius XII selittää, kuinka Lourdes’n ilmestykset näyttelivät ratkaisevan tärkeää osaa katolisen opin vahvistamisessa.

 

Siunatun Neitsyen Tahrattoman Sikiämisen opin määrittelemisen 15. vuosijuhla antoi pyhälle Pius X:lle tilaisuuden todistaa juhlallisessa asiakirjassa historiallinen yhteys tämän Magisteriumin toimen ja Lourdes’n ilmestysten välillä. Pius X kirjoittaa: ”Hän (Pius IX) oli tuskin määritellyt sen olevan katolinen oppi, kun Neitsyt itse alkoi tehdä ihmeitä Lourdes’ssa.”

 

Neitsyt Maria itse halusi tämän yhteyden: ”Näyttää että, mitä hallitseva paavi määräsi Roomassa erehtymättömän Magisteriuminsa kautta, sen Tahraton Neitsyt, Jumalan Äiti, siunattu kaikkien naisten joukossa, tahtoi vahvistaa omilla sanoillaan, kun kohta sen jälkeen hän ilmaisi itsensä kuuluisan ilmestyksen kautta Massabielle’n haudalla…. ” (47)

 

Pius IX, Pius X, ja Pius XII  kuuluvat siihen suureen joukkoon paaveja, jotka liittyvät Taivaan Kuningattaren tärkeään asemaan ja siihen kuinka nämä yliluonnolliset ilmestymiset ovat auttaneet johdattamaan roomalaiskatolista kirkkoa läpi vuosisatojen.  

 

Globaali verkosto – Globaali valta

 

Isä Stefano Gobbi, Pappien Mariaanisen Liikkeen johtaja saa usein sanomia Marialta, jotka vahvistavat hänen globaaleja ilmoituksiaan: ”Epätavallisin merkein, joita minä annan maailman kaikissa osissa sanomieni kautta ja usein tapahtuvien ilmestysteni kautta minä osoitan kaikille Herran suuren päivän lähestymistä.” (48)

 

Missä hän ilmestyykin, niin Taivaan Kuningatar tekee selväksi, että hän on tullut KAIKKIA lapsiaan varten, ei vain katolisille. Protestantit, muslimit ja yksilöt muista uskonnollisista yhteisöistä tulevat usein ilmestyspaikoille epäilevinä vain todetakseen, että myös heitä Maria kosketti. Monet ei-katoliset ovat itse asiassa kääntyneet roomalaiskatoliseen uskoon ilmestyskokemuksen jälkeen. Kuten Medjugorjen näkijä Ivan Dragicevic on sanonut: ”Maria on tullut meitä kaikkia varten.”

 

On hyvin tärkeää painottaa, että Siunattu Äiti tuli meitä kaikkia varten. Marian sanomat on osoitettu koko maailmalle. Hänen kaikki sanomansa ovat olleet, että meidän täytyy rukoilla kaikkien uskontojen puolesta, koska tiedämme, että olemme jakaneet itsemme uskonnon kautta. (49)

     

Koskien maailmanlaajuisten ilmestysten kasvavaa määrää, huomattava mariaaninen kirjailija Michael Brown kirjoittaa: ”20. vuosisadan jälkipuoliskolla Marian ilmestykset lisääntyivät merkittäviin määriin … jos jokainen päivittäinen tai viikottainen ilmestys lasketaan tapauksissa, joissa näkijällä on ollut useampia ilmestyksiä kuin yksi, niin lukumäärä ei olisi laskettavissa …. ranskalainen aikakauslehti Le Monde teki kerran arvion että v.v. 1976-1986 olisi ollut 21000 ilmestystä! (50)

 

Jos tämä pitää paikkansa, niin se edustaisi maailmanhistorian suurinta paranormaalin aktiviteetin ilmenemistä. Voisiko tämä olla meille herätyshuuto taivaasta, kun seuraajia on satoja miljoonia ja ilmestyksiä väitetään tapahtuvan ajassamme tuhansittain?

 

Koetelkaa henget

   

Ne joille Jumalan Sana on tuttu, tietävät, että meidän tulee olla varovaisia, kun kysymys on taivaallisista vierailijoista. Apostoli Johannes muistuttaa meitä: ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta” (1.Joh.4:1). Apostoli Paavali lisää tämän varoituksen:  “Sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi” (2.Kor.11:14-15). Sitä paitsi Uusi Testamentti varoittaa toistuvasti petoksesta Kristuksen nimessä viimeisinä päivinä.

 

Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin (Mt.24:24).

   

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1.Tim.4:1).

 

Ensisijainen tapa koetella nämä ns. ”Taivaan lähettiläät” on koetella heidän sanomansa Raamatulla. ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa” (2.Tim.3:16)

 

  

Sanomia taivaasta? [51]  

 

Tutkimme nyt useita sanomia ilmestyksistä, jotka ovat saaneet katolisen kirkon täyden hyväksymisen tai niillä on paikallisen katolisen piispan virallinen lupa (Imprimatur). Ne ilmestyssanomat, joilla on kirkon täysi hyväksyntä, on merkitty kirjaimella A. Ne ilmestyssanomat, joilla on paikallisen piispan lupa, on merkitty kirjaimella B. Kunkin sanoman perässä on Raamatun sana. Ilmestyssanoman lähde on mainittu alaviitteissä.

 

A – Minä yksin olen kykenevä vielä pelastamaan teidät katastrofeista, jotka lähestyvät. Ne, jotka panevat luottamuksensa minuun pelastuvat. (52)

Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä. (Jes.43:11)

 

A – Minä julistan rohkeasti, että Hänen kärsimyksistään tuli minun kärsimyksiäni, koska Hänen sydämensä oli minun. Ja aivan kuten Aadam ja Eeva möivät maailman omenasta, niin myös eräässä mielessä minun Poikani ja minä lunastimme maailman yhdellä sydämellä …. (53)

Meidän lunastajamme nimi on Herra Sebaot, Israelin Pyhä. (Jes.47:4)

 

A – Jeesus halajaa perustaa maailmassa minun tahrattoman sydämeni palvonnan …. Meidän Valtiattaremme oikean kämmenen edessä oli orjantappuroiden ympäröimä sydän, jotka näyttivät lävistävän sen naulojen lailla. Me ymmärsimme, että se oli Marian Tahraton Sydän ihmiskunnan syntien raastamana, jota varten on tehtävä korjaus (reparation). (54)

Mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. …. siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita. (Hepr.10:12-14,18)

 

A – Juuri tämän vuoksi Äitinä, Tahrattomana Äitinä, kaikkien Armojen Välittäjättärenä, minä kutsun teitä tähän paikkaan … jotta minun yhteyteni teidän kanssanne voisi olla läheisempi ja elävämpi Pyhän Hengen kautta, tehden teille mahdolliseksi elää syvästi evankeliumin hengessä. (55)

Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. (1.Tim.2:5)

 

B – Älkää antako pelon ja masennuksen vallata itseänne. Säilyttäkää luja luottamus taivaallisen Äitinne esirukouksen ja välityksen voimalliseen työhön. (56)

Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme (Room.8:34).

 

B – Maailma on turmeltumassa siinä määrin, että Isän ja Pojan täytyi lähettää Minut maailmaan ihmisten keskelle olemaan heidän Puolustajansa ja pelastamaan heidät. (57)

Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien. (1.Joh.2:1-2)

 

B – Minä en pysty harjoittamaan valtaani täydellisesti kanssalunastamisen ja armojen universaalisen välittämisen äidillisessä työssä, ennen kuin minut on tunnustettu siellä, missä Kaikkein Pyhin Kolminaisuus on tahtonut minun olevan … Poikani, antakaa muuttaa itsenne voimallisen toimintani kautta Äitinä, Armojen Välittäjättärenä ja Kanssalunastajatterena. (58)

"Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista … (Ilm.5:9)

 

B – Minä olen hän, joka on liitetty JUMALALLISEEN KOLMINAISUUTEEN – Minä olen Ilmestyksen Neitsyt. (59)

Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. (Jes.44:6)

 

Tehokas petos

     

 Nämä ovat vain muutamia lukemattomista sanomista, jotka osoittavat, että Marian ilmestykset ovat selkeästi ristiriidassa Kirjoitusten kanssa. Ilmestysten tuhannet sanomat esittävät Kuningattaren, joka omistaa kaikki Kristuksen ominaispiirteet. Hänen sanotaan olevan meidän Välittäjämme, Esirukoilijamme, Puolustajamme, Kanssalunastajamme, Kärsivä Palvelijamme ja monessa muussa tehtävässä, jotka paljastavat hänen petollisen ohjelmansa.

 

Jotkut Marian ilmestysten kannattajat voivat protestoida tämän kaltaista päättelyä vastaan. Onko oikein keskittyä vain niihin sanomiin, jotka ovat ristiriidassa Kirjoitusten kanssa? Eikö meidän pitäisi kiittää Marian ilmestystä niistä hyvistä raamatullisista sanomista, joita hän lähettää? Eikö meidän pitäisi keskittyä elämän muuttumisiin ja hyvään hedelmään?

 

Vastaukseksi ajatelkaamme kuinka Saatana on kiusannut menneisyydessä. Kiusatessaan Jeesusta Saatana lainasi tarkasti Kirjoituksia. (60) Saatana tiesi, ettei voisi pettää Jeesusta suoralla valheella, vaan että hänen täytyy käyttää vaikeasti havaittavaa petosta. Samalla tavalla Saatana usein sekoittaa vaikeasti havaittavan valheen totuuteen. Hän on petoksen mestari. Ja kaikista petoksista suurimpia ovat ne, jotka ovat enimmäkseen totta.

 

 

Onko mahdollista, että samalla, kun ilmestysten sanomien pääosa näyttää harmittomalta, jopa raamatulliselta, niin ovela petos totuuteen sekoitettuna voisi johtaa monet alas polulle, joka vie ikuiseen turmioon? Saatana voi edistää hyviä ja jaloja tekoja niin kauan, kuin ne tinkivät suhteestamme Jeesukseen ja Hänen Sanaansa. Raamattu ilmoittaa painokkaasti, että Jumala ei jaa kunniaansa muiden kanssa. ”Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.” (Jes.42:8)

     

Kuningattaren ohjelma     

      

Kuka sitten on petturi? Varmaa on, ettei hän ole Raamatun nöyrä ja siunattu Neitsyt Maria. On surkuhupaisaa, että ilmestys itse paljastaa alkuperänsä: ”Minä olen Maria, Taivaan Kuningatar ja Enkelien Kuningatar.” (61) Ne jotka tuntevat Vanhan Testamentin kirjoitukset, tunnistavat välittömästi tämän Kuningattaren Jeremian ajan vääräksi jumalattareksi. Jeremian kirjan luvuissa 7 ja 44 Jeremia kehottaa Juudan lapsia katumaan Taivaan Kuningattaren epäjumalanpalvelustaan. Kun tutkimme kirjoituksia, huomaamme, että tämä demoninen olento on pyrkinyt pettämään Jumalan kansaa vuosituhansia. Ja kuten Salomo muistuttaa meitä, jos se on tapahtunut menneisyydessä, niin se voi tapahtua uudelleen. (62)    

    

Kun historia tulee päätökseensä, niin Taivaan Kuningattarella, joka esiintyy Raamatun Mariana, on erityinen ohjelma. Hän on antanut useita merkittäviä ennustuksia, mutta ehkä ei yhtään niin kiistanalaista kuin hänen ilmoituksensa, että roomalaiskatolinen kirkko julistaa hänet kanssalunastajattareksi. Kaikkien kansojen Valtiatar, kuten uskolliset häntä kutsuvat, antoi tämän merkittävän ennustuksen näkijä Ida Peerdeman’ille:

 

Jälleen kerran olen täällä. – Kanssalunastajatar, Välittäjätär ja Puolustaja seisoo nyt teidän edessänne. Minä olen valinnut tämän päivän: Tänä päivänä Valtiatar kruunataan. Herran Jeesuksen Kristuksen teologit ja apostolit kuunnelkaa tarkoin: Minä olen antanut teille opin selityksen. Tehkää työtä ja kysykää tätä oppia. Teidän pitäisi anoa Pyhältä Isältä tätä oppia. … Tällä päivämäärällä ”Kaikkien Kansojen Valtiatar” on vastaanottava virallisen tittelinsä ”Lady of All Nations.” [63]   

         

Paavi Johannes Paavali II viittaa Mariaan ”Kanssalunastajattarena”     

     

Nykyinen paavi Johannes Paavali II on soveltanut "Kanssalunastajattaren" titteliä Siunattuun Neitsyt Mariaan ainakin viidessä tilanteessa, mukaan lukien paavin opetukset joihin kuuluvat syvälliset teologiset selitykset Siunatun Neitsyt Marian ainoalaatuisesta osallistumisesta Jeesuksen Kristuksen suorittamaan ihmiskunnan sovitukseen. (64) Huhutaan, että paavi voi julistaa Marian "Kanssalunastajattareksi" hyvin pian. (65)      

      

Monien mariaanisten teologien mukaan oppi Kanssalunastajattaresta on oleva viimeinen ja lopullinen mariaaninen oppi ja se on avaava hänen Fatima'ssa luvatun voittoisan hallintonsa. Kirjailijat Ted ja Maureen Flynn selittävät, mitä he ja monet muut mariaaniset teologit uskovat pian tapahtuvan.

 

Viimeinen suuri tapahtuma on oleva Siunatun Äidin julistaminen Kanssalunastajattareksi, Kanssavälittäjäksi ja Puolustajaksi - katolisen kirkon viimeinen ja lopullinen mariaaninen oppi. (66)

 

Ensin oppi, sitten rauha

 

Kuten olemme lyhyesti painottaneet, niin Kuningatar on luvannut tuoda rauhan ja yhteyden kaikille lapsilleen. Tämä ei kuitenkaan tapahdu, ennen kuin hänet on julistettu Kanssalunastajattareksi.

 

** Kun oppi, mariaanisen historian viimeinen oppi, on julistettu, niin "Kaikkien Kansojen Valtiatar" on antava maailmalle rauhan, todellisen rauhan. Kansojen täytyy kuitenkin lukea minun rukoukseni yhteydessä Kirkon kanssa. Heidän täytyy tietää, että "Kaikkien Kansojen Valtiatar" on tullut Kanssalunastajattarena, Välittäjättärenä ja Puolustajana. Niin olkoon! (67)

 

Kun paavi on julistanut hänet Kanssalunastajattareksi, niin Kuningatar on yhdistävä kaikki uskonnot viittansa alle.                    

     

Kaikkien Kuningatar      

 

Marian kannattajat lainaavat usein Saint Louis de Montfort'ia, joka oli suuri Meidän Valtiattaremme ihailija. Hän ennusti että:

 

Marian valta riivaajien yli on oleva erityisen merkittävä viimeisenä aikana. Hän on ulottava Kristuksen valtakunnan epäjumalanpalvojiin ja muslimeihin ja on tuleva loistava aika, jolloin Maria on oleva ihmissydänten hallitsija ja kuningatar. (68)

 

Katolinen näkijä Agreda'n Maria, joka kirjoitti klassikon, Mystical City of God, välitti, mitä hänelle ilmoitettiin lopullisesta rauhan ajasta: 

 

Ennen Kristuksen toista tulemusta Marian täytyy enemmän kuin koskaan säteillä armoa, voimaa ja kauneutta tuodakseen epäuskoiset katoliseen uskoon. Marian valta viimeisinä aikoina riivaajien ylitse on oleva hyvin silmäänpistävä. Maria on ulottava Kristuksen hallinnon pakanoihin ja muhamettilaisiin ja se on oleva suuren ilon aikaa, kun Maria asetetaan valtaistuimelle Sydänten Valtiattarena ja Kuningattarena. (69)    

 

    

Rooma on hallitseva

 

Kun Maria ilmestyksessään puhuu yhteydestä, hän tarkoittaa yhteyttä roomalaiskatolisen kirkon alaisuudessa ja sen alaisuudessa "Maria" haluaa perustaa maailman yhteyden.

 

Sekä ihmiskunta (koko maailma) että Kirkko (roomalaiskatolinen kirkko) on kokeva tämän uuden ajan .... te tulette tästä päivästä lähtien näkemään valoni tulevan kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi, kunnes se ympäröi koko maailman, joka on silloin valmis avautumaan uudelle päivälle, joka on alkava minun Tahrattoman Sydämeni Voitolla maailmassa. (70)               

 

Todellinen kristittyjen jälleenyhdistäminen ei ole mahdollinen, ellei se tapahdu totuuden täydellisyydessä. Ja totuus on pysynyt muuttumattomana vain katolisessa kirkossa, jonka täytyy  säilyttää se, puolustaa sitä ja julistaa sitä kaikille pelotta. (71)

     

Sitä paitsi paavi Pius IX on antanut tämän merkittävän ennustuksen vuonna 1878 koskien Marian roolia maailman alistamisessa hänen Kirkolleen, roomalaiskatoliselle kirkolle:  

 

Me odotamme, että Tahraton Neitsyt ja Jumalan Äiti, Maria, kaikkein voimakkaimman esirukouksensa kautta on saava aikaan, että meidän Pyhä Äitimme, Katolinen Kirkko .... on saava lisääntyvää vaikutusvaltaa päivästä päivään kansojen keskuudessa ja kaikkialla, hallitseva merestä mereen, suuresta virrasta maan ääriin; että se on nauttiva rauhaa ja vapautta .... ja silloin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. (72)  

 

Muslimien kuningatar?

 

Ajattele niitä maailmamme alueita, jotka tänä päivänä ovat mahdollisia aikapommeja - ruutitynnyreitä, jotka odottavat, että jokin uskonnollinen kiistä ne sytyttäisi. Voiko kukaan edes kuvitella, kuinka uskonnolliset erimielisyydet voidaan ratkaista näillä alueilla? Kuka tänä päivänä tällä planeetalla elävä voisi toimia välittäjänä tai diplomaattina, jolla olisi kyky saada aikaan rauhanomainen ratkaisu? Jotta sellainen historiallinen tapahtuma tapahtuisi, niin vaadittaisiin yliluonnollinen ihme. Jotkut sanovat, että Marian ilmestykset ja sanomat, joita "Maria" antaa taivaasta, tarjoavat sellaisen mahdollisuuden.

 

Samalla, kun tämän kappaleen otsikko voi tuntua lukijasta oudolta, se kuitenkin pitää paikkansa, kuten tulemme näkemään. Kuinka voisi "Marialla" olla mitään vaikutusta miljooniin muslimeihin, jotka seuraavat Allahia? Ne, jotka ovat tutkineet muslimien pyhää kirjaa, Koraania, voivat olla tietoisia vastauksesta. Ensiksikin Koraani esittää Jeesuksen Kristuksen ainutlaatuisena profeettana, joka oli olemassa ennen lihaksi tuloaan, hänen ihmeellisen syntymänsä, Hänen tekemänsä ihmeet ja moraalisen suuruutensa. Muslimit kunnioittavat Jeesusta Kristusta. Koraani julistaa:

 

Enkelit sanoivat Marialle: "Allah kehottaa sinua iloitsemaan Hänen sanassaan. Hänen nimensä on Messias, Marian poika. Hän on oleva jalo tässä maailmassa ja tulevassa ja on oleva yksi niistä, jotka saavat suosion. Hän on saarnaava ihmisille kehdossaan ja miehuutensa parhaina päivinä ja on elävä hurskaan elämän." (73)     

 

On mielenkiintoista todeta, että Koraanissa käytetään Jeesuksesta lähes poikkeuksetta ilmaisua "Jeesus Marian Poika" ennemmin kuin "Jumalan Poika." Koraani kieltää jyrkästi, että Jeesus olisi "Jumalan Poika," mutta silti se pitää sekä Jeesusta että Mariaa suuressa arvossa. Vielä tärkeämpää kontekstimme kannalta on se tosiasia, että Marian sanotaan olevan Koraanissa ja muslimimaailmassa korkeammassa arvossa kuin Jeesus. Muslimit kuten katolisetkin puhuvat hänestä "Meidän Valtiattarenamme (Our Lady)." Häntä kunnioitetaan myös islamilaisessa maailmassa puhtaana ja pyhänä pyhimyksenä.

     

Maria Koraanissa

    

Edelleen Maria mainitaan peräti 34 kertaa Koraanissa. Lisäksi 19. suura Koraanissa on saanut nimensä Marian mukaan. Pelkästään näihin tosiasioihin perustuen on ilmeistä, että kaikki oikeaoppiset muslimit näkevät "Meidän Valtiattaremme" kaikista naisista siunatuimpana. Ajattele myös seuraavia kolmea suoraa lainausta Koraanista:

 

Ja muista enkelin sanat Marialle: He sanoivat: "Jumala on valinnut sinut. Hän on puhdistanut sinut ja ylentänyt naissuvun yläpuolelle." (74)

 

Messias, Marian Poika, ei ollut enempää kuin apostoli: muut apostolit kuolivat ennen häntä. Hänen äitinsä oli pyhä nainen. (75)

 

Johon hän (Jeesus) vastasi ja sanoi: "Minä olen Jumalan palvelija. Hän on antanut minulle Kirjan ja määrännyt minut profeetaksi. Hänen siunauksensa on ylläni, missä kuljenkaan ja Hän on kehottanut minua olemaan kestävä rukouksessa ja antamaan almuja, niin kauan kuin elän. Hän on kehottanut minua kunnioittamaan äitiäni ja on puhdistanut minut turhuudesta ja pahuudesta." (76)

     

Muslimit ja Marian ilmestykset

 

Vaikka on ilmeistä, että islaminuskoiset pitävät Mariaa kaikkien aikojen siunatuimpana naisena, niin merkitseekö se välttämättä, että muslimit reagoisivat Marian ilmestyksiin tai merkkeihin ja ihmeisiin kuten monet katoliset, protestantit ja ortodoksiset kristityt ovat tehneet? Kuuntelevatko muslimit näitä ilmestyksiä ja ottavat vaarin niiden sanomista? Saadaksemme vastauksen tähän kysymykseen, voimme tarkastella erästä Marian ilmestystä, joka ilmestyi miljoonille muslimeille 20. vuosisadalla.

 

 

 

(Valokuva) Tämä kuva Marian ilmestyksestä Egyptin Zeitoun'issa on yksi niistä muutamista, mitä koskaan on saatu filmille.

 

Ortodoksisessa koptikirkossa Egyptin Zeitoun'issa Kairon esikaupungissa tapahtui merkittävä tapahtumasarja. Nainen, jonka katselijat uskoivat olevan Maria, esiintyi ilmestyksen muodossa tehden merkkejä, ihmeitä ja parantamisia. Tämä sama nainen ilmestyi useana iltana joka viikko vuosien ajan. Valtava enemmistö tarkkailijoista oli muslimeja. Seuraavassa kuvaus tapahtumista Zeitoun'in ilmestysten ympärillä:        

 

Zeitoun'in ilmestykset .... näkyivät kaikille läsnä oleville ... ilmestystapahtumissa läsnäolijoiden lukumäärä vaihteli  muutamasta tuhannesta yli kahteen sataan tuhanteen illassa. Todistajien kokonaismäärä oli ehkä miljoonissa.

 

Useana iltana joka viikko tuhannet muslimit lankesivat polvilleen rukousmatoille, joita oli levitetty kaikkialle, missä vain oli tilaa ja itkivät majesteettisen, ihmeellisen, loistavan Meidän Taivaallisen Valtiattaremme hahmon edessä. Kaikki todistajat ovat yksimielisiä, että Nainen näytti koostuvan valosta, joka tavallisesti oli kirkas kuitenkin ajoittain heiketen.

 

"Marian, Jeesuksen Äidin" ilmestykset olivat tyynen eloisia, liikkuen kirkon katon yhdeltä puolelta toiselle ikään kuin tarjotakseen suoran näköyhteyden ympäröivälle väentungokselle, jossa monet kutsuivat häntä tulemaan omalla tavallaan. Ilmestys reagoi usein joukon lauluun tai lausuntaan näyttäen kumartavan tunnustavasti, tervehtien ja siunaten. Joskus hän teki rukouseleitä tai ojensi ja heilutti jotakin, joka näytti oliivin oksalta. Toisilla kerroilla tuhannet katselivat hänen loistavaa hahmoaan, joka usein hehkui sinertävän valkoista valoa, kun hän piti vasemmalla käsivarrellaan jotakin, joka näytti Jeesus-lapselta.

     

Zeitoun'in ilmestykset näyttivät koskettavan kaikkia todistajia, mukaan lukien niitä satoja, jotka spontaanisti parantuivat. Tri. Shafik Abd El Malik, M.B., B.Ch., M.D. Ain Shams'in yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta, joka johti seitsemän lääkärin ihmeparantumisia tutkivaa komiteaa, on dokumentoinut monia sellaisia tapauksia. (77) 

 

Merkki ihmiskunnalle

 

Ajattele, mitä se merkitsee - miljoonat muslimit vastaavat Marian ilmestykseen langeten polvilleen ja lausuen Koraania. Miksi nämä Allahin seuraajat vastasivat näihin merkkeihin ja ihmeisiin? Miksi he olivat niin varmoja, että tämä ilmestyksen nainen oli Maria? Jos tämän kaltaiset tapahtumat toistuvat 21. vuosisadalla koko maailman nähden, niin seuraako islamilainen yhteisö Taivaan Kuningatarta? Vaikka emme voi sanoa sitä varmasti, niin seuraavat lainaukset suoraan Koraanista voivat valaista asiaa:

 

Me (Allah) teimme Marian pojan ja hänen äitinsä merkiksi ihmiskunnalle ja annoimme heille suojan rauhallisella mäen rinteellä, jota raikas lähde kastelee. Apostolit! Syökää sitä, mikä on terveellistä ja tehkää hyviä töitä: Minä tiedän kaikki teidän tekonne. Teidän yhteisönne on vain yksi yhteisö ja minä olen teidän ainoa Herranne: siksi peljätkää minua. Silti ihmiset ovat jakautuneet ryhmittymiin, joista kukin iloitsee omista opeistaan. Jättäkää heidät harhaansa säädettyyn aikaan asti. (78)     

 

Ja naiselle (Maria), joka säilytti siveytensä. Me (Allah) puhalsimme häneen hengestämme ja teimme hänet ja hänen poikansa merkiksi ihmiskunnalle. Sinun yhteisösi on vain yksi yhteisö ja minä olen sinun Herrasi. Siksi palvele minua. Ihmiset ovat jakautuneet ryhmittymiksi, mutta meidän luoksemme pitää heidän kaikkien palaaman." (79)    

 

Yhteys merkkien kautta

 

Lisäksi Koraani näyttää asettavan voimakkaan korostuksen menneisyyden ja tulevaisuuden merkeille todistuksena, että Tuomion Päivä on käsillä. Koraani julistaa:

 

Ihmiskunnan tuomiopäivä lähestyy ja silti he kevytmielisesti pysyvät epäuskossa. He kuuntelevat pilkallisina jokaista uutta varoitusta, jonka Herra antaa heille: heidän sydämensä ovat nautinnoissa.... Vaikka me näytimme heille merkkejä, niin yhteisöt, jotka me hävitimme ennen heitä, eivät myöskään uskoneet. Tulevatko hekään uskomaan? (80)   

 

Koskien tätä "Tuomion hetkeä," joka näyttää olevan Tuomion Päivä, Allah julistaa: "Me tulemme näyttämään heille meidän merkkimme maan kaikilla alueilla ja heidän omissa sieluissaan, kunnes he selvästi näkevät, että tämä (Koraani) on totuus." (81)

 

Onko mahdollista, että merkit "Marialta" tulevat vakuuttamaan muslimit, että hän on merkki Allahilta? Voisiko tämä olla yksi "petollisista merkeistä ja ihmeistä", joista Jeesus varoitti? (82) Onko johdonmukaista päätellä, että Kuningatar merkkien ja ihmeiden kautta voisi vakuuttaa monet muslimit tulemaan osaksi maailmanuskontoa, joka sisältää Kristuksen nimen? Voisivatko nämä samat väärät merkit ja ihmeet pettää maailman?

        

Muslimit ja katoliset

 

Koraanin mukaan Raamattu on Allahin innoittama, vaikka juutalaiset ja kristityt ovat turmelleet sen tekstin. (83) On myös mielenkiintoista todeta, että sekä muslimit, että roomalaiskatolinen kirkko uskovat, että Allah ja Raamatun Jumala ovat sama. Lainaten Katolista Katekismusta me luemme:

 

Pelastuksen suunnitelma sisältää myös ne, jotka tunnustavat Luojan; ensi kädessä heitä ovat muslimit. Nämä tunnustavat pitäytyvänsä Aabrahamin uskoon ja yhdessä meidän kanssamme he palvovat yhtä ja armollista Jumalaa, ihmiskunnan tuomaria viimeisenä päivänä. (84)

 

Kuinka muslimit saadaan mukaan tähän pelastussuunnitelmaan? Voisivatko ilmestykset, jotka sisältävät lukuisia merkkejä ja ihmeitä, vaikuttaa "kristittyihin" ja muslimeihin, jotka palvovat samaa Jumalaa? Voisivatko he mahdollisesti yhdistyä tällä perusteella? Vastaus saattaa löytyä edesmenneen katolisen papin Isä Malachi Martin'in kirjasta "The Keys of this Blood":

 

Arvioidessaan Islamin tulevaisuutta paavi Johannes Paavali ottaa huomioon, että aidosti uskonnollisena uskona se sisältää tiettyjä perustotuuksia, jotka Pyhä Henki paljastaa kaikille hyväntahtoisille ihmisille ja että, Jumalan kaitselmuksessa Islam voi olla kynnys, josta käsin sen kannattajat voidaan valmistaa hyväksymään ainoa Jumalan tälle maailmalle antama historiallinen ilmestys. Paavi Johannes Paavali uskoo, että on tuleva päivä, jolloin Islamin sydän - joka on viritetty Kristuksen ja Kristuksen Äidin hahmoille - on vastaanottava tarvitsemansa valaistuksen. Paavi tietää, että siihen asti Islam on vastustava häntä, hänen kirkkoaan ja hänen geopoliittista näkyään. (85)

   

  

Vanha Äiti Uudelle Ajalle

 

On yksi asia nähdä kuinka muslimit ja katoliset voisivat löytää yhteisen ekumeenisen pohjan perustuen merkkeihin, ihmeisiin ja Marian ilmestyksiin liittyviin ihmeisiin. Epäilemättä tämä olisi yksi historian suurimmista uskonnollisista ihmeistä, sulkien piiriinsä yli kolmanneksen maailman väestöstä. Mutta on vielä toinenkin suuri ryhmä, joka täytyisi liittää maailmanuskontoon.     

 

Maailmassa on tänä päivänä satoja miljoonia ihmisiä, jotka uskovat Idän uskontojen jumaliin. Näihin voisivat kuulua ne miljoonat, jotka ovat kääntyneet itämaiseen uskontoon yleisesti Uudeksi Ajaksi kutsutun liikkeen kautta. On mielenkiintoista, että hindut, buddhistit, Pohjois-Amerikan intiaaniuskonnot, uusiaikalaiset ja muut samankaltaiset ryhmät jo painottavat jumalattaren palvontaa ja maata meidän elävänä, hengittävänä "Äitinämme." Nämä ryhmät opettavat, että kaikki uskonnot ovat samanlaisia ja että meidän täytyy yhdistyä ratkaistaksemme ihmiskunnan kohtaamien ongelmien paljouden.   

 

Kirja nimeltä Mary’s Message to the World sisältää satoja ilmestyksiä "Marialta", jotka ovat linjassa sekä New Age -ajattelun että  itämaisten uskonnollisten käsitysten kanssa. Vaikka monet katoliset kieltäisivät, etä tämä olisi sama Maria kuin se, joka ilmestyy katolisilla ilmestyspaikoilla, niin tärkeät katoliset Marian ilmestykset eivät ole koskaan halveksineet (discredited) ainoatakaan ilmestystä missään päin maailmaa. Päinvastoin kaikki ilmestykset korostavat, että hän ilmestyy kaikkialla mukanaan sama sanoma. Marian sanoma maailmalle voidaan löytää melkein jokaisesta New Age'n kirjakaupasta ja se voi olla yksi silta, joka yhdistää katolisen Marian ja New Age'n Marian. Seuraavassa muutamia tämän "Marian" sanomia maailmalle:

 

Jokainen uskonto on pohjimmiltaan, ulkoisten koristusten alla, Luojansa palvomista. Aina on kysymyksessä sama Luoja! Rukoiletko itään päin tai kohti alttaria, tai lauantaina tai sunnuntaina, niin se on kaikki palvontaa ... Salli meidän nähdä maailma kokonaisuutena ja jokainen kansa, jokainen uskonto tämän Suuren Kokonaisuuden osana. Suvaitkaa toisianne. Kaikki uskonnot ovat ihmisen tekemiä, Luojan innoittamia. Kaikki sanat, jotka on kirjoitettu Pyhiin Kirjoihin on kirjoitettu yhteydessä Luojaan. (86)

 

Jälleen kerran ei ole yllätys, että "Marian" sanoma on yhteys: "On tärkeää, että maailma liittyy yhteen tällä hetkellä rukoilemaan Jumalaa. Rukoilkaa rauhaa maan päälle ja ihmisten keskuuteen. Minä pyrin sulkemaan kaikki ihmiset rakkauteeni. "Minä haluan ympäröidä kaikki ihmiset maan päällä turvaverkolla, joka on pelastava teidän sielunne." (87) Vielä lopuksi tämä huudahdus: "Vain kokonaisuutena ihmiskunta voi jatkaa eteenpäin. Pian on tapahtuva jättiläismäinen hyppäys eteenpäin." (88)

 

     

Jumalattaren paluu (Reemergence of the Goddess)

 

New Age'n ja Idän uskontojen piireissä monet tunnustavat jumalattaren jälleen esille tulemisen suuren merkityksen. Hän on aina näytellyt  tärkeää osaa heidän uskonkäsityksissään ja palvonnassaan. Niinpä sellaiset kirjat kuin "The Goddess Re-Awakening" ennustavat hänen voittoisaa paluutaan:  

 

Mutta Jumalattaren itsensä läsnäolo ei ole koskaan poistunut hänen pyhästä paikastaan tietoisuudessamme ja nyt kun olemme tulossa siihen, joka monista tuntuu olevan "uusi aika", me tunnemme, että Jumalatar on jollakin tavalla tulossa takaisin luoksemme. Mutta millaisessa asussa, on tällä hetkellä epäselvää." (89)

 

Edelleen ne, jotka kannattavat Idän uskontojen ja New Age'n oppeja ovat avoimia mille tahansa muodolle tämä palaava kuningatar omaksuukaan. Caitlin Matthews'in, kirjan "Sophia Goddess of Wisdom" kirjoittajan mukaan, tämä jumalatar on esiintynyt eri muodoissa menneisyydessä ja on varmasti pian palaava. Matthews kirjoittaa:

 

Olen siis etsinyt Viisauden Jumalatarta monien nimien ja titteleiden alta, kuten Luonto, Maailma-Sielu, Siunattu Neitsyt ja Shekina, sekä myös hänen tavallisemmista määrityksistään. Kukin niistä on säilyttänyt jonkin osan jumalattaren kuvasta, joka kuten särkynyt peili, odottaa korjaustaan.... Mikään ei viivytä Jumalattaren toista tulemista, joko Sofian asussa tai jossakin muussa muodossa. (90)

     

Jumalallisen Naiseuden  - Jumalattaren - jälleen esiin tuleminen 20. vuosisadalla on alkanut murtaa oikeaoppisen uskonnon ja sosiaalisen konservatismin pystyttämiä muureja. Ensimmäistä kertaa kahteen tuhanteen vuoteen ideaa Jumalattaresta luomakunnan keskeisenä akselina ollaan toivottamassa tervetulleeksi. (91)

 

Kirjailija Carol Christ selittää tarkemmin tätä innostunutta reaktiota Jumalallisen Naiseuden jälleen esiin tulemiselle kirjassaan "Rebirth of the Goddess": 

 

Eräs kaikkein yllättävimmistä kehityskuluista 20. vuosisadan lopulla on Jumalattaren uskonnon jälleensyntyminen läntisissä kulttuureissa.... Amerikassa, Euroopassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa sadat tuhannet naiset ja kasvava määrä miehiä, jotka on kasvatettu raamatullisissa uskonnoissa, ovat löytämässä uudelleen Jumalattaren kielen, symbolit ja rituaalit. (92)

     

Kuningattaren valeasut    

 

Em. lainaukset mielessämme, seuraava paljastus katoliselta näkijältä, Sisar Maria Natalie'lta, on varsin valaiseva. Koskien Taivaan Kuningattaren tulevaa hallintoa sisar Natalie sanoi:

 

Minä näin, että kun loistava rauha saapuu ja rakkaus hallitsee, niin on oleva vain "yksi lauma ja yksi paimen." Maria, kaikkien uskovaisten Äiti, on kaitseva sielujen elämää, esiintyen eri muodoissa. Hän on oleva Tulevan Ajan Kuningatar. Kuningatar on oleva valkoinen valkoisille, musta mustille ja keltainen keltaihoisille .... Hänen viittansa on peittävä koko maan, hänen kruununsa on koristava sen. Hänen Sydämensä on ohjaava koko maailmaa aina viimeisen Tuomion tulemiseen asti. (93)     

     

Buddhistien ja hindujen Jumalattaret

 

Olisi helppo kirjoittaa kokonainen kirja kuvaamaan Jumalattaren jälleensyntymistä, joka on parhaillaan tapahtumassa kulttuureissa ja uskonnoissa ympäri maailman. Tämän artikkelin tarkoituksen kannalta riittää, kun esitämme vain muutamia esimerkkejä tämän naispuolisen jumaluuden laajalle levinneestä palvonnasta ja tärkeydestä. Esimerkiksi tiibetiläiset buddhistit palvovat naispuolista Pelastajatartaan, jota kutsutaan nimellä Jumalatar Tara.

 

Ehkä koska sellainen käsite oli liian abstrakti monille, niin vähitellen Mahayanna -buddhismissa syntyi tarve naishahmolle ... Tällaiseksi hahmoksi tuli Tara, Pelastajatar, jonka nimi merkitsee tähteä. Taran kunnioitus näyttää alkaneen seitsemännen ja kahdeksannen vuosisadan vaiheilla Intiassa.... Jumalatar Taran palvonta on nyt yksi laajimmalle levinneistä tiibettiläisistä kulteista ... ylhäisimmästä alhaisimpaan tiibettiläisillä on Taran kanssa henkilökohtainen ja kestävä suhde, jota ei voi rinnastaa mihinkään toiseen yksittäiseen jumaluuteen ... Tara toisin sanoen on tiibettiläisen buddhismin Jumalallinen Äiti, hellä, kaunis, läheisesti ja henkilökohtaisesti välittävä jumaluus, joka suojelee kaikkia puoleensa kääntyviä ... (94)

 

Tämä Jumalatar Taran kuvaus on huomattavan samankaltainen kuin näkijöiden antamat kuvaukset "Siunatusta Äidistä". Eikä buddhismi ole mitenkään ainutlaatuinen, mitä tulee heidän rakkaiden jumalatartensa palvontaan ja niitä kohtaan tunnettuun kiintymykseen - kaikki Idän uskonnot palvovat naispuolisia jumaluuksia. Esim. hindu-uskonnot ovat vertaansa vailla jumalatarten kunnioittamisessaan, kuten kirjailija David R. Kinsley kuvailee:

 

Yksi muinaisten ja monimutkaisten hindujen uskonnollisten perinteiden silmäänpistävimpiä piirteitä on jumalattaren palvonnan tärkeys. Veda-runoissa, hindujen varhaisimmissa kirjoituksissa, tunnetaan huomattava määrä jumalattaria. Nykyajan hinduismissa jumalatarten lukumäärä ja suosio on huomattava. Ei mikään toinen elävä uskonnollinen perinne esittele sellaista jumalattaren palvonnan muinaista, jatkuvaa ja omapiirteistä historiaa. (95)

     

On loputon määrä todisteita koskien naispuolisten jumaluuksien merkitystä maailman kulttuureille ja uskonnoille. Olkoon kyseessä Amerikan intiaanien pyhä nainen, joka tunnetaan nimellä “White Buffalo Calf Pipe Woman,” tai "Shing Moo" eli kiinalaisten "Pyhä Äiti", niin yksi asia on yhteneväinen, he kaikki palvovat voimakasta, mutta silti rakastavaa jumalatarta.

       

Kuka on tämä Kuningatar?    

     

Ilmestyskirja varoittaa väärästä uskontojärjestelmästä. Raamattuun uskovat kutsuvat tätä globaalia uskontoa vääräksi morsiameksi. Apostoli Johannes nimesi tämän väärän seurakunnan portoksi. Kirjoitukset osoittavat myös, että portto liittyy ”Kuningattareen”. Ilm. 18. luvussa sanotaan:

 

Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa …. Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä, sen tähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut. (96)

 

Johannes ei ollut ainoa profeetta, joka näki kuningattaren ja että tämä kuningatar tuomittaisiin koko maailman nähden aikakauden lopussa. Profeetta Jesaja myös varoitti petollisesta naisesta nimeltä ” neitsyt, tytär Babylon”, jonka Jumala tulisi tuomitsemaan. Jes. 47. luvussa sanotaan:

 

Astu alas ja istu tomuun, sinä neitsyt, tytär Baabel, istu maahan, valtaistuinta vailla, sinä Kaldean tytär; sillä ei sinua enää kutsuta hempeäksi ja hekumalliseksi. Tartu käsikiviin ja jauha jauhoja, riisu huntusi, nosta helmuksesi, paljasta sääresi, kahlaa jokien poikki. Häpysi paljastuu, häpeäsi näkyy; minä kostan enkä ainoatakaan armahda. Meidän lunastajamme nimi on Herra Sebaot, Israelin Pyhä. Istu äänetönnä ja väisty pimeään, sinä Kaldean tytär; sillä ei sinua enää kutsuta valtakuntien valtiattareksi. (97)

 

Kuka on tämä ”valtakuntien valtiatar” (engl. KJV-käännöksen mukaan Lady of Kingdoms, suom. huom.), josta Jesaja profetoi? On ilmeistä, että hän on naisolento, joka on näytellyt petollista osaa ja on jollakin tavalla yhteydessä muinaisen Baabelin (Babylonin) pakanauskonnon menoihin. Jesajan sanoissa on ankaraa kostoa ja tuomiota niille, jotka ovat hyljänneet oikean Lunastajan, ”Israelin Pyhän” – HERRA Sebaot on Hänen nimensä.

     

Me näemme raamatunhistoriasta, että kuningatar (Taivaan Kuningatar) on näytellyt menneisyydessä merkittävää osaa ihmisten pettämisessä. (98) Onko mahdollista, että tämä sama Kuningatar pettäisi maailman vielä kerran? Onko Marian ilmestyminen valmistamassa tietä sellaiselle petokselle?

 

 

 

Jumalattaren paluu

 

Niitä, jotka eivät vieläkään halua ottaa vaaria Raamatun varoituksista, että Babylonin kaltainen kirkko tulee esiin uudelleen, pyydämme harkitsemaan seuraavaa lainausta kirjasta ”Myths of the Female Divine Goddess (suom.Naisjumalattaren myytit)”:      

 

Jumalatar ei ole kuitenkaan milloinkaan kuollut ja yksi aikamme tärkeitä hengellisiä ja psykologisia ilmiöitä on ollut hänen uudelleen esiin tulemisensa merkittävänä läsnäolona elämässämme. Hän on saanut keskeisen aseman useissa suurissa maailmanuskonnoissa – erityisesti katolisuudessa ja hinduismissa. Jumalatar on elvytetty moderneissa kulteissa, joiden hengellisiä esi-isiä ovat maan kultit Demeter, Isis ja Asera. Hän on tehnyt itsensä tunnetuksi modernin tieteen, varsinkin psykologian ja ilmastotieteen vertauskuvissa, myyteissä. Hän ilmaissut itseänsä poliittisesti ja sosiologisesti liikkeessä uuden eheyden puolesta – uuden hengellisen, psykologisen ja fyysisen ekologian puolesta – joka on voima sen takana, jota me kutsumme naisten liikkeeksi. Jumalatar on palaamassa, koska häntä tarvitaan. 

 

Jumalattaren paluu patriarkaalisessa uskonnollisessa yhteydessä on selvimmin kuvattu Neitsyt Marian etenemisessä alkuperäisestä asemastaan UT:n nöyränä synnyttäjänä ja murehtivana äitinä tahrattomasti syntyneen Taivaan Kuningattaren asemaan….. Vuosisatojen saatossa muitakin kansan perimätietoja kiinnittyi Mariaan. Erikoisia jumalatarkakkuja uhrattiin hänelle, kuten aiemmin Aseralle. (99)

 

Lopuksi vielä yksi lainaus samasta kirjasta, joka edelleen todistaa, että Babylonismia (Tai Baabelismia, ollaan siis menossa ”Kohti suurta Baabelia”, mikä oli nimenä Uuras Saarnivaaran kirjalla jo vuosikymmeniä sitten. Suom. huom.) ollaan elvyttämässä kristinuskon nimissä:

     

Mutta Kuningattarena Marian valta kasvoi. Hän oli Kirkko itse, joka piti sisällään Kristuksen. Hänestä tuli eräässä mielessä Kristuksen Morsian ja sellaisena häneen usein viitattiin. Jälleen kerran Jumalatar oli tullut esiin liitossa pyhitetyn poika-rakastajan kanssa. Kirkkoja nimettiin enemmän hänen mukaansa kuin muiden pyhien tai Jeesuksen mukaan. Marian patsaat ja kuvat tulivat jäädäkseen sekä yksityisen että julkisen palvonnan kohteiksi. Näissä teoksissa Maria kuvataan useammin kruunattuna kuningattarena kuin nöyränä palvelustyttönä. Joskus hän pitää kruunattua Kristus-kuningasta sylissään, kuten Isis Egyptin faaraoita. Monet Neitsyt Marian kuvista ja patsaista, varsinkin Ranskassa, esittävät Mustaa Madonnaa, liittäen Marian muihin Mustiin Jumalattariin, joiden väri heijastaa Jumalattaren alkuperän pimeää pohjaa. Näihin palvonnan kohteisiin on liitetty maagisia voimia ja joskus outoja rituaaleja ja juhlamenoja. (100)

     

Lähtekää ulos hänestä

           

Näitä lainauksia lukiessa on ilmeistä, että Baabelismin elpyminen Kristuksen nimissä on käynnissä. Raamattu osoittaa, että porton väärä uskonto on sulkeva piiriinsä koko maapallon. (101) Hänen väärä kirkkonsa on koostuva ihmisistä kaikista kansoista, kansanjoukoista ja kielistä. Mutta Jumalan kutsu kuuluu: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. (Ilm.18:4)

 

Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella - sillä hän on epäjumalanpalvelija - ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa. Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan. (Ef.5:5-7)

       

Hyvä uutinen

 

Toivottavasti tämä kirjanen on avannut silmäsi näkemään sen epäjumalanpalveluksen, joka on käynnissä ympäri maapallon. Nyt sinä voit nähdä tämän petoksen Jumalan Sanan linssin läpi ja tahdot tietää kuinka paeta Jumalan tuomiota. Ne jotka seuraavat Kuningatarta, uskovat voivansa pelastua hyvillä teoilla ja palvomalla häntä. Marian ilmestyksen mukaan Marian rukoileminen, Ruskeaan Viittaan tai Ihmemetalliin pukeutuminen, ehtoolliseen osallistuminen ja muut uskonnolliset, teot ovat keinoja saavuttaa iankaikkinen elämä. Kuitenkin ainoa pelastava evankeliumi löytyy Raamatusta.

Evankeliumi tarkoittaa yksinkertaisesti ”hyvä uutinen.”  Aadamin, Eevan ja paratiisin lankeemuksen ajoista lähtien ihmiskunta on ollut kirouksen alainen. Avuttomina syntisinä me olemme syntiemme tuomion alla. Synnin palkka on kuolema, sekä fyysinen kuolema että ikuinen kuolema tulisessa järvessä. Jumala vihaa syntiä eikä päästä mitään saastaista taivaaseen. Tämä on ihmiskunnan kauhistuttava tila. Me kaikki tarvitsemme hyvän uutisen ja meillä on se Jeesuksessa Kristuksessa! Jeesus maksoi täyden rangaistuksen synneistämme ristillä. Hän oli meidän sijaisemme – kuoli meidän puolestamme syntiemme tähden. Hän maksoi syntiemme vaatiman kuolemanrangaistuksen. Kuten Jesaja sanoo, Jumala pani Jeesuksen sielun vikayuhriksi synnin vuoksi. (102) Jokaisella ihmisellä maan päällä on oikeus ottaa vastaan Jumalan ilmainen anteeksiantamuksen lahja. Tämä on se hyvä uutinen! Asettamalla luottamuksemme Jeesukseen, että hän maksoi syntivelkamme, me voimme käydä sisälle taivaaseen! Langenneessa luonnossamme meistä tuntuu, että meidän on pakko ansaita Jumalan suosio. Me kuvittelemme olevamme niin hyviä, että ansaitsemme pelastuksen. Jumalan Sana on kuitenkin selvä, ei kukaan voi ansaita pelastusta. Emme voi ansaita lahjaa. Voimme vain ottaa sen vastaan uskon kautta.

 

Mutta minä ilmoitan, mitä on sinun vanhurskautesi ja sinun tekosi; ne eivät sinua auta. (Jes.57:12)

 

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef.2:8-9)

 

…pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,  (Tiit.3:5)

 

Vain Jeesus pelastaa

 

Raamatun hyvä uutinen on esitetty selvästi ja yksiselitteisesti. Alusta loppuun Jumalan Sana julistaa, että pelastus on yksin uskosta yksin Jeesukseen. Tässä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi: (103)

 

 Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt. (Joh.6:29)             

 

Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". (Apt.16:30-31)

 

Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi (Room.4:5)

     

 

Ole täydellinen tai tuhoudu 

 

Miksi Jeesus on ainoa tie? Miksi emme voi ansaita pelastusta? Eivätkö hyvät ja hurskaat teot miellytä Jumalaa?

 

Vuorisaarnassa Jeesus sanoi, ”… olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." (Mt.5:48). Jeesus yksinkertaisesti toisti, mitä Jumalan laki oli jo määrännyt: ” Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä.” (5.Moos.27:26). Jumalan itsensä kivitauluihin kirjoittama laki vaatii täydellisyyttä. Ansaitakseen taivaan ihmisen täytyy totella Jumalan lakia kokonaisuudessaan.

 

Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä. (5.Moos.18:13)

 

Sillä joka pitää koko lain, mutta kuitenkin rikkoo yhdessä kohdassa, on syyllinen kaikessa.

                 

Oletko ollut täydellinen ajatuksissa, sanoissa ja töissä? Jeesus sanoi, että jos olet koskaan himoinnut sydämessäsi, niin sinä olet huorin tekijä sydämeltäsi (Mt.5:27-28). Hän sanoi, että viha vastasi murhaa (Mt.5:21-22). Hän sanoi, että jokainen puhuttu valhe on paholaisesta (Mt.5:37). Oletko koskaan valehdellut? Vihannut? Himoinnut sydämessäsi? Jos vastasit kyllä näihin kysymyksiin, niin olet myöntänyt olevasi sydämeltäsi valehtelija, murhaaja, huorin tekijä. Jeesus sanoi, että meidät tuomittaisiin jopa yhdestä turhasta sanasta (Mt.12:36). Vaikka ainoa syntisi olisi, että juorusit tai puhuit pahaa toisesta, sinut todettaisiin syylliseksi tuomiopäivänä.

     

Kolmas käsky sanoo selvästi: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.” (2.Moos.20:7) Oletko koskaan käyttänyt Jumalan tai Jeesuksen nimeä kirosanana? Oletko käyttänyt Herran nimeä kevyesti tai epäkunnioittavasti? Jos olet, niin olet rinnastanut Luojasi – Hänet, joka antoi sinulle elämän, silmäsi, korvasi, auringonlaskut, kukat, ravinnon, perheen ja ystävät…, sinä olet rinnastanut Hänet kirosanaan. Olet lausunut Hänen nimensä turhaan. Kaikki, jotka pilkkaavat Luojan pyhää nimeä, ovat vailla puolustusta seisoessaan Jumalan valtaistuimen edessä.

 

Jumala on pyhä ja Hän vihaa kaikkea syntiä. Jokainen synti tullaan tuomitsemaan. Onpa syntisi epäjumalanpalvelusta, itsekkyyttä, ylpeyttä, kateutta, juopottelua tai jokin muu rikkomus, niin sinut havaitaan syylliseksi sinä päivänä, jolloin Jumala tuomitsee maailman vanhurskaudessa. Raamattu sanoo selvästi: ”Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.” (Hes.18:4) Ja muista, että Jumala näkee jokaisen menneisyyden ajatuksen, sanan ja teon, kuin se olisi juuri tapahtunut. Mikään ei ole Hänen pyhiltä silmiltään salassa.

 

Edelleen me emme voi tehdä mitään menneisyytemme puhdistamiseksi. Yksikään hyvä työ ei lepytä Jumalaa. Vanhurskaana tuomarina Hän vaatii, että synnin rangaistus on maksettava. Rangaistus on kuolema ja ikuinen ero Jumalasta helvetissä (Room. 6:23).

 

Teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule. (Jes.59:2)

 

Jumalan täydellinen peili

 

Laki on Jumalan pyhä peili. Kun katsomme Jumalan lakiin, näemme itsemme Jumalan vanhurskauden näkökulmasta. Kymmenen käskyä (2.Moos.20) ja Jeesuksen sanat paljastavat, kuinka kaukana me itse kukin olemme Jumalan täydellisyyden vaatimuksesta. Itse asiassa Raamattu sanoo, että meidän sydämemme on toivottoman paha (Jer.17:9). Me olemme luonnostamme valehtelijoita, varkaita, huorin tekijöitä, murhaajia, pilkkaajia ja epäjumalan palvelijoita sydämessämme (Mt.15:19). Laki paljastaa, että me tarvitsemme sydämen siirron! Ei yksikään luotu ihminen ole riittävän hyvä taivaaseen omien ansioidensa ja tekojensa perusteella.

 

Jesaja kertoo meille, että Jumalan näkökulmasta ”kaikki meidän vanhurskautemme (hyvät teot) ovat kuin saastaisia riepuja.” Tämä merkitsee, että Jumala on hyljännyt kaikki meidän hyvät tekomme. Miksi? Koska Jumalaa ei voi lahjoa eikä pilkata. Hän on antanut Poikansa synnin maksuksi. Jos me yritämme ansaita taivaan, niin me hylkäämme Kristuksen täytetyn työn.

 

Tutkimalla Jumalan lakia, voimme käsittää, että tarvitsemme Vapahtajaa. Laki paljastaa turmeluksemme syvyydet (Room.7:13). Kuitenkaan Jumalan käskyt eivät voi pelastaa meitä. Peili ei voi puhdistaa, mutta pystyy kyllä paljastamaan todellisen tilamme sellaisena, kuin Jumala meidät näkee. ”Sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.” (Room.3:20) Laki on lopultakin tarkoitettu osoittamaan meille Vapahtajaa.

 

Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. (Gal.3:24)

 

Kristus – lain ja profeettojen täyttymys

 

Raamatun valtava uutinen on, että Jeesus täytti lain täydellisyyden vaatimukset meidän puolestamme (Mt.5:17). Hän teki aina vain sitä, joka miellytti Isää (Joh. 8:29). Jeesus oli täydellinen ajatuksissa, sanoissa ja töissä.

     

Koko ihmiskunta on synnin kirouksen alla. Kuitenkin ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme.” (Gal.3:13). Jeesus tarjoaa ilmaiseksi Hänen vanhurskauden vaatettansa saastaisen synnin asumme tilalle. Jeesus osti pelastuksemme ristillä ja tarjoaa sitä lahjana kaikille, jotka kääntyvät pois luottamasta omaan hyvyyteensä ja panevat luottamuksensa ja toivonsa Häneen. Syntiemme rangaistus on täysin maksettu. Juuri siksi me kutsumme sitä Hyväksi Uutiseksi!

             

Kuinka voimme olla varmoja, että Jeesus on ainoa Vapahtaja? Raamattu määrittelee joukon tarkkoja ominaisuuksia, jotka Messiaan täytyy toteuttaa.

 

1.      Hänen täytyy olla täydellisesti ihminen voidakseen maksaa ihmiskunnan synnit (1.Kor.15:21)

 

2.      Hänen täytyy olla täydellisesti Jumala voidakseen maksaa äärettömän hinnan ihmiskunnan synneistä (2.Kor.5:18-19).

 

3.      Hänen täytyy täyttää Jumalan koko laki täydellisesti (Mt. 5:17).

 

4.      Hänen täytyy vuodattaa verensä maailman synnin vuoksi (Room. 6:23).

 

5.      Hänen täytyy kuolla sijaisenamme maailman synnin vuoksi (Room. 6:23)

 

6.      Hänen täytyy nousta kuolleista ja voittaa kuolema ja Saatana (Ps. 16:23)

 

Raamatun edellytykset sulkevat pois kaikki muut paitsi Kristuksen. Ei yksikään ihminen, ei Maria, ei pyhimykset, ei enkelit, ei Muhammed, ei Krishna, ei Buddha, ei Konfutse eikä kukaan luotu olento ole täyttänyt sitä, mihin vain Jumalihminen pystyi.

 

Jeesus on ovi     

 

Marian ilmestysten sanomat johtavat seuraajia uskomaan, että taivaaseen vie monia teitä. Tämä saa tietysti hyvän vastaanoton maailman taholta, mutta se on ristiriidassa Raamatun opin kanssa, että Jeesus on ainoa tie. Läpi historian ihminen on aina pyrkinyt saavuttamaan Jumalan monilla keinoilla. Raamattu valaisee niistä yleisimpiä. Niitä ovat ulkoinen esiintyminen, uskonto, rituaalit, hyvät työt, lain noudattaminen ym. Kuitenkin Jumala hylkäsi nämä keinot ja osoitti kansallensa tulevaa Jumalan Karitsaa, joka ottaisi maailman synnit päällensä. Yksin Hänen sijaiskuolemansa voi tyydyttää Jumalan oikeuden. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo, että tie kadotukseen on lavea ja monet menevät sinne, mutta harvat menevät ahtaasta portista kaidalle tielle, joka johtaa ikuiseen elämään.

 

Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Mt. 7:13-14)

 

Jeesus on tie, joka vie taivaaseen. ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.” (Joh.10:9) Vertaa Jeesuksen sanoja seuraavaan sanomaan Our Lady of San Nicolas’ilta, jonka sanomat paikallinen katolinen piispa on hyväksynyt: ”Lapseni, minä olen taivaan ovi ja maan apu.” (104)

          

On traagista, että Jeesus sanoi monien pyrkivän taivaaseen toisesta ”ovesta.”  Monet yrittäisivät mennä taivaaseen eri tietä kuin Kristuksen kautta.

 

Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri. (Joh.10:1)

     

Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat? Niin hän sanoi heille: "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.  Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: 'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'. Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'. Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.' (Lk.13:23-27)

 

Ainoa portti, joka vie ikuiseen elämään on Jeesus Kristus. Silti seuraava sanoma ”Marialta”, joka myös on katolisen kardinaalin ja piispan virallisesti hyväksymä, väittää Marian olevan portti: ”Minä olen Portti, joka avaa teille pelastuksen, koska sen kautta jokaisen teistä täytyy käydä tullaksenne henkilökohtaiseen kohtaamiseenne Herran kanssa. Tämän vuoksi minun Poikani Jeesus on asettanut minut koko ihmiskunnan tosi Äidiksi. Vain jos te käytte tästä minun Portistani, te voitte saavuttaa pääsyn taivaalliseen paratiisiin….” (105)

 

Päinvastoin, vain kääntymällä Nasaretin Jeesuksen Kristuksen, ainoan Herran ja Vapahtajan, puoleen, sinä voit pelastua. Jos sinä luotat johonkin muuhun, sinut on johdettu harhaan. Käänny Hänen puoleensa tänään.

”Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.   Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.”  (1.Joh.5:11-12)

 

Loppusanat

 

Jos olet lukenut tämän kirjasen ja olet ajatellut sen sisältöä, niin kirjoittajan toive on, että varaisit hetken aikaa ja harkitsisit seuraavia tärkeitä näkökohtia. Monia tosiasioita on esitetty ja lukuisia Raamatun kohtia lainattu. Nyt sinun sopii tehdä joitakin johtopäätöksiä.

       

Kuvittele, että olisit tuomari tai lautamies oikeudessa. Minkä tuomion antaisit, jos sinulta pyydettäisiin lopullista päätöstä? On selvää, että tämä kirjanen on vain lyhyt yleiskatsaus paljon laajemmasta skenariosta. Perustuen esitettyyn informaatioon, sinulla kuitenkin on kylliksi tietoa tehdäksesi viisaan päätöksen.

 

Jotkut tämän kirjasen lukeneet ovat epäilemättä pilkkaajia ja kieltäytyvät ajattelemasta vakavia seurauksia niille, jotka hyväksyvät Marian ilmestykset pyhinä ja Jumalalta tulleina. Toiset voivat todeta ilmestysten merkittävyyden, mutta silti kieltäytyvät tekemästä mitään päätöstä. Toiset epäilemättä vakavasti pohtivat lukemaansa ja muuttuvat ikuisesti. Jokaisella on vapaa tahto ja mieli. Viisaita valintoja voidaan tehdä perustuen havaittaviin todisteisiin. Miten sinä suhtaudut tämän kirjasen informaatioon, on kokonaan sinun asiasi. 

 

On yleisesti tiedossa, että tuomareilla ja lautamiehillä on velvollisuus päättää, mikä on totta ja mikä ei. On ehkä hyödyllistä esittää sinulle seuraava kysymys: Onko Maria ”Kaikkien Kuningatar”, vai onko Jeesus ainoa ”Hallitsija, kuningasten Kuningas ja herrojen Herra?” (106) Ovatko Marian ilmestykset todella Raamatun Marialta, vai voisivatko ne olla osa saatanallista petosta maailman pettämiseksi Jeesuksen nimissä viimeisinä päivinä ennen Messiaan paluuta? (107)

     

Samalla kun ilmestykset vaativat, että maailman täytyy hyväksyä hänen rauhansuunnitelmansa, niin Raamattu julistaa, että Jeesus on Rauhan Ruhtinas. (108) Ja edelleen, kun Jeesus julisti rohkeasti, että Hän on ”kaita tie” ja ainoa tie, niin ilmestysten ”Taivaan kuningatar” ja roomalaiskatolisen kirkon Kuningatar näyttää vihjaavan, että tie pelastukseen on kovin leveä ja levenee päivä päivältä.

 

Jeesus sanoi lopullisesti: ” Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (109) Raamatusta voimme myös lukea, että Maria, Jeesuksen äiti, sanoi: ” Mitä hän teille sanoo, se tehkää.” (110) Tämän kirjasen tekijät yhtyvät näihin Marian sanoihin.

 

Eräässä tilanteessa Jeesus sanoi: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (111) Jos Jeesus sanoi näin ja hänen äitinsä oli sitä mieltä, että meidän pitäisi hyväksyä kaikki, mitä Hän sanoi, niin eikö meidän pitäisi epäillä, kun ilmestysten Maria esittää väitteitä sanoen osallistuvansa lunastuksen prosessiin. Nämä väitteet eivät ole vain ristiriitaisia Jeesuksen sanojen kanssa. Sellainen idea on rienaava ja harhaoppinen.

 

Ratkaisun aika       

     

Voisiko “Kaikkien Kuningatar” olla petturi? Ja jos, niin mitä pitäisi tehdä? Sen hyväksyminen, että ilmestysten Marian esittämät väitteet ovat samanarvoisia Pyhien Kirjoitusten kanssa, olisi hengellinen itsemurha. Hänen paljastamisensa olisi johdonmukaista raamatullisen velvoituksen kannalta varoittaa ihmisiä vääristä opettajista ja petollisista merkeistä ja ihmeistä. Tämän kirjasen tekijät ovat kirjoittaneet nämä sivut mielessään juuri tämä päämäärä. He ovat tunteneet, että on hätätila antaa varoitushuuto.

 

Lukijan on nyt valittava. Minkä päätöksen sinä teet? Joko Jeesus Kristus on kuningas yksin tai ilmestysten Maria on Kaikkien Kuningatar! Jos sinä valitset naisen, joka sanoo olevansa Kanssalunastajatar, sinä teet valinnan, jota ei löydy Raamatusta. Toisin sanoen sinä olet hyväksynyt valinnan, joka perustuu kokemukseen, joka ylittää sen ilmoituksen, joka on annettu Jumalan Sanassa. Sellaisen valinnan, ellet sitä muuta, seuraus Raamatun mukaan on iankaikkisuus helvetissä. (112) Jos valitset Jeesuksen, vietät iankaikkisuuden taivaassa Hänen kanssansa. Jeesus ei pakota sinua tekemään päätöstä. Sinun täytyy valita.

 

Tässä vaiheessa sinä ehkä edelleen ihmettelet, mitä voin tehdä? Ehkä tunnet olevasi ansassa. Ehkä juuri havaitsit, että näin on, etkä tiedä kuinka päästä vapaaksi. Vastaus on yksinkertainen. Jos olet lukemassa tätä lausetta, niin sinulla on vielä aikaa. Pyydä Jeesusta Kristusta antamaan sinulle syntisi anteeksi. Luota yksin Häneen, että Hän pelastaa sinut.

     

Sana yksin on avain. Muista, että jos haluaa pelastua, niin ei ole toista tietä, kuin kaita tie. Ei ole mitään muuta, joka pelastaa sinut. Ei Maria. Ei yksikään ihminen tai ihmistekoinen oppi. Ei kirkko. Ei perinne. Ei sakramentit. Sinä pelastut vain Jumalan armosta, et ihmisen töistä etkä jonkun Mariana esiintyvän naisen ilmestymisistä.

 

Iankaikkinen elämä on Jumalan lahja. Hyväksy yksinkertainen evankeliumi tai hylkää se. Lahja on sinun, jos otat vastaan. Rukouksemme on, että tekisit sen.

    

   

      [1] Ecstasy comes from the Greek word ekstasis, meaning trance. In the

      Book of Acts, both Peter and Paul fell into a trance (Gr. ekstasis) during

      a vision from God (Refer to Acts 10:10; 22:17).

      [2] Thomas Petrisko, Call of the Ages, Santa Barbara, CA, Queenship

      Publishing, 1995, p. 303. Message from “Mary” to Barbara Ruess,

      Marienfried, Germany, June 25, 1946. [bold not in original]

      [3] Timothy Green Beckley & Art Crockett, Secret Prophecy of Fatima

      Revealed, New Brunswick, NJ, Inner Light Publications, 1991, pp. 106, 107.

      Message from “Mary” to Italian visionary Rosa Quattrini. Compare this

      Marian message with Zechariah 5, where we are told of a woman, whom God

      refers to as “Wickedness,” who goes forth throughout the entire earth.

      [4] “5 Million Pilgrims Visit Virgin’s Shrine,” Orange County Register,

      Dec. 13, 1999, p. 20.

      [5] Margaret Rameriz, “Huge Throng Hails Virgin of Guadalupe,” Los Angeles

      Times, Dec. 12, 1999, p. B13.

      [6] Wayne Weible, The Final Harvest, Brewster, MA, Paraclette Press, 1999,

      p. xiv.

      [7] “Virgin Mary’s Messenger Draws Huge Crowd for Final Sermon,” Los

      Angeles Times, Oct. 14, 1998, p. A16.

      [8] Petrisko, p. xxix.

      [9] Mark Garvey,  Searching for Mary: An Exploration of Marian Apparitions

      Across the U.S., New York,  The Penguin Group, 1998, p. 25.

      [10] Charles Dickson,  A Protestant Pastor Looks at Mary, Huntington,

      Indiana, Our Sunday Visitor Publishing division, 1996, p. 103.

      [11] Ibid., p. 104. Also known as Our Lady of Jasna Gora.

      [12] Knock: The Apparition Gable From 1879 To the Present, Cashin Printing

      Services, pp. 3, 19.

      [13] Steve Beauclair,  “Skyscraper statue slated for Sabana Grande; $42

      million Virgin Mary part of Mystical City,” Caribbean Business, Feb. 26,

      1998, Late News cover story. Note: The 305 foot high statue will be set on

      a 1,200 foot base, giving a structure whose total height is 1,500 feet.

      [14] Dickson, pp.103, 104.

      [15] 3rd International Day of Prayer of The Lady of All Nations,

      Amsterdam, May 31, 1999, The Family of Mary Coredemptrix, Videocassette,

      1999.

      [16] Josef Kunzli, editor, The Messages of The Lady of All Nations, Santa

      Barbara, CA, Queenship Publishing, 1996, p. 85.

      [17] 3rd International Day of Prayer of The Lady of All Nations.

      [18] Kenneth L. Woodward,  “Hail, Mary,” Newsweek, Aug. 25, 1997, p. 50.

      [19] Jan Connell, Queen of the Cosmos, Brewster, MA, Paraclete Press,

      1990, p. 4. [bold not in original]

      [20] Petrisko, p. xxix.

      [21] Rev. Charles Dickson, Ph.D., Queen Magazine, March-April 1994.

      [22] “Message given July 25, 1990,” Online posting,

      http://www.medjugorje.org/msg90.htm, May 1, 2000.

      [23] Richard J. Beyer, Medjugorje Day By Day, Notre Dame, IN., Ave Maria

      Press, 1993, April 6th meditation. [bold not in original]

      [24] “Betania - I come to reconcile them,” Online posting,

      http://members.aol.com/bjw1106/marian9.htm, Aug. 28, 1998.

      [25] Dickson, A Protestant Pastor Looks at Mary, p. 60. [bold not in

      original]

      [26] Elaine Gale, “Mary’s Rising Popularity Goes Beyond Faith,” Los

      Angeles Times, Dec. 25, 1998, p. A41.

      [27] Robert Sullivan, “The Mystery of Mary,” Life Magazine, Dec., 1996, p.

      45.

      [28] Ibid., pp. 45, 58, 60.

      [29] Our Lady of Fatima’s Peace Plan From Heaven, Tan Books and

      Publishers, Inc., 1983,

      pp. 7, 8.

      [30] Thomas W. Petrisko, editor, “Our Lady of the Rosary in Puerto Rico,”

      Our Lady Queen of Peace, McKees Rock, PA, Pittsburgh Center for Peace,

      Special Edition I, 2nd Printing, Winter 1992, p. 13.

      [31] “Filipinos flock to glimpse vision of Mary,” The Tennesseean, Volume

      89, Number 66, Mar. 7, 1993, p. 2A.

      [32] Beyer, Introduction.

      [33] “Prologue…a Context for Marian Apparitions and Eucharistic Miracles -

      Prologue,” Online posting,

      http://members.aol.com/bjw1106/marian1b.htm, Jan. 26, 2000.

      [34] Joan Ashton,  The Peoples Madonna, London, Harper-Collins Publishers,

      1991, p. 216.

      [35] Pope John Paul II, Vittorio Messori, editor, Crossing The Threshold

      of Hope, New York,  Alfred A. Knopf, Borzoi Book, 1994, p. 215.

      [36] Ibid., pp. 220, 221. [bold not in original]

      [37] Tad Szulc, Pope John Paul II: The Biography, New York, Pocket Books,

      1995, pp. 22-24.

      [38] Petrisko, Call of the Ages, p. 5. The pope consecrated the entire

      world to the Immaculate Heart of Mary in 1982 and 1984.

      [39] “Vatican Dossier - John Paul II Entrusts Third Millennium To Mary,”

      Online posting, http://www.Zenit.org, June 6, 2001. Go to Archives and

      click on October 8, 2000.

      [40] Thomas W. Petrisko, The Last Crusade, McKees Rock, PA, St. Andrews

      Productions, 1996, p. 70.

      [41] “The Marian Movement of Priests,”  Online posting,

      http://www.mmp-usa.net/, May 15, 2000.

      [42] Fr. Don Stefano Gobbi, To The Priests, Our Lady’s Beloved Sons, St.

      Francis, ME, The National Headquarters of the Marian Movement of Priests

      in the United States of America, 1998, pp. 923, 924.

      Message given to Father Gobbi, Oct. 13, 1996, Tokyo, Japan.

      [43] St. Alphonsus Ligouri, The Glories of Mary, New York, New York, Alba

      House, 1990, p. 86.

      [44] Patrick Marnham, Lourdes: A Modern Pilgrimage, New York, NY, Coward,

      McCann & Geoghegan, Inc., 1980, pp. 4-9.

      [45] Rev. Eugene M. Brown, Dreams, Visions & Prophecies of Don Bosco, New

      Rochelle, NY, Salesiana Publishers, 1986, p. 114.

      [46] Pope Pius XII, “Le Pelerinage de Lourdes,” Online posting,

      http://www.vatican.va, May 11, 2002. July 2, 1957, p. 2, encyclical.

      [47] Ibid., p. 3.

      [48] Gobbi, p. 419. Message given in Como, Italy, on December 31, 1984 to

      Father Gobbi.

      [49] Wayne Weible, Medjugorje The Message, Brewster, MA, Paraclette Press,

      1989, p. 344. Quote from seer Ivan Dragicevic.

      [50] Michael H. Brown, The Last Secret, Ann Arbor, MI, Servant

      Publications, 1998, p. 281. [bold not in original]

      [51] For a much more thorough examination of the apparitions’ messages,

      refer to the book Messages From Heaven listed in the back of this booklet.

      [52] Teiji Yasuda, O.S.V., English version by John M. Haffert, Akita: The

      Tears and Message of Mary, Asbury, NJ, 101 Foundation, Inc., 1989, p. 78.

      Message from Our Lady of Akita to Sister Agnes Sasagawa.

      [53] Petrisko, Call of the Ages, p. 247. Message from Mary to St. Bridget

      of Sweden, 14th century.

      [54] Walsh, Our Lady of Fatima, New York, Doubleday, pp. 68-9. Message

      from Our Lady of Fatima to Lucia.

      [55] Sister Margaret Catherine Sims, CSJ, Apparitions in Betania,

      Venezuela: Mary, Virgin and Mother of Reconciliation of All People,

      Framingham, MA, Medjugorje Messengers, 1992, p. 42. Message given to Maria

      Esperanza in Betania, Venezuela.

      [56] Paul A. Mihalik, The Virgin Mary, Fr. Gobbi and the Year 2000, Santa

      Barbara, CA, 1998, p. 34. Message number 441i to Father Gobbi.

      [57] Kunzli, editor, The Messages of The Lady of All Nations, p. 51.

      Message given to Ida Peerdeman of Amsterdam, Holland on April 29, 1951.

      [58] Gobbi, pp. 264-265. Message given to Father Gobbi, June 14, 1980.

      [59] Petrisko, Call of the Ages, p. 11. Apparition of Mary to Bruno

      Cornacchiola, Tre Fontane, Italy.

      [60] Matthew 4:6

      [61] Raphael Brown, Saints Who Saw Mary, Rockford, IL, Tan Books and

      Publishers, Inc., 1955, p. 63. Message from Mary to St. Bridget of Sweden.

      [bold not in original]

      [62] Ecclesiastes 1:9-11

      [63] Kunzli, p. 83. Message given on May 31, 1954, the Feast of  Mary,

      Mediatrix of All Graces.

      [64] Mark I. Miravalle, S.T.D., The Dogma and the Triumph, Santa Barbara,

      CA, Queenship Publishing, 1998.

      [65] For complete article refer to: “Definition Delayed, but Jubilee still

      offers hope,” Online posting,

      http://www.immaculateheart.com/MaryOnLine/html/co-redemptrix.html, Aug.

      30, 1999.

      [66] Ted and Maureen Flynn, The Thunder of Justice, Sterling, VA, MaxKol

      Communications, Inc., 1993, p. 231.

      [67] Kunzli, p. 85. Message given to Ida Peerdeman on May 31, 1954.

      [68] Petrisko, Call of the Ages, p. 449.

      [69] Ibid.

      [70] Petrisko, The Last Crusade, p. 27. Message from “Mary” to Father

      Stefano Gobbi on Dec. 8, 1993.

      [71] Gobbi, p. 278. Message given in Melbourne, Australia on October 27,

      1980 to Father Gobbi. [bold not in original]

      [72] Thomas W. Petrisko, For the Soul of the Family, Santa Barbara, CA,

      Queenship Publishing, 1996, p. 92.

      [73] N. J. Dawood, translator, The Koran, New York, NY, Penguin Putnam,

      Inc., 1997, pp. 46, 47, surah 3:40-3:46.

      [74] Ibid., p. 46, surah 3:40. [bold not in original]

      [75] Ibid., p. 88, surah 5:75. [bold not in original]

      [76] Ibid., p. 216, surah 19:29. [bold not in original]

      [77] Ray Stanford, Fatima Prophecy, New York, NY, Ballantine Books, 1988,

      pp. 44-49.

      [78] Koran, p. 243, surah 23:49. [bold not in the original]

      [79] Ibid., p. 233, surah 21:87.

      [80] Ibid., p. 227, surah 21:1.

      [81] Ibid., p. 338, surah 41:50.

      [82] Matthew 24:24

      [83] Abdiyah Akbar Abdul-Haqq, Sharing Your Faith with a Muslim,

      Minneapolis, MN, Bethany House Publishers, 1980, chapters 3 and 4, pp.

      242-243.

      [84] Catechism of the Catholic Church, New York, NY, An Image Book,

      published by Doubleday, 1994, pp. 242, 243, paragraph 841.

      [85] Malachi Martin, The Keys of this Blood, New York, NY, Simon &

      Schuster, 1990, p. 285. [bold not in original]

      [86] Annie Kirkwood, Mary’s Message to the World, New York, NY, A Perigee

      Book, 1991, p. 145.

      [87] Ibid., pp. 168, 169. [bold not in original]

      [88] Ibid., p. 155.

      [89] Beatrice Bruteau, compiled by Shirley Nicholson, The Goddess

      Re-Awakening, Wheaton, IL, The Theophical Publishing House, 1994, p. 68.

      [90] Caitlin Matthews, Sophia Goddess of Wisdom, Hammersmith, London,

      Thorsons - An Imprint of Harper Collins Publishers, 1992, pp. 11, 332.

      [91] Ibid., p. 8.

      [92] Carol P. Christ, Rebirth of the Goddess, Reading, MA, Addison-Wesley

      Publishing Co., 1997, preface.

      [93] Maria Natalia, Sr., The Victorious Queen of the World, (second

      revised edition), Mountain View, CA, Two Hearts Books and Publishers,

      1992, pp. 124, 125.

      [94] Andrew Harvey and Anne Baring, The Divine Feminine: Exploring the

      Feminine Face of God Around the World, Berkeley, CA, Conari Press, 1996,

      p. 140.

      [95] David R. Kinsley, Hindu Goddesses: Visions of the Divine Feminine in

      the Hindu Religious Tradition, Los Angeles, CA, University of California

      Press, 1989, p. 1.

      [96]  Revelation 18:3, 7, 8

      [97]  Isaiah 47:1-5

      [98]  Jeremiah 7 and Jeremiah 44

      [99]  David Leemings and Jake Page, Myths of the Female Divine Goddess,

      New York, NY, Oxford University Press, 1994, pp. 161-162.

      [100]  Ibid., p. 162.

      [101] Isaiah 47:5; Revelation 17:15

      [102] Isaiah 53:10

      [103] In 1 Corinthians 15:1-4, Paul defines the gospel as the good news

      that Christ died for our sins, was buried, and then rose again according

      to the Scriptures.

      [104] Messages of Our Lady at San Nicolas, Milford, OH, Faith Publishing

      Company, 1991, p. 357.

      [105] Gobbi, p. 703. Message given at Milan, Italy on Dec. 8, 1991 to

      Father Gobbi.

      [106] 1 Timothy 6:15

      [107] Luke 21:8; 1 Timothy 4:1

      [108] Isaiah 9:6

      [109] John 14:6

      [110] John 2:5

      [111] John 3:16

      [112] Galatians 5:19-21; Revelation 21:8