Juudas Iskariot
ja kahdestoista opetuslapsi
Tapio Tuomaala
Evankeliumeissa törmäämme yllättävän monessa kohtaa Juudas Iskariotiin. Hän oli yksi niistä, joka luettiin Jeesuksen
opetuslapseksi, mutta oliko todellisuudessa niin? Mitä Raamattu sanoo tästä asiasta?
Johanneksen evankeliumi kertoo ratkaisevasta tilanteesta,
jossa kaksitoista opetuslasta erottautui siitä lukuisasta joukosta, joka
seurasi Jeesus Nasaretilaista. Kun Jeesus puhui synagogassa Kapernaumissa,
Hänen opetuslapsensa tyrmistyivät ja sanoivat: ”Tämä on kova puhe, kuka voi
sitä kuulla?”
Jeesus ei lihansa päivinä mielistellyt ihmisten mielipiteitä
ja näkemyksiä, joten tilanne johti siihen, että Hän totesi lukuisille
seuraajilleen: ”’Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat
elämä. Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko’. Sillä Jeesus tiesi alusta
asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava
hänet.” Juudas kuuli Herran sanat, kuten kaikki muutkin läsnäolijat, mutta oli
sulkenut korvansa. Hän kyllä kuuli, mutta ei ottanut vastaan.
Jeesus jatkoi: ”’Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei
kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna’. Tämän
tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet
hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ’Tahdotteko tekin
mennä pois?’” Vastaus oli kieltävä, koska kukaan ei enää lähtenyt. Jeesus
katsoi kahtatoista opetuslastaan, todennäköisesti jokaista erikseen silmästä
silmään ja sanoi yhteisesti: ”Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja
yksi teistä on perkele.”
”Enkö minä valinnut teitä?” on kysymys, johon Herra pyytää
jäljelle jääneiltä seuraajiltaan vastausta. Alkutekstissäkin on kysymysmerkki,
joten asiassa ei pitäisi olla tulkinnan mahdollisuutta. Juudas Iskariotille annettiin vielä toinen mahdollisuus tutkia
vaikuttimiaan ja väistyä sivuun, ja tässä vaiheessa se olisi ollut vielä
helppoa. Sen kuin vain olisi kävellyt pää pystyssä muiden vetäytyneiden perään,
jolloin hän olisi pelastanut sielunsa. Juudas oli sydämessään kavaltaja
Jeesuksen kysymyksen edessä ja se edelsi lihassa tapahtuvaa kavaltamista, sillä
vasta teossa synti saa näkyvän muodon. Jeesuksesta vetäytyneet olivat tutkineet
vaikuttimiaan eivätkä voineet uskoa Jeesuksen sanoja tosiksi, mutta ehkä he
kaikki palasivat takaisin uskovien yhteyteen, kun evankeliumia julistettiin
Herran ylösnousemuksen jälkeen.
Jeesus on luvannut, ettei Hän heitä ketään luokseen tulevaa
ulos, joten tämän sanan mukaan myös Juudas saattoi huoletta jäädä Hänen
seuraansa opetuslapsena, kun taas ne Jeesuksen seuraajat, jotka olivat
tunteneet, ettei Isä ollut kutsunut heitä, olivat lähteneet pois.
Juudas luettiin sen jälkeen opetuslapseksi, mutta se ei
todista, että Isä olisi hänet kutsunut siihen asemaan. Isä valitsee Kristuksen
temppelin kaksitoista peruskiveä, kuten käy hyvin ilmi Jeesuksen sanoista
opetuslapsilleen näiden jakaessa keskenään taivaallisia istumapaikkoja: ”…minun
oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan
se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut.” Juudas Iskariotia ei ollut valmistettu peruskiveksi eikä hänellä
siten voinut olla Isän kutsua. Juudas pystyi ainoastaan varastamaan
kaitsijatoimensa, ja koska hän oli varas, niin hän jatkoi taloudenhoitajana ja
otti itselleen osan niistä rahoista, joilla ostettiin elintarpeita.
Juudas sai opetuslapsena saman ravinnon kuin muutkin
opetuslapset. Hän oli julistamassa evankeliumia, parantamassa sairaita ja
ajamassa ulos riivaajia, mutta mikään ei pystynyt murtamaan hänen sydäntään.
Kun Jeesus pesi opetuslastensa jalat, niin Hän pesi myös Juudaksen jalat eikä
tämä estellyt, kuten Pietari. Kun Jeesus on puhdistanut sydämemme, niin olemme
puhtaat, mutta päivittäinen maallinen vaellus likaa jalkamme ja Jeesuksen on ne
päivittäin ”pestävä” Sanan pesulla. Mutta opetuslapsissa oli edelleen eräs,
jonka sydäntä Jeesus ei ollut saanut puhdistaa, vain jalat ulkoisesti. Siksi Hän
totesi: ”Ette kaikki ole puhtaat.”
Juudaksen sydän tuli kitkeränä esiin, kun Maria voiteli
Jeesuksen nardusvoiteella. Juudas kiukustui ja kysyi:
”Miksei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja
niitä annettu köyhille?” Juudaksen huomio oli sinänsä oikea ja hurskas, ja
muutamat muut olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Hurskaudessa hän korotti
itsensä jopa Jeesuksen, opettajansa, yläpuolelle. Miten Herra saattoi sallia
tuhlattavan kallisarvoista voidetta itseensä? Kolmesataa denaria
vastasi työmiehen vuoden palkkaa, nykykristitylle kiiltävää uutta autoa. Johannes kertoo Juudas Iskariotin
todellisista vaikuttimista: ”Tätä hän ei sanonut sen tähden, että olisi pitänyt
huolta köyhistä, vaan sen tähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron
hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu.” Ei siis ihme, että Juudas
kuohahti sillä Jeesuksen voiteluun käytetty raha oli ikään kuin hänen omasta
pussistaan pois.
Kuinka mieltä lämmittävät ovatkaan Jeesuksen sanat Marian
arvostelijoille: ”Missä ikinä kaikessa maailmassa tätä evankeliumia saarnataan,
siellä sekin, minkä hän teki, on mainittava hänen muistoksensa.” Maria näki
Jeesuksen itsensä arvon. Juudas vain rahan, jota Jeesuksen avulla pystyisi
keräämään, samalla voiden näytellä köyhiä arvostavaa ja hurskasta opetuslasta.
Maria näki hengessä, Juudas lihassa.
Tuhlauksesta tuohtunut Juudas meni ylipappien luo ja sanoi:
”’Mitä tahdotte antaa minulle, niin minä saatan hänet teidän käsiinne?’ Ja he
maksoivat hänelle kolmekymmentä hopearahaa. Ja siitä hetkestä hän etsi sopivaa
tilaisuutta kavaltaakseen hänet.”
Kun Maria oli voidellut nardusvoiteella
Jeesuksen kuolemaa varten, niin pääsiäisaterialla Herra sanoi: ”Totisesti minä
sanon teille: yksi teistä kavaltaa minut.” ja myös: ”Parempi olisi sille
ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt.” Jeesus ei ilmiantanut Juudasta, vaan
antoi Sanansa osua häneen. Juudas Iskariotilla oli
loppuun asti mahdollisuus kääntyä tiellään, kuten tuhlaajapojalla, mutta
paatumus oli kivettänyt hänet eikä hänellä ollut korvia kuulla edes
kadotustuomiota. Kavaltajasta profetoiva Psalmi 109:n kertoo: ”Hän rakasti
kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi
hänestä kauas. Hän puki kirouksen yllensä niin kuin vaatteensa…”
Muut opetuslapset sen sijaan tulivat kovin murheellisiksi
Jeesuksen sanoista ja kyselivät toinen toisiltaan, kuka petturi voisi olla ja
tutkivat sydämiään. Mutta kävi niin kuin liian usein käy: ne, jotka tutkivat
sydäntään, eivät olleet kavaltajia, mutta se, jonka nimenomaan olisi pitänyt
tutkia sisintään, oli jo niin pitkällä, että saattoi kysyä Jeesukselta vasten
kasvoja: ”Rabbi, en kai minä se ole?”
Jeesus sanoi hänelle: ”Sinäpä sen sanoit.” Samoin Jeesus vastasi
myöhemmin maaherralle, kun tämä kysyi häneltä: ”Oletko sinä juutalaisten
kuningas?”
Juudas joutui kadotetuksi Jeesuksen yhteydestä, koska hän ei
antanut valon loistaa sisimpäänsä, vaan synti täytti hänet. Niin Saatana pääsi synnin kautta hänen sisimpäänsä. Juudas
poistui yhteisestä pääsiäispöydästä ja yön pimeys, synti, oli saanut hetkensä,
jota se koko Jeesuksen elinajan oli kuumeisesti etsinyt.
Juudas ilmiantoi Jeesuksen suunannolla, niin että yössä
kiinniottajat tietäisivät, kuka oli vietävä ylipappi Kaifaan
eteen. Jeesus otettiin kiinni ja vietiin pois, mutta kun Juudas näki, että
Jeesus oli tuomittu, hän katui tekoaan ja toi takaisin saamansa kolmekymmentä
hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille, ikään kuin olisi voinut verirahoilla
ostaa Jeesuksen vapaaksi. ”Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren.”
Mutta he sanoivat: ”Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi.” Juudas viskasi
hopearahat temppeliin, lähti pois ja hirttäytyi.
Juudas, kavaltaja, ei ollut kahdestoista opetuslapsi, Isän
kutsuma, kuten kiistattomasti käy ilmi Jeesuksen sanoista Isälle: ”En minä ole
kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut.” Koska kaikki meidän
sydämissämme on avointa ja paljastettua Jeesuksen silmien edessä, niin hän
aivan varmasti tiesi, ettei Isä ollut antanut Juudasta hänen opetuslapsekseen.
Ehkä Isä ei ollut kutsunut Juudasta, koska Hän oli jo edeltä nähnyt, ettei
Juudaksen sydän ollut kutsuun otollinen. Isä tahtoi säästää Juudas Iskariotin petturuudelta ennalta tietämyksensä mukaan eikä
kutsunut tätä.
Joissain kristittyjenkin kirjoituksissa pidetään itsestään
selvänä, että salaisuudeksi jää, miksi Jeesus valitsi Juudaksen, vaikka tiesi
tämän petturiksi. Viitataan kohtaan, jossa Herra puhuu opetuslapsilleen: ”Te
ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät”, mutta unohdetaan kysyä,
kenelle Jeesus tässä puhuu. Hän puhuu yhdelletoista opetuslapselleen. Juudas
oli jo poistunut yöhön kavaltaakseen Jeesuksen eikä siten ollut kuuntelemassa.
Ei ole olemassa mitään raamatullista perustelua väitteelle, että Jeesus olisi
valinnut pettäjänsä. Ei Hänessä, joka on valkeus, voi olla mitään pimeyttä.
Varastiko Juudas opetuslapseuden eräältä toiselta, pitäen
tätä sivussa? Vanhan liiton aikana heitettiin monesti arpaa Jumalan tahdon
ilmaisun välikappaleena. Ehkä nämä kuvaukset johdattivat opetuslapsia
käyttämään Apostolien teoissa kerrottua arvan heittoa ratkaistakseen Juudas Iskariotin seuraajan. He toimivat lihallisen mielensä
mukaan, mikä toisaalta on ymmärrettävää, koska valinta tapahtui ennen
helluntaita eikä Totuuden Henki ollut vielä vuodatettu. Opetuslapset tosin
rukoilivat ennen arvan heittämistä, mutta he eivät rukoilleet Jumalan mielen
mukaan kysyäkseen Hänen koko tahtoaan, vaan antoivat Herran valita itse
valitsemistaan ehdokkaista.
Siten opetuslasten, ei Herran, arpa lankesi Mattiaalle ja hänet luettiin heidän joukkoonsa. On huomattava
tässä yhteydessä erikoisesti se, että Juudas Iskariot
myös elinaikanaan luettiin kahdentoista joukkoon, kuten arvalla valittu
Mattiaskin. Jeesus kuitenkin valitsee apostolinsa Isän tahdon mukaan. Valinta
ei ollut Mattias, kuten ei ollut Juudas Iskariotkaan. Jeesus ilmestyi Saulus tarsolaiselle
ja kutsui hänet henkilökohtaisesti työhönsä. Paavali oli kahdestoista apostoli,
joten hän saattoi myöhemmin kirjoittaa galatalaisille: ”…kun hän, joka äitini
kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
ilmaista minussa Poikansa…”
Koska Juudas ei ollut luopunut ottamastaan opetuslapseudesta
ja koska Jeesus ei työnnä ketään luotaan, Saulusta ei voitu kutsua aikaisemmin,
sillä muuten hän olisi ollut kolmastoista. Kirjoitukset eivät olisi täyttyneet
viimeistä piirtoa myöten, kuten käy ilmi Jeesuksen rukouksesta: ”…eikä heistä
joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus
kävisi toteen.” Saulus otti paikkansa vasta Juudas Iskariotin
kuoleman jälkeen, ja hän tuli mukaan ikään kuin takaovesta, ollakseen pakanain
apostoli, kun muut yksitoista levittivät evankeliumia juutalaisten keskuuteen.
Juutalaiset saivat parhaan uutisosan Herran apostoleista, mutta edes tämä ei
heidän silmiään kansana avannut, vaan he paaduttivat sydämensä, kuten Juudas.
Kuten Saulus oli ikään kuin erilainen, niin myös Juudas oli
taustaltaan erilainen, sillä hän oli ainoa opetuslapsi, joka ei ollut
Galileasta, vaan Keriotista, Juudeasta. Jeesus
kohteli Juudasta loppuun asti kuin omanaan, mistä kertovat Jeesuksen sanat
kavaltajalleen tämän antaessa suuta: ”Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?”
Tämäkään vastausta odottava, sielunhoidollinen kysymys ei saattanut Juudas Iskariotia polvilleen Herran eteen anomaan anteeksiantoa. Juudasta
ei missään vaiheessa elinaikanaan työnnetty paikaltaan, vaan hän hirttäytyi
omin käsin. Synti itsessään on hirttonaru kaulassa, kun taas risti johtaa
pelastukseen. On merkityksellistä, että Juudas hirttäytyi ennen opettajansa
ristiinnaulitsemista.
Kun Jeesus oli viimeisellä aterialla opetuslastensa kanssa,
Hän asetti ehtoollisen sanoen: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka
teidän edestänne vuodatetaan. Mutta, katso, minun kavaltajani käsi on minun
kanssani pöydällä.” Juudas Iskariotin käsi on Herran
pöydässä tänä päivänä, niin kuin oli Jeesuksen viimeisellä aterialla. Emme
tunnista Juudasta, mutta Jeesus tuntee omansa. Ehkä Herra kastaa leipäpalan
vatiin ja ojentaa kavaltajalleen, mutta sen nähdäkseen täytyy nojata Jeesuksen
rintaa, sydäntä vasten, niin kuin Johannes, joka tämän kohtauksen on
kirjoittanut muistiin. Jeesus antaa esimerkin siitä, että viimeiseen asti annetaan
mahdollisuus parannuksen tekoon. Kun Karitsan häät alkavat, ovi sulkeutuu ja
ulkopuolelle jääneet kokevat saman kohtalon kuin Juudas, sillä Herra Jeesus ei
ole enää paikalla voidakseen antaa anteeksi. Silloin on turha yrittää palauttaa
hopearahoja, joita Jeesuksen myymisestä on taskuunsa kerännyt.
Johannes varoittaa viimeisen ajan antikristillisyydestä:
”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä
jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme
pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän
kanssamme.” Sana varoittaa eksyttäjistä nimeltä mainiten ja me voinemme tehdä
samoin, etteivät sokeina ja kuuroina hengelliseen elämään syntyneet joutuisi
eksytysten kavaliin juoniin. Paavali vertaa hengellisesti syntynyttä vauvaan,
joka tarrautuu epätoivoisesti äidin rintaan, koska sen tuottama maito on ainoa
tie terveeseen elämään. Ilman Sanan väärentämätöntä maitoa joudumme
turvautumaan maitovastikkeisiin, jotka saattavat pitää sisällään kuolettavia
salmonella bakteereja.
Juudas Iskariotit ovat tänä
päivänä oikeiden opetuslasten seassa, aivan samoin kuin Jeesuksen eläessä,
mutta heillä ei ole hengellistä elämää, koska he etsivät ainoastaan omaansa
eivätkä sitä, mikä on meidän Herramme.