Aikamme kristillisyyden unohtama uskonpuhdistaja...

Jan Husin muistoa kunnioittaen ja hänen rohkeasta toiminnastaan totuuden puolesta kiittäen...

Per-Olof Malk

Viime heinäkuun 6. päivänä tuli kuluneeksi tasan 600 vuotta sitä, kun roomalaiskatolisen kirkolliskokouksen määräyksestä tšekkiläinen professori ja pastori Jan Hus poltettiin Konstanzan kaupungissa Saksassa. ”Oikeudenkäynti” tapahtui kaupungin katedraalissa ja polttaminen katedraalin lähettyville kootun rovion päällä. Rovio oli tehty puista, risuista ja heinistä. Maahan oli lyöty luja puupaalu, johon Hus tuona heinäkuisena päivänä rautaketjuilla kiinnitettiin. Hänelle annettiin viimeinen mahdollisuus perua opetuksensa, mutta hän vastasi puiden ja heinien keskeltä: ”Siinä evankeliumin totuudessa, josta olen kirjoittanut, jota olen opettanut ja jota olen saarnannut, siinä totuudessa olen valmis tänään kuolemaan.”

Rovio sytytettiin tuleen. Hus alkoi laulaa latinalaista laulua”Christe fili Dei vivi miserere mei” – ”Kristus, sinä elävän Jumalan Poika, ole minulle armollinen.” Liekit levisivät ympäri miestä. Yhtäkkiä tuuli painoi liekkejä vasten hänen kasvojaan. Hän tukahtui ilman puutteeseen eikä voinut enää laulaa, mutta kuolemansa hetkellä hänen kerrotaan viimeisinä sanoinaan lausuneen: ”Herra, sinun käsiisi minä annan henkeni.” Sitten 46-vuotias Jan Hus kuoli. Rovion sammuttua huomattiin, että Husin kallo oli säilynyt ehjänä. Se murskattiin samoin kuin luunpalaset, joita tuhkasta löytyi. Lisää puita tuotiin hiilloksen päälle ja nyt poltettiin tuhkaksi vielä se, mikä oli Husista jäänyt jäljellä, kallo ja luunpalaset.

Kun paikalla ei enää ollut mitään muuta kuin tuhkaa, tuotiin paikalle kärryt, joihin tuhka lapioitiin. Kärry vietiin alas Reinvirran rantaan, missä tuhka heitettiin kärrystä virtaan. Teloittajat halusivat, ettei pienintäkään jäännöstä tai sirua jäisi Husista jäljelle, jottei sellaisesta tulisi myöhemmin pyhäinjäännöstä tms. Husin teloittaminen nostatti suuren kuohunnan roomalaiskatolista kirkkoa vastaan. Kun liikehdintä yltyi vuosi vuodelta, paavi Martin V julkaisi paavillisen bullan, jossa hän oikeutti katolilaisia tappamaan kaikki Husin ja Wycliffen kaltaisten uudistajien kannattajat.

Miksi tästä vaietaan?

On uskomatonta ylimielisyyttä ja huutavaa vääryyttä ja ekumeenisten suhteiden järkyttävää ylivaltaa sekä protestanttisten kirkkojemme arvostelukyvyttömyyden syvyyttä kuvaavaa, että kulunut kesä 2015 on mennyt ilman, että roomalaiskatolisen kirkon järjestämästä Jan Husin polttamisesta olisi kirjoitettu jotakin. Ainoa näkemäni kirjoitus aiheesta on Veikko Huuskan Uuden Suomen nettikolumnissa päivää ennen Husin 600-vuotismuistopäivää 6.7. Syvä vaikeneminen saattaa johtua siitä, että roomalaiskatolinen kirkko on nyt niin suosittu erityisesti karismaattiseen liikkeeseen kuuluvien parissa ja myös lukuisten protestanttisten kirkkojen johtajien ja osittain seurakuntalaisten piirissä, että tuota kirkkoa ei nyt haluta muistuttaa sen oppiharhoista.

Ehkä sekin seikka pidättelee Husin työstä kertomista, että 1999 paavi Johannes Paavali II pyysi katolisen kirkon nimissä anteeksi Husin teloittamista. Mitään anteeksipyyntöä paavi tai paavit eivät ole esittäneet katolisen kirkon harhaopeista, joita Hus vastusti ja joiden tähden hänet poltettiin. Husin vastustamien oppien anteeksi pyytäminen todennäköisesti ilahduttaisi Husia nyt 600 vuotta kuolemansa jälkeen paljon enemmän kuin hänen teloittamisensa anteeksi pyytäminen. Sillä kirkon uudistusta Kristuksen mielen mukaiseksi hän tahtoi - hän ei ajanut oman henkensä säilyttämistä.

Jan Hus ja hänen edeltäjänsä

Jan Husinecky, lyhennettynä Jan Hus, syntyi pienessä Husinecin kylässä lähellä nykyisen Tšekinmaan etelärajaa todennäköisesti 1369. Äitinsä rohkaisemana poika muutti Prahaan ja alkoi opiskella teologiaa tunnetussa roomalaiskatolisessa yliopistossa Prahassa. 1398 hänestä noin 30 vuoden ikäisenä tuli samaisen yliopiston teologian professori. 1400 hän koki hengellisen murroksen, uskoon tulon, ja samana vuonna hänet vihittiin papiksi ja hän alkoi saarnata Betlehemin kappelissa Prahassa. 1402 hänestä tuli Prahan yliopiston rehtori. Mutta yliopistouraansa tärkeämpänä Hus näki Jumalan valtakunnasta saarnaamisen.

Vähän ennen Husia oli Tšekinmaassa vaikuttanut pappi nimeltään Jan Milic (1325-1375). Husin tavoin hän oli opiskellut teologia ja toimi saarnaaja. Hän kuului noihin Jumalan tietä etsiviin, jolle ei Jumalan kasvojen edessä riittänyt viran hoito suuressa kirkossa, vaan joka etsi teitä Jumalan sanan jakamiseksi ihmisille. Siksi Milic rikkoi kirkon ohjeita mm. saarnaamalla tšekiksi Prahan työväestölle vaikka hän yliopistopiireissä opetti latinaksi ja Prahan yläluokalle puhui saksaksi. Milic kutsui ihmisiä kääntymään ja seuraamaan Jeesusta. Hän järjesti myös apua yhteiskunnan heikoimmille ja syrjäytyneimmille.

Miliciä on joskus kutsuttu Tšekinmaan uskonpuhdistajaksi, mutta sitä hän ei ollut tai siihen saakka hän ei päässyt. Häntä vastaan vyöryneet roomalaiskatolisen kirkon syytökset johtivat nimittäin siihen, että hänet kutsuttiin Avignoniin Etelä-Ranskaan puolustamaan oppejaan ja toimiaan paavillisen oikeusistuimen syytöksiä vastaan. Oikeudenkäynnin henkistä ankaruutta kuvaa se, että Milic kuoli sen aikana. Kuinka kovalle ja henkisesti ahtaalle kirkon korkeat viranhaltijat saattoivat ahdistaa kirkon vihamieheksi kokemansa papin. Itse asiassa tällaista tapahtuu yhä eri kirkoissa ja seurakunnissa ja pienemmissä yhteisöissä.

Milicin toiminta oli kuitenkin ehtinyt koota joukon seuraajia, jotka 16 vuotta hänen kuolemansa jälkeen (1391) kunnioittivat opettajansa muistoa rakentamalla Prahaan Betlehem -nimisen kappelin. Jumalan johdatusta ja käden jälkiä näkee siinä, että 1402 Hus nimitettiin juuri tämän kappelin saarnaajaksi. Siitä lähtien Prahan yliopiston rehtori, teologian professori ja pappi Jan Hus alkoi erityisesti saarnoissaan ottaa kantaa kirkossa havaitsemiinsa epäkohtiin. Betlehemin kappelissa Hus saarnasi kasvavalle kuulijakunnalle, joka ennen pitkää täytti koko 3000 hengen kappelin jokaisen istumapaikan.

Hengellinen nälkä oli ilmeinen ja Milicin seuraajat uusien kuulijoiden kanssa liittyivät sanaa tutkivien joukkoon. Sitä ahmittiin, sillä katolinen kirkko kielsi maallikoilta lukemasta ja tutkimasta Raamattua ja varmuuden vuoksi papit saarnasivat latinaksi. Ihmisiä pidettiin erossa Jumalan sanasta, jota vain papit saivat lukea. Husin suuresta oppineisuudesta ei ollut haittaa kun hän saarnasi kansalle, sillä hän oli armoitettu Raamatun opettaja, joka osasi kansanomaisesti ja kansantajuisesti kertoa, mitä Raamattu sisälsi. Näistä hänen seuraajistaan alkoi vähitellen muodostua hengellinen liike, jota vastustajat kutsuivat ”wycliffiläisiksi” sen tähden, että Hus puheissaan lainasi niin paljon englantilaisen John Wycliffen kirjoituksia.

Raamattua, tšekinkielellä, yleinen pappeus, ei rahalla vaan armolla...

Vieraaksi kuulijat eivät Husin julistusta varmasti kokeneet, sillä hän panosti siihen, mitä tšekkiläiset hänen mielestään tarvitsivat. Hus halusi tuoda Raamatun Kristuksen tavallisten kansalaisten elämään heidän omalla kielellään ja heille ymmärrettävällä tavalla. Hus otti kantaa myös roomalaiskatolisen kirkon työntekijöiden leväperäiseen elämään ja kirkon maallistumiseen ja maallisen vallan käyttöön. Sen sijaan varsinaisiin teologisiin pelastuskysymyksiin hän kajosi vähemmän. Näin voi sanoa, että hän liittyi siihen pitkään pietistisen hurskauden korostaneiden saattoon, joka kirkossa on kulkenut kirkkohistoria halki alkukirkosta lähtien.

Hus saarnasi roomalaiskatolisen kirkon papiston ja seurakuntalaisten maallistuneisuutta vastaan. Hän uskoi, että pappien olisi pitänyt elää hurskasta elämää ja olla laumalleen seurakunnissa kristityn elämän esikuvia. Pappien piti nähdä itsensä laumansa esikuvallisina paimenina, palvelijoina ja ihmisten auttajina. Hus halusi vapauttaa seurakuntaiset riippuvuudesta papeista ja rohkaista heitä kokoontumaan keskenään yhteen laulamaan ja puhumaan hengellisistä asioista ja tutkimaan Raamattua, jos sellainen oli jollakulla saatavilla. Pääasia oli, että Raamattu ei ollut papiston kirja vaan kaikkien kirja. Tässä suhteessa Hus oli hyvin lähellä uskonpuhdistusta, joka alkoi noin 100 vuotta myöhemmin.

Tämä näkemys oli sitäkin tärkeämpi kun Hus painotti, että Raamattu on ylin auktoriteetti, kirkkoa, kirkolliskokouksia ja paaviakin korkeampi auktoriteetti. Hän puhui voimakkaasti myös yleisen pappeuden puolesta ja sitä korostaessaan hän käsitteli samoja asioita kuin Luther myöhemmin. Aneoppia vastaan Hus puhu selkeästi ja rohkeasti. Hän osoitti, ettei yhdelläkään paavilla tai piispalla ollut oikeutta tarttua miekkaan Kristuksen nimessä, paavin ja piispojen tuli rukoilla vihollistensa puolesta ja siunata niitä, jotka heitä kirosivat. Hus alleviivasi, että ihminen saa syntinsä anteeksi kun hän kääntyy ja tunnustaa ne. Rahalla ja aneiden ostolla kukaan ei voi ostaa syntejään anteeksi. Tämä ajattelu kaikui sitten uudelleen ja suurella voimalla 100 vuotta myöhemmin uskonpuhdistajien julistuksessa ja kirjoituksissa.

Yksi ärsyttävimmistä asioista 1400-luvun katoliselle kirkolle oli Husin opetus siitä, että oikea seurakunta ja oikea kirkko on näkymätön. Tästä tuli myös yksi 1500-luvun uskopuhdistuksen tärkeistä opetuksista. Hus painotti, että tämän oikean ja näkymättömän, varsinaisen kirkon korkein johtaja ei ollut paavi vaan Kristus itse. Hus kirjoitti myös, että ihmisen oli mahdollista kuulua näkyvään kirkkoon ja samalla olla kuulumatta näkymättömään kirkkoon. Raamatun arvovallan korostaminen ja puhe näkymättömästä kirkosta näkyvän kirkon rinnalla olivat niiden vaarallisimpien opetusten joukossa, joita Hus otti esille. Tällainen opetus oli myös räikeässä ristiriidassa paavi Bonifatius VIII:n kuuluisan Unam Sanctam -bullan kanssa. Hus itse asiassa kumosi paavin bullassaan esittämän pelastusopin, jonka mukaan kuuliaisuus paaville on pelastuksen ehto.

Karkotus Prahasta

Tällaisesta harhaopetuksesta, niin kuin katolisessa kirkossa asia koettiin, Hus päätettiin karkottaa Prahasta kauas maaseudulle. Ennen karkotuksen toteuttamista Hus ilmaisi Prahassa julkisesti, ettei hän enää luottanut epäröiviin kuninkaisiin, ei väkivaltaiseen paavin eikä kirkolliskokouksiin. 18.10.1412 hän julkisesti vetosi Jeesukseen Kristukseen korkeimpana tuomarina. Vedotessaan suoraan, siis ohi kirkon ja sen papiston ja sen johtavan paavin itse suoraan Kristukseen, Hus rikkoi roomalaiskatolisen kirkon lait ja rakenteet. Tšekkiläiselle uudistusliikkeelle tällä vetoomuksella oli yhtä suuri merkitys kuin niillä 95 teesillä, jotka Martti Luther naulasi Wittenbergin kirkko oveen 1517.

Jouduttuaan poistumaan Prahasta Hus siirtyi maaseudulle yli kahdeksi vuodeksi. Sinä aikana hän kirjoitti 15 kirjaa. On todennäköistä, että hän tiesi tai aavisti, mikä häntä odotti ja se luultavasti antoi hänelle voimaa kirjoittaa muistiin opetuksensa ja näkemyksensä. Kirjoissaan Hus jatkoi herättävän hätähuudon kaltaista julistustaan arvostellen niin kirkon harhoja, paavia ja papistoa kuin aneiden myyntiä. Tänä aikana syntyi hänen tärkein kirjansa, latinaksi kirjoitettu De Ecclesia (1413). Matka Saksan Konstanzaan alkoi joulukuun alussa 1414. Perille hän tuli joulun maissa. Konstanzan arkkipiispa määräsi Husin linnansa vankityrmään, missä hän oli 73 päivää ilman yhteyttä muuhun maailmaan, kahleisiin kiinnitettynä yötä päivää, vähällä ruualla ja loputa sairaana.

Oikeudenkäynnin alkamista ja todennäköisen kuolemantuomion julistamista Hus joutui odottamaan arkkipiispan linnan vankityrmässä useita kuukausia. Hän arveli, että kuoleman viipyminen oli tarkoitettu antamaan hänelle mahdollisuuden ajatella Kristuksen kauheaa kuolemaa ja miettiä Kristuksen ristiinnaulitsemista. Hän kirjoitti, että kuoleman odottaminen vankilassa oli antanut hänelle aikaa miettiä niitä monia kärsimyksiä, joita edesmenneet pyhät olivat joutuneet uskonsa tähden kärsimään. Hän oli enemmän kuin ennen ajatellut sitä, miten tie tästä maailmasta taivaaseen on tie täynnä suruja ja kyyneliä.

Vankilassa Hus myös muisti, että kuolemaansa kohti kulkeva Jeesus oli lohduttanut opetuslapsinaan sanomalla: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.” (Joh. 14:1 KR 38). Mutta lohdutuksesta huolimatta Jeesus oli kokenut kuoleman kauhistavana asiana. Siitä puhuessaan Jeesus oli avannut opetuslapsille oman sydämensä ja sanonut: ”Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani” (Matt. 26:38 KR 38). Eräässä kirjeessään ystävälleen Hus kirjoitti rukouksen: ”Oi sinä rakastava Kristus, vedä sinä meidät pelkurit luoksesi, sillä ellet sinä vedä meitä, me emme voi seurata sinua. Liha on heikko, mutta anna armon kulkea edellä, anna sen kulkea vierellä ja anna sen kulkea perässä. Sillä ilman sinua me emme voi tehdä mitään.”

Oikeudenkäynti

5.6.1415 alkoi oikeudenkäynti. Husin sairaus ja heikko kunto sai aikaan sen, että hänet siirrettiin arkkipiispan vankityrmästä fransiskaaniluostariin, missä hän vietti viimeiset elinviikkonsa. Konstanzan katedraalissa olivat paikalla todennäköisesti lähes kaikki kirkolliskokoukseen 3000 osanottajaa. Kaikkiaan kaupungissa oli kokousvuosien aikana ajoittain jopa 100 000 ihmistä, oli juhlakulkueissa kulkeneita kuninkaita loistavine ja suurine seurueineen, oli maallisia ruhtinaallisia henkilöitä, muita ylhäisiä miehiä, yliopisto-opettajia, kardinaaleja, piispoja... Oli seurueiden suuret palveluskunnat, lisäksi huilunsoittajia, silmänkääntäjiä, irtainta väkeä ja yleisiä naisia arviolta 3000, hekin kun kuuluivat sen ajan kirkollisiin suurtapahtumiin kirkolliskokousvieraiden käytössä. Hevosia arvioitiin tulleen 30 000. Kirkolliskokouksen aikana hukkui kaupungin läpi virtaavaan Reiniin noin 500 ihmistä, suuri osa ilmeisesti juopuneina.

Seistessään kardinaalien ja muiden korkea-arvoisten miesten edessä Hus lausui heille: ”Kunnianarvoiset isät. Tietäkää, tietäkää, että haluan mieluummin kuolla kuin pysyä ainoassakaan harhaopissa. Jos minun todistetaan erehtyneen jossakin, olen halukas alistumaan nöyrästi oikaistavaksi ja parannettavaksi.” Oikeudessa hänen kirjoistaan luettiin otteita. Hän kieltäytyi myöntämästä, että hänen kirjoituksensa olivat harhaoppisia ellei niitä osoitettaisi sellaisiksi Raamatun sanalla. (Aivan samalla tavalla Martti Luther yli 100 vuotta myöhemmin puolusti opetuksiaan vetoamalla Raamattuun.) Oikeudenkäynti jatkui neljä päivää ja päättyi 8.6. Pitkien kuulustelujen tuloksena oli, että Hus tuomittiin kuolemaan. Perusteluksi Husille luettiin 39 otetta hänen kirjoistaan ja niiden sanottiin osoittavan että hän oli harhaoppinen. Hus vastasi, että hän oli valmis perumaan kirjoitukset niiltä osin kuin ne voitiin osoittaa Raamatun sana vastaisiksi. Vastaus katsottiin luovutukseksi.

Heinäkuun 6. päivänä 1415 hänet tuotiin Konstanzan katedraaliin kirkolliskokouksen eteen - sen jälkeen kun kirkolliskokous oli viettänyt messun katedraalissa. Husille luettiin tuomio. Hus vastasi, että hän yhä oli sillä kannalla, että hän ei luopuisi sellaisesta, mikä ei ollut Raamatulla osoitettavissa vääräksi. Hän polvistui ja rukoili voimakkaalla äänellä, että Jumala antaisi hänen vihollisilleen anteeksi. Silloin Husin päähän asetettiin korkea paperinen hiippa, johon oli kirjoitettu sana ”Heresiarcha”, mitkä tarkoittaa harhaoppisen liikkeen johtaja. Kun tuomio oli luettu, Hus lankesi polvilleen ja rukoili kaikkien kuullen: ”Herra Jeesus Kristus, anna anteeksi kaikille vihamiehilleni suuren armeliaisuutesi tähden. Sinä tiedät, että he ovat syyttäneet minua väärin ja tuoneet vääriä todistajia minua vastaan. Anna heille anteeksi armosi tähden!” Kardinaaleja ja muita paikalla olleita nauratti Husin menettely. Hänet palautettiin fransiskaaniluostariin odottamaan tuomion täytäntöönpanoa.

Tuona aikana hän sai kuulla, että konsiili, joka häntä oli kuulustellut, oli päättänyt langettaa kiroustuomion edesmenneelle John Wycliffelle, kaivauttaa hänen jäänteensä ylös hänen haudastaan ja polttaa ne. Tämä viimeistään sai Husin ymmärtämään, mikä häntä odotti. Polttamistaan odottaessaan Hus kertasi vankilassa kuukaudesta toiseen Raamatun lauseita, jotka olivat hänestä kuin sellaisen veden lähteitä, joista juominen virkisti hänen uupunutta henkeään. Yhä uudelleen hän pysähtyi esim. tällaisten kohtien ääreen: ”Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua” (Matt. 10:28 KR 38). ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua” (Luuk. 9:23 KR 38). ”Missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva” (Joh. 12:26 KR 38).

Kaksi viikkoa ennen teloitustaan Hus kirjoitti kirjeen: ”Oi Sinä Ystävällisin Kristus, vedä meidät vähäpätöiset heikot luoksesi ja perässäsi, sillä ellet Sinä vedä meidät, me emme voi seurata Sinua. Anna meille luja vahva henki että olisimme valmiit, ja jos liha onkin heikko, kulkekoon Sinun armosi meidän edellämme nyt niin kuin tulevaisuudessa. Sillä ilman sinua me emme voi tehdä mitään ja erityisesti emme pysty kohtaamaan julmaa kuolemaa Sinun nimesi tähden. Anna meille luja henki, peloton sydän ja oikea usko, luja toivo ja rakkaus, että voisimme uhrata elämämme Sinun asiasi vuoksi kärsivällisinä ja iloisina. Amen.”

Herätys lähti leviämään

Husin ja hänen työtoverinsa Jerome prahalaisen teloitukset kokosivat suuria joukkoja seuraamaan sitä opetusta, jota nämä miehet olivat julistaneet. Heitä alettiin kutsua ”tšekkiläisiksi veljiksi” ja myöhemmin ”moravialaisiksi”. 1700-luvulla osa heistä muutti Saksaan, jossa kreivi Zinzendorf antoi heille pakopaikan yhä silloin hussilaisia kohtaan jatkuneen vainon takia. Teloituksen jälkeen Husin opetukset kirkosta, Raamatusta, seurakunnasta jne. levisivät. Seuraavan 100 vuoden aikana ne kulkivat laajalle Eurooppaan. Husin seuraajat käänsivät Raamatun kirjoja tšekiksi, he sävelsivät ja sanoittivat hengellisiä lauluja, he julkaisivat kaiketi kaikkien aikojen ensimmäisen kansalle tarkoitetun hengellisen laulukirjan 1501 (jossa oli 89 ”hussilaista” laulua), joista jotkut laulut olivat 86 vuotta aikaisemmin kuolleen Husin kirjoittamia, he laativat ja julkaisivat uskontun-nustuksen, jota Luther myöhemmin ylisti.

Jo 1500-luvun alussa ”hussilaisuus” saavutti Martti Lutherin tämän opiskeluaikoina. Tutustuminen tähän liikkeeseen ja hussilaisiin merkitsi nuorelle Lutherille halua jatkaa keskeneräiseksi jäänyttä Husin työtä. Samoin Husin vaikutus toiseen suureen uskonpuhdistajaan John Calviniin oli suuri. Näyttää siltä, että jotkut ovat jäänmurtajia ja ottavat vastaan suurimmat hyökkäykset ja kokevat suurimmat vastoinkäymiset ja näyttävät saavan vähiten aikaan mitään hyödyllistä. Mutta jäänmurtajien avaamassa väylässä tulevien laivojen on monin tavoin helpompaa kuin edellä kulkevan murtajan. Tällaisena uskonpuhdistuksen jäänmurtajana Hus avasi tien uskonpuhdistukselle, jona 600-vuotisjuhlaa vietämme 2017.