KUKA JA MILLAINEN ON IHMINEN?
Olavi Peltola
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola
Kuka on ihminen?
Kuka ja
mikä on ihminen? Jo muinoin Sofokles kirjoitti: "Ihmeitä
on monta, ihminen kaikkein tenhoisin ihme on". Ihminen on suuri
salaisuus nimenomaan ihmiselle itselleen. Blaise Pascal kuvasi ihmisenä
olemisen salaisuutta ja sen tuomaa ahdistusta: "En tiedä, kuka on
heittänyt minut maailmaan, enkä mitä maailma on, enkä kuka minä itse olen. Olen
kauhistuttavan tietämätön kaikista asioista, en tiedä, mitä on ruumiini, mitä
mieleni ja sieluni, en myöskään, mitä on tämä osa itsestäni, joka ajattelee,
mitä sanon, joka pohtii kaikkea ja itseään ja tuntee yhtä vähän itseään kuin
muita. Näen kaikkeuden pelottavan avaruuden, joka minua ympäröi, ja olen
kahlehdittu tämän laajan maailmankaikkeuden yhteen nurkkaan tietämättä, miksi
minut on pantu tähän paikkaan eikä muualle, miksi elämää varten annettu lyhyt
aika on juuri nyt eikä jossain toisessa kohdin ikuisuutta, joka on ollut ennen
minua tai seuraa jälkeeni".
"Mikä
ihminen onkaan. Mikä uutuus, mikä kaaos, mikä ristiriitainen
olento, mikä ihme. Kaikkien tuomari, tyhmä maan mato,
totuuden tallettaja, epävarmuuden ja erehdysten likaviemäri, maailmankaikkeuden
kunnia ja hylky" (Pascal). "Ihminen on kurja lyhytaikainen
laitos, jonka toisessa päässä on ahnas kita ja toisessa ulostuslaite. Teurastamo ja WC. Voiko todellisuus ihmisestä olla näin
typerän mieletön" (Eino Kaila).
Ei ole
helppo vastata kysymykseen kuka on ihminen. Toisaalta jokainen on varma siitä,
kuka ja millainen on ihminen, koska minähän olen se. Miksi
kysyä selvää asiaa? Toisaalta kuulemme mitä moninaisimpia ja
ristiriitaisimpia mielipiteitä ja totuuksia ihmisestä. On lääketieteellinen,
biologinen, psykologinen, sosiologinen ja kehitysopillinen totuus. Tiede
kaikkine osa-alueineen, aikamme ideologiat, uskonnolliset liikkeet ja
filosofiset koulukunnat vastaavat tavallaan. Jokaista yhteiskuntasuunnitelmaa
ja koulu-uudistusta hallitsee jokin määrätty käsitys ihmisestä.
Nykyajan
tiede kyllä vastaa kysymykseen millainen on maailma ja ihminen. Se kuvaa mitä
on, mutta ei pysty vastaamaan kysymykseen: mitä varten ihminen on olemassa,
eikä sitä mistä ihminen on tullut ja minne on menossa tai mikä on kaiken
tarkoitus. Tiede ei voi antaa ehdotonta ja lopullista tietoa. Se ei ole
erehtymätön, sillä sitä harjoittava ihminen on erehtyväinen.
Ihminen on persoonallisen Jumalan
luoma
Raamatun
ensimmäinen perustava totuus ihmisestä on, että hän on persoonallisen Jumalan
luoma (1Moos.1:25-28, Ps.8:6-7). "Sinä olet
luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut"
(Ps.139:13, Ps.119:73). Ihminen ei ole itsensä luoma, vaan Jumala on antanut
hänelle elämän (Job10:12). "Minä uskon, että Jumala on minut ja kaikki
olennot luonut, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki
jäsenet, järjen ja kaikki aistit, ja että hän nämä pitää vielä voimassa...ja
että hän tekee tämän kaiken sulasta isällisestä, jumalallisesta
hyvyydestään" (Katekismus).
Ihmisen
perimmäinen olemus tulee hänen ulkopuoleltaan, Jumalalta. Siksi ihminen ei ole
jumala eikä olemukseltaan jumalallinen. Hänestä ei koskaan tule "niinkuin
Jumala" (1.Moos.3:5). Tosin ihminen haluaa
korottaa itsensä ja olla jumala, täysin itsenäinen, riippumaton, jonka
tarkoitus on vain omassa itsessä. Mutta ihminen ei ole olemassa samassa
mielessä kuin hänen Luojansa. Ihminen on vain Jumalan kätten tekoa. Tämä
merkitsee myös sitä, että ihminen ei tule hindulaispohjaisen ajattelun
väittämällä tavalla ”sulautumaan Jumalaan kuten pisara sulautuu valtamereen”.
Ihminen ei
ole sattuman tuotetta, kohtalon sokeaa leikkiä. Ihminen ei ole vain osa
luontoa. Hän ei ole jokin ohjelmoitu aivoeläin, joka toimii sokeasti ja
luonnonlakien hallitsemana vailla päämäärää ja tarkoitusta. Ihminen ei ole kone
eikä vain sitä mitä hän syö (Der Mensch ist, was er isst). Ihmisen arvo ei ole
välinearvoa, ei siinä, mitä hän tekee tai saa aikaan, ei hänen suorituksissaan
eikä siinä kuinka hyödyllinen hän on, vaan siinä, että hän on Jumalan luomus.
Ihmisen arvo on Jumalassa. Jos Jumala kielletään, kielletään ihmisen arvo.
Koska
ihminen on persoonallisen Jumalan luoma, Jumala on suunnitellut hänen elämänsä
ja ylläpitää sen. Jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus ja merkitys (vrt.
Room.9:20-21). Jokainen ihminen on ainutkertainen ja
ainutlaatuinen. Jokaisen ihmisen Jumala on kutsunut johonkin tehtävään ja
antanut siihen omat, muista poikkeavat kyvyt (Matt.25:14-15,
Luuk.16:10).
Ihmisen
tarkoitus löytyy kuitenkin vasta, kun se liittyy johonkin itsensä ulkopuolella
olevaan. Itsestään, omista saavutuksistaan ja onnestaan ihminen ei voi löytää
todellista tarkoitustaan. Jokaiseen soveltuen Jeesus sanoi itsestään: "Ei
Ihmisen Poika tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan" (Matt.20:28).
"Kaiken hyvän lähde on, että olet meidät luonut. Kaiken siunauksen lähde
on, että pidät elämäämme yllä. Kaiken tiedon lähde on, että kasvatat meitä.
Kaiken elämän lähde on, että herätät meidät. Kiitän sinua laupeudestasi ja
siitä, että sinun totuutesi on koko olemassaoloni hengitys" (Efraim
Syyrialainen).
Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja
kaltaiseksi
Ihminen,
Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi luotuna (1.Moos.1:26-27,
1.Kor.11:7, Jaak.3:9) merkitsee, että ihmisessä on viisautta ja vanhurskautta,
"joka oli Jumalassa ja jossa Jumalan kirkkaus kuvastui, se on, ihmiselle
on annettu lahjat: Jumalan tuntemus, Jumalan pelko, luottamus Jumalaan ja muuta
sellaista (Tunnuskirjat, Tk). "Ihminen on ainoa olento maailmassa, joka
voi kuulla Jumalan äänen, turvautua häneen, rakastaa ja palvella häntä. Tämä
johtuu siitä, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi" (Kristinoppi, 1948).
Ihminen on kaikessa ja aina sidoksissa Jumalaan. Häntä ei luotu autonomiseksi,
riippumattomana itsenä olevaksi ja itseään toteuttavaksi, vaan yhteyteen
Jumalan kanssa. Siinä on ihmisen tosi kunnia ja todellisen ihmisarvon perusta.
Jumalan
kuva merkitsee suhdetta Jumalan sanaan. Ihmisen perustuntomerkkejä on hänen
kykynsä ajatella ja ilmaista itseään sanojen avulla. Siksi ihminen voi kuulla
Jumalan sanaa ja vastata siihen. Näin on mahdollista yhteys Jumalan ja ihmisen
välillä ja se rakentuu nimenomaan sanojen välityksellä, ei näkemisen tai
kokemisen välityksellä.
Ihminen
luotiin, jotta hän oppisi tuntemaan Jumalan ja löytäisi yhteyden Häneen
(Apt.17:20). Ihminen on tarkoitettu elämään minä-sinä suhteessa. Ihminen on
luotu elämään Jumalan lapsena (Gal.4:5-6). Hänen elämänsä mielekkyys toteutuu,
kun Jumalan tahto tapahtuu hänessä ja hänen kauttaan luomakunnassa. Paavali
ilmaisee tärkeimmän omaa elämäämme koskevan rukouksen Apt.20:24. Ihmiselle
annettiin työ jo paratiisissa. Ihmisen elämän tarkoitus toteutuu tekemällä
hyviä töitä. Ihminen pystyy tarkastelemaan ja tutkimaan luontoa ja ihmiselämää
(tiede) (vrt.1.Moos.2:1920) ja soveltamaan tietoaan
koko luomakuntaan (tekniikka). Hänellä on myös kyky tajuta kauneutta (taide).
Näitä kykyjä on käytettävä nöyrästi kunnioittaen lahjojen antajaa (San.9:10).
Raamatun mukaan ihmisen tuli myös varjella eikä vain alistaa (1.Moos.2:15), siksi luonnon riistäminen ja turmeleminen on
Jumalan sanan vastaista.
Tärkein
ihmisen tuntomerkki on, että Jumala loi ihmisen iankaikkisuusolennoksi.
"Myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä" (Saarn.3:11).
"Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset
häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen" (Dan.12:2). Jumala "tahtoo,
että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1.Tim.2:4). Hän "ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että
kaikki tulevat parannukseen" (2.Piet.3:9),
"ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi
iankaikkinen elämä" (Joh.3:16).
Synnin alkuperä
Raamattu
kuvaa heti luomisen jälkeen ihmisen lankeemusta (1.Moos.3).
Hirvittävä katastrofi tapahtui ihmisen elämässä. Se tuhosi
Jumalan ihmeellisen rakkaudensuunnitelman ihmisen kohdalla. Paha tarttui
hyvään ihmiseen, kun hän nousi kapinaan Jumalaa ja Hänen sanaansa vastaan. Tämä
vaikuttaa ratkaisevalla tavalla jokaisen ihmisen elämään ja kohtaloon
tänäänkin. Jumala ei luonut ihmistä robotiksi, vaan itsenäiseksi, vapaaksi ja
vastuulliseksi olennoksi. Ihminen käytti vapauttaan väärin ja nousi pysyvään
kapinaan Jumalaa ja Hänen sanaansa vastaan.
Mistä paha
sai alkunsa? Jumala ei luonut pahaa eikä paha aina ole ollut olemassa.
"Synnin alkusyystä seurakuntamme opettavat, että vaikka Jumala luo ja
pitää yllä luonnon, niin synnin alkusyy on kuitenkin pahojen, nimittäin
Perkeleen ja jumalattomien tahto" (Tk). On olemassa langennut enkeli,
josta tuli persoonallinen pahuuden päämies (2.Piet.2:4,
Juuda 6, Matt.4:1-4, Jes.14:12-14, Hes.28:12-15). " Paholainen on tehnyt
syntiä alusta asti" (1.Joh.3:8). Synti on siis
ollut olemassa ennen ihmistä. Synnin syvin olemus jää meille käsittämättömäksi.
Syntiinlankeemuskertomuksessa viettelijä on tekeytyneenä valon enkeliksi (2.Kor.11:14). Ihminen ei aavista mitään pahaa
mielenkiintoisia kysymyksiä tekevästä keskustelukumppanistaan. Ensin ihmisessä
syntyy epäilys Jumalan antamaa sanaa kohtaan: "Onko Jumala todella sanonut
" (1.Moos.3:1). Synti on valhetta, jolla
korvataan Jumalan sana, se on epäluottamusta Jumalan hyvyyttä kohtaan, se on
halua korottaa ihminen yli kaiken ja tulla Jumalan kaltaiseksi (3:5,
Jes.14:12). Se on aistihimoa (1.Moos.3:6). Joka
tapauksessa "synti on Jumalaa vihaava ja vastustava tahto ja perustuu
luodun olennon itsekorotukseen ja ylpeyteen" (Osmo Tiililä).
Saatana
oli pahuuden liikkeellepanevana voimana, mutta synti ei tullut ihmiseen
yksinomaan saatanan vaikutuksesta. Ihminen itse teki mielellään syntiä. Ihminen
liittoutui synnin kanssa, antautui sille ja kääntyi pois Jumalasta. Siksi
ihminen oli syyllinen syntiinsä. Hänellä oli paha omatunto ja hän pakenee todellista Jumalan kohtaamista (1.Moos.3:8,10). Hän
ei myönnä vastuutaan, lankeemustaan eikä syyllisyyttään. Hän syytti muita ja
lopulta itse Jumalaa. Ihminen haluaa mielellään tehdä synnistään kohtalon,
jolloin hän ei ole syyllinen (3:12-13). Synnin
seurauksena ei särkynyt vain suhde Jumalaan, vaan myös toiseen ihmiseen (3:16,
Kain ja Abel) ja luomakuntaan (3:17).
Perisynnin todellisuus
Syntiinlankeemuksen
synkkään todellisuuteen ovat tänäänkin kaikki ihmiset sidoksissa. Olemme
jokainen "kadotuksen kansaa" (massa peridionis) "Niin kuin yhden
ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on
tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"
(Room.5:12). "Minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä
siittänyt" (Ps.51:7). "Kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja
ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1.Moos.6:5).
"Ihmisen sydämen aivoitukset (ajatukset ja teot) ovat pahat nuoruudesta
saakka (1.Moos.8:21)."Syntyisikö saastaisesta
puhdasta. Ei yhden yhtäkään” (Job.14:4).
"Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen. Kuka taitaa sen
tuntea" (Jer.17:9). "Sillä sisästä ihmisen sydämestä lähtevät pahat
ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys,
petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki
tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen” (Mark 7:21-23).
"Ei ole ketään vanhurskasta… ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.
Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole
ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on ei yhden yhtäkään” (Room.3:10-12). "Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat
Jumalan kirkkautta vailla" (Room.3:23). "Sillä ei ole maan päällä
ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää, eikä tekisi syntiä"
(Saarn.7:21). "…ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee…" (1.Kun.8:46).
Perisyntiä
ei yksikään ihminen voi välttää eikä paeta, sillä "se siemen, josta
ihminen muodostuu, on sikiämisemme hetkestä asti syntinen ja turmeltunut"
(Tunnustuskirjat). Synti ei ole vain ihmisen ympäristössä tai toisissa
ihmisissä, vaan aina myös hänessä itsessään. Synti ei ole vain sitä, että
ihminen jäljittelee vääriä esikuvia. Ihminen on syntinen jo ennen syntisiä
tekojaan. Synti kytee syvällä jokaisen sisimmässä kyltymättömänä ylpeytenä,
itsekkyytenä, himona ja vihana. Ei tarvita paljoakaan, kun se leimahtaa ja saa
aikaan tuhoa.
Perisynnin vaikutus
Perisynti
ei ole mitätön asia, jonkinlainen tarttunut tahra, jonka alla luonto olisi
hyvä. Itse luonto ja persoona ovat "tuon hengellisen pitaalin
läpikohtaisin ja kokonaan myrkyttämät ja turmelemat". "Ihmisessä on
menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja
sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti
tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä,
sydämessä ja tahdossa" (Tk). Ihminen etsii omaansa yli kaiken ja on
itseensä käpertynyt. Jumalakin on ihmiselle vain itsensä korottamisen väline.
Jokainen
ihminen on sisimmältään täysin turmeltunut, vaikka hänen ulkonaiset tekonsa ja
elämänsä näyttäisivät hyviltä. "Vaikka turmeltuneen ihmisen sydämessä ei
koskaan heräisi ainoatakaan pahaa ajatusta, vaikka hän ei lausuisi ainoatakaan turhaa sanaa, vaikka hän ei tekisi mitään pahaa
tekoa, on luonto kuitenkin perisynnin turmelema" (Tk). "Tätä syntiä
ei tehdä niinkuin muita syntejä, vaan se on olemassa, se elää ja se vaikuttaa
kaiken muun synnin. Se on oleellinen synti. Ei tehdä syntiä hetkisen tai
jatkuvasti, vaan synti on olemassa siinä, missä ja aina, kun henkilökin on
olemassa" (Luther).
Tekosynnit
Perisynti
on ihmisluonnon kohtalokas turmeltuneisuus, tekosynnit erillisiä syntejä
Jumalan lakia vastaan. Opetuksessa ne voidaan erottaa, mutta käytännössä ne
ovat saman asian eri ilmentymiä. Perisynti on juuri, tekosynnit hedelmä. Ellei
olisi perisyntiä, ei olisi tekosyntejä. Perisynti on salattua ja vasta
ilmoituksen valo paljastaa sen. Tekosynnit ovat havaittavia ja
luetteloitavissa. "Tällaisen synnin (perisynnin) hedelmiä ovat sitten ne
pahat teot, jotka kymmenessä käskyssä ovat kielletyt, kuten epäusko, väärä
usko, epäjumalisuus, elämä ilman jumalanpelkoa, röyhkeys, epätoivo, sokeus ja
sanalla sanoen, ettei tunneta eikä kunnioiteta Jumalaa. Edelleen valhe, Jumalan
nimen kautta vannominen, rukouksen ja avuksi huutamisen laiminlyöminen, Jumalan
sanan halveksiminen, tottelemattomuus" (Tk).
Ihmisen täydellinen avuttomuus
Perisynnin
tähden ihminen ei pysty alkamaan tai vaikuttamaan mitään hengellisissä
asioissa. Ymmärrys ja järki ovat sokeita ja tahto on suorastaan Jumalan
vihollinen. Ihmisellä ei ole vapaata tahtoa tehdä hyvää ja hyljätä paha. Synti
on kuin vankila, joka on sulkenut ihmisen sisäänsä. Se voidaan avata vain
ulkoapäin. Mutta ihminen on tehnyt umpiselliinsä kauniita maalauksia, joita
katselleessaan hän viihtyy vankilassaan ja kuvittelee olevansa vapaa. Perisynti
tekee ihmisen syylliseksi Jumalan edessä. Koko maailma on syyllinen (Room.3:19,
Room.5:17).
Kuitenkin ihminen on Jumalan luoma
ja rakastama
Ihminen on
täysin synnin turmelema ja ehdottoman syyllinen Jumalan edessä. Mutta samaan
aikaan ihminen on edelleen Jumalan käsialaa, Hänen luomansa. Inhimillinen
luonto ei ole muuttunut synniksi, vaan perisynti on eräänlainen ihmisluonnon
tilapäinen puute ja vaurio. Luonnollisissa, ulkonaisissa, järjen alaiseksi
alistetuissa asioissa ihmisellä on "vielä jossain määrin ymmärrystä,
voimaa ja kykyä, vaikkakin sangen heikentyneenä". Perisynti on myrkyn
tavoin läpäissyt ihmisen luonnon. Sitä ihmeellisempää on, ettei Jumala
"moista turmeltunutta, vääristynyttä ja syntistä ainetta heitä helvetin
tuleen, vaan siitä muovaa ja valmistaa tämän nykyisen, synnin kautta niin
surkeasti turmeltuneen inhimillisen luonnon puhdistaaksensa sen synnistä
rakkaan Poikansa kautta, pyhittääkseen sen ja tehdäkseen sen autuaaksi"
(Tk). Juuri tähän inhimilliseen luontoon tuli Jeesus ja tämän luonnon Hän on
lunastanut, sen Hän haluaa pyhittää ja herättää kuolleista.
Ihmisen tilanne
Synti
turmelee jatkuvasti ihmisen sielua ja ruumista. Se erottaa toisista ihmisistä
ja synnyttää vihaa, kateutta, riitaa ja väkivaltaa yhteiselämässä. Synti tuo
kärsimystä. Ihmisestä tulee synnin orja ja omatunto paatuu. Synnin seurauksena
on kuolema ja ihmisen synnin tähden luomakuntakin on joutunut katoavaisuuden
orjuuteen. Mutta ennen kaikkea ihminen on synnissään Jumalan pyhän vihan
alainen ja jos hän jää siihen, hän joutuu kadotukseen. Jo perisynti tuomitsee
ja tuo mukanaan iankaikkisen kuoleman.
Uudestisyntynyt
ja uskosta vanhurskaaksi tullut ihminenkin on edelleen syntinen. Uskon tulee
tuottaa hyviä hedelmiä. Väärässä ovat ne, jotka väittävät, että jotkut tässä
elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.
"Uskovaan jää olemaan syntejä, vieläpä suuriakin" (Luther).
"Mukanamme laahaavan lihan tähden emme milloinkaan ole ilman syntiä.
Myötäsyntyinen Aatamimme tekee myös alkavan ja kehittyvän uuden elämämme hyvät
teot synniksi ja mitättömiksi ellei Jumala ota huomioon alkanutta pesua"
(Luther). "Uudistus ei ole tässä elämässä täydellistä, vaan ainoastaan on
alulla. Uskovaiset ovat hengessä ja mielessä alituisesti taistelussa lihaa
vastaan so. turmeltunutta luontoa vastaan, joka on meihin piintyneenä aina
kuolemaan asti" (Tk).
Vasta
ruumiin ylösnousemuksen jälkeen Kristukseen uskova on tullut synnittömäksi ja
täydelliseksi. "Perisynti juurrutetaan pois kokonaan
ylösnousemuksessa" (Tk). "Siksi hän paiskaa meidät taas kuolemassa
maahan ja tekee meidät uudestaan viimeisenä päivänä niin, että meistä tulee
onnistuneita astioita ja olemme ilman syntiä".
Synnintunto
Eräs
vaikeimpia kristillisen opetuksen ongelmia on synnin ja nimenomaan perisynnin
esille ottaminen. Näyttää siltä, että ihmisiltä puuttuu täysin synnintunto.
Muut uskonnot ja yleinen mielipide länsimaisessa kulttuurissa ovat
juurruttaneet varmuuden siitä, että ihminen on pohjimmaltaan hyvä ja kykenee
elämään oikein, jos vain tahtoo. "Juuri suurten uskontojen syvimmissä
tavoitteissa ihmisen koko ristiriitainen arvoituksellisuus, hänen suuruutensa
ja kurjuutensa, hänen kurottautumisensa korkeuksiin ja saatanallinen
demonisuutensa...ei pääse esiin. Sillä perusasia, jota Raamattu nimittää
"synniksi" ei koskaan saa todellista merkitystään. Sitä ei tosin
sivuuteta, vaikka usein käytetään toisia käsitteitä, mutta yleensä se jää
sivuseikaksi eikä muodostu koskaan keskeiseksi kysymykseksi, joka vaatii
vastausta" (Kreamer).
"Muslimi
vastustaa jyrkästi kristittyjen väitettä, että ihminen on syntinen. Hänen
mielestään se on pelkkää pakoa. Heikkouttaan korostamalla ihminen yrittää
keksiä puolusteluja sille, että on epäonnistunut kuuliaisuuden täyttämisessä ja
vetäytyy siten Jumalan tottelemattomuudesta antaman rangaistuksen
ulottumattomiin. Hänen tulisi sen sijaan kääntyä täyttämään kuuliaisuuden
tehtävää, joka ei ole ylivoimainen... Islamia ja kristinuskoa erottavista
seikoista keskeisin on jyrkkä ero synnin luonteen käsittämisessä" (Stephen
Neill).
Hindulaisen
uudistusliikkeen johtaja Vivekananda "hyökkäsi kiihkeästi sellaista
mahdollisuutta vastaan, että ihmistä voitaisiin sanoa syntiseksi tai pitää
syntisenä" (Neill). "Buddhalaisuus olettaa, että ihminen voi olla
itsensä pelastaja ja että hän voi tulla hyväksi koettamalla ankarasti olla
hyvä". "Jos hiukkaakaan epäillään ihmisen kykyä omilla
ponnistuksillaan pelastaa itsensä, buddhalaisten puolustusmuuriin on reväisty
suuri aukko" (Neill).
Ihmisen polttavin ongelma
Raamatun
mukaan ihmisenä olemisen tärkein ongelma Jumalan edessä on synti ja syyllisyys.
Sen sijaan ihminen pitää keskeisenä ongelmanaan usein kärsimystä ja kohtaloa ja
siihen hän etsii Jumalalta apua. Myös uskova saattaa kadottaa Raamatun mukaisen
tajun omasta elämästään eikä enää huomaa, että synti on uskovassakin sydämessä
ja kaikissa hänen teoissaan niin kauan kuin hän elää. "Me teemme paljon
syntiä joka päivä ja ansaitsemme yksinomaan rangaistusta" (Tk). Siksi
valvova uskova joutuu joka päivä katumaan ja tarvitsee joka hetki syntien
anteeksiantamusta.
Sellainen,
joka ei halua suostua oman syntisyytensä rehelliseen näkemiseen, lakkaa pian
kilvoittelemasta kristittynä (1.Joh.1:8-10).
"Jumala on kaikissa sanoissaan luvannut Kristuksen kuolevan synnin tähden.
Sen vuoksi se, joka ei milloinkaan pidä eikä salli itseään pidettävän
syntisenä, tahtoo tehdä Jumalan valehtelijaksi ja korottaa itsensä totuudeksi.
Se taas on raskain synti ja kaikkein pahinta epäjumalanpalvelusta".
"Armo ei maistu hyvältä ylpeitten mielestä, sillä heidän syntinsä eivät
vielä maistu heistä pahalta" (Luther).
Todellinen
synnintunto on ihme. Se syntyy kun Pyhä Henki käyttää lakina ja evankeliumina
julistettua Jumalan Sanaa ja Sana satuttaa ihmisen omaatuntoa. Moni on silloin
ollut jo kauan kristillisen seurakunnan yhteydessä ja on pitänyt itseään
todellisena kristittynä. Kenties Jumala on sallinut täysin odottamattomasti
syvän lankeemuksen ja vasta sen kautta on opittu näkemään jotain omasta
perinpohjaisesta syntiturmeluksesta. Usein vasta silloin on myös ensimmäistä
kertaa Kristuksen sovituskuoleman valtavuus alkanut todella kirkastua ja siitä
on tullut kaiken uskonkamppailun keskus.
Ihmisolemuksessa
oleva synti ja sen ilmentymät pysyvät Jumalan tuomion edessä. Synnin
anteeksisaaminen ja synnin peittäminen on lopulta jokaisen ihmisen syvin ja
tärkein kysymys ja ongelma. Ihmisen koko mielekäs olemassaolo ja sen
varsinainen tarkoitus voi toteutua vain, kun ihminen elää syntiensä
anteeksiantamuksessa. "Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on
myös elämä ja autuus". Silloin olen Jeesuksen Kristuksen oma ja elän Hänen
valtakunnassaan, Hänen alamaisenaan ja palvelen Häntä iankaikkisessa
vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa.