Huonoa makua: Mitä muut edellä sitä Lordi (ja Matti Vanhanen) perässä

 

 

Hevirokin alkuajoista lähtien monella sen esittäjällä ja kannattajalla on ollut yhteinen tervehdys (kuva).

 

 

 

 

 

 

Aamulehdessä 23.5 julkaistussa kuvassa pääministerimme Matti Vanhanen näyttäisi tekevän samaa merkkiä – ja kuvasta päätellen hauskaa on? Lordin opastuksella Vanhasen esittämä merkki näyttäisi olevan ” I Love You–merkki, jota mm. kuurot käyttävät. Mutta merkkiä käytetään myös versiona ”El Diablo” merkistä (vas. ja kesk.): ”I love you, satan”. Kuurojen viittomakielen kehitti kuuluisa Helen Keller, joka oli myös kiinnostunut okkultismista ja harjoitti teosofiaa. HUOM! emme sano, että kuurojen kielen käsimerkit ovat satanismia tms. Älköön kukaan tulkitko tässä esitettävää asiaa niin väärin!

Entä jos Matti olisi tehnyt natsitervehdyksen?

Miksi tämä kysymys – onhan selvää, että jos PM olisi sen tehnyt, moitteita olisi tullut joka taholta ja ura olisi kaiken todennäköisyyden mukaan ollut ohi. Natsitervehdys mielletään selvästi pahaan: julmaan kansanmurhaan, rotukiihkoon ja hirmutekoihin.

 

Mutta hevirokkareiden tervehdykselle vain naureskellaan. Kuitenkin tuo tervehdys on alkuperältään vähintään yhtä arveluttava kuin natsitervehdys. Sillä tervehditään saatanaa: ”leikisti” tai tosissaan. Tässä vaiheessa voi moni vähätellä: eihän se sitä tässä yhteydessä tarkoita. Entä jos joku tekee leikillään natsitervehdyksen julkisesti? Jos sitä suunnittelet, saat olla varma, että siihen ei sittenkään suhtauduta suopeasti. Niinpä ei pitäisi suhtautua tähänkään merkkiin.

 

Ympäri maailmaa tuon tervehdyksen tekijöinä nähdään politiikan, viihdetaiteen, julkisuuden, ym. henkilöitä. USA:n pres. Bush selitti sen olevan Teksasin yliopiston (jalkapallojoukkueen) tunnus ja omineensa sen sieltä. Selityksiä löytyy. Onkin varmaa, että jotkut tekevät merkkiä, koska sitä pidetään jotenkin ”coolina” (esim. ajanmukaisena, trendikkäänä, hauskana ja yhteenkuuluvaisuutta merkitsevänä).

 

Mutta kyllä valtion johtajien pitäisi olla asiasta perillä vähän paremmin. Ainakin niiden, jotka pitävät itseään kristittyinä. Merkin alkuperä on muinaisen Egyptin mysteeriuskonnoissa, josta satanismi sen on ottanut. Se on “saatanallinen tervehdys”, sarvellinen käsi (horned hand, mano cornuto), merkki satanismin jäsenten yhteydestä “sarvekkaaseen jumalaansa”, tunnistamisen ja alamaisuuden merkki (satanismikin on monien eri uskomusten liike, yhteistä kaikelle on kuitenkin hedonismi, Raamatun Jumalan, Sanan ja Kristuksen kieltäminen).

 

Tarkoitus ei ole esittää, että PM Matti Vanhanen olisi minkään sortin satanisti. Kuten AL:n kuva osoittaa, PM:n sormet näyttävät ”I Love You–merkkiä, jota voidaan tulkita eri tavalla. Missä tarkoituksessa Lordi sitä käyttää? Oli niin tai näin, niin lievimmissä tapauksissa merkin tekeminen osoittaa tietämättömyyttä, hölmöyttä ja huonoa makua. (Tämä ei tietenkään koske, kun sitä käytetään kuurojen kommunikoinnissa.) Toisessa ääripäässä ovat ne, joille satanismi on uskonto.

 

Pääasiaksi kuitenkin nousee se, mihin on kadonnut aito suomalainen terve ajattelu? Kun muutama nuori pukee itsensä ”helvetin enkeleiksi” ja alkaa esittää kauhurokkia, media ja suuri osa ihmisistä menevät aivan sekaisin. Jopa osa valtion johtoa. Joku aina hyötyy, mutta mitä Suomi TODELLA hyötyy jostakin euroviisuvoitosta? EU:hun liittymisenkin piti olla lottovoitto maallemme – ja kuinka kävi? Otetaan järki käyttöön, aina pääministeriä myöten ja lopetetaan hölmöily ja huonon maun edistäminen.

 

Ohessa on linkki amerikkalaisen Texe Marrsin nettisivuille, jossa on kuvia merkistä ja sen tekijöistä – aina kuuluisia amerikkalaisia äärikarismaattisia kristittyjä puhujia myöten. Emme ole Texe Marrsin kanssa samaa mieltä kaikesta mitä hän esittää, mutta kuviin voi tutustua:

 

http://www.jesus-is-savior.com/False%20Religions/Wicca%20&%20Witchcraft/signs_of_satan.htm

 

myös:

http://www.texemarrs.com/satans_el_diablo.htm

 

http://www.prisonplanet.com/articles/january2005/210105devilhand.htm

 

(kuvissa mm. Bill Clinton, George Bush, Jordanian kuningas Abdullah, John Kerry, I-B:n prinssi William, Silvio Berlusconi, Paul McCartney, Elisabeth Taylor, Amy Grant, Pat Robertson, Benny Hinn, Jesse Duplantis, Kenneth Copeland, Rodney Howard Browne ym. HUOM! kantaa ei oteta siihen, kuka näistä tekee merkin vain huvikseen, kuka tarkoitusperäisesti, tai ovatko kaikki merkit juuri tätä – mutta yhtä kaikki: kyse on ainakin huonosta mausta).