Kuka hyötyi Hitleristä ??

Olisiko Hitlerin valtaannousu, hänen vallassa pysymisensä ja vuosia kestänyt valloitussota ollut mahdollista ilman vahvaa ulkopuolista tukea.

Ketkä olivat Hitlerin tukijoita, kuinka hän rahoitti tuhoisan hallituskautensa?

Nopea vastaus tähän on, että Hitler sai tukea siitä maailmanjärjestelmästä, jota raha ohjaa.

Silloinen globaali talouselämä osaltaan rahoitti Hitlerin tekoja.

Bisnesmaailmassa on totuttu ajatukseen, että raha ei tunne rajoja.

Nykytilanteessa monet työntekijät maassamme saavat karvaasti kokea tämän periaatteen seuraukset, kun työpaikat siirtyvät halvan työvoiman maihin.

Ihmisiä käytetään myös hyväksi.

Raha ei tunne rajoja eikä sillä ole moraalia eikä etiikkaa, mutta rahan käyttäjät ja sen käytöstä päättävät ovat kuitenkin vastuussa.

Raha ei ajattele eikä osaa tehdä moraalisia eikä eettisiä valintoja, mutta rahaa käyttävät ihmiset tekevät valinnat.

Miksi Hitlerin suhteen niin monet tekivät valinnan, joka johti mitä kammottavimpiin tekoihin ihmiskunnan historiassa?

Hitlerin ajan ja silloisen Saksan rahavirtojen tutkijat ovat valottaneet, kuinka laajaa tällainen tuki oli.

Hitlerin toimia rahoitettiin ja tuettiin käytännön toimin monen saksalaisen ja ulkomaisen suuryhtiön, pankkien ja eräiden suurliikemiesten toiminnan kautta.

Monet enemmän tai vähemmän julkisuudessa olleet vaikuttajat osoittivat sympatiaa hänen ajatuksilleen.

Suuryhtiöitä olivat mm. IBM, Daimler-Bentz, Standard Oil (tuolloin maailman suurimpia öljy-yhtiöitä), IG Farben (tuolloin maailman suurin kemian tehdas), ITT, BIS pankki Sveitsissä, Sveitsin Kansallispankki (Swiss National Bank), Sveitsin rautatiet.

Henkilöitä mm. autotehtailija Henry Ford, Walesin prinssi ja Englannin kuningas Edward 8:s, joka luopui kruunusta ja tunnettiin sittemmin Windsorin herttuan arvonimellä, Sir Henry Deterding (yksi maailman rikkaimmista miehistä – Royal Duch Shell öljy-yhtiön johtaja) joka jo 1932 oli todennut: ”natsit ovat suuri vakauttava voima, joka voi olla hyödyksi neuvosto Venäjää vastaan”, juhlittu lentäjäsankari Charles Lindberg, Kennedyn suvun patriarkka suurläh. Joseph Kennedy, Bushin suvun isoisä Prescott Bush, jne.

Useat maat kävivät kauppaa Hitlerin Saksan kanssa pitkään toimittaen raaka-aineita Hitlerin sotakoneistolle: mm. Portugali, Espanja, Turkki ja Ruotsi.

Osaltaan Suomikin tukeutui Saksaan sen valtakauden aikana.

Natsien vallattua itsenäisiä maita ryöstösaaliina saatua kultaa (pankeista, juutalaisten arvoesineistä ja mm. tapettujen hampaiden kultapaikoista) säilytettiin Sveitsin, Englannin ja USA:n pankeissa.

Kun tähän vielä lisätään katolisen ja protestanttisen kirkon – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta – hiljaisuus asian suhteen, onko niinkään ihmeellistä, että juutalaiset jäivät yksin niin pitkäksi aikaa?

Oliko kukaan täysin viaton siihen mitä pääsi tapahtumaan?

Niin kauan kun Hitlerin koneisto kulutti, osti ja tuotti varallisuutta globaaliin kaupankäyntiin, tappokoneiston todellinen luonne haluttiin torjua.

Kukaan ei sano haluavansa tukea vääryyttä ja murhaamista.

Mutta kun raha astuu mukaan kuvaan puheet ja käytäntö joutuvat ristiriitaan.

Sellaisen illuusion saa aikaan rahan mahti.

Hitler ei salannut mikä on hänen päämääränsä.

Poliittisen toimintansa alkuhetkistä lähtien hän toi sen selvästi esille.

Kirjansa ”Taisteluni” hän kirjoitutti vankeusaikanaan kärsiessään tuomiota hyökkäyksestä Bavarian hallituksen istuntoon 1923.

Kyse oli vallankaappausyrityksestä laillista valtaa vastaan, ja tällaisen epäonnistuneen yrityksen johtajat yleensä tuomittiin kuolemaan.

Bavarian hallituksessa oli vaikutusvaltaisia natsimielisiä edustajia ja Hitler selvisi pelkällä minimirangaistuksella, 5 vuoden vankeustuomiolla ja tuona aikana Hitler siis kirjoitutti kirjansa jossa juutalaisvihamielisyyttä ei peitellä.

Ennen tammikuun lopun 1933 nimitystään valtakunnankansleriksi Hitler ei puheissaan peitellyt mitä hän tekisi vallan saatuaan.

Välittömästi nimityksen jälkeen Hitlerin natsijoukot ”ruskeapaidat”, aloittivat juutalaisten ja muiden ei-natsien ahdistelun ja omaisuuden tuhoamisen.

Mitä ihmettä siis Saksassa tapahtui?

Hitlerin valtaannousu osoittaa, että juutalaisviha ei ole hänen keksintönsä.

Viha oli jo aiemmin saanut vankan sijan kansanjoukkojen mielissä ja se löysi purkautumistien Hitlerin kautta.

Mies, joka normaalisti olisi saanut jotenkin terveellä pohjalla olevan yhteiskunnan epäluulon vastaansa ja tullut merkityksi kiihkoilijana, sai vallan.

Saksan silloinen presidentti ja poliittinen eliitti pelkäsivät Hitleriä, koska tämä sai tukea huomattavalta osalta kansaa.

He ajattelivat voivansa kontrolloida häntä ja saada häntä kannattavien joukkojen tuen.

Luulo oli totaalisen väärä.

Vanha sananlasku sanoo: Anna pahalle pikkusormi niin se vie koko käden.

Hitlerin valtaannousu on karmaiseva esimerkki, kuinka poliittinen laskelmointi voi syrjäyttää kaikki muut hyvät arvot ja johtaa suureen katastrofiin.

Ennen kuin Hitler aloitti varsinaisen hyökkäyssotansa hyökkäyksellä Puolaan 1939, hänen hallituskauttaan värittivät jatkuvat vainot Saksan juutalaisia ja hänen politiikkansa vastustajia vastaan.

Juutalaisvainot eivät aiheuttaneet merkittävää protestointia muista maista.

Ei esitetty kauppaboikotteja, ei vastatoimia.

Kristalliyön tapahtuma 1938 oli täysin julkinen vaino, joka ei oikeusvaltiossa olisi mahdollinen.

Tuona yönä surmattiin lähes sata juutalaista ja keskitysleireille vietiin n. 30000.

Yli 7000 juutalaisen liikkeen ikkunat rikottiin ja yli 250 synagogaa sytytettiin tuleen.

Juutalaisia kouluja ja koteja tuhottiin satamäärin.

Kaikesta tästä hävityksestä langetettiin syy uhrille, eli Saksan juutalaisyhteisölle, joka tuomittiin miljardin saksanmarkan sakkoihin.

Muuta maailmaa asia ei paljon liikuttanut.

Jo siihen mennessä vuosia tunnettu juutalaisten syrjiminen ja vainoaminen Saksassa ei vieläkään saanut aikaan massiivista vastalauseiden aaltoa ns. demokraattisten länsimaiden suunnalta.

Hitler koki olevansa täysin turvassa ja suorittavansa Kaitselmuksen hänellä määräämää tehtävää.

Tavallaan hän oli oikeassa.

Maailmassa ei tapahdu mitään Jumalan tietämättä ja sallimatta.

Mutta pahan lähde ei ole Jumalassa, vaan ihminen tuottaa pahaa.

Tätä ihmisen pahuuden aikaa Jumala ilmoittaa sallivansa tietyn ajan, kunnes Hän totaalisesti lopettaa toivottomat ihmisen koko maailmaa koskevat hallintayritykset.

Rauha, oikeudenmukaisuus, sopuisuus, ystävällisyys, auttaminen – kaikki nämä ovat käsitteitä, jotka jokainen ihminen allekirjoittaa ja lupautuu toimimaan niiden pohjalta.

Mutta maailmanlaajuista käytäntöä niistä ei koskaan ihmisen aikana ole tullut.

Ihmiskunnan historian merkittävin osa on julmuuden, alistamisen, sorron ja sodan historiaa.

Muiden maiden suhtautuminen Hitlerin politiikkaan oli hänelle selvä viesti oman valitun linjan oikeutuksesta.

Kuinka alas ihminen voikaan vajota ja silti kuvitella olevansa täysin oikeassa!

Kuinka voimaton maailmanlaaja yhteiskunta onkaan ollut ja on tässä asiassa.

Kansanmurhat eivät loppuneet Hitleriin.

Valtioiden, kansallisten ja kansainvälisten yritysten ja yksilöihmisten sympatiat, jollaiseksi hän varmaan tulkitsi myös vaikemisen, tukivat siis Hitlerin illuusiota oman tehtävänsä tarkoituksesta.

Yksi Hitleriin suuren vaikutuksen tehnyt amerikkalainen oli suurliikemies, autotehtailija Henry Ford.

1915 hän sanoi 1. maailmansodan olevan ”saksanjuutalaisten pankkiirien” syytä.

Kirjoituksissaan ja lausunnoissaan Ford syytti juutalaisia rahanahneudesta, ollen itse yksi Amerikan ja maailman rikkaimmista miehistä.

Fordin päähänpinttymä oli, että ”kansainvälinen juutalainen” (International Jew) oli syypää kaikkeen ihmiskunnan pahaan.

Omistamassaan lehdessä hän 1920 esitti voimakkaita näkemyksiään syyttäen juutalaisia mm. salaliitosta kristillisyyttä vastaan ja suunnitelmista tuhota ”anglosaksinen” elämäntapa.

Artikkelit koottiin kirjaksi, jonka nimeksi tuli: ”Kansainvälinen Juutalainen: maailman ensisijainen ongelma”.

Amerikassa Ford oli suuren kansanosan suosiossa liike-elämän saavutustensa takia ja monet, vaikka eivät yhtyneet hänen näkemyksiinsä, arvostivat häntä suuresti liiketoimien onnistumisen takia.

Jälleen rahan mukanaan tuoma arvostus himmensi muun.

Tuon ajan mielipidetutkimukset osoittivat, että Ford olisi saattanut nousta aina presidentin virkaan saakka, jos olisi halunnut lähteä politiikkaan.

1920 amerikkalaisille opiskelijoille tehdyssä kyselyssä Ford oli kolmanneksi merkittävin ihminen koko maailmanhistorian aikana.

Ennen häntä olivat Jeesus ja Napoleon.

Entä jos Henry Ford olisi noussut USA:n presidentiksi.

Olisiko holokausti voinut tapahtua Amerikassa?

Fordin kirja käännettiin 16 kielelle ja se sai suuren suosion Saksan alkuajan natsiliikkeessä ja siitä eteenpäin.

Ei ole vaikeaa nähdä Fordin kirjoitusten innoittaneen Hitleriä omien tekstiensä suhteen.

Ford otti Hitleriltä, tämän edustajien kautta, vastaan ainoana amerikkalaisena koskaan, Saksan Kotkan Ritarikunnan arvomerkin täyttäessään 70 vuotta 1938.

Fordin natsisympatiat heijastuivat myös hänen massiiviseen autotuotantoonsa.

1937 kirjoitettu arvio kuvaa, että ”Ford yhtiön kemian osastosta on tullut siellä olevien natsien päämaja”.

Oikeudenkäynnin uhan alla Ford joutui esittämään julkisen anteeksipyynnön äärimmäisen herjaavista kirjoituksistaan.

Anteeksipyyntö oli muodollinen, mutta Ford välttyi joutumasta oikeuteen jatkaen juutalaisvihaa tihkuvien lausuntojen jakamista pienpiireissä.

Tarkkoja tietoja ei ole tukiko hän natseja Saksassa myös rahallisesti, mutta sitä pidetään todennäköisenä.

Henry Fordin kirjaa painetaan edelleen ja sitä levitetään eri puolilla maailmaa.

Sota on aina joillekin tie entistä suurempaan vaurauteen ja valtaan.

Vaikka Hitler alusta saakka ilmoitti selvästi juutalaisia koskevat tavoitteensa, niin globaalin rahamaailman ja valtapelin tavoitteiden varjossa he jäivät yksin.

Seuraavassa lyhyesti eräitä muita kuuluisia Hitlerin ajan henkilöitä, jotka tukivat häntä ja vaikuttivat yleiseen mielipiteeseen Hitleriä auttaen.

Lentäjäsankari Charles Lindberg muistetaan urheasta Atlantin ensimmäisestä ylilennosta Amerikasta Eurooppaan 1927.

Harvat tietävät, että hän oli myös juutalaisvihaaja.

2. maailmansodan kynnyksellä monet amerikkalaiset kirjoittivat FBI:n johtajalle huolenaiheenaan Lindbergin julkisuudessa esittämät natsimieliset lausunnot.

Hän varoitti Amerikkaa ryhtymästä sotaan Saksaa vastaan samalla, kun uskoi juutalaisten olevan vaaraksi maalleen.

Lindberg jatkoi vastustusta vielä Amerikan ryhtyessä sotatoimiin ja erosi ilmavoimien reservistä vastalauseeksi maansa sotatoimille samalla menettäen suuren osan sankarimaineestaan amerikkalaisen yleisön silmissä.

Pearl Harborin tappion jälkeen Lindberg teki suunnanmuutoksen ja tarjoutui sotapalvelukseen, mutta sodanjohto ei häntä hyväksynyt.

Hänet kelpuutettiin tosin kotimaassa sotakoneiden testilentäjäksi ja sodan loppupuolella 1944 myös sotalentäjäksi.

Yhdysvaltain ja Saksan välillä oli vahva kaupallinen ja poliittinen yhteys. Aikaa kului ennen kuin Amerikka katsoi olevansa velvoitettu sotatoimiin Euroopan mahtivaltiota vastaan.

Poliittisella puolella Joseph Kennedy, Kennedyn kuuluisan veljessarjan isä, teki paljon Hitlerin Saksan puolesta.

Uskonnoltaan katolinen Kennedy keräsi liiketoimillaan omaisuutta jo I maailmansodan aikana ja hänestä tuli yksi Amerikan rikkaimmista miehistä.

Omaisuus hankittiin paljolti osakekeinottelulla.

Hänellä oli myös hallituksen lupa tuoda maahan alkoholia lääketarkoituksessa.

Monet epäilevät, että jo kieltolain aikaan 1920-luvulla Kennedy välitti alkoholia laittomasti.

Mafiapäällikkö Frank Costello sanoi julkisesti auttaneensa Kennedyä tulemaan rikkaaksi.

Kieltolain päättyessä 1933 Kennedy tyhjensi laajat alkoholivarastonsa suurella voitolla.

1932 hän oli varoillaan auttanut Rooseveltia tämän presidenttikampanjassa.

Roosevelt palkitsi sen nimittämällä osakekeinottelija Kennedyn osakekauppaa valvovan valtionviraston johtoon noudattaen sananlaskua: tarvitaan varas nappaamaan varas.

1938 Kennedy nimitettiin USA:n suurlähettilääksi Englantiin.

Englannissa yksi hänen tärkeimpiä hengenheimolaisiaan oli varakreivitär Nancy Astor.

Kennedy ja Astor olivat yhtä mieltä, että Hitler on vastaus kahteen maailman suurimpaan ongelmaan: juutalaiset ja kommunismi.

Saksalaisille diplomaateille Kennedy valitti presidentti Rooseveltin olevan juutalaisten talutusnuorassa.

Saksan lähettiläs sanoikin USA:n suurlähettiläs Kennedyn olevan ”Saksan paras ystävä Lontoossa”.

Joseph Kennedyn vanhin poika Joe jr. ihaili Hitleriä isänsä tapaan.

Ironista on, että hän kuitenkin kohtasi loppunsa pommituslennolla Saksan yllä palvellessaan USA:n armeijassa.

Isä Kennedyn haave oli tulla valituksi USA:n presidentiksi.

Toinen maailmansota murskasi kuitenkin haaveet.

Hänen toinen poikansa, John Kennedy, joka myös palveli USA:n sotajoukoissa ja sodan jälkeen aloitti poliittisen uransa, nousi kuitenkin arvostettuun virkaan.

Muistamme kuinka hän joutui sala-ampujan uhriksi Dallasissa 1963.

Bushin suvun patriarkka, nykyisen presidentin isoisä Prescott Bush, oli yksi niistä, joka hankki kaupankäynnillä natsi-Saksan kanssa suuren omaisuuden.

Vaimonsa isän George Herbert Walkerin omaisuuden ja tuen avulla hän toimi usean natsien kanssa kauppaa tehneen yrityksen johdossa yhdessä Walkerin ja Averell Harrimanin kanssa.

Walker tunnettiin rikkaana ja hyvin vaikutusvaltaisena natsien tukijana aina Hitlerin valtaannousun alkuajoista lähtien.

Kaupankäynti jatkui silloinkin, kun USA jo oli mukana sodassa.

1942 Yhdysvalloissa laadittiin laki, joka oikeutti hallituksen ottamaan haltuunsa yritykset, jotka edelleen kävivät kauppaa natsien kanssa ja vasta tuolloin, pakon edessä, Bushin suku lopetti liiketoimensa.

Yhdysvalloissa jo muutama vuosi sitten julkisuuteen tulleiden asiakirjojen mukaan Bush sai suurta taloudellista hyötyä vuosien kaupankäynnistä Hitlerin Saksan kanssa, ollen samalla yksi niistä, jotka auttoivat ja vahvistivat Hitlerin valtaa.

Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että Bushin suvun vauraus on suurelta osin tämän kaupankäynnin tulosta.

Bushilla ja Walkerilla oli omistusosuuksia saksalaisissa yrityksissä, joissa sittemmin käytettiin juutalaisia orjatyövoimana.

Hollannin tiedustelupalvelun ja USA:n hallituksen dokumentit sisältävät tietoa, jonka mukaan juutalainen orjatyövoima kasvatti näiden amerikkalaisten liikemiesten voittoja.[1]

Sodan jälkeen huomatut Yhdysvaltain kansalaiset saivat olla melko rauhassa, eikä heitä asetettu syytteeseen yhteistoiminnasta vihollisen kanssa.

Harriman mm. sai toimia diplomaattina monen Yhdysvaltain presidentin alaisuudessa.

Tämän vuoden syyskuussa kaksi natsien vainoista henkiin jäänyttä esittivät miljardien arvoisen vahingonkorvausvaatimuksen Yhdysvaltain hallitusta vastaan, koska se heidän mielestään tiesi keskitysleireistä jo paljon aiemmin, mutta ei tehnyt mitään ja Bushin sukua vastaan orjatyövoimasta hyötymisestä.[2]

Lakimiehillä on työtä.

Windsorin herttua ja Walesin prinssi arvonimien kantajasta, Edward Windsorista, tuli Englannin kuningas, isänsä, kuningas Yrjö V:n kuoltua 1936.

Hän otti hallitsijanimen Edward VIII.

Jo 1931 hän oli tutustunut amerikkalaiseen naimisissa olevaan naiseen Wallis Simpsoniin.

Wallis ei kuitenkaan elänyt laillisen miehensä kanssa.

Suhde oli aikansa skandaali ja Edward valitsi lopulta Wallisin kruunun sijasta.

Hän erosi kuninkuudesta 11 kuukautta kruunajaistensa jälkeen avioituakseen Wallisin kanssa.

Tapahtuma liikutti monia romantiikan nälkäisiä aina kyyneliin saakka.

Mitä tuli pariskunnan mielipiteisiin Hitlerin ja juutalaiskysymyksen suhteen, siitä romantiikka oli kaukana.

Molemmat vihasi juutalaisia ja ihailivat natsien järjestelmää.

Avioiduttuaan pariskunta matkusteli laajalti, vieraillen myös Saksassa Hitlerin vieraana, jossa heille näytettiin jopa keskitysleiri, tosin ei kaikkia sen kauheuksia.

FBI:n raportit paljastavat, että Windsorit välittivät tietoja natsi Saksalle liittoutuneiden suunnitelmista.

Englannin hallitus sai tietää, että Hitler suunnitteli palauttavansa Edwardin takaisin valtaistuimelle vallattuaan Englannin.

Kun Winston Churchill kuuli asiasta, hän lähetti Windsorin herttuaparin Bahamasaarille, jossa Edward hoiti kuvernöörin virkaa.

Bahamalla Windsorin herttua jatkoi natsisympatioitaan todeten: ”Kun sota on ohi ja Hitler on murskannut amerikkalaiset … me otamme vallan … He (britit) eivät halua minua kuninkaakseen, mutta minä palaan heidän johtajakseen”.[3]

Sodan jälkeen pariskunta asettui Ranskaan.

Hitlerin hallitusaikana, ennen kuin hän ryhtyi hyökkäyssotaan, monet Yhdysvaltain tunnetut yritykset kävivät tuottoisaa kauppaa Saksan kanssa.

Juutalaisten vainoaminen ei vaivannut kenenkään omaatuntoa, ei ainakaan siinä määrin, että se olisi estänyt bisneksen tekoa.

Tietokoneistaan tunnettu jättiyhtiö IBM auttoi Hitlerin hallitusta ratkaisevasti.

Ennen juutalaiskysymyksen ”lopullista ratkaisua” Hitlerin tuli saada tiedot Euroopan juutalaisväestöstä.

1930-luvulla luettelointi toteutettiin amerikkalaisen IBM:n kehittämällä reikäkorttijärjestelmällä.

Se oli ratkaisevassa asemassa, kun juutalaisia myöhemmin alettiin systemaattisesti koota keskitysleireille.

Tehokkuus, jolla se tapahtui, johtui tarkasta luetteloinnista.

IBM kehittämä teknologia salli Hitlerin koneiston koota ja arkistoida tiedot tarkasti ja tehokkaasti.

Sen avulla luetteloitiin ensin Saksan ja myöhemmin muiden Euroopan maiden juutalaiset, heidän sukupuunsa, ja muut tarvittavat tiedot.

IBM vuokrasi natsi Saksalle tarvittavat laitteet ja myi sille miljoonittain reikäkortteja.

Tarpeetonta sanoa, että IBM sai osuudestaan miljardituotot.

1937 IBM:n johtaja Thomas Watson matkusti Berliiniin hakemaan Hitlerin hänelle myöntämää natsien kunniamerkkiä.

Watson puolusti julkisesti Hitleriä senkin jälkeen, kun alkoi jo olla ilmeistä mitä todella tapahtuu.

Kun FBI alkoi tutkia IBM:n ja natsisaksan yhteyksiä, Watson palautti kiireesti kunniamerkkinsä, mutta jatkoi kaupantekoa Hitlerin Saksan kanssa.

Hitler puolestaan salli IBM:n tehdä esteettä bisnestä kaikissa valloitetuissa maissa.

Kun USA liittyi sotaan, IBM jatkoi edelleen Hitlerin avustamista puolueettoman maan maineessa olevan Sveitsin tytäryhtiönsä kautta.

Ron Grossman kirjoitti Chicago Tribune lehdessä: ”Lukijani saattavat ajatella, kuten oikeusministeriö kerran, että on syitä joiden takia yhtiötä ei aseteta moraaliseen vastuuseen… Mutta itse en voi niin ajatella ja siihen on yksinkertainen syy. Äitini isoäiti merkittiin reikäkorttiin. Hänet karkotettiin maatilaltaan Puolasta ja murhattiin Treblinkan kaasukammiossa. On hyvin mahdollista, että minuakin varten oli IBM:n reikäkortti, mutta kaukonäköisenä hän lähetti lapsensa Amerikkaan vielä kun osa heistä oli teini-iässä”.[4]

Kesäkuussa 2004 Sveitsin Genevessä päämajaa pitävä mustalaisjärjestö GIRCA nosti kanteen IBM:ää vastaan sen natsiajan toimien johdosta.[5]

Hitlerin koneisto murhasi myös 600000 Euroopan mustalaista, jotka heidätkin oli tarkkaan tilastoitu IBM:n reikäkorttijärjestelmällä.

Järjestö vaatii IBM:ltä 12 miljardia US dollaria.

1941 New Jerseyssä päämajaa pitävä Standard Oil oli maailman suurin öljy-yhtiö.

Sen pankki oli Chase National ja omistajina Rockefellerin suku.

Yrityksen pääjohtaja Walter Teagle oli autotehtailija ja juutalaisvihaaja Henry Fordin ystävä.

Standard Oil, kemikaalijätti Du Pont ja Du Pontin suvun autotehdas General Motors omistivat oikeudet välttämättömään, lentokoneiden polttoaineeseen lisättävään, lyijyä sisältävään lisäaineeseen.

Ilman sitä yksikään kone ei lentäisi.

Standard Oilin pääjohtaja johti myös amerikkalaista kemian yritystä I.G.Chemical Corporation’ia, joka puolestaan oli saksalaisen kemianjätin I.G.Farbenin tytäryritys.

Standard Oilin avulla Hitlerin sotakoneisto sai ainetta, jota ilman esim. Lontoon pommitukset olisivat jääneet tekemättä.

Myös Saksan liittolainen Japani sai samaa ainetta lentokoneidensa polttoaineen joukkoon.

Suurta ironiaa oli, että Saksan ilmavoimia vastaan taistelevat britit, jotka tietenkin joutuivat myös ostamaan lisäainetta koneilleen, tavallaan rahoittivat samalla myös Saksan ilmavoimia.

Tämä siksi, koska Standard Oilin yhteistyö saksalaisen I.G.Farben kemiantehtaan kanssa, sen amerikkalaisen tytäryhtiön kautta, oikeutti saksalaisen osapuolen saamaan tietyn palkkioprosentin myydystä aineesta.

Standard Oilin öljytankkereiden miehistössä ja matkustajina oli natsien agentteja.

Sodan aikana brittien sotalaivat tekivät ratsioita Standard Oilin öljytankkereihin todeten tämän.

Sen jälkeen öljy-yhtiö muutti laivansa puolueettoman Panaman lipun alla kulkeviksi välttääkseen brittien tutkimukset.

Standard Oilin alukset toivat öljylastinsa Kanarian saarten Teneriffalle, jossa ne tyhjensivät tankkinsa saksalaisiin tankkilaivoihin.

1941 amerikkalainen merivoimien tiedustelun raportti[6] kertoi Standard Oilin kuljettavan suuria määriä öljyä Arubasta, Karibean saarilta, Teneriffalle.

20% kuljetettavasta öljystä meni suoraan Saksalle ja ainakin kuudessa öljytankkerissa oli natsipäällystö.

Tämä oli yksi apu sille, että Hitlerin laivat, sukellusveneet, lentokoneet, tankit ja autot kulkivat halki maailman meriä ja pitkin Euroopan teitä.

1939 Amerikka kärsi pulaa renkaisiin, tiivisteisiin, jne. tarvittavasta kumista.

Standard Oil oli tehnyt Hitlerin kanssa sopimuksen, jonka mukaan natsi-Saksa sai ostaa yksinoikeudella tietynlaista keinotekoista kumia, mutta Yhdysvalloille sitä ei myyty.

Tämä käytäntö jatkui vielä jonkun aikaa Pearl Harborin taistelun jälkeen.

Kun sota jatkui, Saksalle öljyä toimittavien oli keksittävä uusia keinoja.

Öljyä vietiin Saksaan toimittamalla se välikäsien kautta.

Ennen Saksan hyökkäystä Venäjälle, öljyä vietiin suuria määriä Venäjän kautta rautateitse Berliiniin.

Ilman terästeollisuuden tuottamia kuulalaakereita eivät pyörät pyöri.

Hitlerin armeijalle ne olivat ensisijaisen tärkeitä.

Mistä Hitler sai kuulalaakerinsa?

1907 nerokas ruotsalainen insinööri Sven Wingqvist luonnosteli ensimmäisen suunnitelman kuulalaakerista.

Samana vuonna keksintö oli jo teollisessa valmistuksessa.

Näin oli laskettu peruskivi suurelle ruotsalaiselle terästeollisuusjätille, jonka nimeksi tuli SKF.

Nimi SKF on siitä lähtien ollut lähes synonyymi sanalle kuulalaakeri.

1908 yhtiö avasi toimipisteet Saksassa ja Ranskassa.

Siitä eteenpäin toiminta laajeni nopeasti kansainväliseksi ja noin 10 vuotta perustamisestaan SKF:llä oli 12 tehdasta, myyntiä 100:ssa maassa ja 12000 työntekijää[7].

Sodan aikana SKF:ää, kuten muitakin kansainvälisiä suuryhtiöitä, kiinnosti eniten voiton tekeminen, ei se, pitääkö kaupankäynnissä ottaa huomioon etiikka ja moraali.

Kun sodassa tuhottiin tankkeja, lentokoneita, autoja ja muita kulkuvälineitä, kysyntä kuulalaakereilla oli suuri niin natsien kuin liittoutuneiden puolella.

Kansainvälisen SKF:n johdossa oli myös saksalaisia.

Amerikan SKF:n yksi johtaja oli Göringin serkku Hugo von Rosen.

SKF konserni omisti myös suuri määrä kaivoksia, sulattamoja, ym. teräsvalmistukseen liittyvää.

Tilastot kertovat korutonta kieltä: II maailmansodan riehuessa SKF:n maailmanlaajuisesta tuotannosta peräti 60% meni saksalaisille.

Asiaa kuvaa myös se, että kun SKF:n Saksan tehdas kävi 93%:n kapasiteetilla, vastaava SKF:n tehdas USA:ssa teki töitä vain 38%:n teholla ja Englannissa olevan tehtaan käyttöaste oli vielä tätäkin alhaisempi.

SKF:n pääjohtaja, kuulalaakerin keksijä Sven Wingqvist oli natsijohtaja Göringin ja antisemiittisen Windsorin herttuaparin hyvä ystävä.

SKF:n johtaja oli myös upporikkaan ruotsalaisen pankkiirisuvun, Wallenbergien Enskilda pankin yhteistyökumppani.

Enskilda pankki taas toimi yhteistyössä Hitlerin Valtakunnanpankin (Reichsbank) kanssa.

Wingwist toimi yhteistyössä myös ruotsalaisen asetehdas Boforsin kanssa, joka toimitti tuottamaansa terästä natsi-Saksalle vielä pitkään sodan kestäessä.

SKF:n toimituspolitiikasta sodan aikana löytyy kummallisuuksia.

Ruotsin pääkonttorin ohjeiden mukaan Amerikan SKF:n johtaja ja natsi-Göringin serkku von Rosen toimitti Amerikassa valmistettuja kuulalaakereita latinalaisessa Amerikassa sijaitseville natsimielisille yhtiöille samaan aikaan, kun Yhdysvalloissa kärsittiin niiden puutteesta.

Sotakoneita valmistava Curtiss-Wright Aviation Corporation yhtiö oli 15 kk Pearl Harborin jälkeen pahassa pulassa, kun kuulalaakeita ei saatu.

Yhtiö oli vähällä joutua lopettamaan koko tuotantonsa.

Vasta 1943 eräs SKF:n johtoryhmän jäsen poltti ns. päreensä natsimielisen von Rosenin suhteen ja syytti SKF:ää Amerikan sotaponnistusten torpedoimisesta.

Toinen Amerikan SKF:n johtaja, William Batt, kuului tuolloin Amerikan sotateollisuuden johtokuntaan ja juuri Batt vastasi valituksen tehneelle johtajalle, että asialle ei aiota tehdä mitään.

Syytteen esittänyt SKF:n johtaja erosi yrityksen palveluksesta.

Samana vuonna paine SKF:ää kohtaan kasvoi kun yhtiön pääinsinööri Amerikassa sanoi SKF:n toimivan vastoin Amerikan sotaponnisteluja.

Pääinsinööri syytti von Rosenia ja monia muita SKF:n johtajia natsimielisyydestä.

Von Rosen käytti kaikki keinot täyttääkseen natsien kuulalaakerien tarpeen.

SKF:n Saksan tehtaan lisäksi niitä toimitettiin suoraan Ruotsista ja välikäsien kautta Etelä-Amerikasta, jonne päätyi suuri osa Yhdysvaltain tehtaan laakerituotannosta.

Huhtikuussa 1944 USA:n sotaministeriön Robert Pattersonin raportissa sanotaan saksalaisten tappavan amerikkalaisia ruotsalaisten avulla, koska 20% ammuksien valmistukseen tarvittavasta teräksestä tulee Ruotsista.

USA pyrki saamaan SKF:n ja Wallenbergien Enskilda pankin eroon yhteistyöstä natsien kanssa.

USA:n neuvottelijoiden saapuessa Tukholmaan, he saivat liittoutuneiden tiedustelupalvelun ilmoituksen, että vastapuoli oli sallinut natsien asentaa salakuuntelulaitteet neuvotteluhuoneistoon.

Viikkoja kestäneiden kovien neuvottelujen jälkeen saatiin aikaan sopimus, josta Wallenbergien Enskilda pankki hyötyisi 8 miljoonaa USD ja SKF saisi sodan loputtua pitää Saksassa olevan omaisuutensa eikä sitä syytettäisi yhteistoiminnasta natsien kanssa.

Mutta salaisilla asioilla on tapana tavalla tai toisella tulla julki ja lopulta huhut SKF:n natsimielisyydestä saivat aikaan työntekijöiden vastustuksen sen USA:n tehtaassa.

Johtaja Batt joutui vastaamaan asiasta alaistensa edessä.

Kovaksikeitetty Batt valehteli, että huhut ovat vain natsien propagandaa SKF:ää vastaan.

Hyväuskoiset alaiset uskoivat Battia ja palasivat töihinsä.

Norjassa SKF:lle ei käynyt yhtä hyvin.

Joulukuussa 1944 SKF:n Norjan tehtaan työntekijät osoittivat mitä mieltä he olivat SKF:n politiikasta natsi-Saksan suhteen hajottamalla tehtaan ja sen koneet räjähteiden ja tulipalon avulla.

Sodan jälkeen SKF ja sen Amerikan johto selvisivät ilman syytteitä.

Wallenbergien pankkiiri- ja teollisuussuku ei tullut kuuluisaksi siitä, että sen sodanaikaisin toimin tuettiin natseja, vaan siitä, että yksi sen suvun jäsen, Raoul Wallenberg toimi sankarillisesti pelastaen tuhansia Unkarin juutalaisia.

Wallenberg suunnitteli passin, jossa oli Ruotsin symboli, kolme kruunua ja jakoi niitä juutalaisille. Kansainvälisesti passi oli mitätön, mutta se toimi kuten rohkea Wallenberg oletti, eli erehdytti natseja luulemaan passilla olevan jokin suurempi kansainvälinen merkitys.

Edellä olevan Ruotsia ja SKF:ää koskevan lyhyen katsauksen valossa on myös ymmärrettävää, että ns. ”puolueettoman” Ruotsin tuntomerkein varustettu passi herätti tiettyä kunnioitusta, etenkin, kun natsijohtajat tunsivat maansa ja ruotsalaisten suuryritysten välisen, Saksaa hyödyttävän kaupan.

Wallenbergin saama palkkio toimistaan on symboli tälle likaiselle sodalle, josta globaalit suuryritykset omistajineen hyötyivät.

Kun neuvostoliiton armeija tunkeutui Unkariin, se vangitsi Raoul Wallenbergin.

Tammikuun 17 päivä 1945 Wallenberg nähtiin viimeisen kerran hänen lähtiessään käymään neuvostoliittolaisen armeijan päämajassa.

Tältä matkalta Raoul Wallenberg ei enää palannut ystäviensä luo.

Miksi Neuvostoliitto pidätti Wallenbergin, on kysymys johon ei ole saatu selvää vastausta.

Kuka antoi määräyksen vangita puolueettoman maan kansalainen?

Millä tavoin Wallenberg oli uhka Neuvostoliitolle, tai laskelmoiko se voivansa käyttää Raoul Wallenbergia saadakseen vastapuolelta jotakin?

Olisiko Wallenbergin suku voinut tehdä enemmän jäsenensä hyväksi, olisiko Ruotsin valtio voinut toimia pontevammin kansalaisensa takia, osoittivatko USA:n ja liittoutuneet tarpeellista kiinnostusta asiaan ja jos eivät, niin miksi eivät?

Monet uskovat, että edellä mainitut osapuolet eivät, syystä tai toisesta, hoitaneet osuuttaan.

Ehkä ei ole vaikea ajatella, että kuten II maailmansodan koko kuva osoittaa, myös Raoul Wallenberg joutui, ehkä osittain sukunsakin toimien takia, tilanteeseen, jota hän ei ollut osannut ennakoida.

(Lähdeaineistoa, kirjoja:
Charles Higham, Trading with the Enemy: The Nazi-American Money Plot 1933-1949 -
Ronald J. Rychlak, Hitler, the War and the Pope -
Jean Ziegler, The Swiss, the Gold and the Dead: How Swiss Bankers Helped
Finance the Nazi War Machine -
James Pool, Who Financed Hitler? -
Tom Bower, Blood Money: The Swiss, the Nazis and the Looted Billions -
Adam LeBor, Hitler's Secret Bankers -
James Pool, Hitler and His Secret Partners: Contributions, Loot and Rewards 1933-1945 -
Joseph Borkin, Crime and Punishment of I.G.Farben: The Unholy Alliance
Between Hitler and the Great Chemical Combine -
Edwin Black, IBM and the Holocaust -
John Loftus, Mark Aaron, The Secret War Against the Jews -
Loftus, Aaron, Unholy Trinity : The Vatican, the Nazis, and the Swiss
Banks -
Nellie Bly, The Kennedy Men: Three Generations of Sex, Scandal and Secrets -
Ronald Kessler: The Sins of the Father -
Henry Ford Sr.: The  International Jew-
Webster G. Tarpley & Anton Chaitkin: George Bush: The Unauthorized
Biography -
Adolf Hitler: Mein Kampf -
Antony C. Sutton: Wall Street and the Rise of Hitler - )

Juhani Aitomaa

---

[1] Bush family profited from Auschwitz slave labor May 29, 2002 - source: Toby Rogers / Clamor Magazine http://www.lightwatcher.com/culturejam/bush_slave_profits.html

-Prescott Bush, $1.5 million, and Auschwitz: how the Bush family wealth is linked to the holocaust Clamor Magazine, issue 14 may/june 2002 Heir to the Holocaust Toby Rogers http://www.clamormagazine.org/issues/14/feature3.shtml

[2] How Bush's grandfather helped Hitler's rise to power , Rumours of a link between the US first family and the Nazi war machine have circulated for decades. Now the Guardian can reveal how repercussions of events that culminated in action under the Trading with the Enemy Act are still being felt by today's president , Ben Aris in Berlin and Duncan Campbell in Washington, Saturday September 25, 2004, The Guardian http://www.guardian.co.uk/usa/story/0,12271,1312540,00.html http://www.truthout.org/docs_04/092604A.shtml

[3]BBC News Wednesday, 29 January, 2003, 18:53 GMT Profile: Edward VIII By Andrew Walker BBC News Profiles Unit

[4] March 25, 2001 A DARK HISTORY: DID IBM HELP THE NAZIS TALLY THEIR VICTIMS? By Ron Grossman. Ron Grossman is a Tribune staff reporter who has covered the issues of slave labor during World War II and Nazi-looted art. Published: Sunday, March 25, 2001 http://www.ibmandtheholocaust.com/reviews/tribune.20010325.html

[5]ABC Online AM - Thursday, 24 June , 2004 08:20:00 Reporter: Fran Kelly TONY EASTLEY: Computer giant IBM is being sued for allegedly assisting Hitler in murdering hundreds of thousands of Gypsies during the holocaust. http://www.abc.net.au/am/content/2004/s1139265.htm

[6] Trading with the Enemy s. 40

[7]SKF:n nettisivut, alkuajan historiaa, http://www.skf.com/portal/skf/home/about?contentId=990601