Hengellinen Taistelu osa 2
hengellinen auktoriteetti ja rukous
Viime numerossa tarkastelimme "hengellinen sodankäynti" -liikettä ja sen opetusta. Keskeinen kysymys on mikä on uskovan auktoriteetti? Hengellisen sodankäyntiliikkeen kansainväliset johtajat opettavat, että voimme rukouksessa käskeä Jumalaa ja Hän ei voi muuta kuin totella kun toimimme oikean kaavan mukaan.
Raamatullinen rukous ei kuitenkaan ole käskemistä. Ei ihmisen eikä varsinkaan Jumalan. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisen suhde Jumalaan muuttui radikaalisti. Jumalasta tuli kaukainen persoona, eikä suoraa yhteyttä enää ollut.
1Moos.4:26 mainitsee: "Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä." Tässä yhteydessä käytetään heprean sanaa "likroo" - joka tarkoittaa mm. huutamista ja kutsumista. Samassa luvussa kerrotaan ensimmäinen ihmisen tekemä murha - asiat alkoivat mennä pahaan suuntaan. Samaa sanaa on käytetty Dan. 6:11: "Silloin nuo miehet riensivät kiiruusti sinne ja tapasivat Danielin rukoilemasta ja avuksi huutamasta Jumalaansa."
Ihminen oppi hädässään turvautumaan Jumalaan jo varhain. Hän ei komentanut tai vaatinut Jumalaa - hän pyysi apua todellisessa hädässä, hän turvautui Luojaansa lapsen tavoin.
Kautta Raamatun tapaamme saman tavan rukoilla. Psalmeissa Jumalaan turvautuminen ja Hänen armoonsa ja voimaansa vetoaminen on toistuvaa. Ihminen tunnustaa Jumalan edessä mitättömyytensä, avuttomuutensa - pahuutensakin.
Raamatullinen rukous ei opeta meitä käskemään Jumalaa tai vaatimaan Häntä toimimaan haluamallamme tavalla. Monet tämän päivän huomatut julistajat ovat lisänneet Raamatun opetukseen rukouksesta omia mausteitaan.
T.A. McMahon kirjoittaa artikkelissaan "Rukoileminen mennyt kummalliseksi" :
"Koska rukoileminen lakkaa olemasta hyvä asia? Silloin kun se eroaa selvästä Raamatun opetuksesta. Traagista on, että samoin kuin raamatullinen oppi uskosta on vääristelty suosittujen 'uskonsaarnaajien' toimesta, samoin Kirjoitusten sanoma rukouksesta on pilattu monen evankelisen, kansallisen ja kansainvälisen rukousliikkeen johtajan toimesta. Rukous, kuten usko, on keskeinen asia kristityn elämää mutta sen vääristely tekee sen turhaksi, jopa avaa ovet demonien petokselle.
Raamattu opettaa meille kaiken mitä meidän pitää tietää rukouksesta. Jos opetus tai käytäntö ei löydy Raamatusta tai perustu siihen voimme olla varmoja ettei se ole Herrasta - huolimatta kuinka oikealta se tuntuu. Voimme kysyä kolme perustavaa kysymystä kun tutkimme hengellistä opetusta:
Koskien rukousta voimme kysyä myös: Tekeekö opetus rukouksesta tekniikkaa tai metodiikkaa? Edellyttääkö se tiettyjä tapoja, rituaaleja tms. ollakseen tehokas? Jos näin on olemme kieltäneet rukouksen ainutkertaisen merkityksen persoonallisen jumalasuhteen ylläpitäjänä ja tehneet Jumalasta joihinkin 'lakeihin' sidotun olennon, joka on pakotettu vastaamaan meille kun olemme noudattaneet oikeaa kaavaa. Tällainen rukoileminen on kuitenkin nopeasti saamassa lisää suosiota evankelisten joukossa. Se tunnetaan 'strategisena esirukouksena' ja opettajiensa mukaan sisältää useita erilaisia rukouskäsitteitä kuten 'hengellinen sodankäynti', 'profeetalliset teot', 'alueelliset henkivallat', 'hengellinen kartoitus', 'sodankäynti rukous', 'pahan linnakkeiden kukistaminen', 'kansojen syntien tunnustaminen' jne. C. Peter Wagnerin kirja Confronting the Powers selittää näitä rukoussysteemejä.
Niiden lisäksi tarjotaan muita tapoja kuten 'neljää rukoustapaa joukkorukoukseen', ylistysmarsseja, rukouskävelyitä, rukousmatkoja ym. Wagner kirjoittaa, että nämä tekniikat olivat lähes tuntemattomia kristityille ennen 1990 lukua. Hän puolustaa opetustaan sanomalla, että Jumala käski häntä ottamaan johtajuuden alueellisten henkivaltojen opetuksessa.
Raamatusta emme löydä esimerkkejä näistä rukoustavoista. Raamattuun perustamaton rukoustyö on hyödytöntä ja lisäksi se heikentää ymmärrystämme koskien Kristuksen täydellistä voittoa ristillä yli kaikkien henkivaltojen. Meitä kehotetaan pukemaan yllemme Jumalan koko sota-asu voidaksemme pysyä pystyssä sielunvihollista vastaan. Meitä ei kehoteta hyökkäämään sen kimppuun ihmisen strategioiden mukaan. Jos avaamme itsemme näille petoksille mihin vielä päädymme?"
Saatanan ja hänen joukkojensa sitominen on teeskentelyä koska se tapahtuu vasta Kristuksen tulemuksen yhteydessä.
Voimme saada voiton saatanan juonista omassa elämässämme kun olemme kuuliaisia Jumalan tahdolle, rakastamme Häntä ja tottelemme Sanaa.
Sana ja sen lisääntyvä tunteminen tekee meidät vapaiksi.
Olen useamman kerran viitannut nykyisen "uudistuksen" ja katolisen kirkon yhteyksiin. Hengellisen sodankäyntiopetuksen yksi käännekohta oli Manilan konferenssi 1989, johon otti osaa yli 4000 evankelista johtajaa. Konferenssin yhtenä teemana oli hengellinen sodankäynti. Meitä kehotetaan aggressiivisesti käymään saatanaa vastaan ja sitomaan erilaisia henkiä ja - valtoja, jotka pitävät maailmaa hallussaan. Vasta kun tämä on tehty evankeliumi ja oma yksityinen uskonelämä yhdessä maallisen kanssa menestyy ja vaurastuu.
Katolisella kirkolla on omat "torontonsa" ja "pensacolansa". Ne ovat katolisia pyhäkköjä maailman eri puolilla, joihin suuret ihmismassat vaeltavat vuosittain rukoilemaan ihmeitä tekevää pyhimyksen kuvaa. Usein tämä pyhimys on Marian patsas. Medjugorgessa, Jugoslaviassa, on yksi keskeinen pyhäkkö. Paikalla sanotaan ilmestyneen Marian, joka varoitti: "Kristityt ovat unohtaneet että he voivat lopettaa sodan ja estää luonnonkatastrofit rukouksella ja paastolla."
Aluksi tämä saattaa tuntua hyvinkin raamatulliselta. Mutta Raamattu ei tue väitettä. Danielin kirja, Ilmestyskirja, profeetat, jopa Jeesus evankeliumeissa lupaavat "sotien melskettä ja sanomia sodista...sillä näin täytyy tapahtua" (esim. Matt.24:6). Samoin on luonnonmullistusten laita. Langennut ihmiskunta elää synnin maailmassa. Synti vaikuttaa paitsi ihmisessä myös luomakunnassa. Emme voi poistaa sotia emmekä katastrofeja maailmasta vaikka haluamme sitä. Sanasta löydämme kuitenkin lohdutuksen tämän ajan väliaikaisuudesta. Meitä varotetaan, "katsokaa, ettette peljästy". Liioin ei ole syytä menettää toivoa koska Jumalan tahto on kaiken olevaisen yläpuolella ja sen mukaan kaikki tapahtuu.
Katolinen kirkko ei ole kristillinen seurakunta. Se opettaa pelastusta tekojen ja rituaalien kautta. Karismaattinen "uudistuskin" osaltaan suuntautuu tekoihin ja rituaaleihin, siksi monet katoliset hyväksyvät sen omaksi liikkeekseen. Kun katolinen kirkko tarjoaa "aneita" pelastuksen tueksi niin monet karismaattiset julistajat lupaavat rahaa vastaan välittää kristittyjen asiat Jumalalle. Mutta kukaan yksityinen kristitty ei tarvitse ketään muuta välittäjää Kristuksen lisäksi.
Toisten kanssa ja toisten puolesta rukoileminen ei ole sitä mitä nämä julistajat tekevät sitoen ihmisiä itseensä.
Raamatun opetus on yksinkertaisen vapauttava: Jumala on Kaikkivaltias ja Suuri - ihminen on vajavainen ja pieni. Kristitty, vaikka onkin Jumalan lapsi ja Kristuksessa perillinen, on samoin vajavainen ja pieni ihminen suuren Jumalan edessä. Saatamme röyhistellä omassa hengellisessä voimassamme muiden ihmisten edessä ja pettää itseämme ja heitä. Jumalaa ei kukaan petä. Paavali tiesi tämän halutessaan esiintyä ainoastaan Jumalan Sanan välittäjänä. Hän ei halunnut vallita toisten uskoa vaan toi ainoastaan totuutta julki kirjoitusten mukaan.
Eräät Paavalia kuulevat pitivät häntä huonoja puhujana - ehkä koska Paavali ei halunnut esiintyä vetoamalla kuulijoiden tunteisiin - kuten tänä päivänä niin usein tapahtuu hengellisissä tilaisuuksissa.
Hän ei kerskannut henki-ilmestyksillä; kuinka Pyhä Henki, enkelit tai itse Kristus olisivat henkilökohtaisen ilmestyksen kautta antaneet hänen tehtäväkseen julistaa sitä ja tätä uutta totuutta. Paavali tiesi ettei hänellä ole omaa auktoriteettia. Hänellä oli vain Jumalan Sana, joka on ihmisille annettu ja joka itsessään on auktoriteetti.
Meidän asemamme uskovina on pyrkiä auttamaan ja vahvistamaan toinen toistamme kristityn vaelluksessamme. Täten vahvistamme koko Kristuksen seurakunnan asemaa. Meillä ei ole auktoriteettia yli toisten ihmisten vallitaksemme heidän uskoansa tai sitoaksemme heitä itseemme oman asiamme tueksi. Mutta meidän tulee auttaa, tukea ja valvoa toinen toistamme kristillisen rakkauden ilmapiirissä päästäksemme yhä paremmin tuntemaan Jumalan Sanan totuus.
Jumala auttaa koska Hän on armollinen. Kun Jeesus opetti rukouksesta Hän osoitti opetuslapsilleen syntistä publikaania, joka lähestyi Jumalaa, "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen".
Raamattu ei anna meille lupaa korottaa toinen toistamme tai itseämme Jumalan suuriksi "aseiksi", apostoleiksi, profeetoiksi tai hengellisen sodankäynnin "kenraaleiksi". Kuitenkin juuri näin tänään toimitaan. Kun Jeesus opetti rukousta - ja emme voi kiistää etteikö Hänen opetuksensa olisi pätevä - Hän ei opettanut käskemään tai vaatimaan taivaallista Isää.
"Isä meidän" rukous on mitä selvin osoitus jo VT:n puolella esiintyvästä rukousmallista:
-tunnustamme Jumalan valtasuuruuden ja kaikkivaltiuden,
-haluamme Hänen tahtonsa tapahtuvan,
- olemme riippuvaiset Hänestä kaikessa - myös ajallisen elämämme tarpeet mukaan lukien,
-tunnustamme omat syntimme ja annamme anteeksi muille.
Nykyisen "uudistuksen" mukanaan tuomat rukousmallit eivät ole Jumalan Sanan mukaisia eivätkä siten Jumalalta saatuja.
Jeesus korosti olevansa täysin riippuvainen taivaassa olevasta Jumalasta, Isästä. Hän ei käskenyt Isää mutta Hän tunsi tarkoin Isän tahdon ja teki sen mukaan. Hän kykeni siihen koska on yhtä Isän kanssa. Hän oli Jumala ihmisen hahmossa.
Me emme ole yhtä Jumalan kanssa Jeesuksen tavalla emmekä tunne täysin Hänen kaikkia ajatuksiaan. Jeesuksen kautta olemme tulleet Jumalan lapsiksi. Nykymaailmassa lapsen oikea asema on usein kateissa. Toisaalta lapset maailmassamme ovat hyväksikäytön, köyhyyden ja alistamisen uhreja - toisaalta hemmoteltuja, kaiken haluamansa saavia, vanhempiaan komentelevia ja käskeviä riiviöitä, joita ei uskalleta rangaista pahanteosta. Monien seurakunnassa arvostettujen kansainvälisten julistajien näkemys lapseudestaan Jumalan edessä on itsekeskeisen, hemmotellun lapsen kaltainen. Tarpeetonta sanoakaan, se on vääristynyt kuva.
Menestyksekkään hengellisen taistelun takana on nöyrä riippuvuutemme yksin Jumalasta.
Apostolit eivät tunteneet Jumalan käskemistä. Heidän hengellinen taistelunsa oli vastustaa Jumalan Sanalla vääriä oppeja ja filosofioita. Paavalin tavoin katkerin taistelu käytiin oman synnillisen luonnon kanssa
Apostolit korostavat kerta kerran jälkeen Jumalan pyhyyttä ja oikeaa Jumalan pelkoa. Karismaattisessa liikkeessä vallalla oleva uskon sana, menestysteologia, valtakunta nyt, apostolit ja profeetat ym. -liike on kadottanut Jumalan pyhyyden tunnon ja Jumalan pelon.
Raamattu saa antaa sijaa omille kokemuksille ja tuntemuksille. Sen Sana vääristellään tukemaan omia mieltymyksiä. Rahan ja vaikuttamisen himo on monen tunnetun julistajan mielestä Jumalan tarkoittamaa menestystä ja uskovan auktoriteetin osoittamista. Kristittyjen keskuudesta kerätyt varat käytetään oman aseman nostamiseen. Miljonäärin on hyvä opettaa menestyksestä - mutta mikä on niiden loppu, jotka vanhurskaan Jumalan nimen väärinkäytöllä ovat koonneet itselleen maallisia rikkauksia?
Näiden ihmisten elämässä näkyvä auktoriteetti ei ole Jumalan tarkoitus auktoriteetista. Sanan mukaan meillä ei ole mitään omaa auktoriteettia. Meidän auktoriteettimme on Kristus. Jeesuksen opetuslapset alistuivat Hänen tahtoonsa kuten Jeesus itse Isän tahtoon. Opetuslapsen asema on sama tänäänkin. Siksi se on vaikea ja helppo. Vaikea, koska ihmisen oma luonto esittää koko ajan vastaväitteitä Jumalan tahtoon alistumista vastaan. Helppo koska meidän ei tarvitse kasata harteillemme mitään ylimääräistä vastuuta eikä tavoitella valtaa toisten ihmisten yli.
Kun Jumalan työtovereina Hän johdattaa meitä tilanteisiin, joissa inhimillinen kyky ei riitä Hän itse on vastuussa tilanteesta ja antaa siihen avun haluamallaan tavalla. Se, että meillä ei ole omaa auktoriteettia ei tarkoita masentumista ja itsensä asettamista maailman poljettavaksi.
Päinvastoin - mitä paremmin opimme tuntemaan Jumalan Hänen Sanansa kautta sitä varmempana voimme esiintyä maailman edessä Kristuksen auktoriteetti takanamme. Raamattu ei anna meille yksityiskohtaisia neuvoja kuinka toimia jokaisessa yksittäisessä tilanteessa. Mitä enemmän alistumme Jumalan tahtoon ja tunnemme sitä aina enemmän koemme luottamuksemme Häneen kasvavan ja tilanteen tullessa voimme hiljaisessa tai ääneen lausutussa rukouksessa pyytää Hänen johdatustaan.
Jumalan työtoveruus voidaan ymmärtää ja on ymmärrettykin monesti väärin.
Kun Herra haluaa vahvistaa meidän uskoamme ja osoittaa voimaansa Hän antaa meille viisautta ja lujuutta toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Kun asia hoituu kunnia ei ole meidän - kuitenkin nykyisin Jumalan nimen väärinkäyttäjien määrä tuntuu vain kasvavan. He hakevat ja saavat kunniaa ihmisiltä, jotka antavat sitoa itsensä ihmisten eikä Kristuksen seuraajiksi. Jumalalta saatua viisautta ja lujuutta seuraa myös nöyryys Hänen edessään. Hän nöyryyttää omiaan mutta ei ensisijaisesti tee sitä ihmisten edessä. Hän, joka haluaa tehdä Jumalan tahdon mukaan, joutuu Hänen nöyryyttämäkseen.
Se on välttämätöntä syntiinlankeemuksen hirvittävän ja syvän todellisuuden takia.
Kauhistuisimme, jos tietäisimme mitä oma synnin luontomme todella sisältää. "Valistuksen ja tiedon" ajan ihmisinä me olemme tottuneet ajattelemaan itseämme ja toisiamme hyvinä ihmisinä. Kun pahaa tapahtuu vika on aina ulkopuolella ihmisen. Lapsuus, olosuhteet, köyhyys, paholainen, jne. mikä tahansa muu paitsi ihminen itse.
Kristitytkin ovat langenneet samaan ansaan. Synti ei ole synti eikä väärän teon syy ole meissä. Jumala sanoo toisin ja Hän on oikeassa. Kristittyinä meidät on armahdettu synnin tuomiosta. Mutta emme vielä ole täydellisiä siinä mielessä kuin lopulta tulemme olemaan ruumiimme ylösnousemuksen jälkeen.
Isän edessä syntikysymys on ratkaistu Kristuksen sovitustyön kautta ja sen suhteen olemme Jumalan edessä täydelliset ja puhtaat. Hyvyys, viisaus, lujuus ym. jumalallinen ominaisuus ei ole meidän ansiotamme vaan Jumalan armon osoitusta meissä. Yksi evankeliumin eteenpäin menemisen este on, että emme heijasta Jumalan tekoa meissä vaan pyrimme tuomaan Jumalaa toisille oman voimamme avulla. Monet tämän päivän kristityt sanovat Jumalan tarvitsevan meidän apuamme.
VT:ssa on kertomus liitonarkin siirtämisestä toiseen paikkaan. Matkalla arkkia vetävät härät kompastuivat, jolloin vaunuja ohjannut Ussa tarttui arkkiin. Ilmeisesti hän yritti estää sitä putoamasta. Jumala rankaisi häntä tästä välittömästi. (Voimme ajatella hänen olleen väärässä asenteessa Jumalaan pyrkien omavaltaisesti "auttamaan" Häntä - hän ei kunnioittanut Jumalaa).
Nykyisessä karismaattisessa "uudistuksessa" pinnalla oleva opetus auttaa Jumalaa, jotta maailma muuttuisi kristilliseksi on Hänen häpäisemistään.
Emme voi tehdä mitään Hänen hyväkseen tai avukseen mutta Hän on tehnyt kaiken meidän edestämme ja siksi ansaitsee ehdottoman luottamuksemme ja kunnioituksemme.
Menestyksekkään hengellisen taistelun takana on alistumisemme yksin Jumalan tahtoon.
Tunnemme Hänen tahtonsa Hänen Sanastaan. Siksi hengellinen taistelu edellyttää Sanan tuntemista ja sen ymmärtämistä.
Se on elämän ikäinen prosessi, jossa kasvamme kaiken aikaa. Saatamme omaksua vääriä oppeja tosina ja pitää niitä vilpittömästi Jumalan tahdon ilmentyminä. Kun ymmärryksemme lisääntyy ja huomaamme erehtyneemme korjaamme käsityksiämme ja jätämme sen mikä ei ollutkaan Hänen tahtonsa mukaista. Vajavaisina ihmisinä emme säästy virheiltä mutta niidenkin kautta Hän opettaa meitä. Ymmärrämme entistä selvemmin riippuvaisuutemme yksin Hänestä ja Hänen meille antamastaan ymmärryksestä. Samalla Jumalan Sanan merkitys korostuu ja se käy meille aina rakkaammaksi. Sanan voima tulee todelliseksi sisäisessä kokemuksessa hengellisen ihmisen kasvaessa voimassa ja viisaudessa.
Juhani Aitomaa
Tämän artikkelin saa täydellisenä alaviittein varustettuna tilaamalla:
Kristityn Foorumi
PL 571
33101 Tampere
alkuun / johdanto / kristityn foorumi artikkelit / israel / linkit / mikä on kristityn foorumi