Omakohtainen raportti Benny Hinnin kokouksesta Helsingin jäähallissa 12.7.2001

Benny Hinnistä on sanottu sitä ja tätä. Jotkut suorastaan ylistävät häntä, puhuen suuresta Jumalan miehestä ja jotkut sanovat suoraan niin kuin ajattelevat eli pitävät häntä vääränä profeettana. Oma suhtautumiseni ennen jäähallin kokousta tähän “suureen mieheen” oli hyvin varauksellinen, mutta päätin katsoa omin silmin mistä oikein on kysymys - ja niin minäkin astuin tuhansien muiden kanssa jäähallin ovesta sisälle. Tässä lyhyt omakohtainen raporttini siitä, miten koin ja tunsin Hinnin kokouksen (tämän raportin kirjoittaminen on aloitettu heti seuraavana päivänä eli 13.7.2001 hyvin nukutun yön jälkeen).

Ajoin Lahdesta Helsinkiin siinä puolenpäivän aikoihin, koska ajattelin käydän keskustan kaupoissa ennenkuin menen jäähallin tilaisuuteen. Kauppakierrosten jälkeen suuntasin katseeni kohti jäähallia, kellon ollessa hieman yli puoli neljä. Kello 16:00 pitäisi ilmoituksen mukaan ovien yleisölle avautua - ja todellakin, kun saavuin pääovien eteen, oli ihmisiä jos ei nyt aivan jonottamassa niin ainakin odottamassa sisäänpääsyä. Näin kun ovet avautuivat ja ihmisiä alkoi mennä sisään. Lähestyessäni ovia eräs nainen ojensi minulle punaisen värisen lipun, jossa luki: “Vapaalippu - fribiljett”. Alla oli päiväys ja teksti “Benny Hinn Ministries”. Ihmettelin hiukan moista “lippujuttua”, sillä käydessäni David Wilkersonin tilaisuudessa 16.6.2001 samaisessa jäähallissa, ei moista käytäntöä ollut. Päättelin mielessäni tämän käytännön olevan siksi, että näin voitiin hallita ja kontrolloida tilaisuuden ihmismäärää. Pieni juttu sinällään, mutta koska halusin olla tarkkailijan paikalla, laitoin tämänkin merkille. Miksi toinen ns. Jumalan mies tarvitsee lippukäytännön ja toinen ei ?

No, tämäkin asia selvisi illan kuluessa, sillä kun olin istunut uskomattomat kolme tuntia katsomon keskiosassa (tosin kävin kyllä juomassa kupin kahvia siinä kello 18:30), niin lopulta havaitsin että jäähalli oli käytännöllisesti katsoen aivan täynnä. Jos olisin tullut paikalle vasta hieman ennen seitsemää (eli tilaisuuden virallista alkamisaikaa), niin paikan löytäminen olisi ollut melko vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta. Olin siis päässyt näiden muiden “onnellisten” kanssa seuraamaan tapahtumaa, jota mainostettiin aivan avoimesti ihmekokouksena.

Kun kello oli tasan seitsemän, ei itse päähenkilöä ollut vielä lavalla. Se minkä kolmen tunnin joutoaikana laitoin erityisesti merkille seuratessani ihmisiä, oli tämä: Kaikki olivat ihmeen kärsivällisiä. Vaikka mitään oheisohjelmaa ei välillä 16:00-19:00 ollutkaan hallissa (mitä nyt kuoro verrytteli ja valoja testailtiin), niin ihmiset jaksoivat odottaa. He ikään kuin tiesivät saavansa ja kokevansa jotakin illan aikana. Kannatti siis istua monta tuntia ja odottaa “ihmeitä”.

Jäähallin kattoon oli nostettu kaksi rivistöä erivärisiä valospotteja. Eräskin punainen spotti suorastaan häikäisi silmiini. Vaikka Wilkersonin kokouksessakin oli valotehosteita, niin muistaakseni aivan tällaisia, vastaavanlaisia spotteja siellä ei ollut. Oma selitykseni näiden spottien käyttöön on se, että niiden kautta luotiin rauhallista, tunnelmallista ilmapiiriä, sillä

ne oli kohdistettu nimenomaan yleisöä kohti.

En pyydä anteeksi sitä, että olen hieman kyyninen takertuessani joidenkin mielestä aivan pikkuseikkoihin, sillä näilläkin asioilla on merkitystä. Omassa kirjahyllyssäni sattuu olemaan hyvin mielenkiintoinen kirja, nimittäin Watchman Neen “Sielun piilevä voima”. Tässä kirjassa myöskin puhutaan valoista kokouksessa, tosin niin päin että kirkkaat valot auttavat kokousyleisöä kasvamaan voimassa. Niin tai näin, en oikein jaksanut ymmärtää eriväristen valospottien merkitystä. Ei Jumala tällaisia tarvitse ! Jos Jumala todella haluaa koskettaa ja kohdata meidät, ei siinä tarvitse olla ihmiskäsin tehtyjä tehosteita. Mutta loppujen lopuksi valot olivat sittenkin pieni tekijä sen rinnalla, mitä kokous itsessään oli.

Perinteisesti odotin jonkinlaista ns. saarnaa tai raamatunopetusta, mutta mitään tällaista en kuullut. Wilkersonilla oli sana hallussaan ja hän opetti Raamatusta, sen mitä hän oli sieltä Jumalan Hengen valaisemana löytänyt. Mutta Benny Hinn ei tällaista tehnyt. Aikaa oli kulunut jo hyvää vauhtia kello 19:00 paremmalle puolelle, kun Benny saapui kuin muina miehinä lavalle. Yleisö lauloi, ylisti ja riemuitsi. Pääesiintyjällä oli siisti kermanvärinen puku päällään. Alkulämmittelijänä ollut Bennyn ryhmään kuulunut mies oli saanut yleisön jo ylistyksen tilaan. Lauluja oli laulettu - oli rukoiltu ja kohotettu käsiä taivasta kohti. Minulle itselleni oli jonkinasteinen yllätys se, mitenkä intensiivisesti yleisö lähti jo heti alusta alkaen mukaan laulaen ja ylistäen. Tosin en ole juurikaan vastaavanlaisissa tilaisuuksissa käynyt, joten olin aika kokematon (mikä voi olla hyväkin asia tällaista raporttia ajatellen, sillä minulla ei ollut niin sanoakseni “paksua nahkaa” niin kuin muilla tilaisuudessa olleilla).

Yllätyksekseni Bennyn saadessa mikrofonin itselleen, hän halusi yleisön jatkavan laulamista. Hän lauloi itsekin, mikä mielestäni ei toiminut ollenkaan. Ei millään pahalla, mutta hänestä ei ole yleisön edessä laulajaksi. Tämä tuskin häiritsi ketään, sillä olihan lavalla “suuri Jumalan mies”, hieman persoonallinen mutta väkevä ja voimallinen. Näin saattoi päätellä ihmisten ajattelevan mielessään, kun katsoi vellovaa ihmismassaa jotka lauloivat kädet kohotettuina. Yhä uudelleen kansaa kehotettiin laulamaan, ylistämään, rukoilemaan ja kohottamaan kädet.

Tässä oikeastaan oli koko tilaisuuden pääsisältö. Mitään varsinaista opetusta raamatusta Benny ei puhunut. Kaikki ne muruset joita hän raamatusta poimi, oli tarkoitettu tukemaan hänen edustamaansa toimintamuotoa. Raamattu käskee ylistämään - niinpä ylistäkäämme. Raamattu käskee rukoilemaan - niinpä rukoilkaamme. Jollakin tavalla minulle alkoi hiljalleen valjeta, miksi Wilkerson sanoi Bennyn Hinnin opettavan eri sanomaa. Hinnin täytyy ikään kuin kaiken aikaa sanoillaan saada tukea toiminnalleen. Tässä onkin se petollinen ansa, joka vie niin monet uskovat tällaiseen toimintaan mukaan. Hinn sanoi jäähallin tilaisuudessa, ettei hän ole tärkeä henkilö ja ettei hän paranna ketään. Kaiken aikaa, läpi koko tilaisuuden Hinn sanoillaan korotti Kristusta.

No niin, joku voisi sanoa, eikö tässä ole todiste siitä, että Benny Hinn on Jumalan mies. Voi pyhä yksinkertaisuus ! Ikävä kyllä ihminen voi sanoa toista ja olla sydämessään kokonaan toista. Ehkei hän tietoisesti valehtele, mutta hänen elämänsä on sanoissa. Mitäkö tarkoitan ? Se, että hoetaan “Jeesus”-nimeä, ei vielä ollenkaan todista siitä, että ihminen sydämessään tuntee Kristuksen. Pahinta on se - äärimmilleen vietynä - että kallista “Jeesus”-nimeä voidaan hokea ja toistaa kuin jotain mantraa. Minä uskon sydämessäni Kristukseen ja tiedän että Hän on minun elämäni ja turvani, mutta kaikella rakkaudella minun täytyy sanoa, että joskus minua ärsyttää tällaisten äärikarismaattisten kokousten “Kiitos Jeesus, ylistys ja kunnia jne”- sanamylly. Eihän elämä ole sanoissa ! Mutta tätä myllyä tarvitaan ja erityisesti Benny Hinn tarvitsee sitä, koska hän ei voi toimia ennen kuin ihmiset ovat laulujen, sanojen toiston ja koko yleisen tunnelman kautta ajettu sielulliseen tilaan.

Lainaan katkelman edellä mainitusta Watchman Neen kirjasta tähän, koska nyt ymmärrän paremmin mitä Nee tarkoittaa (koska koin sen itse jäähallissa). Nee sanoo näin: “Pyhästä Hengestä tuleva voima ei koskaan ole ulkonaisten tekijöiden vaikuttamaa. Jokaisen, joka haluaa tietää, mitä saarnaaminen sielun voimassa on, tarvitsee vain kuunnella kansan laulua ja tarkkailla yleisön liikehtimistä kokouksessa, jossa on tungokseen saakka väkeä ja hienot varusteet. Voitte aistia väentungoksessa erikoisen voiman. Mitä voimaa se on ? Tunnetteko voiman, joka painostaa teitä ? Se ei voi olla Pyhän Hengen voima. Se on sielun voima. Miksi päättelen sen olevan sielun voimaa ? Seuratkaapa vain, mitä nämä ihmiset tekevät. He laulavat yhdessä pyrkien samaan kokemukseen. Lopputuloksena on kaikkien sielun voimien keskittyminen ja moninkertaistuminen kansanjoukossa”.

Miksi on niin, että ns. ihmeitä ja Jumalan läsnäolon kosketuksia tapahtuu vasta tällaisten tilaisuuksien loppupuolella, kun ensin on käyty läpi ylistys, laulu ja rukousmylly ? Vastaus on yksinkertaisesti se, että nämä niin sanotut ihmeet tulevat ihmisistä itsestään. He itse ajavat itsensä transsinkaltaiseen tilaan, niin kuin joidenkin kohdalla tapahtui jäähallissakin. Voi miksi me olemme näin sokeita ! Tätä samaa kaavaa, tietenkin hieman eri muodoissa, esiintyy Afrikan heimoilla jotka tanssivat ja laulavat itsensä transsiin. Tai shamaaneilla, joiden parissa esiintyy hyvin paljon samoja ilmiöitä kuin äärikarismaattisissa kokouksissa. Myöskin nuorten bileissä ja diskoissa valojen ja musiikin kautta haetaan vastaavaa tilaa (joidenkin etsiessä “lisävauhtia” huumeista).

On pelottavaa nähdä, miten joku parantaja-evankelistaksi nimetty henkilö saa “de facto” koko jäähallin haltuunsa. Nouskaa seisomaan, kuuluu kehotus - ja kaikki nousevat. Kohottakaa kädet ylös - ja kaikki tekevät niin. Tämä vapaaehtoinen alistuminen tällaisiin kehotuksiin ja komentoihin on minusta surullista, semminkin kun tietää että Benny Hinn käyttää ihmisen omia sielun voimia saadakseen ihmeitä ja Jumalan läsnäoloa aikaan. Joku voi olla eri mieltä ja hän saakin olla, mutta miksi olemme unohtaneet kolikon toisen puolen; juuri sen, minkä esim. Watchman Nee tuo esille kirjassaan “Sielun piilevä voima”. Vanhaa kulunutta sanontaa lainatakseni: Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää.

Benny Hinn on oikeastaan vain jäävuoren huippu tässä kaikessa. Toki hänen toimintansa maailmanlaajuisena on merkittävää ja hyvin vaikutusvaltaista, mutta ikävä kyllä koko ns. karismaattinen kristillisyys pitää sisällään vastaavanlaisia piirteitä. Ongelma on siten paljon laajempi ja monimuotoisempi kuin saattaa ensi näkemältä arvatakaan. Mutta menkäämme vielä hetkeksi takaisin jäähalliin.

Noin puolivälin tienoilla kokousta Hinn esitti ns. alttarikutsun ihmisille. Ja monet vastasivatkin tähän. Ihmisiä tuli lavan eteen samaan tapaan kuin Wilkersonin kokouksessakin, tosin ei ehkä aivan yhtä paljon. Mieleeni jäi Hinnin sanat, jotka menivät tähän tapaan: “Halusin esittää alttarikutsun jo tässä vaiheessa...” - ja sitten selityksenä se, kuinka hänelle suurin ihme on ihmisen uudestisyntyminen. Mutta on asiassa toinenkin puoli, nimittäin se, että kun kokous alkoi lähestyä loppuaan ja sairaiden puolesta rukoileminen alkoi, niin tämän - anteeksi vain - sielullisen kaaoksen jälkeen mitään alttarikutsua ei enää olisi voinut esittääkään.

En tiedä Hinnin todellisia motiiveja enkä tiedä kuinka tietoinen hän on tästä sielun voimien käytöstä, mutta ainakin hän osaa vetää juuri niistä naruista, jotka luovat kokoukseen tämän sielullisen ilmapiirin. Hän tietää, syystä tai toisesta, miten homma toimii. Jos hän todella tietää, mitkä ovat ne voimat jotka liikkuvat hänen kokouksissaan, niin hänen sanoillaan - oli ne sitten kuinka raamatullisia tahansa - ei enää ole mitään merkitystä. Silloin ihminen nimittäin petkuttaa ja vetää nenästä pahemman kerran. Tarkoitus ei pyhitä keinoja - ei koskaan eikä milloinkaan, ainakaan aidossa kristillisyydessä.

Tuskin erehdyn suuresti jos väitän, että monet odottivat vain koko tilaisuuden kohokohtaa eli sen loppuosaa, sairaiden puolesta rukoilemista. Itse asiassa minäkin odotin, osittain kahdesta syystä - siksi, että silloin näen mikä mies Benny Hinn oikeastaan on ja toisaalta siksi, että pääsen kotiin omaan sänkyyni nukkumaan (olinhan istunut jäähallissa jo monta tuntia). Kaikki meni tutun kaavan mukaan.

Kuten edellä kerroin, niin laulu, rukous ja ylistysmyllyn kautta saatiin kansa oikeaan tilaan. Tähän toivat oman mausteensa mainitsemani valospotit (älköön kukaan sanoko, ettei niillä ollut merkitystä. Tietenkin niillä oli merkitystä), Benny Hinnin äänenkäyttö (äkilliset, jopa säikäyttävät huudahdukset) ja hänen vakuuttelunsa siitä, kuinka hän tuntee erityistä Jumalan läsnäolon voimaa tänä iltana. Hänen mukaansa Jumala oli edellisenä iltana kertonut hänelle, että tänä iltana (12.72001) Hänen pyhä läsnäolonsa on neljä kertaa suurempi. Ja totta kai kansa uskoi tämän.

No, paraniko ketään ? Kyllä parani, mikäli todistuksiin on uskomista - ja minä uskon, että parantumisia todellakin tapahtui. Miksi ei tapahtuisi, mutta minä laitoin merkille muutamia mielenkiintoisia havaintoja juuri tästä kokouksen loppuosasta. Ilmapiiri oli suorastaan käsin kosketeltavissa. Benny oli selvästikin innoissaan - tai ehkä parempi ilmaisu olisi levoton. Hänellä oli ikään kuin kiire kaikenaikaa ja jos en väärin muista, niin eräässä vaiheessa kokouksen loppupuolta (siis tätä sairaiden puolesta rukoilemista), Benny sanoi että ilmapiiri on muuttunut nyt neljän minuutin aikana, rukoillaan lisää. Tämä meni nopeasti ohi itseltäni ja muistan vain nuo “neljä minuuttia” varmasti.

Olin aika väsynyt, päätäkin särki ja koko tilaisuuden ilmapiiri koetti saada minutkin mukaansa. Mutta minä en kokenut Jumalan läsnäoloa, en Hänen siunaustaan enkä voimaansa missään vaiheessa tilaisuutta - päinvastoin, nimenomaan kokouksen loppupuolella, jolloin sielulliset voimat pääsivät esiin, tunsin painostavaa, ahdistavaa ilmapiiriä. En kohottanut käsiäni ylös Bennyn enkä kenenkään muunkaan käskystä. Halusin olla tarkkailijan paikalla, mutta minun on myönnettävä etten pystynyt olemaan kokouksen aivan viime minuuteille asti. Benny nosti tunnelmaa tutuilla manöövereillaan (“Tunnen aivan erityistä Jumalan läsnäoloa ja voimaa jne.”).

Eräässä vaiheessa Hinn sanoi lavan taustalla olevalle kuorolle: “Haluatteko saada Jumalan kosketuksen ?”. Kuoro seisoi niin kuin me muutkin. Sitten Hinn ajoi tulkkina toimineen Pasi Turusen sivummalle kummallisesti hosuen ja hätäillen (tämä hosuminen, kiire ja levottomuus löi leimansa muutenkin tilaisuuden loppuhetkeen) ja sanoi kuorolle: “Ottakaa toisianne kädestä kiinni”. Kuoro teki niin kuin käskettiin ja kun Benny mylväisi mikrofoniin oli koko kuoro kumollaan. Tämän saman tempun hän teki jäähallin sivuilla oleville ihmisille ja olin itsekin joutua tähän leikkiin mukaan, mutta kieltäydyin tarjouksesta. Kysyn avoimesti: Miksi piti ottaa toisia ihmisiä kädestä kiinni ? Voisiko vastaus olla se, että näin saatiin sielulliset voimat virtaamaan paremmin. Ei Jumala tarvitse temppuilua toimiakseen.

Omalle itselleni selvin todistus näistä sielullisista voimista oli, kun seurasin läpi koko tilaisuuden kahden eri ihmisen käyttäytymistä. Alemmalla penkkirivillä istui nuori tyttö, jota kokous ei ilmeisestikään oikein jaksanut innostaa - hän nimittäin näpläsi kännykkäänsä kaiken aikaa (ehkä pelaten jotain peliä. Sekin on nykyään mahdollista). Muu kansa mylvi, lauloi ja eläytyi Bennyn kehotusten mukaan. Ajattelin mielessäni, että “onpa merkillistä Jumalan voimaa. Se ei ainakaan tuohon tyttöön tehoa”. Samalla penkkirivillä jolla itsekin istuin, oli taas kokonaan toisenlainen tapaus. Keski-ikäinen nainen kädet ojennettuina ja silmät kiinni huojui kuin juopunut. Silloin jotenkin päässäni välähti “ahaa”-elämyksen hehkulamppu: “Vai niin, tällaisesta Jumalan voimasta onkin kysymys. Se täytyy ikään kuin puristaa esiin”. Itse en sitä tehnyt, joten “siunaus” jäi saamatta.

Laulun merkitystä ei pidä aliarvioida, sillä se on yksi tehokkaimmista keinoista vaikuttaa sieluun. Itse asiassa me kaikki olemme saaneet enemmän tai vähemmän kokea sielullista liikutusta laulujen kautta, eikä siinä oikein käytettynä olekaan mitään pahaa - sillä me olemme myös sielullisia, olimme sitten omasta mielestämme kuinka hengellisiä tahansa. Mutta laulun valjastaminen sielullisten voimien vapauttamiseen ei enää ole leikinasia. Lainaan tähän yhteyteen erään tunnetun henkilön sanoja, jotka niin osuvasti kertovat mistä esimerkiksi oli kyse jäähallin tilaisuudessa, kun laulettiin ja laulettiin.

Viktor Klimenko sanoi kerran eräässä haastattelussa (joka on tehty 1980-luvun alkuvuosina) tähän tapaan: “Ammatti-ihmisenä minun sanoa, että minä olen hirveän kyyninen laulamiseen. Minusta se laulaminen ja uskon rakentaminen laulujen varaan on hyvin epäsuositeltavaa. Minä en luota lauluihin ollenkaan. Minusta siis maailman sanonta, että ´laulujen lunnaat on kalliit´, niin kyllä ne pätee hengelliselläkin alalla. Laulaminen on hyvin sielullista. Jos laulujen varaan rakennetaan uskon elämä, niin minä takaan että sinulta jonain päivänä se murenee niin kuin laulukin. Luotettavinta on sittenkin rakentaa vain sanan varaan”. Varsin selkeää tekstiä, ja erityisesti henkilöltä, joka tietää musiikista ja laulamisesta (ja ennen kaikkea sen vaikuttamisesta ihmisiin) yhtä ja toista. Mutta jälleen sanottakoon: En vastusta hengellisiä lauluja, mutta kyse on metodeista. Miksi äärikarismaattisissa kokouksissa lauletaan niin paljon ? Koska se tuo hyvän olon ihmisille, mutta myöskin: Sen avulla voidaan, jos niin halutaan, vapauttaa sielun voimia.

En ole vielä lainkaan puhunut Hinnin teologiasta, josta jäähallin kuulijakunta sai osansa. Sairaus on saatanasta, julistaa Hinn. Ehdottomasti ja varmasti. Ei myöskään ole olemassa sellaista, että Jumala sallisi sairautta ihmisen kohdalla. Hän jopa hieman piikitellen sanoi, että jos uskot tällaista, niin miksi menet lääkäriin - nauti sairaudestasi, koska olet sen Jumalalta saanut. Jos Hinn onkin tehnyt parannusta joistakin teologisista näkemyksistään (en tiedä, siksi sanon jos), niin tätä oppia hän ei ainakaan ole hyljännyt. Sairaus on paholaisesta. Tämä “totuus” tuotiin julki miltei rautalangasta vääntäen.

En tiedä mitä Hinn on mieltä niistä raamatunkohdista, joissa selvästi tulee ilmi, että Jumala joskus saattaa sallia sairaudenkin ihmisen päälle, jotta Jumalan kirkkaus tulisi näkyviin. Eikö tämä ole menestysteologiaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) ? Kuitenkin Hinn mainosti jäähallin tilaisuudessa, että hänellä silti on oma lääkärinsäkin - ehkä kaiken varalta, kuka tietää. Joka tapauksessa tällainen hokema “sairaus on paholaisesta” on hyvin vahingollinen.

Mitä mahtoivat miettiä ne muutamat rullatuoleissaan istuvat, jotka mitä ilmeisemmin jäivät kokouksen jälkeenkin vammautuneiksi. Ja mitä mahtoi miettiä se nuori kaveri, joka nostettiin rullatuolista kävelemään - hyvin vaivalloisesti tosin - kahden ihmisen tukiessa häntä molemmin puolin. Ehkä nämä tukijat rukoilivat ja ylistivät, mutta minusta koko tilanne oli murheellinen. Huomaatko ! Me autamme Jumalaa ! Me yritämme puristaa ihmeen esiin ja erityisesti tämä satutti sisintäni. Jos Jumala on ihmeitten Jumala, niin Hän voi parantaa ihmisen vaikka omassa kotonaan. Häntä ei tarvitse auttaa esim. kävelyttämällä vammaista ihmistä ympäri jäähallia Benny Hinnin pauhatessa lavalla.

Toinen tärkeä teologinen huomio oli se, että Hinn julistaa dualismia eli kahden vastakkaisen valtakunnan, Jumalan ja paholaisen, olemassaoloa. Näin hän ei tosin sanonut, mutta asiasta vähänkin perillä oleva ymmärsi Hinnin puhetta kuunnellessaan, että tämä on hänen oppinsa ja se on suoraan löydettävissä menestys- teologiasta.

Hinn on taitava esiintyjä, tämän on jokaisen pakko myöntää, oli hänestä sitten mitä mieltä tahansa. Hän liikkui paljon lavalla eikä oleskellut paljonkaan lasisen “saarnastuolin” takana. Tulkkina toimineelle Pasi Turuselle tulkkaustyö oli melkoinen haaste (ja hyvin Turunen siitä suoriutuikin). Koska olen tämän raportin yhteydessä vertaillut hieman Hinnin ja Wilkersonin kokouksia, niin eräs poikkeavuus osui silmiini heti jäähalliin saavuttuani. Siellä täällä permantoa nimittäin käveli tyylikkäisiin mustiin pukuihin sonnustautuneita miehiä ja joillakin heistä oli jopa mikrofoni suunsa edessä. Tällaista en muista nähneeni Wilkersonin tilaisuudessa. Mitä miehiä nämä olivat ? Turvamiehiäkö ? Asut ainakin olivat kuin viimeisen päälle sliipatuilla liikemiehillä.

Sain tähän ainakin osittaisen selityksen tilaisuuden loppuosassa. Heidän tehtävänään oli näet pidätellä liian innokkaita pääsemästä lavalle häiritsemään Hinniä. Eräskin nainen yritti kiemurrella turvamiehen ohi, mutta ei kuitenkaan päässyt. Tällaista ei ollut Wilkersonin kokouksessa. Miksi ? Koska vaikka molemmat miehet puhuvat Jeesuksesta ja esittävät ns. alttarikutsun kuulijoillensa, niin Hinniä pidetään parantajana.

En osaa selittää sitä, mutta näiden kahden tunnetun miehen välillä on suuri ero. Wilkerson totesi itsekin, että Benny Hinn julistaa eri sanomaa kuin hän. Hinn oli jäähallissa paljon “teatraalisempi” kuin Wilkerson. Mutta kun olin kuuntelemassa jengipastori Wilkersonia, en minä oudoksunut enkä pelännyt häntä, päinvastoin mies tuntui olevan sitä mistä puhuikin. Hän seisoi sanojensa takana. Hän oli aito. Mutta Hinnissä oli jotakin omituista. Hän esiintyi. Kyllä, kuulit aivan oikein - hän esiintyi. Hän tiesi, että tuhannet ja tuhannet jäähalliin ahtautuneet ihmiset tarkkailevat häntä, seuraavat hänen tekosiaan lavalla ja punnitsevat hänen sanansa. Ja se mikä painaa vaa´assa paljon, on tämä: Hän tiesi, mitä ihmiset odottavat häneltä. Hän tiesi, että he odottavat ihmeitä, kokemusta - saada kokea Jumalan läsnäolo ja voima.

Olen internetistä lukenut muutamia kommentteja niiltä, jotka olivat myöskin joko keskiviikon tai torstain tilaisuuksissa, tai molemmissa. Eräs seikka joka tuntuu hämmentävän, on tämä: Kuinka yksi ja sama mies voi kokouksen alkupuolella puhua niin kauniisti ja suloisesti Jeesuksesta ja taas kokouksen loppupuolella hosua ja “riehua” aivan eri tuntuisena miehenä. Tämän minäkin laitoin merkille.

Mutta laitoin merkille myös muutakin, mitä tulee näihin “kauniisiin ja suloisiin puheisiin Jeesuksesta”. Hinn näet vakuuttelee sanoillaan olevansa oikea Jumalan mies. Joko hän on epävarma itsestään tai sitten hän tietoisesti toiminnallaan vetää ihmisiä nenästä, mutta hänen “kauniitten sanojen” takaa paistaa selvä vakuuttelu. Tähän kuuluu myöskin aitoamerikkalainen tapa nostaa raamattu ilmaan ja sanoa päälle jokin kaunis fraasi. Jos tässä kohdin menemme harhaan, niin voi meitä. Sanat eivät ole yhtä kuin totuus.

Sanoissa itsessään ei ole mitään. Jos kristinusko on pelkästään sanoissa ja tunnetiloissa, niin silloin meitä voidaan harhauttaa pahemman kerran.

Tilaisuuden aikana ihmettelin sitäkin, että jos lavalla oleva mies ei olekaan oikea Jumalan mies, niin miten hän niin useasti puhuu Jeesuksesta, esim. “Jeesuksen nimessä tule terveeksi”. Mutta sitten muistin erään mielenkiintoisen kohdan Matteuksen evankeliumista. Se kuuluu näin: “Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa ? Ja silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (Matt. 7:22,23).

En sano automaattisesti, että Benny Hinn kuuluu näihin Jeesuksen mainitsemiin laittomuuden tekijöihin, mutta kysyn, että ovatko kristityt unohtaneet kokonaan tällaisen mahdollisuuden, esim. Bennyn Hinnin suhteen. Jotenkin tuo Matteuksen kohta selvitti minulle sen, että ei merkitse loppujen lopuksi paljoakaan, kuinka usein sanotaan Jeesus-nimi ja parannetaanko Jeesuksen nimessä vai ei - nämä seikat eivät vielä ole merkki aitoudesta, niin kuin ne ikävä kyllä tuntuvat olevan monille uskoville.

Jäähallin kokous osaltaan näytti minulle sen, että olemme tulleet aikaan, jolloin pragmatismi ja relativismi ovat saavuttaneet kristitytkin. Otetaan se mikä on hyvää ja heitetään huono pois, eli hieman kuin syötäisiin banaania - heitetään kuori pois ja syödään itse sisältö. Valitettavasti nämä uskovat tulevat vielä eräänä päivänä liukastumaan itse heittämiinsä banaaninkuoriin.

Risto Soramies kertoi oman raporttinsa käydessään alkuvuodesta 2001 Rodney Howard- Brownen kokouksessa. Silloin hän mainitsi nähneensä valkoisia muoviämpäreitä “kolehtilippaina”. Jäähallissa Bennyn Hinnin tilaisuudessa kerättiin rahaa - yllätys, yllätys - vastaavanlaisilla ellei peräti samoilla muoviämpäreillä. No, ämpärit eivät tosin olleet aivan ns. normaalin ämpärin kokoisia, joita esimerkiksi käytetään kylvettäessä, mutta jokseenkin erikoinen “kolehtilipas” kuitenkin. Mielenkiintoinen yhteensattuma, ettenkö sanoisi.

Miten lyhyesti voisin kiteyttää kaiken tämän ? Jotkut ylistävät miestä, toiset taas sanovat hänen olevan valheprofeetta ja huijari. Miten itse sanoisin ? Olenhan nähnyt hänet nyt “silmästä silmään”. Mielestäni hän käyttää liian silmiinpistävästi ihmisen sielun voimia saadakseen aikaan ihmeitä.

Jotkut puhuvat mesmerismistä, eikä se varmaan olekaan kaukaa haettu. Olen edelleenkin hyvin varauksellinen miehen suhteen. Minusta hän ei ole sitä, miltä hän näyttää ulospäin. Hän haluaa ihmisten uskovan, että hän on oikea Jumalan mies - ja tässä se onkin ! Väärän profeetan tunnusmerkki on ollut aina se, että hän väittää kivenkovaan olevansa oikea profeetta.

Mutta mitkä ovat tällaisten kokouksien aikaansaamat hedelmät ? Uudestisyntyneitä ja parantuneita. Ehkäpä. Mutta oma tulkinta on tämä: Se opettaa ihmiset salakavalasti kristillisyyteen, jossa me leikimme Jumalan voimalla kuin jollain esineellä - kuten myöskin se, että usko sidotaan tunteisiin. Itse asiassa ei enää olekaan muuta uskoa kuin tunteisiin sidottua. Etsitään voitelua, Pyhän Hengen kosketusta ja Jumalan läsnäoloa. Nämä nousevat primääriasioiksi. Kaikki tämä hyväksytään, koska ylistyksestä on tehty tiettyyn muottiin puristettu ihmisen suoritus - ja tämä riittää, koska se tuntuu hyvältä ja koska sille löytyy tukea raamatusta. Varsinkin nuoret opetetaan “bailaamaan Jeesuksessa”. Heille kristillisyys on musiikkia, hyvää oloa, kavereita ja kaikin puolin mukavaa fiilistä. Heille riittää se, että koko paketti silaistaan silloin tällöin toistuvilla “Jeesus on Herra”-huudoilla. Mutta kaikella ystävyydellä: Tämä ei vielä ole sitä kristillisyyttä, johon Jeesus Kristus meitä todella kutsuu.

Aidon Jeesuksen seuraajan tunnusmerkki on se, että hänen uskonsa laitetaan ennemmin tai myöhemmin koetukselle. Kaikki tukisauvat potkaistaan alta pois ja näin Herra tahtoo harjoittaa ihmistä sellaiseen uskoon, jota eivät ihmisten tunteet (eivät omat eivätkä muiden) eikä ihmisten puheet voi horjuttaa. On siirrytty hiekalta tukevalle kalliolle (Matt. 7:24-27). Kuka kestää kun rankkasade ja virrat tulvivat elämäämme myrskyn tavoin ? Se uskova kestää, joka pitää sydämensä puhtaana ja turvaa kaikessa yksin Kristukseen.

Jäähallin seinällä oleva kello näytti hieman yli puoli yksitoista, kun lähdin metelistä pois ulos raikkaaseen ilmaan. Hinnin huudot kuuluivat vielä uloskin saakka, mutta kun kävelin autolleni (se oli jonkin matkan päässä hallista), ei tuota meteliä enää kuulunut - sen sijaan kuulin vain omat huokaukseni. Pidättelin kyyneleitä, sillä olin jotenkin niin shokeerattu omakohtaisen kokemuksen kautta. En voinut ymmärtää, miksi me olemme näin sokeita.

Sanoin edellä, etten saanut mitään siunausta, en edes hymyä tai lämmintä kättä jäähallissa. Totta, en saanutkaan, mutta tapasin Helsingin keskustassa erään nuoren kaverin joka talutti polkupyöräänsä. Hän pysäytti minut ja sanoi: “Anteeksi, voitteko auttaa ?”. Kyselin, että mikä hätänä. Hän sanoi pyytäneensä ihmisiltä rahaa jo kuuden tunnin ajan, mutta kukaan ei välittänyt antaa. “Minulla on nälkä”, hän sanoi. “Nälkä ?”, sanoin hieman ihmetyksen sävyä äänessäni ja jatkoin varovasti: “Paljonko tarvitset ?”. “Ihan miten haluat antaa”, hän totesi eikä hänen olemuksestaan huokunut lainkaan halua lypsää tyhmältä ohikulkijalta hieman taskurahaa. Mitäkö tein ? Kaivoin taskustani hieman rahaa (summa on minun ja hänen välinen salaisuus) ja annoin miehelle. Hänen silmänsä kirkastuivat ja koska annoin enemmän kuin olin sanonut antavani, niin hän jopa ojensi osan takaisin ja sanoi: “Haluatko tämän takaisin”. “Ei, pidä vain kaikki”. “Kiitos”, hän sanoi ja sitten kuulin jotakin hänen suustaan, jota mietiskelin yhä uudestaan ja uudestaan jäähallin hämärässä - siksi, koska olinhan kristittyjen keskellä. Siksi, koska minunhan piti nyt olla kuin “kotonani” tuhansien uskonveljien ja sisarien joukossa. Täällä jäähallissahan oli voitelu, Jumalan läsnäolo; näinhän sanottiin.

Mutta ei, lähdin sieltä itku kurkussa pois. Olen kuullut tuon sanan lukemattomia kertoja kristittyjen suusta. Se voi olla (ja pelkäänpä, että usein onkin) vain tyhjä hokema, mutta tuona lämpimänä päivänä Helsingin keskustassa minä tunsin ja tiesin, että nyt se on enemmän kuin vain sana. Olin tuntenut itseni muukalaiseksi keskustan kaupoissa ja siinä markkinahälinässä, jossa maailman ihmiset ovat kuin kala vedessä. Samoin tunsin itseni muukalaiseksi jäähallin tilaisuudessa ja varsinkin sen loppuhetkissä, jolloin ilmapiiri oli hyvinkin ahdistava.

Mutta tuntematon kaveri joka pyysi rahaa saadakseen syötävää toivotti minulle siunausta ennen kuin katosi Helsingin hälinään. Siunausta ! Niin, siunausta. Minun on vaikeaa paperille piirtää, kuinka paljon tuo yksinkertainen sana merkitsi sinä päivänä. Voi olla, että kun ihmiset juoksevat ihmeitten ja kokemusten perässä, ahtautuvat areenoille ja jäähalleihin ja ties minne kuulemaan ja näkemään ihmeitä, niin samaan aikaan Jumala liikkuu oman kansansa keskellä siunaten ja kantaen heitä vaivoistaan ja sairauksistaan huolimatta.

Voi olla, että kun ihmiset huutavat ja pitävät pitkiä puheita ja saarnoja, niin jossakin lausutaan vain yksi sana - ja se riittää. Se voi olla kuin pieni välähdys taivaasta syntisen maailman keskellä. Ja se voi olla ihme.

Lahdessa 14.7.2001

Jari Kuusela