Pyhä Henki ja Armonsa Lahjat

Osa 3

 

Kahdessa aikaisemmassa osassa on käsitelty nykykristillisyydessä vaikuttavia käsityksiä Pyhästä Hengestä. Todettiin, että suuntaus on erottaa Pyhä Henki Sanan yhteydestä toimimaan omana jumalanaan. Raamatullinen totuus yhdestä Jumalasta ei sovi äärikarismaattiseen opetukseen, josta oli esimerkkejä osassa 2.

 

Raamatun "punainen lanka" on Jumalan ihmiskunnalle valmistama pelastus Kristuksen syntien sovitustyön kautta. Kirjoituksista käy selvästi ilmi, että Pyhä Henki tuo julki tätä totuutta, ei itseään eikä jotakin muuta, omaa totuutta.[1] Raamatun Jumalan totuus on nimenomaan Pyhän Hengen totuus ja päinvastoin.

 

Historian saatossa kristikuntaan on kuitenkin pesiytynyt mitä kummallisimpia käsityksiä Pyhästä Hengestä ja Hänen toiminnastaan. Nykyinen karismaattisuus tuntuu olevan näiden käsitysten sulatusuuni. Seurakunta toivoo omaavansa Pyhän Hengen armolahjoja mahdollisimman runsaasti. Monelle nykykristitylle armolahjat ovat lähinnä yhtä kuin kielilläpuhuminen ja profetoiminen. Ne näkyvät ja kuuluvat.

 

Monissa kokouksissa kristittyjä kehotetaan puhumaan samanaikaisesti ja yhteen ääneen "kielillä". Siellä ja täällä esiintyy niitä, jotka sanovat itseään profeetoiksi ja ennustavat ihmisille. Muut armolahjat eivät tunnu olevan

"muodissa".

 

Jumala on luvannut varustaa seurakuntansa lahjoilla, joiden kautta seurakunta maailmassa rakentuu ja virvoittuu. Raamatun mukaan armolahjat jakaa Pyhä Henki, kuten Hän tahtoo.[2] Ihminen voi haluta ja pyytää, mutta Pyhä Henki päättää. Ihminen ei päätä koska ja kenen kautta lahja missäkin tilanteessa vaikuttaa.[3]

 

Suhtaudun suurella varauksella opetukseen, jonka mukaan Jumala jakaa lahjojaan ikään kuin puolihuolimattomasti. Tässä opetuksessa ihminen saa sellaisia pysyviä kykyjä, joita hän voi käyttää hyvään tai lihallisessa mielessä pahaan. Kun kristitty lankeaa, hän voi jatkaa lahjan käyttämistä ja vetää hyväuskoisia, jotka edelleen näkevät lahjan toiminnassa, mukanaan. Näin esim. parantamisen armolahjan saanut henkilö voi joutua uskossaan harhaan, mutta lahjan käyttö jatkuu edelleen.

 

Tämä näkemys sotii vastaan sitä Raamatusta nousevaa näkemystä, että Pyhä Henki, Jumala yksin, määrää lahjoistaan ja niiden ilmenemisestä. Näkemystä kuitenkin tuetaan raamatunpaikalla Room. 11:29:

"Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu".

 

Tässä meillä on hyvä esimerkki siitä, kuinka raamatunjakeen irrottaminen asiayhteydestään synnyttää ja ylläpitää väärää käsitystä. Kyseisessä luvussa Paavali puhuu Israelin asemasta. Hän tähdentää, että Jumala ei ole kansaansa hyljännyt.

 

Luku sisältää tutun vertauksen jalon öljypuun ja villin öljypuun oksista, eli juutalaisista ja pakanoista. Jakeessa 25 hän puhuu Israelin osittaisesta paatumisesta ja sanoo jakeessa 26 kaiken Israelin pelastuvan, kun pakanoiden täysi luku on "sisälle tullut". Jae 27 jatkaa: "Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä". Jae 28 sanoo Israelin olevan vihollinen "evankeliumin kannalta", mutta valinta on edelleen voimassa ja Jumala rakastaa kansaa isien (isille annettujen lupausten) tähden.

 

Sen jälkeen Paavali kirjoittaa jakeen 29 ja jatkaa kuvaamalla, kuinka "Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen (sekä juutalaiset, että pakanat), että hän kaikkia armahtaisi". Paavali puhuu kaiken aikaa pelastuksesta. Hän painottaa, että Israelilla on oikeus pelastukseen, mutta vain niillä, jotka ottavat vastaan Jumalan pelastuksen Kristuksessa ja luopuvat epäuskostaan. Sama koskee pakanoita.

 

Mikä sitten on Paavalin tarkoittama "armolahjat ja kutsuminen". Jo aiemmin Room.5:15-17 ja 6:23 hän mainitsee Jumalan armon ja lahjan tarkoittavan Kristusta. Luvun 11 mukaan Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä pelastukseen. Jumala ei kadu sitä, että Hän haluaa jokaisen ihmisen pelastuvan ja sitä varten antoi ainokaisen Poikansa kärsimään syntiemme sovitukseksi. Jumalan valmistama pelastus on lahja ihmiselle, Hänen armonsa lahja.

 

Englanninkieliset käännökset puhuvat tässä yhteydessä lahjoista (gifts). Sanaa armo ei mainita. Kreikankielinen sana on charisma. Sanaa käytetään UT:ssa sekä yksikössä, että monikossa.[4] Room.11:29 voisi olla myös "Sillä ei Jumala lahjaansa ja kutsumistansa kadu". Sana tarkoittaa Raamatussa Jumalan moninaista hyvyyttä ja armoa, jota Hän jakaa ihmiskunnalle ja erityisesti seurakunnalle eri muodoissa. Paavalin mielessä olivat varmaan myös monet Jumalan "karismat", lahjat, armo, joilla Hän jo muinoin oli siunannut Israelia. Tähän hän viittaa mm. luvussa 3:1-2 ja 9:4-6.

 

Kyseessä eivät siis ole vain ne "karismat", joista Raamattu kirjoittaa esim. I.Kor. 14 luvussa. Suurin lahjoista on Jumalan armon lahja jokaiselle Kristuksessa Jeesuksessa. Jae ei viittaa seurakunnan rakentumiseksi annettaviin armolahjoihin sillä tavoin, kuin monesti on esitetty ja esitetään. Pelastus on ilmainen Jumala lahja. Siihen Paavali viittaa Roomalaiskirjeessä.

 

Jumala ei kadu lahjojaan, mutta liioin Hän ei ole tyhmä eikä huolimaton. Pyhä Henki on kaiken totuuden, viisauden ja ymmärryksen Henki. Jumala ei salli, että Hänen lahjojaan käytetään Hänen häpäisemisekseen tai osana liikettä, joka pyrkii nostamaan Raamatun ilmoituksen rinnalle ja ohi omat profetiat ja "lahjat".

 

Ihminen kykenee saamaan aikaan monenlaista sielunsa ja ruumiinsa kautta. Se, joka luulee kaiken vähänkin tavallisuudesta poikkeavan olevan Jumalan armolahjan ilmenemistä, voi pettyä pahasti. Armolahjat eivät ole lahjan käyttäjää varten paitsi siinä merkityksessä, että hän rakentuu lahjasta yhtenä osana koko seurakuntaa.

 

Lahja ei ole väline, jonka kautta yksilökristitty hamuaa ja saa valtaa ja vaurautta seurakunnan keskellä. Lahjan tarkoitus ei ole nostaa yksilöä muiden yläpuolelle eikä tehdä muista riippuvaisia lahjan käyttäjästä. Aito ja oikea armolahja viittaa aina Kristukseen ja ohjaa seurakuntaa ja yksilöä katsomaan yksin Häneen.

 

Tästä lähtökohdasta katsoen on selvää, että sellaiset "lahjat", jotka sitovat ihmisen lahjan käyttäjään, jotka toimivat korostaen ihmistä ja hänen toimintaansa, eivät ole Jumalan armolahjoja seurakunnalle.

Ne ovat "bisneslahjoja", josta hyvä esimerkki on parantajana ja voitelun jakajana 1950-luvulta 1970-luvulle toiminut Marjoe Gortner.[5]

 

Jumala antaa lahjansa kirkastamaan Häntä ja Hänen ilmoitettua Sanaansa. Lahja ei ole yksilökristityn omaisuutta, vaan rakentaa koko seurakuntaa.[6] Jumalan armolahjoja on useita ja 1 Kor. luettelee niitä. Kun ymmärrämme sanan "karisma" tarkoittavan Raamatussa Jumalan armonosoituksia, jotka ovat Hänen lahjojaan seurakunnalle, ymmärrämme, että todelliset armolahjat ovat moninaiset. Raamatun esimerkin mukaan ne ovat myös hyvin käytännöllisiä lahjoja, joista salamyhkäisyys ja mystiikka ovat kaukana.

 

Kun Jumala antoi israelilaisille käskyn rakentaa erämaassa ilmestysmaja, se oli käytännön työtä. 2.Moos.35:30-31, 34, mainitsee, "...Katsokaa, Herra on nimeltään kutsunut Besalelin, Uurin pojan, Huurin pojanpojan, Juudan sukukunnasta ja on täyttänyt hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla ja kaikkinaisella kätevyydellä... hän (Jumala) on myös antanut kyvyn opettaa muita".

 

Kun Herra täytti israelilaisia erämaassa hengellään, he eivät alkaneet kaatuilla, hyppiä holtittomasti, he eivät hoiperrelleet "hengestä juopuneina", eivätkä kaatuneet maahan nauraen hillittömästi. "Profeetallisia" eläinääniä ei kuulunut, eikä Mooses huutanut "tulta, tulta" tai "lisää Herra" samalla kosketellen israelilaisia otsaan, tms. He ryhtyivät työhön, käytännön työhön rakentamaan ilmestysmajaa. Jumala antoi taitoa, ymmärrystä, tietoa, kätevyyttä ja joillekin kyvyn opettaa muita.

 

Näin on tänäkin päivänä. Raamattu puhuu usein ymmärryksestä ja kristittyjä kehotetaan hankkimaan ymmärrystä. Eräässä palaverissa varmaan hyvää tarkoittava veli jakoi uskovia "järkiuskoviin" ja

"henkiuskoviin". Jako meni sen mukaan, kuinka uskovat suhtautuvat ns. Pyhän Hengen ilmiöihin karismaattisessa liikkeessä. Järkiuskovat ovat niitä, jotka haluavat tutkia ja koetella kaikki Raamatun sanalla.

Henkiuskovat taas ottavat kaiken kyselemättä ja tutkimatta vastaan. Järkiuskominen oli hänestä negatiivinen asia, henkikeskeisyys positiivista.

 

Voimme ajatella näin, kun ymmärrämme väärin Raamatun ilmoituksen siitä, kuinka Pyhä Henki meissä vaikuttaa. Pyhä Henki ei vaikuta ihmisen sielussa eikä ruumiissa, vaan hengessä. Pyhä Henki ei ole läsnä sielussa eikä ruumiissa. Siksi kristitty, joka uskoo Pyhän Hengen läsnäoloon sielunmaailmassaan (kuten tunteet) ja ruumiissaan (ruumiin tuntemukset) ohjautuen niiden mukaan, joutuu harhaan. Pyhä Henki toimii hengessä ja valaisee ihmisen hengen. Oikea jumalasuhde toki säteilee sieluun ja ruumiiseen tasapainona, jopa terveytenä.

 

Pyhän Hengen työ voidaan nähdä ensisijaisesti ymmärryksen lisääntymisenä. Ihminen ei käytä järkeään ja ymmärrystään Raamattua vastaan, vaan haluaa käyttää niitä sen mukaisesti. Jumala loi ihmiselle kyvyn ajatella, harkita, valita ja tehdä johtopäätöksiä.

 

Kun ihminen käyttää tätä kykyä Jumalaa ja Hänen Sanaansa vastaan, hän käyttää omaa ymmärrystään ja järkeään. Sen Raamattu tuomitsee. Kun ihminen uskoo Sanan ilmoituksen, Pyhä Henki valaisee ymmärrystä ja järkeä ja ihminen saa viisautta. Hän toimii yhteydessä Luojaansa.[7] Viisaus johtaa vaeltamaan "hengessä", joka sekin on hyvin käytännöllistä toimintaa. Tätä prosessia Raamattu kuvaa myös "hengen hedelmän" kypsymisenä.

 

Kuinka edellä olevaan sopii käytäntö, jossa julistaja "antaa luvan" yhteiseen ja samanaikaiseen kielilläpuhumiseen. Hän siis määrää Pyhää Henkeä ja antaa Hänelle luvan jakaa kielilläpuhumisen lahjaa seurakunnan ylle. Puhuvatko ihmiset tuolloin todella Pyhän Hengen lahjan vaikutuksesta?

 

Viitaten edellä olevaan se ei tunnu mahdolliselta. Gortnerin tapaus ym. vastaavat todistavat selvästi, että kristittyjen pariin on ilmeisesti jo varhain luikerrellut sielullinen kielilläpuhuminen, joka ei ole Herrasta, vaan itsestään herrasta ja rouvasta. Suggestion vaikutuksesta ihminen puhuu merkityksetöntä kieltä, jonka hän uskoo olevan aitoa kielilläpuhumista. Joukon paine vaikuttaa sitä myös. Kukaan ei halua vastustaa Pyhää Henkeä tai antaa vaikutelmaa, että jumalayhteys ei ole kunnossa, kun sen merkkinä pidetään yleistä kielilläpuhumista.

 

Usein kielilläpuhuminen liitetään Pyhän Hengen kasteeseen ja opetus on, että jos et puhu kielillä, et ole kastettu Pyhällä Hengellä. Tämä käsitys on tuottanut paljon murhetta ja sieluntuskaa monille rehellisille kristityille, jotka ovat uskoneet olevansa jotakin alempaa kristittyjen kastia, koska Jumala ei heille ole uskonut kielilläpuhumisen lahjaa. Siksi toiset ovat langenneet tietoiseen teeskentelyyn saadakseen joukon hyväksynnän. Raamattu on selvä asian suhteen.

 

Ensimmäinen asia on, että kielilläpuhumisen, kuten muidenkin lahjojen, tulee toimia koko seurakunnan rakentumiseksi. Jos niin ei ole, kielilläpuhuminen ei ole oikeata. Oikea kielilläpuhuminen ei ole viihdyke, eikä epäämätön todistus Jumalan lapseudesta. (Myös pakanauskonnoissa puhutaan kielillä). Apostolit puhuivat kielillä täyttä asiaa: He todistivat helluntaijuhlille (shavuot) muualta saapuneille ihmisille Kristuksesta puhuen suoraan heidän omaa kieltään. Se oli myös Jooelin profetian täyttymystä, kuten Pietari ilmoitti.

 

Juutalaisille, Jeesus Messiaan hyljänneille johtajille, se oli myös merkki ja muistutus Jumalan tuomiosta. Profeetta Jesaja tuomitsi kansan johtajien hengellisen lankeemuksen ja kuvaa sitä juopumisena luvussa 28. Jakeessa 11 hän ennustaa: "Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle". Jesajan ennustus ja sen toteutuminen merkitsi tuomiota uskonnollisille johtajille. Sama ennustus on jatkunut aina meidän aikaamme saakka. Pakanat todistavat juutalaisten Messiaasta juutalaiselle kansalle.

 

Raamattu asettaa kielilläpuhumiselle selvät rajat. Jos ei ole selittäjää, tulkitsijaa, kielillä puhuva olkoon vaiti.[8] Raamatusta saadaan se kuva, että kielilläpuhumisen tarkoitus ei ole kielilläpuhuminen asian itsensä vuoksi. Sen kautta pitää saada todistus Kristuksesta, joka hyödyttää koko seurakuntaa. Sama vaatimus koskee kaikkia aitoja lahjoja. Jos niin ei tapahdu, jos Pyhä Henki ei sitä vaikuta, ei pidä yrittää puhua pakonomaisesti kielillä vain asian itsensä takia.

 

Lisäksi on muistettava, että Raamattu viittaa aina maailmassa puhuttuihin ihmiskieliin. Kielilläpuhuminen ei ole mielikuvituskielien sopertamista. Eräät uskovat Pyhän Hengen vaikuttavan myös "enkelien kielillä" puhumista. Onko näin? Emme tiedä kuinka enkelit puhuvat ja onko heillä eri kieliä kuten ihmisillä. Sitä Raamattu ei kerro. Raamattu kertoo kyllä, kuinka enkelit pystyvät puhumaan ihmisten kieltä. Raamattu kertoo, kuinka Jumala pani aasin puhumaan ihmisen kielellä.[9] Vaikka nyt eräät innokkaat karismaattiset uskovat ääntelevänsä profeetallisesti leijonan, härän, aasin, kotkan tai kukon kielellä, Raamattu ei sellaiseen ohjaa.

 

Ainoa kohta, jossa Raamattu mainitsee enkelien kielen, on 1 Kor.13:1, jossa yhteydessä Paavali korostaa Jumalan rakkauden merkitystä ja sen ilmenemistä meidän vaelluksessamme. Paavali ei sano, että kristityt puhuvat enkelien kielillä. Hän sanoo: "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta... "jne. Paavali jatkaa samaa vertaustapaa toisessa jakeessa ja kolmannessa, jossa hän sanoo: "...vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi".

 

Asiayhteydessään Paavali painottaa Jumalan rakkauden merkitystä, eikä opeta Pyhän Hengen vaikuttavan enkelien kielillä puhumista. Jos tekojemme vaikutin ei ole Jumalasta, niistä ei ole meillekään hyötyä. Tehokeinona itse asialle hän käyttää ilmaisuja, vertauskuvia, joka tapa on tavallinen Raamatussa. Mekin käytämme tapaa ajoittain puheessamme. Merkitys on sama kuin Jeesuksella, kun Hän sanoo olevansa "ovi" ja "tie". Paavali tekee näin kirjeessään Galatalaisille 4:15, kun hän muistuttaa: "Missä on nyt teiltä kerskaaminen onnestanne? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle".

 

 

Osa 4

 

Edellisissä osissa on käsitelty Pyhä Henki – ja armolahjakäsitystä. Raamattu painottaa mainitessaan armolahjat, että ne ovat seurakunnan rakentumiseksi. Näin kaikki armolahjat ovat ensinnäkin Jumalan omaisuutta, karismaa, joita Hän Pyhän Hengen kautta jakaa, kuten tahtoo. Toiseksi ne ovat seurakunnan ”omaisuutta”, eivät yksilökristityn siinä mielessä, että ne vahvistaisivat ihmispalvontaa ja –riippuvuutta. Armolahjojen tarkoitus on kirkastaa seurakunnalle ja maailmalle Kristus.

 

Osa 3 kosketteli jonkin verran kielilläpuhumista. On muistettava, että Paavali liittää sen juuri edellä mainittuun asiayhteyteen: Miten ja kuinka se hyödyttää koko seurakuntaa? 1.Kor.14 Paavali, mainitessaan kielilläpuhumisen,  kehottaa uskovia: ”mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä”. Hän muistuttaa, että jos kielilläpuhumista ei selitetä, se ei ole seurakunnalle hyödyksi. Kun yksilöuskova uskoo saaneensa aidon kielilläpuhumisen lahjan, hän käyttäköön sitä hiljaa itsekseen, ellei sitä voida selittää. Ei niin, kuten aikanamme on usein tapana, että ihmiset alkavat puhua yhteen ääneen kielillä julistajan niin vaatiessa tai kehottaessa. Ihminen ei voi ”vapauttaa” toisia puhumaan kielillä, yhtä vähän kuin ihminen voi ohjata Pyhää Henkeä. Sama pätee kaikkiin lahjoihin. On syytä muistaa, että armolahjat jakaa Pyhä Henki, kuten Hän tahtoo.

 

1.Kor.14:4 mainitsee, että ”kielillä puhuva rakentaa itseään”. Kun ymmärrämme armolahjojen merkityksen ja luonteen Raamatussa, asia ei kuitenkaan jää siihen. Jos henkilö rakentuu itse, hänen rakentumisensa koituu seurakunnan rakentumiseksi. Ts. armolahja ei koskaan tähtää vain yksilökristityn henkilökohtaiseksi hyväksi, vaan siunaus koituu koko seurakunnalle. Vaikka henkilö olisi rukoillut kielillä kymmeniä vuosia, mutta siitä ei olisi koitunut mitään siunausta seurakunnalle, eikä henkilön hengellinen kasvu edisty, kaikki ei ole kohdallaan.

 

Vastapainoksi Paavali ottaa profetoimisen. 1.Kor.14:4 jatkaa ”…mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa”. Raamatullinen profetia on seurakunnan rakentumiseksi.[10] Raamatun profetiakäsite ei ole mitä tahansa ennustamista tai nykyään aika yleistä yksilölle profetoimista.

Kahdenkeskisessä keskustelussa, sielunhoidossa tai ryhmässä Jumala armossaan voi antaa viisautta ja ymmärrystä, joskus sellaista ”tiedon sanaa”, joka auttaa avaamaan ahdingossa olevan tilannetta. Tällöin lahjan käyttäjä ei välttämättä aina ole edes tietoinen kaikesta siitä avusta, jonka toinen (toiset) hänen kauttaan on saanut (ovat saaneet). Oikean lahjan ilmenemiselle sekin on luonnollista sillä Jumala ei jaa kunniaansa ihmisen kanssa.

 

Jos halutaan pysyä varmalla pohjalla siinä, mitä profetia on omassa ajassamme, niin se liittyy läheisesti ja erottamattomasti seurakunnan opetustehtävään. Profeetallinen, Sanan mukainen julistus vastaa usein kuulijoiden tarpeeseen. Puhuja tuntuu kohdistavan sanansa juuri minun tilanteeseeni. Puhuja itse ei ole tästä tietoinen, vaan Jumalan armolahja toimii. Myös ”tiedon –” ja ”viisauden sanat” liittyvät Raamatun kontekstiin. Raamatussa on kaikki tarvittava tieto ja viisaus, jonka ihminen tarvitsee iankaikkiseksi turvakseen.  

 

Raamatun profetiakäsite liittyy sanan opettamiseen. Vanhassa testamentissa profeetat olivat opettajia, julistajia, varottajia – kuten tulisi olla nytkin. Vanhan testamentin profetia on erityislaatuista, sillä se viittaa kaiken täyttymykseen: Kristukseen. Kristus on kaiken profetian keskipiste. Uusi testamentti ilmoittaa Vanhan testamentin profetian täyttyneen Kristuksessa. Profetiakäsite ja profetian vaatimus ei silti ole miksikään muuttunut. Jos joku aikoo olla Jumalan profeetta ja ajattelee kuulevansa Jumalan ilmoituksen kuten VT:n profeetat, olkoon hän tietoinen, että vaatimus on edelleen sama, kuin VT:ssa: Jumalan profeetan sana toteutuu aina.

 

Monet itsensä profeetoiksi nimittäneet ja toisten sellaisina pitämät, opettavat, että nykyisen profetian ei ole tarkoituskaan olla (läheskään aina) oikeata[11]. Useimmiten näiden profeettojen suureen ääneen Jumalan nimessä lausumat ennustukset jäävät toteutumatta. Ne saavat alkuun suurtakin julkisuutta, leviävät maailmanlaajuisen seurakunnan keskellä ja vaipuvat lopulta toteutumatta unholaan. Suurelle yleisölle riittää selitykseksi, että koska ”profetoimisemme on vajavaista”, 1.Kor.13:9 mukaan, niin näin pitää profetian armolahjan ilmetäkin.

 

Mutta mitä hyötyä tällaisesta profetoimisesta on? Mitä seurakunta hyötyy näistä profeetoista? Koskaan et tiedä osuuko oikeaan vai ei. Tämäkö on Jumalan tarkoitus ja ko. jakeen merkitys? Onko profeetan vaatimus eri VT:ssa, kuin UT:ssa? Jos hyväksymme jakeen tulkinnan siten, kuin monet nykyprofeetat ja heihin uskovat opettavat, tulemme väistämättä seuraavaan johtopäätökseen: Jumala ei välitä valvoa antamiaan profetioita. Hän vain ikään kuin heittelee yhden sinne, toisen tänne. Jumala ei välitä toteutuuko Hänen ilmoituksensa tai ei.

 

Raamatun Jumala ei tietenkään ole tällainen. Raamatussa Jumala painottaa, että Hän aina valvoo Sanansa ja pitää huolen, että Hänen ilmoituksensa toteutuu. Muu ei olekaan mahdollista, sillä muu selitys tekee Jumalasta epäluotettavan, jota Hän ei ole. VT:n ilmoitus oikeasta profeetasta ja profetiasta on selvä: Jos ilmoitus ei toteudu, se ei ole Jumalasta ja profeetta on väärä profeetta. Jumala on ikuinen ja muuttumaton. Totuus ja luotettavuus kuuluvat erottamattomasti Hänen olemukseensa. Jumala ei leikitellyt ilmoituksensa suhteen VT:ssa eikä Hän tee sitä UT:ssa. Siksi profeetan ja profetian tutkimisperusteet eivät ole muuttuneet. Ne ovat edelleen samat, kuten Jumala on sama.

 

Puhuminen ”Jumalan suulla” on vakava asia. Jumalan pyhyyden kunnioitus ja oikea Jumalan pelko ei ole suosiossa. Mutta palataan 1.Kor.13 luvun jakeeseen 9. Mitä se voisi pitää sisällään? Asia ei ole vaikea. On vain todettava, että sana ”vajavainen” [12] ei ole sama sana, kuin ”väärä”. Jae ilmoittaa, että vajavainen ihminen välittää vajavaisen profetian. Se sanoo, että profetoiminen on vajavaista, parempi ilmaisu olisi osittaista[13], mutta se ei sano, että Jumalan antama profetia olisi koskaan väärä. Tämä ajatus on ujutettu seurakuntaan väärien profeettojen tuomana.

 

“Me tiedämme osittain, se tarkoittaa tätä nykyistä tilaamme. Profetoimisemme on osittaista, me emme kykene ottamaan vastaan tai välittämään (kaikkea) totuutta profetian kautta, paitsi osittain ja epätäydellisesti”.[14]

 

Ihminen ei ole täydellinen ja siksi hänen kauttaan Jumala ei voikaan ilmoittaa kaikkea totuutta kaikesta. Mutta se osa totuudesta, joka riittää ihmiselle, on ilmoitettu Raamatussa ja ihmiselle se on täydellinen totuus. Silti yksikään ihminen ei voi sanoa, että hän hallitsee, ymmärtää, täydellisesti koko Raamatun. Raamatun totuuden tutkiminen on tarkoitettu koko eliniäksi. Jumala on asettanut tietyt perusteet, jotka jokainen voi pelastuakseen omistaa ja ymmärtää. Kristityn vaellus on yhä enemmän Raamatun totuuteen pyrkimistä. Totuus on ilmoitus Kristuksesta ja totuuden luonne on aina syvenevä. Jumala antaa tähän halun.

 

Jumala sen sijaan on Täydellinen, Kaikkivaltias ja Kaikkitietävä. Antaessaan ilmoituksen Hän myös valvoo sen toteutumisen huolimatta ihmisen vajavaisuudesta. Ihmisen vajavaisuus ei koskaan määrää Jumalaa, eikä vaikuta Hänen tekemiseensä. Jumala ei leiki sanoillaan. Hän ei anna turhia, eli vääriä, ilmoituksia, profetioita. Ajattele, millainen ajatus väärän profetoinnin kautta on tunkeutunut seurakuntaan: Jumalan armolahjat voivat olla vääriä, ne voivat olla jopa totuuden vastaisia! Sehän on Jumalan Kaikkivaltiuden ja Pyhän Hengen, Totuuden Hengen, häpäisemistä.

 

Nykyiset profeetat ennustavat kaikenlaista, maailmanpolitiikkaa, herätystä, maailman mullistuksia, ihmisten yksityisasioita, jne. Heidän profetioidensa luonne on kuitenkin ratkaisevasti toinen, kuin VT:n profetioiden. Ne keskittyvät ennustamaan mitä maailmassa ja ihmisille/ihmiselle tapahtuu, kun taas raamatullinen profetia on aina yhteydessä Kristukseen.

 

UT:n profetia, kuten VT:n, on Kristus keskeistä. VT:n profetia puhuu Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen asiaa. UT ilmoittaa ensimmäisen tulemuksen tapahtuneeksi ja odottaa toista. Keskeinen asia on Kristuksen toimittama syntien sovitus ja Hänen toisen tulemuksensa odotus. Raamatun profetia Kristuksesta on täydellinen eikä mikään myöhempi profetia voi siihen mitään lisätä. Jumala on Sanassa ilmoittanut ihmiselle kaiken, mitä tämän tulee tietää. Tässä nykyinen ”profetiabuumi” on hakoteillä. Raamatun profetia on profetia Kristuksesta ja jo Sanassa ilmoitettu totuus, johon ihminen ei voi mitään lisätä. Ihminen saa etsiä ja kuulla aina tuoreen profetian Sanasta.

 

Profetia on asian esittämistä, Jumalan tahdon selittämistä ja ilmoittamista. Sana tarkoittaa myös ennustamista ja puhumista (jumalallisen) inspiraation vallassa[15].

Sanamuotoon liittyy myös merkityksiä kuten ”puhua edessä”, ”tehdä ajatuksensa tiettäväksi”, yms. Profetoiminen on selvää, tietoista toimintaa tarkoituksella opettaa, varoittaa ja kehottaa. Sitä mitä jo VT:n profeetat tekivät kansan keskuudessa.

 

Kuulemme profetioita, jotka alkavat ”näin sanoo Herra”, tai sitten henkilö, joka kokee tuovansa esiin profetiaa, puhuu siinä muodossa, kuin puhujana hänen kauttaan olisi itse Jumala. Näiden ilmoitusten sisältö voi olla hyvinkin vaihteleva, joskus varsin ”tökerökin”. Sellainen profetia on helppo laittaa suoraan syrjään, mutta kuka neuvoisi ”profeettaa” oikealle tielle? Vaikuttaa siltä, että nykyinen meno painottaa armolahjojen ”ottamista”, mutta ei aina opeta mitä ne itse asiassa ovat ja kuinka ne esiintyvät. Siksi monet uskovat saaneensa ikään kuin omakseen lahjan, jota voi käyttää, kun siltä tuntuu. Lahjojen ilmeneminen ymmärretään usein vain tunne- ja sielunmaailman kokemuksena.

 

VT:n profeetat julistivat Jumalan ilmoitusta, Jumalan Sanaa. Oikea profeetallinen palvelutehtävä on nytkin Sanan julistus. Profeettojen aikana Raamatun kaanon ei ollut vielä valmis. Me olemme etuoikeutetussa asemassa sillä Jumala on antanut meille täydellisen ilmoituksensa kirjoitetussa muodossa. Voimme sanoa ”näin sanoo Herra”, kun otamme Hänen sanansa Raamatusta. Muu tapa esittää puhuvansa Herran sanoja on arveluttava, jos halutaan olla varmalla perustalla. Meidän tulisi ajatella, mitä tarkoittaa Jumalan pyhyys ja kunnia ja kuinka me suhtaudumme näihin käsitteisiin. Jos tunnen halua puhua ikään kuin Jumalan nimissä, voinko uskoa siihen, että sanomani on Hänen eikä minun? Kuinka voin olla varma? Testaamalla se Raamatulla ja julistamalla Sanasta mikä on kirjoitettu. Mutta varokaamme, toisin kuin tänä päivänä laajalti ohjataan, olemasta liian innokkaita ”profetoimaan” muuta ilmoitusta, kuin mihin Raamattu keskittyy.

 

Raamatun profetian tunnusmerkki on Kristuksen korottaminen. Se on sitä VT:ssa ja UT:ssa. Oikea profetia seurakunnassa on sitä. Se ohjaa kuulijat katsomaan Kristukseen, ei lahjoihin, vaan Häneen joka antaa itse kullekin lahjat seurakunnan parhaaksi, jotta seurakunta voisi kirkastaa Jumalan nimeä maailmassa.

 

Armolahjat liittyvät myös hengelliseen kasvuun, hengen hedelmän kypsymiseen. Kun ymmärrämme Jumalan luonteen ja Raamatun ilmoituksen Hänestä oikein, emme ajattele, että lahjat ovat jotakin sekasortoista ”yksi sinne, toinen tänne” systeemillä jaettua armoa. Jumala painottaa Sanassaan hengellisen ymmärtämisen merkitystä. Jumalan armolahjat liittyvät hengelliseen kasvamiseen.

 

Jumalan lahja on kasvattaa meitä itse kutakin hengellisesti. Hän on tarkoittanut jokaiselle oman tehtävän ja lahjat tehtävään. Mutta lahjan käyttö on sidoksissa hengelliseen kasvuun. Jos Jumala toimisi muuten, kävisi kuin lasten tulitikkuleikeissä. Tulitikkua ymmärtämätön, mutta siitä suuresti kiinnostunut, voi polttaa pahoin itsensä ja siinä ohessa paljon muutakin. Hyvä isä ei ensiksi anna tulitikkua vastasyntyneen käteen. Lapsen tulee ensin oppia mitä sillä tehdään ja kuinka sitä käytetään.

 

Jumalan maailmassa kristityksi tulleen pitää oppia pysyvä ja paljas totuus itsestään suhteessa Jumalan armoon. Kun ymmärrys kasvaa näkemään synnin vallan omassa lihassa, ilman luulottelua ja puolusteluja, jokahetkinen armo ja Kristuksen teon merkitys syvenee. Siitä syntyy nöyrä riippuvaisuussuhde Jumalaan. Omassa voimassa tapahtuvan lahjojen ”vaatimisen” sijaan löytyy nöyrä mieli tyytyä Pyhän Hengen johtoon ja valtaan jakaa lahjoja kuten Hän haluaa, milloin Hän haluaa ja kuinka Hän haluaa. Mukana on tietoisuus, että lahjat kirkastavat aina Kristusta. Ne eivät ole ”sensaatiolahjoja”. Niillä ei pröystäillä, eikä niillä mainosteta ihmistä.

 

Armolahjojen yhteyteen pitäisi aina liittää sellaiset käsitteet, kuin ”hengen hedelmä” ja hengellinen kasvu. Jumala ei tarkoita, että Hänen lahjansa olisivat jokin irrallinen kokonaisuus Raamatun koko kontekstista. Eräs nykyisen ajan virheistä on, että Raamatusta otetaan jokin yksi asia, jota aletaan opettaa ja toteuttaa ikään kuin kokonaisuudesta erillään. Näin syntyy helposti vääristynyt kuva asiasta.

Juhani Aitomaa

 


[1] Johanneksen evankeliumin luvuissa 14-16 on selkeä Raamatun kuvaus Pyhästä Hengestä ja Hänen tehtävästään

[2] Tämä käy ilmi jo Apostolien tekojen alussa, kun helluntaipäivänä apostolit puhuivat itselleen vierailla (mutta maailmassa tunnetuilla) kielillä evankeliumia "sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi", 2:4.

[3] 1 Kor. 12:11 "Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niin kuin tahtoo".

 

[4] Yksikkömuodossa Room.1:11, 5:15-17,6:23, 1Kor.1:7,7:7, 2Kor1:11 (suom.kiel.käännös kääntää tässä "armo"), 1 Tim.4:14, 2Tim.1:6, 1Piet.4:10. Monikossa Room. 11:29, 12:6, 1Kor.12:4,9,28,30,31.

[5] Videolla "Karismaattinen herätys ja Jumalan läsnäolon kokemus?" on katkelma Gortnerista, joka oli 1950-luvulla kuuluisa lapsisaarnaaja. Jo 6-vuotiaana hänen mainostettiin saarnanneen 50 milj. ihmiselle. Vartuttuaan Gortner jatkoi kokoustoimintaansa, ihmiset sanoivat parantuneensa hänen kokouksissaan, saivat lahjan puhua kielillä, täyttyivät Hengellä, kaatuivat, jne. samaa kuin tänä päivänä. 1970-luvulla Gortner siirtyi evankelistan ammatista näyttelijäksi ja paljasti, ettei koskaan ollut edes tullut uskoon. Hän tiesi toimivansa suggestion ja mesmerismin voimalla. Videon voi tilata Kristityn Foorumi, PL 571, 33101 TRE, H. 17 eur+postik. Saa myös DVD muodossa.

[6] 6 1Kor.12:7 "Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi."

[7] Raamattu liittää Jumalan Hengen vaikutuksen ihmisessä viisauteen mm. Apt.6:3, "Valitkaa sen tähden, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja viisautta täynnä...", ks. myös 6:10.

[8] 1.Kor.14:6,9, 19,28.

[9] 4.Moos.22:27-30.

 

[10] William Burkitt: ”1. … apostolin käyttämä peruste profetoinnin lahjalle, joka tarkoittaa pyhien kirjoitusten selittämistä, - on, että se on paljon merkittävämpi, kuin kielilläpuhumisen lahja ilman selitystä: joka puhuu tuntemattomalla kielellä rakentaa vain itseään, koska kukaan ei ymmärrä häntä, mutta joka opettaa, neuvoo ja kehottaa muita, rakentaa seurakuntaa tai koko sitä ryhmää jolle hän puhuu. 2. Apostoli toivoo, että kaikilla olisi lahja puhua kielillä, koska he (korinttolaiset) halusivat sitä niin kiihkeästi, tosin pikemminkin oman pröystäilynsä mukaan, kuin seurakunnan rakentumiseksi: hän toivoo kuten Mooses, että kaikki Herran kansassa olisivat profeettoja, Jumalan Hengen ohjauksessa ilmoittaen vakuuttavasti ja selvästi Jumalan tahdon ihmisiä kohtaan… 3. Hän vahvistaa asian oman persoonansa kautta: Jos tulen tykönne kielillä puhuen… oletetaan, että minä, jolle Jumala on antanut lahjan puhua kielillä, tulisin ja puhuisin teille arabiaa, mitä hyötyä siitä olisi? Kuinka tulisitte kauttani viisaammiksi tai paremmiksi, ellen tekisi teille tiettäväksi… jotakin totuutta, josta ette ennen olleet tietoisia…” - William Burkitt’s Expository Notes.

[11] Räikein esimerkki on ns. Kansas City Prophets nimellä tunnettu ryhmä, johon kuuluvat Rick Joyner, Paul Cain, Mike Bickle, Bob Jones, ym. Heidän opetuksensa ja kirjojensa kautta on levinnyt kummallinen käsitys Raamatun profeetan tehtävästä. Rick Joyner mm. kirjoittaa (artikkelissa ”What about mistakes”: ” ”Emme voi välttää virheitä, kun kasvamme profeetallisuudessa. Kun virheitä tapahtuu, meidän pitää olla ennakkoluulottomia niiden suhteen, toivoen, että monet oppivat kömmähdyksistään ja välttävät niitä jatkossa.”

Väärä profetia ei ole vain ”kömmähdys”. Raamatussa Jumala on hyvin selväsanainen niille, jotka sanovat välittävänsä Herran Sanaa, mutta puhuvat omiaan! (Esim. 5Moos.18:20-22). Joyner liittää asiaan ”Jumalan äänen virheettömän kuulemisen”, jolla hän tarkoittaa Jumalan suoraa puhetta ihmiselle (ohi Raamatun). Hän jatkaa:

”Eräät uskovat pitäytyvät opetukseen, että oikea profeetta ei voi tehdä virhettä… Samalla kun toivon, että lopulta profeetallinen palvelutehtävä kasvaa 100 %:een tarkkuuteen, tiedän, että tänä aikana ainoat, jotka voivat väittää olevansa 100 %:sti tarkkoja, eivät koskaan ole ennustaneet mitään profeetan arvoista ennustusta. Vaikka itse en ehkä koskaan saavuta 100 %:sta tarkkuutta yksityiskohdissa, enkä siksi joidenkin silmissä saa profeetan arvoa, teen kaiken voitavani tehdäkseni tien helpommaksi muille saavuttaa tuo taso.”

Arvioidessaan profetiaa Joyner ei lähde Jumalan Kaikkivaltiuden käsitteestä ja Hänen Sanansa erehtymättömyydestä, vaan lähtökohtana on ihminen. Lisäksi hän viittaa profeetan asemaan, ”arvoon”, mutta Jumalan edessä mitään arvoasteikkoja ei ole. Jumala ei erota ihmisiä palvelutehtäviin, jotta nämä tulisivat toisten silmissä johonkin ”arvoon”, vaan Hän tekee meistä palvelijoita, jotka palvelevat toinen toistaan Hänen antamillaan lahjoilla korostaen Kristuksen arvoa.

” Yksi suurimpia vaaroja, jotka voivat vaikuttaa kehittyviin profeettoihin, on VT:n virheellinen selitys, että jos profeetta joskus on sanonut jotakin, joka ei ole toteutunut, häntä ei enää pidettäisi oikeana profeettana. Varoitus oli, että jos niin tapahtui, profeetta oli ollut yliolkainen eikä ihmisten pitänyt pelätä häntä. Jos joku ennustaa jotakin Herran nimessä eikä se käy toteen, hän mahdollisesti on puhunut ylimielisesti ja hänen pitää katua, mutta se ei tee hänestä väärää profeettaa. Kukaan ei voisi uskossa toteuttaa kutsumustaan, jos hän tietäisi, että yksikin virhe voisi tuhota hänet koko eliniäksi” (The Prophetic Ministry, The Morning Star Prophetic Newsletter,).

Joyner väistää Raamatun periaatteen: Jumalan nimissä puhuva välittää Kaikkivaltiaan ilmoitusta, joka ei ole riippuvainen erehtyväisestä ihmisestä. VT:n oikeat profeetat olivat 100 %:sti tarkkoja, koska Jumala valvoo Sanansa. Profeetan tunnistaminen liittyy juuri Jumalan erehtymättömyyteen ja Hänen Sanansa luotettavuuteen. Parannuksenteko on aina mahdollista, eikä virhe toki tuhoa eliniäksi. Teemme kaikki virheitä, mutta väite puhua suoraa Jumalan ilmoitusta (ohi Raamatun) on vakava asia. Joynerin ja muiden profeettojen puolusteluista paistaa läpi ihmisen ylpeys, joka pitää kiinni uskotellusta asemasta kaikin tavoin.

”Bob (Jones):ille kerrottiin (Jumala ilmoitti?), että profeetallisten ilmestysten yleinen tarkkuus seurakunnassa oli tuolloin n. 65%. Eräät ovat vain 10%:sti tarkkoja, hyvin harvat kehittyneemmät profeetat ovat saavuttamassa 85-95%:n tarkkuuden. Profetia kehittyy puhtaudessa, mutta silti on pitkä matka kuljettavana… Itse asiassa tämä (tilanne) on armonosoitus seurakunnalle, koska 100%:n tarkkuus tässä palvelutehtävässä saa aikaan luotettavuuden, johon seurakunta ei vielä ole kypsä. Se toisi muassaan liian monta ’Ananias ja Safiira’ tapausta.” (The Prophetic Ministry, The Morning Star Prophetic Newsletter).

Joyner jatkaa viittaamalla lähitulevaisuudessa seurakunnan ja profeettojen arvovaltaan ja voimaan, jota he harjoittavat muiden yli, kun ennustaminen on 100%:sta. Hän johtaa häneen uskovat väärille raiteille katsomaan ”profeettoja” ja ”profetioita”, kun taas kaikki raamatullinen profetia johdattaa yksin Kristukseen.

Näin nämä profeetat kääntävät asian päälaelleen. Väärä profetointi onkin siunaus ja armo seurakunnalle. He sanovat myös, että väärästä profetiasta onkin vastuussa Jumala, eikä profeetta, sillä Jumala antoi profeetan profetoida väärin!

[12] Kreikankielinen sana on ”meros”. Sitä ei koskaan käytetä yhteydessä väärään. Usein se tarkoittaa ”osaa” jostakin (mm. Luuk.15:12: ”Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: Isä, anna minulle se osa (meros) tavaroista, mikä minulle on tuleva. Niin hän jakoi heille omaisuutensa.”) – ei väärää, ei kieroa. Isä jakoi osan kaikesta, ei kaikkea. Sama pätee, kun Jumala jakaa ilmoitustaan: Hän ei jaa yhdelle kaikkea, vaan osan jokaiselle, jolloin seurakunnassa kaikki rakentavat toinen toistaan ja kaikki rakentuvat toistensa lahjoista. Tarkoitus on osoittaa, että ihminen tietää ja ymmärtää vajavaisesti ja Jumala antaa hänelle ”osan” täydellisyydestä tiedoksi sen mukaan, kuin ihminen voi käsittää. Raamattu on Jumalan täydellinen ilmoitus ihmiselle. Mutta Jumala on silti ihmisen käsityskyvyn tuolla puolen. Hänet voidaan ”ymmärtää” vain Hänen antamansa uskon kautta.

Muita esimerkkejä sanan käytöstä, esim. Joh.21:6 (Heittäkää verkko oikealle puolelle (meros)), Apt.19:1 (…kuljettuaan läpi ylämaakuntien (meros) – eng.kiel. teksti kuvaa rannikon osaa), Room.15:15: (olen paikka paikoin (meros) jotenkin rohkeasti teille kirjoittanut), 1.Kor.11:18 (ja osittain (meros) sen uskonkin). Kyse on siis aina jostakin todellisesta, paikkansapitävästä – sen osasta, jne. Ei väärästä!

Jae viittaa siihen, että kun täydellinen ilmestyy, (1.Kor.13:10) emme enää ymmärrä vain osittain totuutta, vaan ymmärrämme täydellisesti koko totuuden. Osa totuutta ei ole kaikki, mutta se ei koskaan ole väärää!

[13] Albert Barnes kirjoittaa kommentaarissaan: ”Tietomme on osittaista. Vertaa 1.Kor.11:27. Tämä ilmaus tarkoittaa “vain osittain”, eli vajavaisesti. Tietämyksemme täällä on epätäydellistä ja hämärää. Siksi se voi kaikki hävitä iankaikkisessa maailmassa sen täydemmän kirkkauden takia, eikä meidän tule antaa tietämyksellemme suurempaa merkitystä, kuin mitä epätäydellisyys on, vertaa 1.Kor.8:2. Tätä tietämyksemme hämäryyttä ja epätäydellisyyttä verrattuna taivaan oloihin apostoli kuvaa 1.Kor.13:11, verraten sitä lapsen tietoon suhteessa aikuiseen; ja jakeessa 12 siihen tietämykseen, joka meillä on katsoessamme peiliin, verrattuna siihen, kun katsomme kohdetta läheltä ja suoraan ilman mitään välissä olevaa.

Profetoimisemme on osittaista. Tämä ei tarkoita, että tunnemme uskon totuudet vain osittain ja arvaamme loput… Mutta apostoli osoittaa profeetallisen lahjan ilmenemisen epätäydellisyyden ja sama epätäydellisyys liittyy meidän tietoomme. Se on vain osittaista, epätäydellistä, verrattuna taivaan kaikkeen totuuteen, se on sameaa, ja kaikki lahjaan liittyvä tulee pian katoamaan taivaan kirkkauden ja kunnian ilmestyessä….” - Albert Barnes’ Notes on the New Testament

[14] Family Bible Notes

[15] Kreik. propheteuo