ARMOLAHJOISTA AVOIMESTI JA REHELLISESTI
Seppo Hämäläinen
Kirjoittaja on Lahden Joutjärven
srk:n khra.
Karismaattisuudella on tänään monet kasvot: ääripäinä
erikoisia manifestaatioita tavoittelevat ja toisaalta palvelua painottavat.
Ehkä monet meistä ovat erikoisuuksien johdosta väsyneet koko
aiheeseen.
Sana karisma voi tuoda mieleen suorituspakon, epävarman olon
tai mielikuvan jotenkin vääristyneestä tunnekokemuksia korostavasta
uskosta, jossa paetaan elämän ja uskon realiteetteja korvaaviin kokemuksiin,
tunnehuumaan.
Tai mielikuva voi olla kuva jälleen uudesta profeetallisesta
toiminnasta ja sanomista, joissa toistuu lupaus Jumalan "uudenlaisesta
toiminnasta ja voiman ilmenemisestä" nyt lopun aikoina.
Ehkä jonkun mieliin nousee kuitenkin kuva nöyrästä
ja rohkeasta kristitystä, joka haluaa rakastavalla mielellä, uskollisesti
ja itsestään ääntä pitämättä palvella
omalla paikallaan seurakunnassa lahjojen ja armolahjojen avulla, joita Jumala
hänelle on antanut ja yhä antaa. Mikä on sinun ensimmäinen
mielikuvasi? Se osoittaa mitä ajattelet tai koet karismaattisuudesta.
Väsyminen
Väsyminen voi johtua monesta syystä. Armolahjoista on voinut
tulla suorituspakko. Niistä on voinut tulla uskonelämän keskus
tai onnistumisen tai Jumala-suhteen mittari. Tällöin painopiste on
väärässä ja väsyminen väistämätön.
Keskus tulee olla Jeesuksessa, ja hänen ristinkuolemassaan. Ristin
juurella saa uskova levon teoistaan ja Jumalan rauhan. Ristin juurella on armon
ja armon lahjojen vaikutuspaikka.
Muistakaamme Paavalin opetus galatalaisille "Lahjoittaako (jatkuvasti,
nykyajassa) Jumala teille Hengen ja antaako hän (monien) voimatekojen tapahtua
teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä,
vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin" (Gal.3:5).
Epäraitista karismaattisuutta ja vastuu haavoittuneista
Monien kokema epävarmuus johtuu muutamasta seikasta:
1) Meillä ei ole tarpeeksi tervettä Raamattuun perustuvaa
ja käytäntöön sovellettua opetusta siitä, mikä
on armolahjojen paikka seurakunnan käytännössä ja miten
niiden tulisi toimia elämässämme.
2) Näemme yhä uudelleen niin paljon armolahjojen väärin
käyttöä, että tulemme miltei epätoivoisiksi. Olemme
nähneet paljon vääriä, katteettomia lupauksia annetun sairaille
ihmisille parantumisesta Suomessakin viimeksi kuluneen vuoden aikana, ja monet
avun hakijat ovat tulleet niin väärin kohdelluiksi, että on vaikeaa
puolustaa raitista ja tasapainoista karismaattisuutta kirkossamme.
Kun kokouksessa läsnä olevia tai puhelimen ääreen
kutsuttuja sairaita käsketään pitämään itseään
terveinä, ollaan epähengellisen puoskaroinnin paikalla. On pakko kysyä,
kumpi on karismaattisiksi julistautuville seurakunnille tärkeämpää,
katteettomilla ja epäkristillisillä lupauksilla haavoitettujen avunhakijoiden
hoitaminen vai seurakunnan oma maine.
Turmiollisen ns. parantamistoiminnan jälkiä siivoillaan
nyt eri puolella Suomea. Mutta vastuu haavoitetuista on niin raskas, että
kuka jaksaa sen kantaa? Vastuu loppuu, ei sillä hetkellä, kun paimenet
tms. ovat kursineet seurakuntaansa kokoon, vaan vasta silloin kun viimeinen
haavoitettu on parannettu. Parannuksen paikka on vakava.
On ilmeistä, että terveesti asennoituvien uskovien parissa
on jälleen kerran ns. karismaattisen toiminnan luotettavuus heikennyt maassamme.
Sanaan perustumaton epäraitis toiminta on lisääntynyt. Tulee
kysyä, mitä karismaattiset seurakunnat ovat oppineet? Kaikkein tärkeintä
on kysyä, mistä väärät ilmiöt johtuvat?
Harhaan menon syitä
Tärkeimmäksi syyksi näen saman kuin Paavali Korintissa:
Kristus- ja ristikeskeisen evankeliumin syrjäytymisen. Kuitenkin yhä
tänään yksin ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan
viisaus (1.Kor.1:18-19).
Toinen syy on, että opetuslasten tien kuvitellaan olevan toinen
kuin Jeesuksen lupaama ristin tie, jolla on vaikeuksia, sairautta, ahdistusta
ja kuolemaa, vaikka samanaikaisesti kuljemme kaiken ahdistuksen, sairauden,
kärsimyksen ja kuoleman voittaneen ylösnousseen Kristuksen voittosaatossa.
Kristityn elämä ristin tienä liittyy suurempaan kokonaisuuteen,
jota raamatulliset teologit kuvaavat näin: Jumalan valtakunta on jo nyt
keskellämme ensihedelmissään ja merkeissään, mutta
ei vielä täyteydessään. "Ensihedelmissään"
tarkoittaa, että Jumalan seurakunnassa kaikki Kristukseen turvautuvat vapautuvat
demonisista hengistä, osa parantuu fyysisistä sairauksistaan toivomallaan
tavalla (kaikki tulevat Jumalan parantavan voiman osallisuuteen) ja kirkon historian
aikana on joitain (hyvin harvoja) herätetty kuolleista. Täyteys ja
näkeminen (kaikkien parantuminen, kuolleitten ylösnousemus) tulevat
vasta Kristuksen palatessa.
Jos siirrämme Jumalan valtakunnan täyteyden ja näkemisen
tähän aikaan, jossa vaellamme uskon, emmekä näkemisen varassa
(2.Kor.5:7) ja jossa "tämä aarre on meillä
saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin
Jumalasta eikä meistä itsestämme" (2.Kor.5:7), silloin seurauksena
ovat vääränlainen parantamistoiminta katteettomine, petollisine
lupauksineen tai vaatimuksineen tai profetiat Jumalan "uudenlaisesta profeetallisesta
tai apostolisesta toiminnasta", jossa ilmenee Jumalan voima niin suurena,
että se on melkein näkemistä.
Tällaista profetiaa uudenlaisesta apostolisesta ja profeetallisesta
toiminnasta, jonka piti toteutua valtavine herätyksineen alkaen Lontoosta
lokakuussa 1990, annettiin Englannissa vuonna 1989 (johon mm. John Wimber meni mukaan). Tällainen profetointi vahingoitti suuresti karismaattista
liikettä Englannissa.
Kirjoitan näistä asioista, jotta osaisimme asettaa ajassamme
ilmenevät karismaattiset ilmiöt oikealle paikalleen. Meitä auttaa
jo se, että tiedämme em. tapaista profetointia ilmenneen kautta kirkon
historian, alkaen 160-luvulla jKr. alkaneesta montanolaisuudesta, joka julisti
olevansa "Lopunajan profetia", jolloin Pyhä Henki ilmenisi uudella
ja ennen näkemättömällä tavalla, sitten apostolien
ajan. Toteutumattomat profetiat johtivat karismaattisuuden arvostuksen laskuun
koko kirkossa. Toistuvasti on myös Suomen kirkon historiassa esiintynyt
juuri samantyyppistä profetointia.
Raamatun sanalla koettelemisen tärkeys
Suomessa on muotia "on" tai "off" -
asennoituminen suhteessa karismoihin: täysillä puolesta tai vastaan.
Kun nyt kerran olen puolesta, en vaivaudu todella arvioimaan profetoimisen tai
"parantamistoiminnan" terveyttä eli sananmukaisuutta. Tyydyn
toteamaan, että lapsellisuutta tai väärin käytöksiä
on, mutta siihen se jääkin. Välinpitämättömyyden
määrä on suuri.
Tällainen asenne johtaa itsensä pettämiseen: ei pidetäkään
tarpeellisena koettelemista. On kenties pelkoa oman pesän likaamisesta.
Mutta meillä ei ole "omaa pesää", meillä
on Jumalan valtakunta, Jumalan, ei meidän. Hän on Herra talossaan,
emme me.
Siksi Paavalilla ei tällaista pelkoa ollut, vaan juuri rakkaudesta
haavoitettuihin ja rakkaudesta seurakuntaan ja Jumalan sanan totuuteen, hän
kehotti koettelemaan kaiken, pitämään hyvän ja tekemään
pesäeron "valheapostoleihin". Jos meillä on rakkaus Jeesukseen
ja Jumalan sanaan, me haluamme koetella karismaattiset ilmiöt nöyryydessä,
mutta rohkeasti. Ellei todellista koettelemisen halua ole, olemme vaarallisella
tiellä.
Näkemys palvelemisesta Jumalan valtakunnassa
On äärimmäisen tärkeää ymmärtää,
että karismat eivät ole itseään varten. Raamatun mukaan
karismat ovat suurempaansa, palvelua varten ja palvelu suurempaansa, uskon syntymistä
ja seurakunnan rakentamista varten (dogmatiikan prof. Miikka Ruokanen).
Vedenjakajakysymys meille on tämä: haluammeko palvella Jumalan
valtakunnassa ja rakentaa sitä lahjoillamme ja armolahjoillamme vai etsiä
aina vain vahvempia kokemuksia. Koska aikamme on narsistinen ja tunnekokemuksia
korostava, on karismaattisen liikkeen tervehtymisen sekä elämän
ja kuoleman kysymys näkemys Jumalan antamasta palvelijan tehtävästä.
Sitä varten Hän antaa armon lahjansa.
Jeesus oli Palvelija (Mark.10:45). Hän ei etsinyt mitään
itselleen. Eivät liiemmin apostolit.
Jos julistaudumme "karismaattiseksi seurakunnaksi", seurakunnan
elämä, toiminta, palvelu, itseymmärrys jne. alkavat vääristyä.
Yhteisö latautuu liian suuriin karismaattisiin odotuksiin. Olemme Jumalan
seurakuntia, kutsuttuina palveluun, todistukseen Jeesuksesta ja kantamaan Hengen
hedelmää. Tässä yhteydessä, palvelun työssä,
Pyhä Henki voi antaa aidot lahjansa uskon syntymiseksi ja seurakunnan rakentamiseksi.
Epäraitista sielunhoitoa
Meidän tulee pohtia tosissaan läpi mikä on raitista
ja siten hengellistä ja mikä epäraitista sielunhoitoa. Olen 1970-luvulta
asti nähnyt monenlaista joukkoa ja pienryhmää, joissa harjoitetaan
sielunhoitoa.
Karismaattiselle sielunhoidolle on tyypillistä, että sen
keskuksena on joko yksi henkilö tai kaksi, kolme henkilöä, jotka
johtavat ryhmäänsä armolahjavarustuksensa turvin. Jos tällainen
henkilö on opettaja-paimen - tyyppinen, ryhmä saa hyvää
opetusta ja samalla sielunhoitoa. Myös profetian lahja voi tukea sielunhoitoa,
mutta ei olla sen olennainen osa.
Jos ryhmään muodostuu tapa, jossa joka kerran rukoillaan
kätten päälle panon kautta ja samalla profetoidaan (sanoin tai
kerrotaan mielikuva), ollaan tilanteessa, jossa profetia voitaisiin varmasti
sanoa tavallisen rukouksen sanoin.
Kun tällöin profetian muodossa ja Jumalan nimissä esitetään
omaa hengellistä mielipidettä, on kysymys epäterveestä sielunhoidosta,
jolla luullaan autettavan ihmisiä. Itse asiassa toimitaan harhaisesti,
ja estetään ihmisten hengellinen kasvu ja juurtuminen Kristukseen.
Pahimmillaan ryhmän jäsenten tulee suostua esirukoukseen
todistaakseen olevansa hengellisiä. Kyse on tällöin ihmisten
auktoriteettiin alistumisesta ja hengellisestä vallankäytöstä,
jossa usein ylitetään hienotunteisuuden rajat lausumalla liian rohkeita
arvioita ihmisen hengellisestä tilasta, persoonasta jne. Usein harjoitetaan,
itse sitä havaitsematta, suggestiivista sitomista omaan ryhmään.
Jos tällainen ryhmä haluaa raitistua, sen tulee harrastaa
entistä enemmän Jumalan sanan tutkimista ja rukousta. Ihmisten, jotka
profetoivat velvollisuudesta tai tavan vuoksi tai kovasti itse haluavat profetoida,
tulee luopua siitä, jättämällä profetian lahja Herralle.
Ja Herra voi antaa sen takaisin, puhdistettuna.
Armon Jumala ja armolahjat
Armo merkitsee Jumalan hyvyyttä, joka ilman ansiotamme ja yksin
Jeesuksen ristin kuoleman ansion takia, tulee osaksemme runsaana, voimallisena
ja siunaavana joka päivä. Armo on kirkkoraamatussamme selitetty osuvasti
sanoilla halu auttaa. Juuri tätä on armolahja: Jumalan halu auttaa
ihmistä.
Tällainen oli Jeesus. Hän paitsi halusi, myös kykeni
auttamaan. Pyhä Henki varustaa meidät Hengen hedelmän avulla
halukkaiksi ja rakastaviksi sekä Hengen lahjojen avulla kykeneviksi auttamaan.
Jeesus varusti opetuslapsensa arvovallallaan ja voimallaan toimimaan yli kaiken
vihollisen vallan: Julistamaan evankeliumia, parantamaan sairaita, karkottamaan
riivaajia jne., siis julistamaan ja palvelemaan (Luuk.9:1-6;10:1-9). Helluntain
jälkeen Pyhä Henki antaa tämän saman varustuksen seurakunnalleen
monin tavoin. Tänäänkin Jeesus haluaa auttaa rakastamaansa ihmiskuntaa
meidän Jumalalta saamiemme ja hänen käyttöönsä
antamiemme luonnonlahjojen ja uskoon tultuamme Hengen meissä vaikuttamien
armolahjojen avulla. Hänelle kuuluu kaikesta kiitos. Yksin hänelle.
Olkaamme uskollisia palvelijoita, jotka odottavat ja jopa jouduttavat
Herransa paluuta (Luuk.12:35-48; 2 Piet.3:12). Niin saamme vihdoin vuorollamme "avatuista
ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
iankaikkiseen valtakuntaan" (2.Piet.1:11).