Aikamme ihminen puhuvan käärmeen lumoissa

 

 

Per-Olof Malk (Alustus teologis-hengellis-käytännöllisessä kartoitus­kokouksessa 12.4.2004 Hyvinkäällä).

 

 

Tausta-ajatuksia keskusteluun uusista kristikunnan liikkeistä

 

1. Kun katselee Coca Colan, Volvon ja muiden suuryritysten tv-mainoksia, niiden läpi ja ta­kaa voi usein nähdä yhteisen piirteen. Se on epätodellisuuden näyttäminen katsojille. Ammat­tikielessä puhutaan mielikuva­mainonnasta. Epätodellisuus "myy", mielikuvat viehättävät. Myyvä mainos irrottaa katsojan todellisuudesta, ja siinä "tilassa" katsojalle voidaan tarjota jotakin ostettavaksi. Todellisuudesta ir­rotettuna hän haluaa saada sen, mitä hänelle tarjotaan.

 

Tv-mainoksista kirjallisuuteen. Englantilaisen John Tolkien (1892-1973) kolmiosainen teos "Taru sormusten herrasta" on osoitus siitä, että epätodellisuus ei menesty, "myy" ja viehätä vain mainonnan kentässä. Se toimii muillakin elämän alueilla. ­"Taru sormusten herrasta" on yksi kaikkien aikojen myydyim­mistä kirjoista maailmassa. Äs­kettäin se valittiin viime vuosi­sadan (koko 1900-luvun) par­haaksi kirjaksi maailmassa. Pro­fessori Tolkienia on ylistetty klassisen fantasiakirjallisuuden isäksi. Kirjallisuuspiireissä sano­taan, että hänen "mytopoeettiset saagansa", mytologiset tee­mansa, hakevat vertaistaan. Tolki­enin teoksia on verrattu Raamattuun.

 

Jos Internetissä antaa hakuko­neelle hakusanaksi teoksen englanninkielisen nimen "Lord of the rings", kone ilmoittaa kohta 6 830000 osumasta. Mikä Tol­kienin kirjoissa näin suunnatto­masti viehättää? Epätodellisuus. Niin Tolkienin kirjat kuin niiden pohjalta tehdyt elokuvat ir­rotta­vat lukijat ja katsojat todellisuu­desta ja vievät heidät kuole­mattomien haltiaolentojen pa­riin kuvitteelliseen Keski-Maahan. Viime vuosina on Harry Potterin tarumaailma lyönyt läpi Tolkie­nia paljon suuremmalla suosi­olla. Internetissä Potter -ha­kusanalla saa 15 100000 osu­maa. Varsinkin nuoret näyttävät loittonevan todellisuudesta fan­tasioihin enenevässä määrin.

 

Kun tänään olemme täällä te­kemässä teologis-hengellis-käytännöllistä kartoitusta ajas­tamme, on ensimmäinen "kart­tamerkintäni" - tai väittämäni - se, että meissä ihmisissä on suurta altti­utta viehättyä epäto­dellisuuteen. Voimme nähdä sen jo aivan Raamatun alussa. 1. Moos. 3:1 mukaan käärme puhui. Puhuva käärme on sie­lunvihollisen menestyksen sa­laisuus. Paratiisissa ihminen ek­sytettiin epätodellisen tilanteen avulla. Sellaisella ihmiset irro­tettiin todellisuudes­ta. Seurauk­set me tiedämme.

 

2. Koska epätodellisuus vaikut­taa ihmiseen avaamalla jotakin hänessä, sitä käyttävät kaikki, jotka haluavat myydä tai antaa ihmisille jotakin. Markkinoinnin kultamaassa USA:ssa mai­nos­tettavat tuotteet eivät kuitenkaan enää 35 vuoteen ole olleet ai­noastaan tavaroita. Mainonta tuli USA:ssa yhteisten asioiden hoidon välineeksi - siis politiik­kaan - 1960-luvulla. Tähän tul­tiin kahdessa vaiheessa. Ne si­sältävät kannaltamme mielen­kiintoisia kohtia. Presidenttikan­didaattien väittely televisioitiin USA:ssa ensimmäisen kerran vuonna 1960. Siihen asti ihmiset olivat muovanneet poliittisia kantojaan lukemalla lehtiä ja kuuntelemalla radiota.

 

Presidenttikandidaattien tv-väittely USA:ssa vuonna 1960 osoitti uuden poliittisen ajan al­kaneen. Tuon vuoden 1960 kandidaattiväittelyn tulos oli huomiota herättävä. Selvi­tysten mukaan ne amerikkalaiset, jotka kuuntelivat väittelyn radiosta, uskoivat yhteiskunnal­lisia asioita esiin nostaneen Nixonin voitta­neen väittelyssä. Ne amerikka­laiset, jotka katselivat samaa väittelyä televisiosta, uskoivat rennon oloisen ja hyvännäköi­sen Kennedyn voittaneen.

 

En ota kantaa siihen, miten paljon vaalitulokseen eli Kenne­dyn voittoon vaikutti se, että tv oli 1960 uusi ja ihmeellinen asia; se toimi vielä toden ja epätoden rajamailla, se oli monille käsit­tämätön ja lumoava "puhuva laatikko". Sen kuitenkin uskottiin välittävän kansakunnalle to­tuu­den tarkemmin kuin mitä siihen asti käytetyt tiedotusvälineet oli­vat kyenneet tekemään.

Jälkeenpäin tarkasteltuna se ehkä pikemminkin loi vain to­tuuden paljastumisen illuusion, epä­toden todellisuuden. Se, minkä tiedetään olleen ratkaise­vaa Nixonin tappiossa, olivat hänen hikihelmensä. Politiikan historiankirjoissa USA:ssa muistetaan edelleen Nixonin hi­kihelmet hänen ylähuulensa yläpuolella tv-väittelyn aikana. Niiden näkymiseen tv-ruuduissa viime kä­dessä luhistuivat hänen mahdollisuutensa tulla valituksi USA:n presidentiksi.

 

Kahdeksan vuotta myöhemmin - ennen vuoden 1968 presiden­tinvaaleja - Nixon ei enää jää­nyt television uhriksi, vaan hän oli opetellut käyttämään televisiota politiikan työvälineenä. Ensim­mäisenä USA:n presidenttikan­didaattina Nixon käytti televi­siota itsensä mainostami­seen. Häntä mainostettiin kaupallisten mainostoimistojen suunnittele­min menetelmin ja hänet myytiin amerikkalaisille samalla tavalla kuin mitä tahansa tuotetta mai­noksissa myydään.

 

Jos seurataan poliittisten aattei­den levittämistä USA:ssa 1960-luvulta eteenpäin, kehitys seu­raa markkinoinnin kehittymistä. 1970-luvulla alkoivat parhaat mainostoimistot USA:ssa käyt­tää kohdennettua mainontaa, tekniikkaa, jossa keskenään erilaisia ihmisryhmiä manipuloi­tiin keinoin, jotka tuottivat par­haan tuloksen kussakin ryh­mässä. Tämä eri ryhmät huomi­oon otta­va lähestymistapa otet­tiin pian käyttöön myös poliitti­sessa valtataistelussa.

 

Kun tätä manipulointitapaa 1980-luvulla kehitettiin, se toi laajan ja perusteellisen tutki­muksen sekä tavaroiden että poliittisten aatteiden markki­noinnin tärkeäksi osaksi. Siihen asti oli no­jauduttu mielipidemit­tauksiin mutta 20 vuotta sitten ryhdyttiin tutkimustyöhön, joka menee gallupien taakse ja antaa vastauksia siihen, miksi ihmiset ovat sitä mieltä kuin ovat. Täl­lainen tieto antoi politiikan markkinointiyhtiöille entistä suu­remmat mahdollisuudet vaikut­taa ihmi­siin ja poliitikkojen me­nestykseen. Ja menestyksestä­hän kaiken aikaa on kysymys.

 

Toiminnan painopisteen vie­mistä yleisestä ja valtakunnalli­sesta segmentoituun ja henkilö­kohtaiseen suuntaan oli Clinton menestyksen salaisuus. Seg­mentoituminen oli poliittisessa julistuksessa hänen vaalikam­panjaansa mennessä edennyt ryhmiin ja ryhmistä yksilöihin. Uutta oli se, että kun ryhmät ja segmentit ennen olivat köyhät, mustat, rikkaat jne. niin nyt mentiin näitä pidemmälle ja löy­dettiin ryhmiä vastapuolenkin ihmisten joukossa. Perinteisesti republikaanit ovat äänestäneet republikaaneja ja demokraatit demokraatteja, mutta ei enää 1992. Äänestäminen hajosi ja pirstaloitui. Syntyi uusi tilanne jossa osa demokraatteja äänesti republikaanista presidenttiehdo­kasta ja osa republikaaneista äänesti demokraattista ehdo­kasta. Politiikan teko on siirtynyt puolueista markkinointiyhtiöille.

 

Clinton loi mielikuvan siitä, että hän kykeni antamaan jokaiselle jopa yli puoluerajojen sen, mitä tämä eniten halusi. Lainaan erään amerikkalaisen politiikan tutkijan sanoja: "Clinton an­toi äänestäjille mitä he halusivat. Hän antoi heille voiman. Tämän kokemuksen ihmiset saivat kun he koskettivat miestä, joka joh­taisi maailmaa seuraavat neljä vuotta."

 

Lisäksi Clintonilla oli sekä 1992 että 1996 vaaleissa käytettävis­sään paras markkinointiorga­ni­saatio, jolla Clintonin lupausta hyvästä muutoksesta ja "uu­desta demokratiasta" saatiin le­vi­tetyksi. Tämä vastasi täsmälli­sesti tutkimuksiin, joita vaalien tähden tehtiin.

 

Toinen "karttamerkintäni" - tai väittämäni - rakentuu ensimmäi­sen pohjalle. Sanoin äsken, että meissä ihmisissä on suurta altti­utta viehättyä epätodellisuuteen. Kun politiikassa halutaan ohjata ihmisiä ja esim. heidän vaali­käyttäytymistään, politiikoista luodaan sellaisia kuvia, joista ihmiset pitävät ja heitä markki­noidaan luotettavina. Amerikan politiikasta voisi sanoa, että "Washingtonista on tullut Holly­wood". Yhteisten asioiden vas­tuullisesta hoitamisesta, suur­vallan johtamisesta, on tullut kuin filmin tekemistä, roolien esittämistä kansakunnalle ja maailmalle. Mainonta on vienyt yhteisten asioiden hoitamisen, politiikan, horjuvalle perustuk­selle.

 

3. Kolmas "karttamerkkini" tai väittämäni on se, että edellä sa­nottu ei koske vain kaupallista mainontaa ja poliittista elämää vaan myös uskonnollista julis­tusta. Epätodellisuuden näyttä­minen ihmisille ei rajoitu vain kaupalliseen mainontaan tai osaan USA:n poliittista kulttuu­ria, vaan samankaltaista ihmis­ten irrottamista todellisuudesta tapahtuu ja tehdään myös osassa USA:n uskonnollista elämää. Väitän siis, että osa amerikkalaisesta uskonnolli­sesta julistuk­sesta on raken­nettu samoin perustein kuin kaupallinen mainonta ja poliitti­nen julistus. Hen­gellisiin tilai­suuksiin osallistuvat saattavat saada nähtäväkseen hengelli­sen epätodellisuuden, johon toi­sinaan suuretkin joukot ihastu­vat samoin kuin avaruudessa lentävään Coca Cola pul­loon tai Harry Potteriin. Kirkkojen toi­mintaan ja julistajien puheisiin vaikuttaa kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen tiedostamaton sidon­naisuus eri aikakausille ominai­seen ajatteluun.

 

Äsken käyttämääni iskusanaa "Washingtonista on tullut Holly­wood" voisi muuntaa ja käyttää myös kuvaamaan osaa nykyai­kaista amerikkalaista kristinus­koa. Silloin sanoisin, että "kir­kos­ta on tullut Hollywood".

 

En nyt ole ottamassa minkään­laista kantaa tässä kristillisiin filmeihin, en Mel Gibsonin Kris­tus-filmiin "The Passion of the Christ" enkä muihin. Kiinnitän vain huomiota siihen saman­kaltaisuuteen mikä on havaitta­vissa, kun jotakin tuotetta mark­kinoidaan, kun po­liittiset johtajat myyvät näkemystään kansa­kunnalle ja kun jotkut uskonnol­liset julistajat ve­toavat kuuli­joihinsa, jotta nämä omaksuisi­vat sen opin ja näkemyksen, jota he tarjoavat. Usein onnistu­vat parhaiten ne, jotka saavat ihmiset irrotetuksi todellisuu­desta epätodellisuuteen. En voi välttyä ajattelemasta tällä koh­taa sitä, mitä apostoli Paavali kirjoitti työtoverilleen ja työn­sä jatkajalle. Sanat ovat kuin tes­tamentti seuraavalle sukupol­velle: "Pidä tallessa, Timoteus, se mikä on uskottu sinun hal­tuusi! Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tie­don nimellä kulkeva valhetieto keksii. Muutamat ovat ryhtyneet sen tunnustajiksi ja ovat eksy­neet pois uskosta.” 1.Tim.6:20-21.

 

Kristilliseen julistuksen osaksi USA:ssa ja muuallakin on tullut epätodellisuuden näyttäminen ihmisille tai ihmisten irrottami­nen todellisuudesta. R. Tolkien elämänkerrassa oleva Tolkien oma kuvaus Sormusten herran hahmoista sopii kuvaamaan myös niitä erikoisia kristittyjä, joi­den olemassaolosta eräät kristillisen opin julistajat kertovat kokouksissaan ja kirjoissaan. Tol­kienhan sanoo kirjojensa haltiaolennoista: "Ihminen on luonut heidät kuvakseen ja kal­taisekseen, mutta he ovat va­paita ihmisten suurimmista ra­joituksista... He pystyvät suo­raan toteuttamaan mielikuvituk­sen ja halun luomia kuvia." (Humphrey Carpenter: J.R.R. Tolkien)

 

Ihmisten manipuloimisessa on kysymys imagon - tarkoin suun­nitellun käsityksen tai mieli­ku­van - esiin tuomisesta. Tavaroi­den ja poliittisten käsitysten markkinoinnissa puhutaan ima­gojen tuotannosta ja myynnistä. Kristillisissä piireissä se merkit­see epätodellisuuden ia epä­to­den tuomista hengellisiin koko­uksiin, s_ merkitsee ihmisten ir­rottamista todellisuudesta. Mie­tin toisinaan, onko kuulijakun­nan irrottaminen todellisuudesta sitä, mistä Jeesus puhuu Matt. 7:22: "Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Si­nun nimessäsihän me profe­toimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja si­nun nimessäsi teimme monia voimatekoja'."

 

4. Neljäs "karttamerkkini" tai väittämäni on, että hengelliseen epätodellisuuteen kuuluu itse­näisyyden illuusio. Kun amerik­kalaiset 1960 olivat katselleet presidenttikandidaattien väitte­lyn televisiosta, heillä oli tunne siitä, että heitä ei nyt manipu­loitu vaan he pystyvät tekemään äänestyspäätöksensä itse näh­tyään ohjelman omin silmin. Henkisenä kokemuksena tämä lie­nee sama kuin se, mikä ilmei­sesti valtasi esivanhempamme paratiisissa sen jälkeen kun hei­dät oli irrotettu todellisuudesta. He uskoivat kykenevänsä itse tekemään parhaan valinnan. Jumala oli yhä olemassa, mutta he kokivat olevansa vapaita va­litsemaan sen, mitä uskovat ja ketä us­kovat. Tämä oli vapau­den illuusio.

 

Itsenäiseksi itsensä kokeva postimoderni ihminen suhtautuu kirkkoihin ja kirkkokuntiin sa­massa hengessä. Jäsenten si­donnaisuus kirkkoihinsa, kirkko­kuntiinsa, yhteisöihinsä, herätys­liikkeisiinsä ja järjestöihin on löyhentynyt. Jos liekanaruja vielä on, ne ovat nyt niin pitkät, että moderni ihminen liikkuu yli poliittisten ja uskonnollisten ryhmärajojen ja kristillisessä kentässä yli kirkkokuntarajojen ja opillisten rajojen. Kirkoista ja seurakunnista on tullut hen­gelli­siä ostoskeskuksia, uskonnon aineksia tarjoavia supermarket­teja, joissa nykyajan ihminen "shoppailee", kulkee ostoskär­rynsä kanssa ja poimii hengelli­sen opin sieltä, toisen täältä ja keittää kotona itselleen oman opinkäsityksen. Uusi uskontofi­losofinen termi on "shopping faith". Ympärillämme Suomes­sakin on ehkä jo kymmeniä tu­hansia ihmisiä, jotka eivät ole omaksuneet vanhempiensa us­koa tai kirkon tai kirkkokunnan uskoa, ei esim. luterilaisuutta tai baptismia tai helluntailaisuutta, ei yhteisiä uskontunnustuksia­kaan, vaan he ovat kulkeneet "kaupasta" toiseen, poimineet itselleen runsaista uskonnolli­sista valikoimista erityisesti uu­tuuksia ja ovat sitten rakenta­neet itse itselleen uskon ja opin, joka heistä on oikeampi ja pa­rempi ja totuudellisempi kuin mikään aikaisempi. Jotkut ovat koonneet ympärilleen piirin tai seurakunnan jossa uusia eri­tyistuotteita tarjotaan.

 

5. Viides "karttamerkkini" tai väittämäni on, että hengelliseen epätodellisuuteen kuuluu usein myös pragmaattisuus ia nar­sismi. Sekin on nähtävissä esi­vanhempiemme käyttäytymi­sessä paratiisissa. Oppi syrjäy­tyi ja hyvin käytännöllinen ote ohjasi ihmisiä paratiisin kes­kimmäisen puun luokse. Se oli 'kaunis puu, houkutteleva puu ja sen hedelmät olivat hyviä syödä. 1.Moos.3:6.

 

Aikamme ihminen haluaa kokea voivansa itse valita sen, mikä tuo hänelle nautintoa tai hel­pottaa hänen elämäänsä, nos­taa elintasoa jne. Siksi hän va­litsee uskonsa ja oppinsa ainek­set vaikka useista eri kirkoista ja kirkko kunnista. Valintakriteerinä on usein uskon ia opin toimi­vuus. Lainaan erästä henkilöä. Hän sanoi: "Jos Jeesus muuttaa vain sunnuntaipäivieni aikatau­lun niin, että lähden aamulla kirkkoon, en tarvitse häntä. Ha­luan uskon, joka muuttaa elä­mäni, vaikuttaa myönteisesti talouteeni, seksuaaliseen elä­määni, perheeseeni, menesty­miseeni työssä, aivan kaikkeen."

 

Hyvin toimiva kristillisyys ym­märretään koettavana kristilli­syytenä, josta matka elämysten saamiseen ei ole pitkä. Suuri osa ihmisistä kaipaa elämysko­kemuksia. Mitä heille tuotetaan? Kaupallisella puolella elämys- ja seikkailumatkat ovat kasva­vassa suosiossa ja tarjontaa on. Lofoottien saarille voi mennä harrastamaan kalliokiipeilyä, Himalajalle voi mennä harrasta­maan vuorikiipeilyä, Kuusamoon voi mennä laskettelemaan kos­kia, Alpeille voi mennä har­ras­tamaan jääkiipeilyä, Intian Hi­machalissa voi saada "tämän taivaankappaleen ehkä hienoim­pia hiihtonautintoja", elämys­matkatoimiston esitteitä laina­takseni.

 

Elämysten suuri merkitys on nähty myös politiikan teossa USA:ssa. 1992 Clinton muutti mer­kittävästi vaalityötä, jollai­seen USA:ssa vuoden 1968 vaaleista lähtien oli totuttu. Hän jatkoi edelleen itsensä markki­noimista joukkoviestimissä, mutta sen ohessa hän alkoi tehdä jotakin, mitä politiikan tut­kijat - huomatkaa: politiikan tu­kijat - kutsuvat "henkilökohtai­seksi koske­tukseksi". Tilastojen mukaan "kolmen suuren" tv-yh­tiön katsojaosuudeksi jäi Clinto­nin vuo­den 1992 kampanjassa keskimäärin 5,8 %:iin, kun kaa­peliverkkojen, kaupunkitelevisi­oiden ja kokousten katsoja­osuus nousi lähes 40 %:iin. Pai­kallisuuteen, läheisyyteen, läs­näoloon, kätte­lyihin ja kosketuk­siin panostettiin ennen näke­mättömällä tavalla. Hyödynnet­tiin se mystinen voima minkä kannattajat ja ihailijat kokivat saavansa kun mies, joka pian olisi USA:n presi­dentti, kosketti heitä.

 

Läheisyys, läsnäolo ia kosketus ovat myös hengellisissä koko­uksissa nykyisin lähes avain­asi­oita. Ihmisten elämysten ja ko­kemusten etsintään annetaan julistuksessa vastaavankaltai­silla tavoilla tyydytystä kuin poli­tiikassa. Nykyisin ei puhuta enää herätyskristillisyydestä vaan kokemuskristillisyydestä - ja jos siitä ei puhuta, sitä kuiten­kin halutaan. USA:ssa käy­te­tään termiä "experimental reli­gion". Kokemusten tulee luon­nollisesti olla mieluisia ja niin tullaan siihen, että kokemuksia luodaan viihteen keinoin. Niin kuin tavaroiden ja poliittisten aatteiden markkinoinnissa viih­teellisyys on jopa hallitsevasti esillä nykyään, niin se on kasva­vassa määrin näkyvissä myös eräiden kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen toiminnassa - tai osassa niiden toimintaa - etten liikaa sanoisi.

 

Tämä piirre kulkee tietysti käsi­tyksin viihteellisen musiikin määrän kasvun kanssa ja yh­dessä musiikin kanssa viihteelli­syys tukee ihmisten viehätty­mistä uskonnolliseksi kutsu­maansa epä­todellisuuteen. Ko­kemusten kannalta soitetulla ja lauletulla musiikilla on suuri merkitys. Paikallinen esimerkki tästä oli 1.4.2004 paikallisessa Aamuposti-lehdessä (s 4) jul­kais­tu Riihimäen ev.lut. seura­kunnan mainos. Siinä kerrotaan seurakuntatapahtumasta Riihi­mäen urheilutalolla palmusun­nuntain aattona la 3.4. klo 18. Seurakunnan ilmoituksessa sa­notaan, että tapahtuma sisältää "tasokasta musiikkia ja mielen­kiintoisia puheenvuoroja... Illan aikana lavalle nousevat Suomen missihistorian rakastetuimpiin kaunottariin lukeutuva Anne Pohtamo-Hietanen... tanssi­ryhmä Xaris, stand up-koomikko Mikko Vaismaa..."

 

Yhteenvetona väitän siis, että 1900-luvun loppuneljänneksellä syntyi uusi kristillisyyden muoto, jossa ihmisten todellisuuden ja epätodellisuuden ymmärrys on hämärtynyt tai kadon­nut. Heitä opettavien paimenten mytologi­set teemat hakevat vertaistaan kristikunnan histo­riassa. Tästä irti pääsevät tajuavat sen hyvin kirkkaasti. Kuten nuori, joka useita vuosia oli ollut aktiivisesti mukana uudentyyppisessä seu­rakunnassa, totesi myöhemmin: "Minä olen ollut suuressa suossa, ihan väärän teologian armoilla... Tässä on kyse TO­DELLISUUDESTA, se minua kiinnostaa, ja se kai meitä jo­kaista lopulta kiinnostaa. Jumala määrittelee todellisuuden, vain Hänen näkökulmastaan kat­soessani olen tekemisissä to­dellisuuden kanssa..."

 

6. Kuudes ja viimeinen "kartta­merkkini" tai väittämäni on, että tarvitsemme kristinuskon, tai pa­remminkin Kristus-uskon ydin­asioita esiin nostavan sanoman ia herätyksen. Tähän kartta­merkkiin kuuluu ajatus siitä, että kirkkojen ja kirkkokuntienjäse­nistöt eivät enää ole niin yh­te­näisiä, että yhteisöjä voitaisiin käsitellä kokonaisuuksina tai että niitä yhteen kokoamalla voitaisiin muodostaa jonkinlaisia rintamia. Kansainvälisessä työssäni olen nähnyt että hen­gen­heimolaiset löytyvät yksitel­len eri kirkoista ia kirkkokun­nista. Kirkkokunnalliset erot ovat todellisuutta, mutta kun laumat näyttävät kulkevan kohti kuilun reunaa, on mielestäni välttä­mätöntä arvioida tarkkaan, mi­hin lyhyen elämämme vähäiset voimavaramme käytämme. Ju­malan kansan vihollinen sitoo paimenten voimavaroja erilaisiin valehyökkäyksiin ja on näin saanut melko esteettömästi edetä päähyökkäyksessään Jumalan armon evankeliumin ja muiden pääasioiden tuhoami­sessa.

 

 

 

Per-Olof Malk johtaa Suomen Evankeliumikoulua, jota pitää

Evankeliumin opintoyhdistys ry.,

os.: PL 17, 05831 Hyvinkää.

Nettisivut ovat osoitteessa: http://www.evank.org/