Aikamme ihminen puhuvan käärmeen
lumoissa
Per-Olof Malk (Alustus
teologis-hengellis-käytännöllisessä kartoituskokouksessa 12.4.2004
Hyvinkäällä).
Tausta-ajatuksia
keskusteluun uusista kristikunnan liikkeistä
1. Kun
katselee Coca Colan, Volvon ja muiden suuryritysten
tv-mainoksia, niiden läpi ja takaa voi usein nähdä yhteisen piirteen. Se on
epätodellisuuden näyttäminen katsojille. Ammattikielessä puhutaan mielikuvamainonnasta.
Epätodellisuus "myy", mielikuvat viehättävät. Myyvä mainos irrottaa
katsojan todellisuudesta, ja siinä "tilassa" katsojalle voidaan
tarjota jotakin ostettavaksi. Todellisuudesta irrotettuna hän haluaa saada
sen, mitä hänelle tarjotaan.
Tv-mainoksista
kirjallisuuteen. Englantilaisen John Tolkien (1892-1973)
kolmiosainen teos "Taru sormusten herrasta" on osoitus siitä, että
epätodellisuus ei menesty, "myy" ja viehätä vain mainonnan kentässä.
Se toimii muillakin elämän alueilla. "Taru sormusten herrasta" on
yksi kaikkien aikojen myydyimmistä kirjoista maailmassa. Äskettäin se
valittiin viime vuosisadan (koko 1900-luvun) parhaaksi kirjaksi maailmassa.
Professori Tolkienia on ylistetty klassisen fantasiakirjallisuuden isäksi.
Kirjallisuuspiireissä sanotaan, että hänen "mytopoeettiset
saagansa", mytologiset teemansa, hakevat vertaistaan. Tolkienin teoksia on
verrattu Raamattuun.
Jos Internetissä
antaa hakukoneelle hakusanaksi teoksen englanninkielisen nimen "Lord of
the rings", kone ilmoittaa kohta 6 830000
osumasta. Mikä Tolkienin kirjoissa näin suunnattomasti viehättää?
Epätodellisuus. Niin Tolkienin kirjat kuin niiden pohjalta tehdyt elokuvat irrottavat
lukijat ja katsojat todellisuudesta ja vievät heidät kuolemattomien
haltiaolentojen pariin kuvitteelliseen Keski-Maahan.
Viime vuosina on Harry Potterin tarumaailma lyönyt
läpi Tolkienia paljon suuremmalla suosiolla. Internetissä Potter
-hakusanalla saa 15 100000 osumaa. Varsinkin nuoret näyttävät loittonevan
todellisuudesta fantasioihin enenevässä määrin.
Kun tänään
olemme täällä tekemässä teologis-hengellis-käytännöllistä kartoitusta ajastamme,
on ensimmäinen "karttamerkintäni" - tai väittämäni - se, että meissä
ihmisissä on suurta alttiutta viehättyä epätodellisuuteen. Voimme nähdä sen
jo aivan Raamatun alussa. 1. Moos. 3:1 mukaan käärme
puhui. Puhuva käärme on sielunvihollisen menestyksen salaisuus. Paratiisissa
ihminen eksytettiin epätodellisen tilanteen avulla. Sellaisella ihmiset irrotettiin
todellisuudesta. Seuraukset me tiedämme.
2. Koska
epätodellisuus vaikuttaa ihmiseen avaamalla jotakin hänessä, sitä käyttävät
kaikki, jotka haluavat myydä tai antaa ihmisille jotakin. Markkinoinnin
kultamaassa USA:ssa mainostettavat tuotteet eivät kuitenkaan enää 35 vuoteen
ole olleet ainoastaan tavaroita. Mainonta tuli USA:ssa yhteisten asioiden
hoidon välineeksi - siis politiikkaan - 1960-luvulla. Tähän tultiin kahdessa
vaiheessa. Ne sisältävät kannaltamme mielenkiintoisia kohtia. Presidenttikandidaattien
väittely televisioitiin USA:ssa ensimmäisen kerran vuonna 1960. Siihen asti
ihmiset olivat muovanneet poliittisia kantojaan lukemalla lehtiä ja
kuuntelemalla radiota.
Presidenttikandidaattien
tv-väittely USA:ssa vuonna 1960 osoitti uuden poliittisen ajan alkaneen. Tuon
vuoden 1960 kandidaattiväittelyn tulos oli huomiota herättävä. Selvitysten
mukaan ne amerikkalaiset, jotka kuuntelivat väittelyn radiosta, uskoivat
yhteiskunnallisia asioita esiin nostaneen Nixonin voittaneen väittelyssä. Ne
amerikkalaiset, jotka katselivat samaa väittelyä televisiosta, uskoivat rennon
oloisen ja hyvännäköisen Kennedyn voittaneen.
En ota kantaa
siihen, miten paljon vaalitulokseen eli Kennedyn voittoon vaikutti se, että tv
oli 1960 uusi ja ihmeellinen asia; se toimi vielä toden ja epätoden rajamailla,
se oli monille käsittämätön ja lumoava "puhuva laatikko". Sen
kuitenkin uskottiin välittävän kansakunnalle totuuden tarkemmin kuin mitä
siihen asti käytetyt tiedotusvälineet olivat kyenneet tekemään.
Jälkeenpäin
tarkasteltuna se ehkä pikemminkin loi vain totuuden paljastumisen illuusion,
epätoden todellisuuden. Se, minkä tiedetään olleen ratkaisevaa Nixonin
tappiossa, olivat hänen hikihelmensä. Politiikan historiankirjoissa USA:ssa
muistetaan edelleen Nixonin hikihelmet hänen ylähuulensa yläpuolella
tv-väittelyn aikana. Niiden näkymiseen tv-ruuduissa viime kädessä luhistuivat
hänen mahdollisuutensa tulla valituksi USA:n presidentiksi.
Kahdeksan
vuotta myöhemmin - ennen vuoden 1968 presidentinvaaleja - Nixon ei enää jäänyt
television uhriksi, vaan hän oli opetellut käyttämään televisiota politiikan
työvälineenä. Ensimmäisenä USA:n presidenttikandidaattina Nixon käytti televisiota
itsensä mainostamiseen. Häntä mainostettiin kaupallisten mainostoimistojen
suunnittelemin menetelmin ja hänet myytiin amerikkalaisille samalla tavalla
kuin mitä tahansa tuotetta mainoksissa myydään.
Jos seurataan
poliittisten aatteiden levittämistä USA:ssa 1960-luvulta eteenpäin, kehitys
seuraa markkinoinnin kehittymistä. 1970-luvulla alkoivat parhaat
mainostoimistot USA:ssa käyttää kohdennettua mainontaa, tekniikkaa, jossa
keskenään erilaisia ihmisryhmiä manipuloitiin keinoin, jotka tuottivat parhaan
tuloksen kussakin ryhmässä. Tämä eri ryhmät huomioon ottava lähestymistapa
otettiin pian käyttöön myös poliittisessa valtataistelussa.
Kun tätä
manipulointitapaa 1980-luvulla kehitettiin, se toi laajan ja perusteellisen
tutkimuksen sekä tavaroiden että poliittisten aatteiden markkinoinnin
tärkeäksi osaksi. Siihen asti oli nojauduttu mielipidemittauksiin mutta 20
vuotta sitten ryhdyttiin tutkimustyöhön, joka menee gallupien taakse ja antaa
vastauksia siihen, miksi ihmiset ovat sitä mieltä kuin ovat. Tällainen tieto
antoi politiikan markkinointiyhtiöille entistä suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa
ihmisiin ja poliitikkojen menestykseen. Ja menestyksestähän kaiken aikaa on
kysymys.
Toiminnan
painopisteen viemistä yleisestä ja valtakunnallisesta segmentoituun ja
henkilökohtaiseen suuntaan oli Clinton menestyksen salaisuus. Segmentoituminen
oli poliittisessa julistuksessa hänen vaalikampanjaansa mennessä edennyt
ryhmiin ja ryhmistä yksilöihin. Uutta oli se, että kun ryhmät ja segmentit
ennen olivat köyhät, mustat, rikkaat jne. niin nyt mentiin näitä pidemmälle ja
löydettiin ryhmiä vastapuolenkin ihmisten joukossa. Perinteisesti
republikaanit ovat äänestäneet republikaaneja ja demokraatit demokraatteja,
mutta ei enää 1992. Äänestäminen hajosi ja pirstaloitui.
Syntyi uusi tilanne jossa osa demokraatteja äänesti republikaanista
presidenttiehdokasta ja osa republikaaneista äänesti demokraattista ehdokasta.
Politiikan teko on siirtynyt puolueista markkinointiyhtiöille.
Clinton loi
mielikuvan siitä, että hän kykeni antamaan jokaiselle jopa yli puoluerajojen
sen, mitä tämä eniten halusi. Lainaan erään amerikkalaisen politiikan tutkijan
sanoja: "Clinton antoi äänestäjille mitä he halusivat. Hän antoi heille
voiman. Tämän kokemuksen ihmiset saivat kun he koskettivat miestä, joka johtaisi
maailmaa seuraavat neljä vuotta."
Lisäksi
Clintonilla oli sekä 1992 että 1996 vaaleissa käytettävissään paras
markkinointiorganisaatio, jolla Clintonin lupausta hyvästä muutoksesta ja
"uudesta demokratiasta" saatiin levitetyksi. Tämä vastasi täsmällisesti
tutkimuksiin, joita vaalien tähden tehtiin.
Toinen
"karttamerkintäni" - tai väittämäni - rakentuu ensimmäisen pohjalle.
Sanoin äsken, että meissä ihmisissä on suurta alttiutta viehättyä
epätodellisuuteen. Kun politiikassa halutaan ohjata ihmisiä ja esim. heidän
vaalikäyttäytymistään, politiikoista luodaan sellaisia kuvia, joista ihmiset
pitävät ja heitä markkinoidaan luotettavina. Amerikan politiikasta voisi
sanoa, että "Washingtonista on tullut Hollywood". Yhteisten asioiden
vastuullisesta hoitamisesta, suurvallan johtamisesta, on tullut kuin filmin
tekemistä, roolien esittämistä kansakunnalle ja maailmalle. Mainonta on vienyt
yhteisten asioiden hoitamisen, politiikan, horjuvalle perustukselle.
3. Kolmas
"karttamerkkini" tai väittämäni on se, että edellä sanottu ei koske
vain kaupallista mainontaa ja poliittista elämää vaan myös uskonnollista julistusta.
Epätodellisuuden näyttäminen ihmisille ei rajoitu vain kaupalliseen mainontaan
tai osaan USA:n poliittista kulttuuria, vaan samankaltaista ihmisten
irrottamista todellisuudesta tapahtuu ja tehdään myös osassa USA:n
uskonnollista elämää. Väitän siis, että osa amerikkalaisesta uskonnollisesta
julistuksesta on rakennettu samoin perustein kuin kaupallinen mainonta ja
poliittinen julistus. Hengellisiin tilaisuuksiin osallistuvat saattavat
saada nähtäväkseen hengellisen epätodellisuuden, johon toisinaan suuretkin
joukot ihastuvat samoin kuin avaruudessa lentävään Coca Cola
pulloon tai Harry Potteriin. Kirkkojen toimintaan
ja julistajien puheisiin vaikuttaa kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen
tiedostamaton sidonnaisuus eri aikakausille ominaiseen ajatteluun.
Äsken
käyttämääni iskusanaa "Washingtonista on tullut Hollywood" voisi
muuntaa ja käyttää myös kuvaamaan osaa nykyaikaista amerikkalaista kristinuskoa.
Silloin sanoisin, että "kirkosta on tullut Hollywood".
En nyt ole
ottamassa minkäänlaista kantaa tässä kristillisiin filmeihin, en Mel Gibsonin Kristus-filmiin
"The Passion of the Christ" enkä muihin. Kiinnitän vain huomiota siihen samankaltaisuuteen mikä on havaittavissa,
kun jotakin tuotetta markkinoidaan, kun poliittiset johtajat myyvät
näkemystään kansakunnalle ja kun jotkut uskonnolliset julistajat vetoavat
kuulijoihinsa, jotta nämä omaksuisivat sen opin ja näkemyksen, jota he
tarjoavat. Usein onnistuvat parhaiten ne, jotka saavat ihmiset
irrotetuksi todellisuudesta epätodellisuuteen. En voi välttyä ajattelemasta
tällä kohtaa sitä, mitä apostoli Paavali kirjoitti työtoverilleen ja työnsä
jatkajalle. Sanat ovat kuin testamentti seuraavalle sukupolvelle: "Pidä
tallessa, Timoteus, se mikä on uskottu sinun haltuusi!
Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tiedon nimellä
kulkeva valhetieto keksii. Muutamat ovat ryhtyneet sen tunnustajiksi ja ovat
eksyneet pois uskosta.” 1.Tim.6:20-21.
Kristilliseen
julistuksen osaksi USA:ssa ja muuallakin on tullut epätodellisuuden näyttäminen
ihmisille tai ihmisten irrottaminen todellisuudesta. R. Tolkien elämänkerrassa
oleva Tolkien oma kuvaus Sormusten herran hahmoista sopii kuvaamaan myös niitä
erikoisia kristittyjä, joiden olemassaolosta eräät kristillisen opin
julistajat kertovat kokouksissaan ja kirjoissaan. Tolkienhan sanoo kirjojensa
haltiaolennoista: "Ihminen on luonut heidät kuvakseen ja kaltaisekseen,
mutta he ovat vapaita ihmisten suurimmista rajoituksista... He pystyvät suoraan
toteuttamaan mielikuvituksen ja halun luomia kuvia." (Humphrey Carpenter: J.R.R. Tolkien)
Ihmisten
manipuloimisessa on kysymys imagon - tarkoin suunnitellun käsityksen tai mielikuvan
- esiin tuomisesta. Tavaroiden ja poliittisten käsitysten markkinoinnissa
puhutaan imagojen tuotannosta ja myynnistä. Kristillisissä piireissä se merkitsee
epätodellisuuden ia epätoden tuomista hengellisiin kokouksiin, s_ merkitsee
ihmisten irrottamista todellisuudesta. Mietin toisinaan, onko kuulijakunnan
irrottaminen todellisuudesta sitä, mistä Jeesus puhuu Matt.
7:22: "Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun
nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun
nimessäsi teimme monia voimatekoja'."
4. Neljäs
"karttamerkkini" tai väittämäni on, että hengelliseen
epätodellisuuteen kuuluu itsenäisyyden illuusio. Kun amerikkalaiset 1960
olivat katselleet presidenttikandidaattien väittelyn televisiosta, heillä oli
tunne siitä, että heitä ei nyt manipuloitu vaan he pystyvät tekemään
äänestyspäätöksensä itse nähtyään ohjelman omin silmin. Henkisenä kokemuksena
tämä lienee sama kuin se, mikä ilmeisesti valtasi esivanhempamme paratiisissa
sen jälkeen kun heidät oli irrotettu todellisuudesta. He uskoivat kykenevänsä
itse tekemään parhaan valinnan. Jumala oli yhä olemassa, mutta he kokivat
olevansa vapaita valitsemaan sen, mitä uskovat ja ketä uskovat. Tämä oli
vapauden illuusio.
Itsenäiseksi
itsensä kokeva postimoderni ihminen suhtautuu kirkkoihin ja kirkkokuntiin samassa
hengessä. Jäsenten sidonnaisuus kirkkoihinsa, kirkkokuntiinsa, yhteisöihinsä,
herätysliikkeisiinsä ja järjestöihin on löyhentynyt. Jos liekanaruja vielä on,
ne ovat nyt niin pitkät, että moderni ihminen liikkuu yli poliittisten ja
uskonnollisten ryhmärajojen ja kristillisessä kentässä yli kirkkokuntarajojen
ja opillisten rajojen. Kirkoista ja seurakunnista on tullut hengellisiä
ostoskeskuksia, uskonnon aineksia tarjoavia supermarketteja, joissa nykyajan
ihminen "shoppailee", kulkee ostoskärrynsä
kanssa ja poimii hengellisen opin sieltä, toisen täältä ja keittää kotona
itselleen oman opinkäsityksen. Uusi uskontofilosofinen termi on "shopping faith".
Ympärillämme Suomessakin on ehkä jo kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka eivät
ole omaksuneet vanhempiensa uskoa tai kirkon tai kirkkokunnan uskoa, ei esim.
luterilaisuutta tai baptismia tai helluntailaisuutta, ei yhteisiä
uskontunnustuksiakaan, vaan he ovat kulkeneet "kaupasta" toiseen,
poimineet itselleen runsaista uskonnollisista valikoimista erityisesti uutuuksia
ja ovat sitten rakentaneet itse itselleen uskon ja opin, joka heistä on
oikeampi ja parempi ja totuudellisempi kuin mikään aikaisempi. Jotkut ovat
koonneet ympärilleen piirin tai seurakunnan jossa uusia erityistuotteita
tarjotaan.
5. Viides
"karttamerkkini" tai väittämäni on, että hengelliseen epätodellisuuteen
kuuluu usein myös pragmaattisuus ia narsismi. Sekin on nähtävissä esivanhempiemme
käyttäytymisessä paratiisissa. Oppi syrjäytyi ja hyvin käytännöllinen ote
ohjasi ihmisiä paratiisin keskimmäisen puun luokse. Se oli 'kaunis puu,
houkutteleva puu ja sen hedelmät olivat hyviä syödä. 1.Moos.3:6.
Aikamme
ihminen haluaa kokea voivansa itse valita sen, mikä tuo hänelle nautintoa tai
helpottaa hänen elämäänsä, nostaa elintasoa jne. Siksi hän valitsee uskonsa
ja oppinsa ainekset vaikka useista eri kirkoista ja kirkko kunnista.
Valintakriteerinä on usein uskon ia opin toimivuus. Lainaan erästä henkilöä.
Hän sanoi: "Jos Jeesus muuttaa vain sunnuntaipäivieni aikataulun niin,
että lähden aamulla kirkkoon, en tarvitse häntä. Haluan uskon, joka muuttaa
elämäni, vaikuttaa myönteisesti talouteeni, seksuaaliseen elämääni,
perheeseeni, menestymiseeni työssä, aivan kaikkeen."
Hyvin
toimiva kristillisyys ymmärretään koettavana kristillisyytenä, josta matka
elämysten saamiseen ei ole pitkä. Suuri osa ihmisistä kaipaa elämyskokemuksia.
Mitä heille tuotetaan? Kaupallisella puolella elämys- ja seikkailumatkat ovat
kasvavassa suosiossa ja tarjontaa on. Lofoottien saarille voi mennä
harrastamaan kalliokiipeilyä, Himalajalle voi mennä harrastamaan vuorikiipeilyä,
Kuusamoon voi mennä laskettelemaan koskia, Alpeille voi mennä harrastamaan
jääkiipeilyä, Intian Himachalissa voi saada
"tämän taivaankappaleen ehkä hienoimpia hiihtonautintoja", elämysmatkatoimiston
esitteitä lainatakseni.
Elämysten
suuri merkitys on nähty myös politiikan teossa USA:ssa. 1992 Clinton muutti merkittävästi
vaalityötä, jollaiseen USA:ssa vuoden 1968 vaaleista lähtien oli totuttu. Hän
jatkoi edelleen itsensä markkinoimista joukkoviestimissä, mutta sen ohessa hän
alkoi tehdä jotakin, mitä politiikan tutkijat - huomatkaa: politiikan tukijat
- kutsuvat "henkilökohtaiseksi kosketukseksi". Tilastojen mukaan
"kolmen suuren" tv-yhtiön katsojaosuudeksi jäi Clintonin vuoden
1992 kampanjassa keskimäärin 5,8 %:iin, kun kaapeliverkkojen, kaupunkitelevisioiden
ja kokousten katsojaosuus nousi lähes 40 %:iin. Paikallisuuteen,
läheisyyteen, läsnäoloon, kättelyihin ja kosketuksiin panostettiin ennen
näkemättömällä tavalla. Hyödynnettiin se mystinen voima minkä kannattajat ja
ihailijat kokivat saavansa kun mies, joka pian olisi USA:n presidentti,
kosketti heitä.
Läheisyys,
läsnäolo ia kosketus ovat myös hengellisissä kokouksissa nykyisin lähes avainasioita.
Ihmisten elämysten ja kokemusten etsintään annetaan julistuksessa
vastaavankaltaisilla tavoilla tyydytystä kuin politiikassa. Nykyisin ei
puhuta enää herätyskristillisyydestä vaan kokemuskristillisyydestä - ja jos
siitä ei puhuta, sitä kuitenkin halutaan. USA:ssa käytetään termiä "experimental religion".
Kokemusten tulee luonnollisesti olla mieluisia ja niin tullaan siihen, että
kokemuksia luodaan viihteen keinoin. Niin kuin tavaroiden ja poliittisten
aatteiden markkinoinnissa viihteellisyys on jopa hallitsevasti esillä nykyään,
niin se on kasvavassa määrin näkyvissä myös eräiden kirkkojen ja kristillisten
yhteisöjen toiminnassa - tai osassa niiden toimintaa - etten liikaa sanoisi.
Tämä piirre
kulkee tietysti käsityksin viihteellisen musiikin määrän kasvun kanssa ja yhdessä
musiikin kanssa viihteellisyys tukee ihmisten viehättymistä uskonnolliseksi
kutsumaansa epätodellisuuteen. Kokemusten kannalta soitetulla ja lauletulla
musiikilla on suuri merkitys. Paikallinen esimerkki tästä oli 1.4.2004
paikallisessa Aamuposti-lehdessä (s 4) julkaistu Riihimäen ev.lut. seurakunnan
mainos. Siinä kerrotaan seurakuntatapahtumasta Riihimäen urheilutalolla
palmusunnuntain aattona la 3.4. klo 18. Seurakunnan ilmoituksessa sanotaan,
että tapahtuma sisältää "tasokasta musiikkia ja mielenkiintoisia
puheenvuoroja... Illan aikana lavalle nousevat Suomen missihistorian
rakastetuimpiin kaunottariin lukeutuva Anne Pohtamo-Hietanen... tanssiryhmä Xaris, stand up-koomikko
Mikko Vaismaa..."
Yhteenvetona
väitän siis, että 1900-luvun loppuneljänneksellä syntyi uusi kristillisyyden
muoto, jossa ihmisten todellisuuden ja epätodellisuuden ymmärrys on hämärtynyt
tai kadonnut. Heitä opettavien paimenten mytologiset teemat hakevat
vertaistaan kristikunnan historiassa. Tästä irti pääsevät tajuavat sen hyvin
kirkkaasti. Kuten nuori, joka useita vuosia oli ollut aktiivisesti mukana
uudentyyppisessä seurakunnassa, totesi myöhemmin: "Minä olen ollut
suuressa suossa, ihan väärän teologian armoilla... Tässä on kyse TODELLISUUDESTA,
se minua kiinnostaa, ja se kai meitä jokaista lopulta kiinnostaa. Jumala
määrittelee todellisuuden, vain Hänen näkökulmastaan katsoessani olen
tekemisissä todellisuuden kanssa..."
6. Kuudes
ja viimeinen "karttamerkkini" tai väittämäni on, että tarvitsemme
kristinuskon, tai paremminkin Kristus-uskon ydinasioita esiin nostavan
sanoman ia herätyksen. Tähän karttamerkkiin kuuluu ajatus siitä, että
kirkkojen ja kirkkokuntienjäsenistöt eivät enää ole niin yhtenäisiä, että
yhteisöjä voitaisiin käsitellä kokonaisuuksina tai että niitä yhteen kokoamalla
voitaisiin muodostaa jonkinlaisia rintamia. Kansainvälisessä työssäni olen
nähnyt että hengenheimolaiset löytyvät yksitellen eri kirkoista ia kirkkokunnista.
Kirkkokunnalliset erot ovat todellisuutta, mutta kun laumat näyttävät kulkevan
kohti kuilun reunaa, on mielestäni välttämätöntä arvioida tarkkaan, mihin
lyhyen elämämme vähäiset voimavaramme käytämme. Jumalan kansan vihollinen
sitoo paimenten voimavaroja erilaisiin valehyökkäyksiin ja on näin saanut melko
esteettömästi edetä päähyökkäyksessään Jumalan armon evankeliumin ja muiden
pääasioiden tuhoamisessa.
Per-Olof Malk johtaa Suomen Evankeliumikoulua, jota pitää
Evankeliumin opintoyhdistys ry.,
os.: PL 17,
05831 Hyvinkää.
Nettisivut
ovat osoitteessa: http://www.evank.org/